Marbella, Costa del Solin ökykohde

Marbella, Costa del Solin ökykohde

helmikuu 20, 2018

Marbella, Costa del Solin ökykohde ja jet-set:in temmellyskenttä saa turistin hämmentyneeksi. Missä ovat kaikki ökyasunnot, Lamborghinit ja Guccit? Paikka näyttää tylsältä ja tavalliselta espanjalaiselta kaupungilta.

Vanhasta kaupungista löytyy vain pieni pätkä maurien rakentamaa muuria ja San Juan de Diosin kappeli. Valkoisten talojen välissä kiemurtelevat kadut eivät tuo mieleen ökyilyä, vaan oikeastaan Kreikan pienet kylät. Plaza de los Naranjos, vanhankaupungin keskuskin on ihan tavallinen aukio, jonka keskellä on appelsiinipuita.

Marbella_Town_Hall

San_pedro_alcantara_kirche

Kultainen maili johtaa Puerto Banúkseen

Marbella, Costa del Solin ikoninen lomakohde kuitenkin huijaa turistia. Luksus ei ole sijoittunut kaupungin keskustaan, vaan seitsemän kilometrin välimatkalle Marbellasta Puerto Banúksen huvivenesatamaan. Tätä rantapätkää kutsutaan usein “Kultaiseksi mailiksi”, sillä täällä sijaitsee mm. Saudi-Arabian kuninkaan kesähuvila, joka on täysi kopio USA:n Valkoisesta talosta. Alueella myydään vuosittain muutama sata asuntoa hintaan 10 -25 miljoonaa euroa.

Kultainen maili päättyy Puerto Banúksen huvivenesatamaan, jossa luksus sitten onkin vahvasti läsnä. Täällä voi bongata Euroopan hienoimpia jahteja. Pelkkä satamapaikka Puerto Banúksessa maksaa kymmeniä tuhansia euroja. Liki kaikki sataman 915 isoa venettä näyttivät nyt olevan paikoillaan ja niillä liikkui vain huoltohenkilökuntaa puunaamassa ja kunnostamassa aluksia.

Marbella

Marbella

Marbella

Marbella

Puerto Banús on ehdottomasti vierailun arvoinen

Puerto Banús oli vielä aamusta hyvin rauhallinen ja miellyttävä paikka kävellä. Ravintolat vasta availivat oviaan ja terasseilla oli tilaa. Tänne kannattaa ehdottomasti tulla Marbellan reissulla käymään.

Satama on siinä mielessä kompakti, että hätätilassa voi uudistaa karderoopinsa, ostaa uudet meikit ja aurinkolasit sekä timantit yhdeltä pieneltä kadun pätkältä. Arabit saattavat muuten ostaa koruja yhden päivän aikana Cartierin liikkeestä 60 miljoonalla eurolla.

Autoista tunnistin Ferrarin, Maseratin ja Bentleyn. AMG-Mersu näytti täällä kelpaavan vain kauppakassiksi. Parkkipaikka ongelma vaivaa myös kalliiden autojen kuljettajia. Niitä kun ei alueella ole. Auto kannattaa jättää suosiolla parkkihalliin hieman kauemmas rannasta.

Tod´s:in, Escadan, Cristian Diorin, Versacen, ja Louis Vouittonin näyteikkunat olivat kieltämättä hyvin houkuttelevia, mutta ei Espanjan suurimman Corte Inglés-tavaratalon valikoimissakaan mitään vikaa ollut. Suosittelen siellä käymistä, sillä se on yksi Corte Inglés-tavaratalojen lippulaivoista.

