Stirlingin linna. Seisoessaan korkean kallion huipulla, ympärillään Stirlingin linna, tulee helposti hieman ylimieliseksi. Väkisinkin miettii, kuinka helppoa sen muureilta olisikaan heitellä kuumaa öljyä ja kiviä hyökkääjien niskaan. Ähäkutti, siitäpäs saatte. Tulkaa ja hakekaa – jos pystytte!
*Kuva VisitSkotland
Lipputoimisto haittaa tähtäämistä
Stirlingin linna | Vahva, mutta ei valloittamaton
Stirlingin linna ei vahvoista muureistaan huolimatta suinkaan ollut voittamaton. Englantilaiset tajusivat jo vuonna 1304, miten linna voitaisiin valloittaa. Tarvittiin noin 30 vankkurillista tammiparruja, hamppuköyttä ja tuhansia kiloja skotlantilaisten kirkkojen katoista vietyä lyijyä.
Näistä tarveaineista englantilaiset kirvesmiehet rakensivat heittokoneen, jonka heittovarsi oli 20 metrin pituinen. 15 tonnin painoinen vastapaino nostettiin paikoilleen kahden polkumyllyn avulla. Ammuksina käytettiin jopa 130 kilon painoisia graniittilohkareita, joita saatiin läheiseltä kaivannolta.
Stirlingin linnan komentaja halusi hökötyksen nähdessään hetimiten antautua. Englantilainen Edvard kieltäytyi, sillä hän halusi testata uutta superasetta. Edvard ampuikin linnaa muutaman kerran murskaten mm. linnan porttitornin ja osan linnan kolme metriä paksua kivimuuria. Tämän jälkeen Stirlingin linnan varuskunta sai luvan laskea Skotlannin lipun salostaan.
Every man dies. Not every man really lives.
My Son, Freedom is best, I tell thee true, of all things to be won.
I have brought you to the ring, now dance if you can.
Stirlingin linna | Every man dies. Not every man really lives – William Wallace
Stirlingin kuuluisin taistelu käytiin armon vuonna 1297.
Skotlantilaisen kapinallisen William Wallacen lähinnä maajusseista ja aatelittomista koostuneet 2000 miehen joukot kohtasivat englannin kuninkaan Edward I:n joukot Forthjoen sillalla. Kuninkaalla oli 10 000 miestä, joista 3000 oli ratsain taistelevia ritareita. William Wallace johdolla skotlantilaiset kuitenkin voittivat ja lähes 5000 englantilaista kaatui.
Wallacelle itselleen taistelu ei tuonut kultaa ja kunniaa, vaan skottiritari petti hänet vuonna 1305. Kapinallinen Wallase koki kuoleman varsin mielenkiintoisella tavalla. Maanpetoksesta tuomittuna hänet teloitettiin hirttämällä, repimällä ja paloittelemalla. Ensin Wallacea raahattiin hevosen perässä, sitten hänet hirtettiin liki kuoliaaksi, ja lopulta ennen lopullista henkäystä, hänen sukuelimensä leikattiin pois ja sisäelimet kaivettiin vielä elossa olevasta miehestä ulos.
Jotta tulisi selväksi, minkälainen tuomio odotti maanpettureita, Wallasen ruumis katkaistiin kahtia, pilkottiin osiin ja läheteltiin ympäri valtakuntaa varoitukseksi. Pää meni London Bridgelle, toinen käsivarsi Newcastleen, toinen Berwickiin, oikea jalka Perthiin ja vasen Aberdeeniin. Näin saatiinkin näppärästi Wallasesta marttyyri, jota pidetään edelleen yhtenä Skotlannin suurimmista kansallissankareista.
Forthjoen sillalla käydystä taistelusta kertoo myös Mel Gibsonin vuonna 1995 ilmestynyt elokuva Braveheart – taipumaton. Muuten: Skotlantilaiset eivät maalanneet kasvojaan siniseksi tuolloin, eivätkä käyttäneet kilttejä. Jutun kansikuvaan Gibson pääsi vain siksi, että legendaarisen lauseen sanojasta ei löytynyt valokuvaa.
