Belfast kokemuksia. Jos minun olisi pitänyt kuvata Belfastia ennen vierailuani kolmella sanalla, ne olisivat olleet: IRA, polttopullot ja Sinn Fein. Koska olen syntynyt 1970-luvulla, ovat Pohjois-Irlannin levottomuudet olleet osa lapsuuteni uutisia.
Belfast on kieltämättä matkakohteena edelleenkin osalle B-luokkaa. Moni lentää Irlantiin, mutta käy vain Dublinissa. Me (lue minä) halusimme käydä myös Belfastissa, koska tuntui hullulta vierailla melko pienellä saarella ja jättää sen toinen pääkaupunki kokonaan katsomatta.
Belfast kokemuksia
Muotoilisin niin, että Belfastissa kannattaa käydä, mutta kovin paljon siltä ei kannata odottaa. Kaupungin keskusta on pieni, ja siellä ei oikeasti ole kovin paljoa nähtävää. Hintataso ei ole erityisen edullinen, joten shoppailijan on turha Belfastiin asti tulla.
Kuten koko Pohjois-Irlannissa, myös Belfastissa käytössä on Englannin punta. Käytännössä kaikkialla voi maksaa kortilla, joten puntia on turha vaihtaa suuria summia. Me käytimme käteistä n. 20 punnan verran lähinnä pubeissa.
Belfast on edelleen yhtä kuin muurit ja muraalit. Niiden tarkoitusta on kuitenkin mahdotonta ymmärtää, jos ei ole edes hieman perillä Belfastin lähihistoriasta ja Pohjois-Irlannin konfliktista. Koko sotku on niin sekava, että tuskin kaikki paikallisetkaan tarkalleen tietävät, mikä teko mihinkin lopulta johti.
Pohjois-Irlannissa on erilaisten uskonnollisten erimielisyyksien varjolla menettänyt henkensä vuoden 1960 jälkeen 3000-3600 ihmistä. Kyseessä ei kuitenkaan ole uskonsota katolisten ja protestanttien välillä. Kyse on siitä, kuuluuko historiallisen Ulsterin maakunnan kuuden koillisimman kreivikunnan hallinta Englannille vai Irlannille.
Rauha saatiin alustavasti aikaan vuonna 1998 ja IRA lakkautti itsensä vuonna 2007, mutta maassa on edelleen 5000 Brittiarmeijan sotilasta. Pohjois-Irlannissa terroriuhasta aiheutuva uhkataso on tasolla vakava, jolloin terrori-iskua pidetään hyvin todennäköisenä.
Jos asia kiinnostaa vähän enemmän, niin lukaise tekstin viimeinen osuus, johon olen yrittänyt tiivistää asian pähkinänkuoreen.
Belfast kokemuksia | Muureista ja muraaleista on tehty osa Belfastin turistibisnestä
Emme innostuneet erityisistä muurikierroksista, joita olisi ollut tarjolla n. 20 punnan hintaan. Uskaltauduimme Fallsin ja Shankillin ”pahamaineisiin kaupunginosiin” ihan omalla vuokra-autolla ja jäimme henkiin. ”Kansaa kahtia jakava” Falls Roads oli aivan tavallinen tie läpi esikaupunki alueen.
Muureista ja muraaleista on tehty osa Belfastin turistibisnestä ja ns. muurikierroksista on kirjoitettu paljon monissa blogeissa ja lehdissä. Ongelma on se, että turistit näyttävät uskovan kaiken, mitä mm. Belfast Mural Tours -turistikierroksia järjestävät taksikuljettajat höpöttävät. Näitä veijareita oli jonoksi asti kärkkymässä hyväuskoisia turisteja Europa -hotellin edessä.
Europa-hotelli on saanut siipeensä oletettavasti enemmän kuin mikään muu Euroopan hotelli. Vuosina 1970-1994 räjähdykset vaurioittivat hotelli 33-36 kertaa, lähteestä riippuen. Hotelli oli IRA:n vakiokohde.
