Via Baltica 2023 kokemukset. Via Baltica tuli taas ajettua yhdellä vedolla. 12 tuntia ja 1025 km.
Via Baltica 2023 kokemukset | Via Baltica E67, eli Eurooppatie 67 kulkee Viron pääkaupungista Tallinnasta Puolan pääkaupunkiin Varsovaan ollen pituudeltaan 970 km. Tuo E67, jonka Tallinna-Varsova osuutta kutsutaan Via Balticaksi, jatkuu vielä Prahaan asti, mikä saattaa tulla monelle uutena tietona.
Via Baltica on jo osin muisto. Puolassa varsinainen E67 kulkisi Augustów – Białystok – Zambrów -reittiä. Kukaan tuskin haluaa enää kuitenkaan sitä kautta ajaa, koska sinne ohjataan rekkaliikenne ja matka-aika on pidempi kuin S61 kautta ajaminen.
Olen ajanut Via Baltican Tallinnasta Varsovaan kokonaisuudessaan 2017, 2018, 2021, 2022 ja nyt 2023. Mennessä ajoin Via Baltican osissa. Takaisin tullessa ajoin reitin yhdellä vedolla.
Infra paranee vuosi vuodelta. Kunhan muutamat iäisyystyömaat Virossa ja Latviassa saadaan valmiiksi, niin kelpaa ajella.
Kokonaisuudessaan tässä matkassa oli kyseessä 16 maan kierros. Via Baltican jälkeen ajoin Ukrainan läpi kohti Moldovaa, Bulgariaa jne. muita Balkanin maita. Palaan näihin omilla kirjoituksillaan. Samoin teen jutun matkan kustannuksista.
Yritin tehdä karttaa Google Mapsn tietojen avulla, mutta Kosovon kohdalla reitti on kadonnut ja Montenegrossa sekä Bosniassa Mapsi ei huomaa minun edes käyneen. Tämä epätarkkuus selittynee sillä, että minulla oli Airalon eSIM käytössä ja osin etenin ihan Offline kartoilla, jolloin Google Maps ei tietenkään pysty paikantamaan missä kuljen. Itse olen tuota poistanut Ukrainan osuuden tarkoituksella. Mutta muilta osin kartta on suurin piirtein oikein
Arvioitu lukuaika: 15 minuuttia
Menomatka. 6:29 h ja 591 km. Oulu – Helsinki – Tallinna
Ajoin Oulusta Helsinkiin ilman taukoja. Viking Linellä on näppärä yhteys, jota olen käyttänyt liki aina Via Balticaa ajaessani. Illasta klo 21 ajetaan laivaan ja klo 0600 viimeistään pääsee ulos Tallinnassa. Laivan peräkansi oli koristeltu juhannuskoivuin ja aasialaiset olivat aivan innoissaan.
Helsingin Katajanokalla Tulli ratsasi autoja, joissa oli dieselin käyttövero maksamatta. Ilmeisesti autot oli noukittu heti check-in:ssä pois, koska kaikki olivat kaikki samassa linjassa. Yhden suomalainen ja monen ei niin suomalaisen näköisen seurueen matka katkesi siihen. Aikamoinen älämölö, kun yrittivät käteistä tarjota ym. tilanteen ratkaisuksi.
Yöpyminen laivassa 130 euroa.
Via Baltica 2023 kokemuksia. Menomatka 8:11 h ja 663 km. Viro – Latvia – Liettua – Puola
Aamusta pääsin jo klo 5:30 ulos laivasta. Heti Tallinnasta ulosmenevällä tiellä lyötiin pilli suuhun ja seuraavan kerran ennen Latvian rajaa. Eli ei kannata lähteä aamulautasta ulos vanhoilla höyryillä.
Tallinnassa on tällä hetkellä rannan tuntumassa melko massiiviset tietyöt ja viitoitus ei tahdo pysyä mukana. Sekä mennessä, että lauttarantaan palatessa tein muutamat kunniakierrokset, ennen kuin löysin oikean reitin. Etenkin paluuaamuna, kun piti ehtiä klo 0800 lauttaan, asia ei hirvittävästi ilahduttanut.
Via Baltica 2023 kokemukset. Viro ja Latvia
Aina matkaan lähtiessä mikään ei niin kovin ota päähän. On palava into päästä eteenpäin ja reissuväsymystä ei ole vielä ilmassa. Näin nytkin.
Virossa ja Latviassa ei ollut mitään ihmeellistä. Henkilökohtaisesti minulle tylsin osuus on aina Latvia ja sen kylien läpi ajaminen. Ikävä kohta on Pärnun ohitus ja Riian kehätie, jossa Pihkovan ja Väinälinnan väliselle osuudella lisätään jatkuvasti liikennevaloja. Salatsi-joen silta aiheuttaa edelleen suman. Kyseessä on siis ikäloppu silta, jossa liikenne on sallittu kerralla vain yhteen suuntaan. Riian kehätiellä on suurehko työmaa kohdassa missä A1 muuttuu A4 tieksi. Tietöitä tehdään myös Riian jälkeen A7 tiellä.
