Lontoon vinkit | Michelin-ravintolat, museot ja musiikki

by Anna | TÄMÄ MATKA

Lontoon vinkit. Lontoosta tuntuvat pitävän kaikki ja sinne matkustetaan ahkerasti läpi koko vuoden. Toistakymmentäkertaa Lontoossa vierailleena ovat Westminster Abbey -kirkko, Big Ben, sekä muutamat muutkin rakennukset ja maamerkit tulleet tutuiksi. Siellä ne ovat seisseet vuosisatoja ja seisovat edelleen. Kaupunki niiden ympärillä kuitenkin elää mieletöntä vauhtia. Lontoon vinkit olenkin yrittänyt keskittää näihin vähän vähemmän tunnettuihin paikkoihin.

Etenkin Lontoon ravintolamaailman laadukkaammassa osastossa ja museoiden näyttelytarjonnassa vaihtuvuus on huikeaa. Ei sellaista käyntiä Lontoossa, etteikö uutta ihmeteltävää löytyisi enemmän kuin mitenkään on mahdollista ehtia kokemaan vierailun aikana. Lontoon vinkit onkin jatkuvasti päivittyvä artikkeli, johon viimeiset lisäykset on tehty tammikuussa 2018 tehdyn reissun pohjalta.

Lontoon vinkit | Lontoon vinkit Michelin-ravintolat, museot ja musiikki | Lontoon vinkit olen yrittänyt keskittää hieman vähemmän tunnettuihin paikkoihin.

Lontoon vinkit | Lontoon vinkit Michelin-ravintolat, museot ja musiikki | Lontoon vinkit olen yrittänyt keskittää hieman vähemmän tunnettuihin paikkoihin.

Lontoon vinkit | Maut markkinoilta Michelin-tähtiin

Nordic Business Insider listasi taannoin Lontoon Michelin-ravintoloita, jossa lounas irtoaa alle 30 punnalla. Ei sillä, että tarkoitus olisi etsiä se ’cheapest’, vaan pikemminkin varmistaa rahalle parasta vastinetta.

Amaya Grill and Bar on intialainen Michelin-ravintola, joka sijaitsee Belgravian kaupunginosassa, parin korttelin päässä Harrodsista. Amaya Grill and Bar tarjoilee 26 punnan hintaan maistelulounaan, jonka ruuat seitsemän kokkia valmistavat tilauksesta show-keittiössä. Töissä ovat kokkien lisäksi kolme tandooriuunia ja puugrilli. Kysessä on loistava intialaisten makujen ja mausteiden ilotulitus. Ehdottomasti käynnin arvoinen ravintola.

Älkää sekoittako tätä ravintolaa Curry House baareihin, joista niistäkin tosin saa erittäin maukasta lounasta ja yöpalaa.

Galvin La Chapelle, Spitalfieldsin alueella tarjoilee Michelin Menu du Chef -kahden ruokalajin lounaan hintaan 29 puntaa, tai kolmen ruokalajin lounaan hintaan 34,50 puntaa.

Edelleen hinta-laatu oli erinomainen, mutta ranskalainen keittiö ei kolahtanut yhtä kovaa, kuin edellinen Amaya Grill and Bar. Alkupalana tarjoiltu terriini, fasaaninrinta ja lisukkeet, sekä pannacotta & mansikka-raparperikompotti olivat maultaan virheettömiä, mutta joku viimeinen huipennus tästä puuttui.

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Old Spitalfields Market

Old Spitalfields Market on yksi hienoimmista säilyneistä viktoriaanisen ajan halleista Lontoossa vuodelta 1876. Nykyisin hallissa ja markkinoilla sen ympäristössä on myynnissä kaikkea antiikkiesineistä puuleluihin.

Erityisen tunnettu Old Spitalfields Market on ruokatarjonnasta. Voidaan kai sanoa, että se on tällä hetkellä Lontoon ”kuumin” gastronominen paratiisi vaativammalle ruuan ystävälle. Mm. alueen parhaimpaan vietnamilaiseen ravintoilaan jonot olivat niin pitkät, että nälkä sai etsiytymään ruokakojuille. Alueella on kymmenittäin laadukkaita ravintoloita, sekä orgaanisesti ja reilusti tuotettua ruokaa myyviä kauppoja.

Lontoon vinkit | Lontoon vinkit Michelin-ravintolat, museot ja musiikki | Lontoon vinkit olen yrittänyt keskittää hieman vähemmän tunnettuihin paikkoihin.

Lontoon vinkit | Lontoon vinkit Michelin-ravintolat, museot ja musiikki | Lontoon vinkit olen yrittänyt keskittää hieman vähemmän tunnettuihin paikkoihin.