Belfast kokemuksia | Belfastin muraalit
Muraaleita ovat maalanneet lojalistit ja nationalistit omiin tarkoituksiinsa, mutta niitä on maalattu nykyisin myös ihan mainostarkoituksiin, sekä viestimään erilaisia sosiaalisia ja kulttuurillisia tekoja/asioita. Kerrotaan, että muraaleita on ollut yhteensä 2000 kappaletta, mutta on vaikea sanoa, mitä tähän määrään on laskettu mukaan. 300 lienee lukuna lähempänä totuutta.
Osa vanhoista seinämaalauksista on ylimaalattu tai muutettu henkimään sovintoa ja rauhaa. Oheisesta linkistä pääset katsomaan, missä ja minkälaisia maalauksia kaupungista löytyy.
Belfast kokemuksia | Kolme väärää tietoa Belfastin muurista
”Belfastin muuri on pidempi kuin Berliinin muuri”
Jokainen hiemankin täysjärkinen tajuaa, että vertaus Berliinin muuriin on täyttä potaskaa. Berliinin muuri oli yli 155 kilometriä pitkä. Pisimmillään yhtenäistä muuria oli Belfastissa 5 km. Yhteensä vuosien 1960-1970 aikana rakennettua muuria, tai siis erilaisia aidattuja pätkiä on Pohjois-Irlannissa ollut 34 km.
”Muurin portteja lukitaan edelleen yöksi”
Hotellimme läheisen rautatiesillan alitus, sekä mm. koko hotellialueelle pääsykin lukittiin klo 19. Epäilisin, että kyse ei kuitenkaan ole enää protestanttien ja katolilaisten kinasta, vaan halusta estää turhaa läpikulkua ja muuta häiriötä asuntoalueilla.
Belfast on täynnä muureja ja aitoja. Niiden määrä on hämmästyttävä ja on todella vaikea sanoa, mitkä niistä on rakennettu aikanaan levottomuuksien takia, mitkä taas muuten vain osaksi infraa. Uudetkin asuinalueet, lasten leikkipaikat, sairaala-alueet, hautausmaat, urheilukentät ja jopa parkkipaikat olivat aidattuja. Tuntui, että sellaista länttiä ei ollutkaan, etteikö sen ympärille olisi saatu vähintäänkin kaksimetrinen metalliaita vedettyä.
Lisäksi Belfast on niin täynnä tietyömaita, että mahdolliset rähinöitsijät putoaisivat työmaakuoppaan tai juuttuisivat väliaikaisiin opasteisiin, ennen kuin pääsisivät toistensa kimppuun. (Vitsi, jos joku ei tajunnut.)
”Väärälle puolelle muuria eksyvä puukotetaan tai ammutaan”
Ottaen huomioon, että tällainen puukotus ja ampumisvaara olisi edelleen todellinen, ovat Belfastin rikostilastot hämmentävän puhtoiset.
Belfast kokemuksia | Miljoonat vääriin kohteisiin?
1700-luvulla Belfast oli maailman suurimpia pellavakeskuksia. Tämän huomaa edelleen monen kadun tai rakennuksen nimestä, johon liittyy sana ”linen”. Kaupunkiin kehittyi myös laivanrakennusteollisuutta 1790 alkaen, kun Belfast sai rantaansa suuren telakan. Täällä rakennettiin myös matkustajalaiva Titanic. Teollistumisen kehityksen seurauksena Belfastiin rakennettiin paljon tiilitaloja työntekijöitä varten ja näitä taloja on edelleen paljon nähtävissä.
Kaupungin teollinen kehitys taantui toisen maailmansodan jälkeen ja siitä tuli nationalistien ja lojalistien taistelutanner. Rauhansopimuksen jälkeen Belfastiin on investoitu huomattavasti rahaa. Tosin monen asukkaan mielestä miljoonat on suunnattu väärin suuriin kongressirakennuksiin ja entisen telakka-alueen kehittämiseen. Vierailumme aikana Titanic-museo tönötti keskellä viimeisen päälle tehtyä, mutta täysin autiota rantaa. Verrattuna esim. Turun Aura-joen alueeseen, paikka oli täysin kuollut.