Via Baltica 2023 kokemukset. Liettua
Riian kehätien päätyttyä kun mennään kohti Liettuan rajaa ja heti Liettua rajan jälkeen on myös tietynlainen liikennevalojen suma. En ole koskaan ajatellut niiden kiertämistä, mutta yhä yleisemmin ihmiset ajavat pienten kylien kautta, eli reittiä Vecumnieku-Skaistkalne-Birža -Pasvalys. Kyseessä on noin 70 kilometrin osuus, jossa lisämatkaa noin 10 kilometriä, mutta tuossa välttää rekkojen perässä köröttelyn.
Kaunasin jälkeen alkoi tylsä työmaa. Mutta liikenne kulki siitä huolimatta ihan siedettävästi.
Liettuassa ajaminen – Älä koskaan laita kokematonta kuljettajaa rattiin Via Balticalla
Empiirisen tutkimukseni johtopäätös on, että liettualaiset ovat ratissa 99% itsekkäämpää väkeä kuin latvialaiset tai puolalaiset. Neljä ajoneuvoa, joista pari rekkoja, menee hyvin rinnan kaksikaistaiselle tielle. Kun sateessa kahden rekan valot tulevat vastaan, alkaa sitä epäilemään omia silmiään. Ne 50/70 km/h kyltit ovat todellakin ohjeellisia rekkakuskeista ja muutenkin nopeusrajoitukset ovat silleen, että ”so what?”. Takapuskuriin ilmestyi hyvin nopeasti aina joku, joka halusi ohi – ja meni ohi. Fiksu ajaa jo varmuudeksi pientareella. Kukaan ei hyödy keskikaistan hinureista.
Liikenne on siistiytynyt huomattavasti vuosien varrella, mutta edelleen ohje on asiallinen: Älä koskaan laita kokematonta kuljettajaa rattiin Via Balticalla.
Ohitus on liettualaisessa ajokulttuurissa varsin yhteisöllinen tapahtuma. Joku ohittaa – muut väistävät. Ohituksiin lähdetään, vaikka nähdään, että matka ei riitä. Ohittavana voi itse myös joutua ohitetuksi.
Kannattaa suosiolla opetella ajamaan pientareella, koska sinne päätyy joka tapauksessa jossain vaiheessa. Ne kohdat joissa erityisesti toivotaankin pientareen käyttöä hitaammilta ajoneuvoilta, on merkitty katkoviivoin.
Taajama -merkkiä ei Liettuassa tunneta, vaan sen tilalla on valkopohjainen nimitaulu, jossa kylän nimi on mustilla tikkukirjaimilla. Tuolloin siis pitäisi ajaa 50 km/h ja rajoitus päättyy vastaavaan yliviivattuun merkkiin. Päätiellä suurissa risteyksissä nopeus oli 70km/h. Missään ei ilmoiteta, koska rajoitus päättyy. Itse tulkitsin sen olevan risteys.
Liettuassa on yleisesti käytössä keskinopeuden mittaaminen kameroiden avulla, joten kannattaa katsoa miten sitä kaasupoljinta painaa. Tai sitten maksaa sakot. Ne ovat suomalaisittain erittäin kohtuulliset.
Liettualaiset saattavat ilmoittavat vastaantulijoille tutkista räpäyttämällä valoja. Seisakkeilla oli myös useissa kohdissa poliiseja tutkaamassa, mutta ainakin minua ei ollut kiinnostusta pysäyttää. Poliisiauto vain käytti valoja päällä hoksautuksena, että laske nopeutta.
Via Baltica 2023 kokemukset. Puola – tuo ihanien elämysten maa
Puolan puolella rajan jälkeen tulevat vastaan reitillä S61 Elk ja Lomża nimiset kaupungit, joiden läpiajaminen on hidasta, koska ohitusteitä vasta tehdään. Ruuhkat eivät ainakaan nyt heinäkuussa 2023 olleet mitenkään mahdottomia, sillä rekkaliikenne ohjataan kulkemaan eri reittiä.
Varsinainen E67 kulkisi Augustów – Białystok – Zambrów -reittiä. Kukaan tuskin haluaa enää kuitenkaan sitä kautta ajaa, koska sinne nimenomaan rekkaliikenne ohjataan ja matka-aika on pidempi kuin S61 kautta ajaminen. Toki Białystok on mukava kaupunki vaikka yöpymiseen.
Kun pääsee A1 moottoritielle kohti Varsovaa, niin sitten voikin painella kaasua kunnolla. Puolan moottoriteillä rajoitukset ovat 140 km/h ja kaksiajorataiset moottoriliikennetiet 120 km/h Ajaminen sujuisi pääsääntöisesti vauhdikkaasti, mikäli koko ajan ei olisi rekkaa hyppäämässä eteen. Äärettömän palkitsevaa, kun on itse saanut 160 km lasiin, rallattelee menemään ja sitten ”ammattikuljettaja” päättää ohittaa toista rajoitinta vastaan vetävää rekkaa.