Ocean Club, Marbellan tunnetuin beach club, joka on tunnettu samppanjajuhlistaan, jäi nyt kokeilematta. Paikassa on 1 000 neliön uima-allas ja kallein samppanjapullo maksaa 30 000 euroa. Jos ajattelet mennä, varaa aurinkopeti etukäteen. Super VIP SQuare paketti maksaa 10 000 euroa ja sisältää seuraavanlaisen juomasetin:

  • 9 x Spray boxes – Veuve Cliquot 0.75L
  • 5 x Spray boxes – Dom Pérignon 0.75L
  • 5 x Dom Pérignon 0.75L
  • 5 x Dom Pérignon Rose 0.75L

Marbella

Malaga Puerto Banús

Avo Bentley

Malaga Puerto Banús

Rolls-Royce rättikatolla (Rättirolssi)

Malaga Puerto Banús

Puerto Banús on rauhallinen ranta helmikuun aamuina

Malaga Puerto Banús

Marbella, Costa del Solin miellyttävä kohde ihan normaalilla budjetillakin

Marbella on Malagaa paljon pienempi kaupunki ja muutamia luksusalueita lukuunottamatta normaali kaupunkikohde. Ehkä kuitenkin hieman tavallista siistimpi ja siksi miellyttävä paikka muutaman päivän lomailuun. Valtaosa Marbellan ravintoloista on aivan normaalihintaisia ja hotellien hintataso on laatuunsa nähden kohtuullinen.

Olemme yöpyneet Marbellassa useissa hotelleissa, joista kolme sietää tulla esitellyiksi.

H10 Andalucía Plaza – Adults only

H10 Andalucía Plaza – Adults only on nimensä mukaisesti vain aikuisille tarkoitettu hotelli. Se sijaitsee 800 metrin päässä Puerto Banúsista ja 500 metrin päässä rannasta. Hotelli on osa Marbellan Casinon rakennuskompleksia, jossa voi käydä tuhlaamassa ylimääräiset rahansa.

Uima-allasta ympäröivällä aurinkoterassilla on jonkin verran lepotuoleja, joista käytiin taistelua jo helmikuulla. Onneksi baarilla on iso terassi, jonka sohville voi myös vetäytyä loikoilemaan.

Hotellin sijainti on hyvä, mutta adults only ei valitettavasti takaa yörauhaa. Äänieristys on olematon, joten yö meni kuunnellessa, kuinka bilekansa valui huoneisiinsa. Muuten hotellin tunnelma oli lähinnä unelias ja uima-altaallakin ainut häiriöääni oli läheiseltä tieltä kantautuva autojen hurina.

Hotelli myy edullisesti puolihoitoa ja illallinen oli 15 euron hintaan riittävän kattava. Kalaa oli mukavasti paistopisteissä tarjolla. Tarjoilijan merkinnät viinipullosta olivat vaan enemmän kuin arveluttavat. Hotelli tekee varmasti ihan kivaa tiliä laskuttamalla kalliimman mukaan asiakkailta, jotka eivät huomaa tarkistaa mitä kuittaavat.

Aamiainen oli tunnelmaltaan täysi bordelli ja tarjonnaltaan perusmättöä. Yö puolihoidolla maksoi helmikuussa 2018 110 euroa.

H10 Andalucía Plaza - Adults only

H10 Andalucía Plaza - Adults only

H10 Andalucía Plaza - Adults only

H10 Andalucía Plaza - Adults only

H10 Andalucía Plaza - Adults only

H10 Andalucía Plaza - Adults only

H10 Andalucía Plaza - Adults only

Malaga

The Urban Villa

The Urban Villa on boutique-hotelli ja sen terassilta aukeavat maisemat ovat yksinkertaisen upeat. Hotelli sijaitsee korkealla kallion päällä ja jos oikein tarkasti katsoo, saattaa nähdä Gibralttarin. Huone oli pieni, mutta aamiainen, terassi ja maisema korvasivat puuttuvat neliöt. Hintaa yöllä 89 euroa.

Marbella

Marbella

Marbella

Marbella

Guadalpin Suites

Huoneistohotelli Guadalpin Suites sopisi perheellekin. Saimme käyttöömme ison kattohuoneiston, jossa oli kaksi makuuhuonetta, keittiö, olohuone, kaksi kylpyhuonetta, patio ja katolla oma terassi, sekä yksityinen poreallas. Hinta ilman aamiaista oli 90 euroa maaliskussa 2017

Illalla, kun ilma kylmeni, alkoi varsinainen nautinto. Auringon laskiessa Välimereen, porealtaan lämmin vesi ja pullollinen kylmään kuohuvaa olivat juuri sopiva yhdistelmä.