Belfast kokemuksia | Crown Liquor Saloon
Pohjois-Irlannin tunnetuin pubi lienee Crown Liquor Saloon. Viktoriaaninen pubi on kaunis kuin koru. Se on täynnä pieniä loosseja, joihin voi vetäytyä rauhassa juomaan päiväoluet. Joissain oppaissa kerrotaan, että loosheissa olisi vielä jäljellä alkuperäiset kellot, joilla ennen sai henkilökuntaa paikalle. Niitä kelloja ei kuitenkaan näkynyt. Oluen voi käydä ihan itse hakemassa baaritiskiltä.
Belfast kokemuksia | St George’s market
St George’s market on auki perjantaista sunnuntaihin. Kyseessä on vanha halli, jossa on kaikkea antiikista ruokaan. Ruokakojut tuntuivat olevan suosiossa, mutta myös vanhojen levyjen kauppa näytti käyvän hyvin.
Pohjois-Irlannin konflikti pähkinänkuoressa
Pohjois-Irlannissa on erilaisten uskonnollisten erimielisyyksien varjolla menettänyt henkensä vuoden 1960 jälkeen 3000-3600 ihmistä (riippuu laskentatavasta). Kyseessä ei kuitenkaan ole uskonsota katolisten ja protestanttien välillä. Kyse on siitä, kuuluuko historiallisen Ulsterin maakunnan kuuden koillisimman kreivikunnan hallinta Englannille vai Irlannille.
- Unionistit eli lojalistit kannattivat Britanniaa ja olivat uskonnoltaan pääosin protestantteja.
- Nationalistit eli Irlannin tasavaltalaiset ja Irlannin itsenäisyyttä havittelevat olivat uskonnoltaan pääosin katolilaisia.
Englantilaiset valtasivat Irlannin vuosisatoja sitten. Valtauksien varmistamiseksi englantilaisia ja skotteja asettui asumaan Irlantiin. Irlannin miehittäneet britit olivat siirtomaaisäntiä (protestantteja), jotka ottivat itselleen irlantilaisilta parhaat viljelymaat.
Vuosina 1845-52 Irlantia koetteli ankara nälänhätä, josta maa ei koskaan toipunut. Perunoihin levisi Amerikasta perunarutto, joka riisti ainoan ravintokasvin Irlannin köyhimmältä kansanosalta. Noina vuosina Irlannin väestö väheni nälänhädän, tautien ja maastamuuton yhteisvaikutuksesta kahdeksasta miljoonasta noin neljään miljoonaan.
Irlannin sisäpoliittinen tilanne kärjistyi uhkaavaksi ensimmäisen maailmansodan aattona. Sosialismiin ja nationalismiin taipuvaiset (katolilaiset) työläiset perustivat ammattiliittoja, mellakoivat, lakkoilivat ja maahan alkoi syntyä aseistettuja yksityisarmeijoita.
Maa oli sisällissodan partaalla, kun ensimmäinen maailmansota syttyi. Suurin osa miehistä lähti sotaan. Jäljelle jääneitä ”kapinallisia” suitsimaan lähetetiin brittijoukkoja, jotka olivat karaistuneet jo maailmansodan juoksuhaudoissa. He käyttivät voimaa ”kapinallisten” hajoittamiseen paljon tarvittua enemmän. Reporttereita, siviilejä ja tunnettuja pasifistejä surmattiin mielivaltaisesti. Tällaisen tarpeettoman väkivallan tuloksena irlantilaiset, jotka olivat alun perin olleet enimmäkseen brittihallituksen toimien puolella, kääntyivätkin englantilaisia vastaan.
Vuoden 1918 parlamenttivaaleissa Sinn Féin, äärinationalistien puolue, nappasi murskavoiton. Sen sijaan että Sinn Féinin edustajat olisivat menneet Lontooseen parlamenttiin, he perustivat oman parlamentin ja julistivat Irlannin itsenäiseksi tasavallaksi. Irlantilaisten vapaaehtoisjoukkojen ja brittien välille syttyi sota.
Kesällä 1921 britit ja irlantilaiset pääsivät sopimukseen aselevosta. Sopimus teki Irlannista itsehallinnollisen vapaavaltion, mutta jätti Pohjois-Irlannin kuusi kreivikuntaa vapaavaltion ulkopuolelle osaksi Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Sopimus ei tietenkään kelvannut kaikille, vaan alkoi sisällissota, joka kesti vuoteen 1923.