Harrods

Ja sitten on tietenkin itse Harrods. Houkutus on suuri käydä ihan vain vilaisemassa, mitä tiskeillä on tarjolla. Sitä mitä ei Harrodsin Food Hallin tiskeiltä löydy, et todennäköisesti ole edes haluamassa syödä. Ja Harrodsille voi poiketa ihan vain aamukahvillekin.

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoo on myös hyvä paikka syödä sushia. Ichi, Wasabi, YO! Sushi ja muut halpis-sushiketjut tarjoavat edullisia herkkuja joka puolella kaupunkia

Lontoo

Lontoo

Lontoon vinkit | Museot

Useisiin Lontoon taidemuseoihin on vapaa pääsy – ja nähtävää riittää. Opaskirjojen ulkopuolelta muutama tärppi:

Sir John Soane museo Museona toimii arkkitehdin koti, joka on tietysti herran itselleen suunnittelema ja varsin erikoinen. Käydessäni ulkona oli noin 30 min. jono. Museo on maksuton.

Leighton House museo, Lordi Leightonin upea koti, jossa näkyvät herran vierailut lähi-idässä.

Courtaud gallery, Mukavan pieni museo ja hieno kokoelma Impressionisteja. Jos Lontoon matka ei ole vielä kiikarissa, niin museon kotisivuilla voi selailla tarkkoja kuvia kokoelmasta.

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoon vinkit | Musikaalit ja konsertit

Musikaalit ovat varmasti se suosituin kulttuuriaktiviteetti Lontoossa. Musikaaliliput kannattaa ostaa suoraan teatterista. ’Näköesteisiä’ paikkoja saa 15-20 punnalla, kun discount kioskit myyvät ’alennuslippuja’ kiskurihintaan 45 puntaa.

Royal Albert Hall. Lontooseen suunnatessa kannattaa heti lippuja varatessa tarkistaa mitä tapahtuu Royal Albert hallissa. Maaliskuussa 2015 oli tarjolla mm. Classic Spectacular konsertti, jossa kapellimestari oli kuin rock star ja värivalot sekä laserit vilkkuivat. Loppuhuipennuksessa oli hurjempi meno kuin Suomi-Ruotsi jääkiekkomatsissa. Nyt tammikuussa tilan valtasi Cirque du Soleil.

St. Martin in the Fields -kirkko on keskeisellä paikalla National Galleryn vieressä ja mukavan konstailematon juhlatila. Tammikuussa 2018 käydessäni oli joka päivä lounas-, ilta- ja kynttiläkonsertti. Näissä ohjelmistona mm. Bach, Chopin, Vivaldi ja kaikui kirkossa myös Allegrin Miserere.

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoon vinkit | Klubit ja pubit

Ronnie Scotts Sohossa on Lontoon paras jazz-klubi. Illat ovat aina kuukausia aiemmin loppuunmyyty, mutta paikalla on myös baarin puoli, jonne ei tehdä varauksia. Siispä sinne ajoissa, leima käteen ja pubiin bitterille kunnes lattaribändi aloittaa.

Toinen hyvä musapaikka on Ain’t Nothin But Blues Bar, Sohossa. Ja jos Soho on kohteena, niin pitäähän ne oikeat real ale:t käydä siellä nauttimassa. Sitä aina unohtaa sen hirvittävän melun, joka syntyy siitä kuin jokainen korottaa ääntään, jotta kuulisi oman äänensä, kunnes lopulta kaikki huutavat toisilleen ja aito pub-tunnelma on valmis.

Lontoo

Lontoo

Lontoo

Lontoon vinkit | Jalkapallo

Lontoohan on Euroopan epävirallinen jalkapallopääkaupunki ja jalkapallomatkat Lontooseen ovat hurjan suosittuja. Vaikka en itse potkupallosta niin paljon perusta, ovat muutamat kaverini hurahtaneet lajiin täydellisesti. ”Pre-match pint” toki kelpaa aina. Kaksi valioliigan mestaruudesta vuodesta toiseen kamppailevaa joukkuetta osaan jopa nimetä: Arsenal ja Chelsea FC. (Kolmas on tietenkin Tottenham, jonka aina unohdan).

Jalkapallolippuja valioliigajoukkueiden otteluihin voi olla vaikea saada itse, varsinkin jos et ole seuran jäsen. Liput myydään usein pikavauhtia loppuun. Helpoin tapa ostaa liput on partnerilta tai matkatoimistolta, joka toimii seuran lippujen jälleenmyyjänä .

Lontoon vinkit | Majoitus

Grand Royal Hyde Park, sijaitsee Kensingtonin palatsin läheisyydessä Hyde Park:n tuntumassa. Kuningas Edward VII rakennutti tämän upean rakennuksen rakastajattarelleen Lillie Langdrylle. Nykyisin tiloissa toimii Grand Royal Hyde Park, joka kuninkaallisesta tyylistään huolimatta on kohtuuhintainen yöpymispaikka tässä kalliiden hotellien kaupungissa. Huoneet ovat pieniä, mutta yleiset tilat loisteliaat.