Marbella

Marbella

Marbella

  •  
  •  
  •  
  •  
15 comments

15 comments

Mike lokakuu 17, 2018 - 10:09 pm

Hei… Viimeksi kun täällä olin…niin 10000e ei oikein viikossa tahtonut riittää! eli todella sopiva paikka esim. opiskelijalle, jos haluaa elää nuukasti. 30km pohjoiseen elää samalla rahalla koko vuoden leveästi.

Reply
Anna lokakuu 20, 2018 - 10:38 am

Kiitos Mike!

Joo ei se 10K riitä, jos casinolle menee …. 😉

Reply
Outi kesäkuu 12, 2018 - 8:08 pm

Kiitos kivasta tekstistä. Tyttöni on lähdössä tuolle seudulle syksyksi lukion jälkeisen välipuolivuoden viettoon ja Marbella on vahvasti suosikkien joukossa. Syynä mahdollisuus ehkä saada osa-aikaista työtä urheilun parissa ja tahtoo tietenkin oppia espanjaa, kulttuuria ja RENTOUTUA. Tämä sun teksti sai jotenkin kivalle mielelle, että kaupunki on ihan normipaikka, ei tosiaan öky, ja varmaan viihtyisä myös syksylläkin. Nyt pitäisi sitten löytää asuntoa kohtuuhintaan kivalta, turvalliselta, paikallisten asuttamalta seudulta, olisiko teillä vinkkiä tähän että miltä suunnalta kannattaisi katsella ja miltä ei? Kiitos myös hyvistä hotellivinkeistä. Tsekkaan nämä kun menen käymään!

Reply
Anna kesäkuu 17, 2018 - 6:13 am

Kiitos Outi

Todellakin on ihan normaali kaupunki.

Eipä minulla ole mitään noihin asuntohommeleihin. Kannattaa liittyä Facebookissa erilaisiin Espanja-ryhmiin. Niissä on hurjasti tietoa ja ryhmäläiset on todella hyviä antamaan vinkkejä! Minusta siellä on ihan oma ryhmä asuntoasioille (siis vuokraus, myynti, käytännönjutut ym. olemassa)

Reply
Ansku BCN helmikuu 22, 2018 - 5:10 pm

No voi hitsi, pitääkö tässä taas lähteä käymään Aurinkorannikolla :). Olimme jokunen vuosi sitten viikon lomalla sillä seudulla ja kävimme täälläkin pikaisesti. Lähinnä jäi autot mieleen, autoharrastajamieheni kun niitä minulle innokkaana esitteli. Meiltä pääsisi helposti Malagaan ja siitä sitten eteenpäin mihin vaan eli joskus voisi taas joskus käväistä tuolla päin (ja käydä Fuengirolan Suomikaupassa, saisi kotiin Suomituliaisia, terv. Suomessa harvoin käyvä ulkosuomalainen :D)

Reply
Anna helmikuu 26, 2018 - 9:14 am

Kiitos Ansku

Vastaus kysymykseen: Pitäisi!

Autot tuolla on kyllä hauskoja bongattavia. Hieman sama kuin Brysselissä ja Saksan vauraissa kaupungeissa. Hieman sylettää, kun kauppakasseina on isoja Mersuja ja Bemareita. Osa autoista tuolla oli sellaisia, että en edes merkkiä tunnistanut.

Reply
Nina helmikuu 22, 2018 - 8:18 am

Olipa hyvä ja kattava teksti! Ihania kuvis myös. Marbellassa en ole käynyt eikä ole tällä hetkellä kyllä lomasuunnitelmissakaan mutta eihän sitä tiedä jos joskus eksyisi. Kiva että siellä on myös tavallisille ihmisille budjettiin sopivia ravintoloita mm. 🙂

Reply
Anna helmikuu 26, 2018 - 9:11 am

Kiitos Nina

Halusin kirjoittaa tämän jutun osittain juuri siksi, etteivät ihmiset luulisi koko Marbellan olevan ÖKYpaikka, vaan kiva kohde, joka sopii kaikille.