Pohjois-Irlannin konflikti 1960-luvusta eteenpäin
Ennen kuin IRA:n uusi nousu alkoi 1960-luvun lopussa, se ehti jo lähes lakkauttaa itsensä. 1960-luvun alussa Pohjois-Irlannin ”rajasota” protestanttien ja katolisten välillä kiihtyi. Brittimieliset unionistit perustivat 1966 Ulsterin perustuslaillisen puolustuskomitean (UDR) ja sen puolisotilaallisen siiven UPV:n. Samoihin aikoihin perustettiin myös Ulsterin vapaaehtoisjoukot eli UFV.
Rautatankoja, keppejä, pulloja ja kiviä aseinaan käyttävät nationalistit ja lojalistit tappelivat keskenään ja poliisi teki valikoidusti hyökkäyksiä lähinnä katolilaisten nationalistien koteihin. Vuonna 1969 väkivalta osapuolten kesken muuttui pommiattentaateiksi ja polttopullojen heittelyksi.
Välikohtaukset poliisin kanssa johtivat hyökkäyksiin poliisiasemille. Protestanttien kortteleissa poltettiin kymmeniä koteja ja liikehuoneistoja. Myös nationalistien koteja tuhottiin. Tilanne ei ollut enää poliisin hallussa. Elokuussa 1969 Pohjois-Irlanti määrättiin brittiarmeijan komentoon. Enimmillään järjestystä ylläpiti 27 000 brittisotilasta
Virallinen IRA lopetti väkivallan 1972−1973. Ryhmän katoliset eivät kuitenkaan olleet tällä kannalla, vaan katsoivat, että IRA:n olisi suojeltava pohjoisen katolisia protestanttiterroristien mielivallalta. Väliaikainen IRA alkoi nyt puolustaa katolisia alueita protestanttien väkivaltaa vastaan. Väliaikainen IRA pystyikin estämään käytännössä myös brittisotilaiden pääsyn joillekin alueille, esimerkiksi ”Vapaaseen Derryyn”. Väkivalta jatkui ja lisääntyi rajusti vuosina 1970–1972.
Armeija menetti ”puolueettomuutensa” ammuttuaan useita siviilejä ja kriisi paheni entisestään. Väliaikainen IRA sai laajasti kannatusta brittisotilaiden ampuessa mm. verisunnuntaina tunnettuna päivänä takaapäin pakenevia mellakoijia surmaten 14 ja haavoittaen 13 siviiliä.
Tilanne karkasi täydellisesti käsistä, kun poliisin, lojalistien, armeijan väkivalta sekä IRA:n miehittämien alueiden vastaiset operaatiot saivat väliaikaisen IRA:n aloittamaan pommikampanjan vuonna 1972. Pohjois-Irlannin väkivallan huippu koettiinkin samana vuonna, jolloin 500 ihmistä kuoli, heistä puolet siviilejä.
IRA alkoi tehdä pommi-iskuja Englannissa vuonna 1973, jonka seurauksena tuomituilta IRA-aktivisteilta evättiin poliittisen vangin oikeuden. Vangitut IRA-aktivistit aloittivat vuonna 1976 likaisen protestin töhrien selliensä seiniä ulosteella. Vuonna 1976 alkaneet vankien protestit laajenivat maaliskuussa 1981 nälkälakoksi. Nälkälakossa kuolleista kymmenestä IRA vangista tunnetuin oli Bobby Sands. Sands kuoli 66 nälkälakkopäivän jälkeen vuonna 1981. Iso-Britannian pääministeri Margaret Thatcher ei kuitenkaan suostunut taipumaan vankien vaatimuksiin.
Sekä protestanttien, että katolilaisten riveissä alkoi näkyä 1970-luvun puolivälissä kyllästyminen väkivaltaan. Äärijärjestöjen kannatus alkoi heiketä olennaisesti 1990-luvun alkuun mennessä molemmin puolin.
Iso-Britannia ja Irlanti alkoivat ajaa poliittista ratkaisua Thatcherin-hallituksen aikana. Vuonna 1998 päästiin alustavaan sopimukseen rauhasta. Väliaikainen IRA lopetti aseellisen toimintansa äärijärjestöistä viimeisenä vuonna 2005 ja lakkautti itsensä 2008.