I’m William Wallace, and the rest of you will be spared. Go back to England and tell them… Scotland is free! *Kuva VisitSkotland
*Kuva VisitSkotland
Stirlingin linna | Hallitse linnaa, niin hallitset Skoltannin alamaita
Jokaisen Skotlannin 3000 linnan kohdalla kerrotaan oppaan tiedoissa juuri sen linnan olevan Skotlannin suurin, hienoin ja mahtavin. Stirlingin linna on paikka, jonka kohdalla tämä jotenkin saattaa pitää jopa paikkansa. Paikka on strategisesti niin hyvin sijoittunut. Hän, joka hallitsi Stirlingin linnaa, hallitsi käytännössä koko Skotlannin Alamaata.
Stirlingin linna on merkittävä kohde myös siksi, että paikalla edelleen ON linna. Useimpien ”linnojen” kohdalla kun kyse on vain raunioista.
Vuonna 1488 Skotlannin kuningas Jaakko IV teki Stirlingin linnasta pysyvän asuntonsa. Stirlingin linna toimi Skotlannin Stuart-sukuisten kuninkaallisten virallisena asuinpaikkana aina 1600-luvulle asti. Nämä 1490-1600 luvuilta peräisin olevat rakennukset ovat säilyneet hyvin.
Stirlingin linna | Maria Stuart ja Elisabeth I
Stirlingin linnan Maria Stuartin aikainen osa palatsia on kiistatta yksi parhaiten säilyneistä renessanssirakennuksista Iso-Britanniassa.
Kuningatar Maria Stuart kruunattiin Stirlingin linnassa vuonna 1543 Skotlannin kuningattareksi vain 9 kuukauden ikäisenä. Erilaisten vallanperimyssyiden takia Maria Stuart nostettiin Skotlanissa myös nimellisesti Englannin kuningattareksi ja tästä asemastaan hän itse piti kiinni kuolemaansa asti. Asiassa oli vain yksi ongelma. Englannissa nimittäin oli jo protestanttinen Kuningatar Elisabet I Tudor, joka ei erityisesti ollut ihastunut kilpailijattareensa.
Katolilainen Maria Stuart naitettiin Ranskaan, mutta hän palasi takaisin Skotlantiin aviomiehensä kuoltua. Skotlannissa valtaa oli koko hänen poissaolonsa ajan pitänyt protestanttinen Morayn kreivi, joka oli Marian velipuoli. Katolinen Maria avoitui pikaisesti katolilaisen serkkunsa kanssa, jolla myös oli haaveita päästä käsiksi Englannin kruunuun. Tällöin Mariasta tuli todellinen ongelma.
Katolilaiset vs. protestantit
Velipuoli lietsoi Englannin Kuningatar Elisabeth I avulla kansan katolilaista Maria Stuartia vastaan ja syttyi useita aseellisia selkkauksia. Maria Stuart asetettiin vartiointiin Skotlannissa. Lisäksi hänet pakotettiin luovuttamaan kruununsa kaksivuotiaalle pojalleen Jaakolle, joka kruunattiin Skotlannin kuninkaaksi protestanttisin menoin.
Maria onnistui karkaamaan vartioiltaan ja suuntasi Eglantiin. Nyt Englannin Elisabet I:lla oli edessään todellinen ongelma omalla maaperällään. Maria laittettiin tiukaan kotiarestiin, mutta siltäkin käsin hän sitkeästi pystyi nostattamaan katolilaisia kapinaan useaan otteeseen. Hänen yhdeksi lainatuimmista lauseista jäi: ”In my end is my beginning”
Maria Stuart istui noin 20 vuoden ajan enemmän tai vähemmän vangittuna eri puolilla Skotlantia ja Englantia, kuitenkin varsin yleellistä elämää viettäen. Hän ei siis suinkaan riutunut kalseassa vankityrmässä, kuten monissa oppaissa maalaillaan.
Maria Stuart olisi voinut elää pitkän ja rauhallisen vanhuuden, mutta hän piti itsepäisesti itseään edelleen Englannin todellisena kuningattarena. Hän ei suostunut tunnustamaan Englannin Elisabet I asemaa ja käytti itsestään nimitystä ”Englannin ja Skotlannin kuningatar”. Valitettavasti hän oli kuningattarista se vähemmän juonittelutaitoinen ja teki useita erehdyksiä, jotka vain huonosivat hänen asemaansa.