Reply
Espanjaan maaliskuu 4, 2018 - 4:42 pm

Minä voisin kirjoittaa ihan samantapaisen jutun ja ihan samoilla motiiveilla. Vietin pari vuotta sitten lähes kuukauden Marbellassa ja olen senkin jälkeen käynyt siellä useita kertoja. Se oli kiva, siisti, kaunis ja kompakti paikka. Mikään ökyily ei tuota Puerto Banusta lukuun ottamatta näkynyt katukuvassa. Taidan lähiaikoina tehdä tästä jutun sinun innoittamanasi.

Reply
Marjo helmikuu 21, 2018 - 2:24 pm

Costa del Sol on minulla vielä käymättä. Costa del Brava on tutumpi kohde ja siellä koluttua ristiin rastiin.
Kaikki ovat hehkuttaneet Marbellaa joten eiköhän sielläkin ole sitten jossain vaiheessa pistäydyttävä.
Tuo boutique-hotelli Urban Villa olisi kuviesi perusteella ehkä enemmän mukava paikka yöpyä.
Tai huoneistohotelli Guadalpin Suites – pidän nimittäin pienistä hotelleista enemmän.
Aika hulppeita nuo veneet ja autot… 😀

Reply
Anna helmikuu 26, 2018 - 9:10 am

Kiitos Marjo

Costa del Bravalla ollaan reissattu myös paljon, mutta nyt se on jäänyt hetkeksi vähän vähemmälle.

Tuolla löytyy hyviä hotelleja reipppaasti, eli jos ei ihan sesonkina tuppaa paikalle, niin ongelma on enemmänkin valinnan vaikeus, ei se, ettei olisi mistä valita.

Reply
Pirkko / Meriharakka helmikuu 21, 2018 - 1:59 pm

Veneilijöinä tiesimme jo ennen Puerto Banuksessa ja Marbellassa vierailuamme joitakin vuosia sitten, että ensisijaisesti suuntaamme Puerto Banukseen. Ja veneitähän siellä oli, aika isojakin 🙂 Ja merkkitavaraliikkeitä. Ja marraskuussa sateista!
Marbella ei tosiaan eroa muista alueen kylistä tältä osin ihan erityisesti.
Retkeilimme tuolloin Fuengirolasta käsin, sillä olimme ensisijaisesti koko matkalla siksi, että tuttavapariskunta vietti tuolla suunnalla ison osan syksyä ja ajattelimme mekin käydä tutustumassa tähän maailman suurimpaan suomalaiskaupunkiin Suomen ulkopuolella. Kotoista oli – vaikka taitaa se olla myös yksi suurimpia englantilaisia kaupunkeja Brittein saarien ulkopuolella.

Reply
Anna helmikuu 26, 2018 - 9:05 am

Niinpä tietenkin. Veneilytaustaa vasten teillä varmaan on paljonkin tietoa noista Espanjan satamista!

Marbella ei tosiaan ole tuota kultaista mailia ja satamaa lukuunottamatta mitenkään erilainen kuin muut alueen kaupungit. Ehkäpä ostosmahdollisuudet siellä ovat erityisen hyvät, ei sataman luksusliikkeiden, vaan ison ostoskeskuksen takia, (joka sijaitsee ihan lähistöllä).

Reply
Karoliina Kazi helmikuu 21, 2018 - 12:12 am

Onpas upeat maisemat tuolta Guadalpin Suites huoneistohotellista, varmasti ihana katsoa auringonlaskua tuolta parvekkeelta. Marbellassa en ole käynyt kuin ohikulkumatkalla, joten omia kokemuksia ei juuri ole.

Reply
Anna helmikuu 26, 2018 - 9:01 am

Kiitos Karoliina

Maisemat olivat suorastaan maagiset, jos niin väsynyttä kielikuvaa uskaltaa käyttää. Gibralttar siellä kohoaa.

Reply

Leave a Comment