Britannian armeija päätti 38 vuotta kestäneen operaationsa Pohjois-Irlannissa 31. heinäkuuta 2007. Pohjois-Irlantiin jäi 5 000 sotilaan rauhanajan varuskunta.
Suomen ulkoministeriön matkustustiedote 11/2017
Pohjois-Irlantiin matkustavia pyydetään huomioimaan, että alueella voi tapahtua rauhansopimuksen ulkopuolella olevien sirpaleryhmien attentaatteja. Belfastissa voi olla ajoittain levottomuuksia etenkin kesällä ja alkusyksystä järjestettävien uskonnollis-poliittisten ryhmien paraatien aikana. Pohjois-Irlannissa terroriuhasta aiheutuva uhkataso on tasolla vakava (severe), jolloin terrori-iskua pidetään hyvin todennäköisenä (an attack is highly likely). Uhkataso on käytössä olevan viisiportaisen asteikon toiseksi korkein.
EDIT: 11.11.2017 korjattu typoja ja Bobby Sandsin kuolinvuosi.
18 comments
[…] Jos haluat vielä katsoa kauniita sisäkuvia Crown-pubista, yksityiskohtia Big Fish-kalan pinnasta tai käväistä St George’s marketilla, niin Tämä matka -blogin juttu Belfastista voisi olla mieleesi. […]
[…] Belfast kokemuksia | Muuri ja muraalit ovat osa turistibisnestä […]
Black taxi-kierroksia löytyy kyllä luotettavia ja hyvässä maineessa olevia jotka ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia ja tarjoavat paljon ns. ”sisäpiirin” tietoa aiheesta kiinnostuneelle… 🙂 Ikävä jos huijarit ovat näidenkin maineen pilannut :/ vaikka itse en kyllä yhtään aggressiivista ”pakkomyyjää” ole kertaakaan kohdannut
Varmasti myös näin. Pitäisi ilmeisesti tehdä hieman enemmän taustatyötä, jotta tuollaisen taksin alleen saisi. Siksi olisikin kiva, jos ihmiset enemmän netissä suosittelisivat nimenomaan jotain tiettyä kuskia, kuin vain yleisesti jotain firmaa. Firmassa kun saattaa ollaa 30 työntekijää.
Belfast ei ole koskaan käynyt mielessä, paitsi Sons of Anarchy-sarjan takia, jossa moottoripyöräjengillä oli alajaosto Belfastissa.
Ei kyllä kuvien perusteella vaikuttanut erityisen houkuttelevalta kohteelta, mutta IRA:n historiasta kiinnostuneille varmasti mielenkiintoinen kohde.
Joo, ei tuo kyllä mikään varsinainen hehkutettava kohde ole. Menee sarjaan ”Ihaa kiva”. Eli voi käydä, jos nyt tuolla päin sattuu pyörimään. Erikseen en tuonne lähtisi.
Tällaisista muurikierroksista en ole kuullutkaan, voi vain kuvitella mitä tarinoita ne taksikuskit ja kierrosvetäjät siellä keksiikään 🙂
Tolppa-apinat on kyllä parhaita tarinen kertojia 😀
Kun varasin reissun Dubliniin, rupesi myös Belfast kiinnostamaan. Kaikki on tietysti ins Allah eli en lupaa mitään, mutta suunnitelmissa olisi pyöriä myös tuolla. Oletpas sinä nuori, sillä minä olen syntynyt 1960-luvulla. Sasse. Myös minulle ”Belfast” on synonyymi terrorismille ja terrorismi on synonyymi leffalle Crying Game, joka taas on synonyymi exälleni, joka piti sen musiikista tai jotain.
Belfast tosiaan oli synonyymi terrorismille, silloin kun olin pieni. Tosin olihan silloin myös jotain terrorismia Saksassakin ym. Muutenkin moni tuntuu unohtavan nykyisin, että Euroopassa on aikanaa ollut todella paljon poliittista väkivaltaa. Nyt puhutaan vaan jostain ISIS:in vatipäistä.