Hotellin sijainti on hyvä. Queenswayn metroaseman ja Bayswater:n juna-aseman vierestä on lyhyt matka keskustan houkutuksiin. Oven edestä kulkee myös bussi 70 suoraan Hyde Park:n toiselle puolelle Royal Albert Hall:lle ja sitä seuraavalta pysäkiltä löytyy Victoria Albert museo, luonnonhistoriamuseo, sekä tiedemuseo. Cityyn menee hotellin vierestä myös useampi kakskerrosbussi, 94, 148, 390.

Hinnat alkaen 80 euroa /yö aamiaisen kera. Aamiainen on tässä hotelissa niin laadukas, että se kannattaa ottaa.

Lontoo

Lontoo

Lontoon vinkit | Liikkuminen

Oyster kortti: matkakortti metroon, busseihin ja paikallisjuniin. Tätä kannattaa nyt hieman harkita, sillä Oyster kortin rinnalle on tullut ihan normaali lähimaksu. Lähimaksu toimii ainakin American Express, Mastercard, Maestro, Visa sekä Visa Pay:lla. Hinta on sama kuin Oysterilla maksaessa ja siihen ei jää rahaa roikkumaan, kuten Oysteriin usein.

Citymapper: reitin suunnitteluohjelmia on paljon tarjolla ja yksi parhaista on Citymapper. Se antaa valittuun kohteeseen kävely, pyöräily, taksi, metro ja bussireitit, niihin kuluvan ajan ja hinnat. Lisäksi bussireiteiltä näkee pysäkkikartat. Tuo on varsin tarpeellinen, koska esim. Parlament Square pysäkillä on 14 eri pysäkkiä ripoteltuna eri puolille aukeaa.

Santader polkupyörä: reippaat 10 000 pyörää ja yli 800 telinettä ympäri kaupunkia. Aivan verraton tapa katsella suurkaupungin kujia ja puistoja. Lontoossa on myös Cycling Super Highways, 12 tien pintaan maalattua pyörille tarkoitettua väylää, jotka vie keskustasta esikaupunkeihin.

Lontoo

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

6 comments

Shepherd´s pie (Paimenen piiras) - Äijä ruokaa - TÄMÄ MATKA 14 tammikuun, 2023 - 7:23 pm

[…] miten nyt sanoisi, hieman omalaatuista. Olen syönyt saarivaltiossa luokattoman huonoa, mutta myös aivan loistavaa sapuskaa. Nordic Business Insider listasi taannoin Lontoon Michelin-ravintoloita, jossa lounas irtoaa alle […]

Reply
Ili 23 helmikuun, 2018 - 6:59 pm

Moi taas Anna,

Kiitos Spitalfields vinkeistä. Vierailen varmasti siellä kesällä kun Lontoossa piipahdetaan. Omia tuoreita vinkkejä/havaintoja seuraavassa:

Mun oma suosikki kaikista markkinoista on kuitenkin Camden Market. Erityisesti keväällä, kesällä ja alku syksystä. Siitähän pääsee kanaaliristeilyille jne. Ruokakojutarjonta on yltäkylläistä. Ihan kaikkea löytyy maan ja taivaan väliltä. Lauantaina porukkaa on niin julmetusti, ettei sekaan meinaa mahtua. So watch out for pickpockets! Viimeksi kun olin siellä lauantaina niin porukkaa tuli sinne niin paljon, että Camden Town- metroasema suljettiin lähtevältä liikenteeltä. Yksinkertaisesti saapuvia matkustajia oli niin paljon. Mikäli halusi päästä metroon, niin piti kävellä yksi pysäkki jompaan kumpaan suuntaan pois lähtiessä.

https://www.city-walks.info/London-en/Camden-Market.html

Nyt tulevana kesänä majoitun ensimmäistä kertaa Canary Wharfiin. Ihan mielenkiinnosta. Haluan nähdä millaista Lontoota se lähiö on. Novotelilla on ihan uusi hotelli ja sen kattoterassiravintolasta on tullut jo melkoinen hitti Lontoossa. Bokan siis hotellin ravintolakonsepti. Pukukoodi smart casual. Ravintola kolmessa kerroksessa. Ylin kerros kattoterassi. Tämä Novotel Canary Wharf muuten tarjoaa myös Executive huoneita. Joskus nämä ovat löytöjä. Varsinkin hyvissä ajoin ennakkoon ostettuina. Käytössä on toisinaan, niin kuin tässä hotellissa on, Executive lounge. Kyseessä on samantyyppinen lounge kuin lentokentällä. Tässä tapauksessa ylimmissä kerroksissa näköaloineen. Loungessa siis ruokaa ja juomaa ( oluet , viinit tms) ilmaiseksi. Maksoi kesäksi 200,- yöltä kun hiljan varasin. Samalla saa vuoren varmasti huoneen ylimmistä kerroksista näköalalla, ja pikkupurtavat ja juomat samaan rahaan loungessa.