Lopulta vuonna 1587 Maria sekaantui juoneen, joka tulkittiin Englannin Kuningatar Elisabethin I henkeä uhkaavaksi murhasalaliitoksi. Maria tuomittiin kuolemaan mestaamalla, joskaan Elisabeth I ei ollut halukas toimeenpanemaan määräystä, vaan pelkäsi Jumalan rankaisevan häntä päätöksestä.
Koska Elisabeth I epäröi mestauksen täytäntöönpanoa, hänen alaisensa hieman vauhdittivat asiaa kulisseissa. Marian viimeisten minuuttien epäonneksi pyöveli hermoili korkea-arvoista teloitettavaa niin, että teloituksesta tuli varsin sotkuisa tapahtuma.
”Pyövelin ensimmäinen isku osuu huonosti, ei niskaan, vaan takaraivoon. Kidutetun naisen suusta kuuluu tukahdutettu korahdus, voihkaisu. Toinen isku menee syvälle niskaan ja punainen veri ruiskahtaa esiin. Mutta vasta kolmas erottaa pään ruumiista. Ja jälleen uusi kauheus: kun pyöveli aikoo nostaa pään hiuksista ja näyttää sitä, hän saa käsiinsä peruukin ja pää kierähtää maahan. Kuin keilapallo se vierii verivirrassa yli lavan lautojen, ja kun pyöveli uudelleen tarttuu siihen ja kohottaa sen, nähdään – aavemainen näky – vanhan naisen kasvot, joita reunustavat jäänharmaat, lyhyeksi leikatut hiukset. Hetkiseksi lamautuvat katsojat tämän teurastuksen kauheudesta. Sitten lopulta onnistuu Peterboroughin pastorin vaivoin huudahtaa: ”Eläköön kuningatar (Elisabeth)!” – Historoitsija Stefan Zweig kirja, Maria Stuart, vuodelta 1935.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että kaksi kuningatarta eivät koskaan tavanneet toisiaan kasvoista kasvoihin. He tuntivat kuitenkin toisensa laajan kirjeenvaihdon perusteella hyvin.
Stirlingin linna | Käytännön tietoa
Ennen varsinaisia linnarakennuksia voi vieraillla kuningatar Annen puutarhassa, joka on peruja 1400-luvulta. Tältä käsin voi myös kiipeillä linnoituksen muureille tai tutkia muutaman hyvän näyttelyn linnasta.
Vuonna 2011 jälleen eräs tutkimus julisti löytäneensä kuningas Arthurin pyöreän pöydän. Tutkimuksen mukaan se on sijoitettu linnan muurien ulkopuolelle puistoon paikalle, mikä tosin määritellään linnan tiedoissa huvimajan paikaksi.
Huvimajan paikka vai kadoksissa ollut ”pyöreä pöytä”
Stirlingin linna | Linnan sisätilat
Itse linnan tilat on melko nopeasti kierretty. Varsinaiset asuintilat on kunnostettu 1500-luvun renesanssiasuun ja tiloissa on hyvä joukko henkilökuntaa esittelemässä mm. vanhoja Golf-mailoja, sekä tulisijojen käyttöä.
Näkyvillä ovat katon liiankin kirkkaasti maalatut kopiot suurista medaljongeista, joissa esittäytyy aatelisia, kuninkaallisia, sekä keisareita. Alkuperäiset, katosta 1770-luvulla pudonneet medaljongit ovat esillä erillisessä näyttelyssä
Turistit pääsevät näkemään myös kopiot aikanaan kuningattaren hallissa sijanneista gobeliineistä, joissa on aiheena aina niin muodikas yksisarvisen metsästys. Uusien kuvakudonnaisten tekeminen kesti 13 vuotta ja maksoi 2 000 000 puntaa. Alkuperäiset ovat New Yorkin Metropoli-museossa
Ehkäpä hienoin tiloista on suuri juhlasali, joka valmistui 1503. Tilaa lämmitettiin viidellä suurella tulisijalla. Vuonna 1594 James VI teki todelliset överit poikansa kastejuhlassa. Tilaan rahdattiin kokonainen suuri alus, jossa esiintyjinä oli live-merenneitoja ja josta käsin ammuttiin oikeilla aseilla.
PS: Jos haluat lukea Skotlannin kauneimmasta linnasta, niin hyvä kirjoitus löytyy Ansku BNC-blogista
*Lainaukset William Wallace
1 comment
[…] Skotlanti | Stirlingin linna – Wallacen ja Stuartien mailla […]