Titanic-museon takia olen vähän pitänyt Belfastia ”listoilla”. Käytyämme toisessa moisessa Halifaxissa alkoi kiinnostamaan tämä toinenkin.
Hienon näköinen on tuo vierailukeskus jo ulkopäinkin 🙂
Upeita muraaleja. Niistä löytyy näköjään tarinoita taustalta, osin kipeitäkin, niin paljon, kun jaksaa tulkita. Tuosta aitausvimmasta olen kuullut aiemminkin, jotenkin kurjaa, ettei siellä koeta oloa turvalliseksi. Korkea terrori-iskun vaara ei juuri nyt tee kohteesta kovin houkuttelevaa vaikka Irlannissa olisi kiva käydä joskus. Turhan kiihkeitä nuo britit/skotit/irlantilaiset kyllä riitelemään, milloin itsenäisyydestä ja jos ei muusta, niin jalkapallosta.
Muraalit olivat kyllä puhuttelevia!
Aitausvimma on juurikin oikea sana. Ihan älytön tarve näyttää olevan aidata se oma tontti. Se on niin vierasta, kun Suomessa aita on yleensä matala ja jotenkin hyvin vähän huomiota herättävä.
Riitaa tuntuu olevan paljonkin ja kun Brexit pääsee vauhtiin, niin vielä enemmän :/
Mitä itse Pohjois-Irlantiin tulee, niin se on kyllä upeaa seutua! Belfastissa Shankill Road oli 15 vuotta sitten Irlannin rekisterissä olevalle autolle kuumottavampi paikka illan pimeimpinä tunteina kuin nykyään. Monet irlantilaiset eivät silti sinne uskalla edelleenkään mennä, perimätietona kulkeneet tarinat ovat tehneet tehtävänsä. Nämä Black Cab tourit on turistien keskuudessa suosittuja, mutta vuokra-autolla kannattaa Shankill Roadille ja Falls Roadille tosiaan mennä itse.
Mielenkiintoinen pläjäys kaiken kaikkiaan itseä kiinnostavasta alueesta ja aiheesta. Kokonaisuudessaan sekä luonto että historia on Pohjois-Irlannissa sellaista, että on ”upea matkailumaa” Irlannin kanssa.
Tuo terrori-iskun korkeusluokka lienee johtuvan Eurooppaan kohdistuneista terrori-iskuaalloista, Pohjois-Irlannin kuuluessa Iso-Britaniaan. Aikaisemmin terrorismin todennäköisyys liittyi sisäisiin kiistoihin, nykyään suurimmat pelot iskuun tulevat saaren ulkopuolelta.
Kyllähän tuolla seudulla näki, että osalla kansasta ei kamalan hyvä toimeentulo ole ja vähän liikaa oli vetelehtiviä miesjoukkoja kadunkulmissa seisoskelemassa, mutta tosiaan enää en mitenkään uhkaavaksi tai vaaralliseksi seutua kokenut. Niitä valmiita turistikierroksia myytiin niin tökerösti ja agressiivisesti, että se teki heti sellaisen no-no-asenteen niitä kohtaan.
Itsekin uskon tuon korkean uhkatason liittyvän juurikin yleisesti Euroopan terrouhkaan. Mikäs sen sopivampi kohde Allāhu akbar -vatipäälle, kun joku kristillinen uskonnollinen pyhä ja siihen liittyvät kulkueet ym. tapahtumat.
Pohjois-Irlannin luonto oli kyllä ihan omanlaisensa. Me emme lähteneet ihan pohjoisiin osiin, koska aikaa olisi pitänyt olla enemmän. Giant’s Causeway olisi kyllä kutkuttanut nähdä, mutta päätettiin sitten valita Connemaran alue ja se puoli rantaa katsottavaksi Irlannin puolelta.
Bobby Sands kuoli vuonna 1981. Ja mietin, mitä tekemistä line-termillä on pellavan (linen) kanssa. Faktat kuntoon. 😉
Kiitos Hanna <3
Olet täysin oikeassa. Faktat kuntoon. Bloggari on todella pahoillaan englanninkielisestä typosta ja yhden vuosiluvun muuntumisesta kaksikymmentä vuotta väärään suuntaan. Te tarkkasilmäiset lukijani olette parhaimipia oikolukijoita!