https://www.accorhotels.com/gb/hotel-9057-novotel-london-canary-wharf/index.shtml#origin=novotel

http://bokanlondon.co.uk/

Nuo kattoterassibaarit tai ns. rooftopit ovat aina mielenkiintoisia. Ne löytääkseen pitää usein tehdä vähän taustatyötä. Toinen mahatavia näköalaoja tarjoava baari/ravintolakonsepti löytyy Shangri La hotellista. Aivan, The Shard- rakennuksesta. Pukukoodi myös tänne smart casual. Tosta linkistä voi ravintoloiden kohdalta katsoa ja etsiä myös Gong- baarin. Eipä tarvitse maksaa Shardin pääsylippuja, vaan maisemia voi mennä ihailemaan myös baarista. Samalla reisulla voi käydä tuoretavaramarkkinoilla ihan vieressä Borough Market- alueella, jos on liikkeellä päiväsaikaan. Oluet/yhdet drinkit Gong:ssa näköalan kera ja finger food siihen perään marketissa. Siitä on hyvä lounas tehty.

https://www.the-shard.com/restaurants/aquashard/

http://boroughmarket.org.uk/map

Reply
Stacy 9 helmikuun, 2018 - 6:22 pm

Selkeästi muistutti, miksi ei Lontoo. Ei erityisemmin kiinnosta mässy ja Harrods on nähty. Pelkään hintatason olevan sitä luokkaa, että meikäläinen näyttää samalta kuin itäiset ystävämme 1970-luvulla. Mutta Lontoossa on chav ja Chelsea. ”Chelsea” on mun kampaukseni nimi. Jos olisin sata kiloa kevyempi ja 30 vuotta nuorempi, niin ehkä huvittaisi kulkea Lontoossa chelsea päässä kantaen kahletta, jonka päässä keikkuisi krusifiksi, johon on naulattu skini, latexissa ja mustat sukkikset maihareissa. Nyt minulla on jäljellä enää chelsea ja maiharit ja olen ainaSkin.

Reply
Sari 9 helmikuun, 2018 - 6:19 pm

Tässä oli paljon hyviä vinkkejä juuri sille toiselle Lontoon matkalle. Lontoo on ihan paras paikka kulttuuritarjonnalle. Me kävimme pari vuotta sitten ja tuohon listaan voisin lisätä sen vuoden maailman parhaaksi äänestetty baari Artesan.

Reply
Mirka/ Reason for Season 9 helmikuun, 2018 - 5:36 pm

Hyviä vinkkejä Lontooseen. Usein olen siellä käynyt, mutta yleensä minulla on ollut joku syy (tapahtuma, kaverin moikkaaminen tms) joten matkailun näkökulmasta en erityisen paljon ole kaupunkiin tutustunut. Toki joku musikaali on nähtynä ja jonkin verran nähtävyyksiä käytynä, mutta en ole koskaan esimerkiksi yöpynyt Lontoossa hotellissa (vielä). Seuraava reissu on tiedossa huhtikuussa, laitoin sitä varten ylös näitä rafloja. Erityisesti Amaya alkoi kiinnostamaan. Ja tuo on itse asiassa tosi hyvä vinkki, ettei Oysteria välttämättä tarvitse. Tosin, ilmeisesti eri korttien toimivuudessa saattaa olla eroja, mutta mikäli tuo omalla kortilla toimii, niin erittäinkin kätevää – eipä tarvitse vaivata päätään sillä, paljonko tarvitsee ladata arvoa. Tuo pyörävinkki on myös hyvä, en ole noita Lontoossa bongannutkaan. Tosin viimeisin reissu oli talvisaikaan, jolloin ulkona oli niin kylmä, etten paljon siellä katsellut ympärilleni :D.

Reply
Anna Holopainen 9 helmikuun, 2018 - 11:34 am

Meillä kävi juuri noin että Oysteriin jäi roikkumaan jokunen roponen. Ehdimme toisesta kortista ottaa rahat takaisin mutta toisesta emme tai olisimme myöhästyneet junasta.

Kävin Lontoossa ensimmäisen kerran vasta viime kesänä. Jotenkin en vaikuttunut ja kaikko tuntui kalliilta. Briteissä pidän paljon enemmän pienemmistä kaupungeista, Liverpool on suosikkini!

Reply

Leave a Comment