Koin myös ensimmäistä kertaa sen, että moottoritienrampilta tuli auto vastaan. En kyllä mitenkään ymmärrä mistä kuljettaja oli tullut ja mihin hän oli menossa. Puola – tuo ihanien elämysten maa.
Ajo Tallinnan satamasta Puolen puolelle vaati paljon jäätelöä + kahvia. Huonosti nukutut yöunet vaativat veronsa ja minun piti ottaa nokosetkin välissä.
Yöpaikaksi valikoitui 300 km päästä Varsovasta oleva Suwałki niminen 70 000 ihmisen kaupunki.
Yöpyminen Hotel Loft 1989 114 euroa. Hotelli on erittäin suositeltava ja sen ravintola hyvä.
Suwałkista otin suunnan kohti Ukrainaa ja palaan siihen erillisillä kirjoituksilla.
Paluumatka. 8:34 h ja 909 km. Unkari – Slovakia – Tsekki – Puola (Boczna). Tämä oli keskinopeudeltaan nopein ajopäivä. Yli 900 kilometrin keskinopeus oli 107km/h.
Paluumatkani tällä 16 maan kierroksella voidaan ajatella alkaneen Unkarista, josta suuntasin Puolaa Bocznaa.
Tälle päiväosuudella osui jostain syystä kaksi ”Oho-tilannetta”. Toisessa oikealla kaistalla ja pientareella oli rekka vinksinvonksin. Sitä ei mitenkään havainnut ennen kuin kohdalla. Kolmekaistaisella moottoritiellä raskasliikenne tyynesti vaan käänsi yhdistelmänsä keskikaistalle. Hieman näki erikoisia ohjausliikkeitä, kun henkilöautot väistivät myös alta pois ja vasemmalla kaistalla jono liikkuu 150km/h. Alkoi piennarta sillä puolen käydä kapeaksi.
Toisessa tilanteessa BMW ensin tuli takapuoleen kiinni ja kun annoin tietä, niin kiihdytti raivolla seuraavaan liittymään. Sitten kuljettaja päätti, että ei hän sittenkään mene ja takaisin sieltä penkat pöllyten kahden kaistan yli vasemmalle. Oli siinä jarrulla ollessa fiilis, että mitähän ihmettä.
Kävin rengasliikkeessä mittauttamassa kulutuspintaa. Kovissa tielämpötiloissa ja nopeuksissa rengas kuluu aivan eri tavoin kuin Suomessa. Auto alkoi vedellä ja lillua mihin sattui sateessa. Ei ole mukava tunne, kun auto nousee vesipatjan päälle ja on vain matkustaja. Hetken keskustelun jälkeen vaihdettiin takarenkaat eteen ja kyllä se jotakin auttoi. Kulutuspintaa on edelleen olemassa ja ajan nuo loppuun. Ensi kesäksi uudet alle.
Via Balticalla nopeaan ajamiseen tottuu helpolla
On aivan hullua miten kovaa ajamiseen tottuu. Tai noh… riippuu varmaan autosta. Mutta minun kauppakassi on valmistettu Saksan moottoriteille. Wanha Rouva hörähtelee henkiin juurikin näillä moottoriteillä ja vastaa kaasupolkimeen nöyrästi. Vauhdin huomaa vasta sitten kun hölläilee esim. huoltoasemalle mennessä. Sisäänmeno saattaa tulla yllättävän nopeasti.
Tämä oli keskinopeudeltaan nopein ajopäivä. Yli 900 kilometrin keskinopeus oli 107km/h. Tie oli käytännössä tyhjää, erittäin hyväkuntoista ja osin maksullista moottoriteitä. Poljin menemään aivan surutta.
Mieleeni tulee viimevuoden reissu Alpeille. Silloin palasin Saksan kautta. Saksan, Tšekin ja Puolan moottoriteiden nopeuksista kertoo se, että tuolloin yhden päivän 957 km matkan keskinopeus oli minulla 98 km/h. Ensimmäisen yli 500 km pätkän keskinopeus oli 110 km/h.
Tshekki on nostamassa moottoritierajoituksen 150 kilometriin tunnissa. Saksan jälkeen korkeimmat rajoitukset löytyvät tällä hetkellä Bulgariasta ja Puolasta, joissa suurin sallittu nopeus on enimmillään 140 km/h. Suomessa alkaa jumalaton huuto heti, kun nopeusrajoituksia yritetään nostaa.
Hotelli oli oikein mukava ja aivan moottoritien vieressä 66€ aamiaisella. Luulisin että Suomessakin olisi tilausta tällaisille yöpymispaikoille. Vie turhaa aikaa aina ajaa päätieltä ulos johonkin kaupunkiin sisään. Pientä henkistä kirkunaa aiheutti aivan jäätävä hämähäkki ikkunassa.
Hotelli Artis Loft Hotel 66 euroa erittäin hyvällä aamiaisella.
Paluumatka. Via Baltica yhdellä vedolla. 11t 57min ja 1 018 km. Puola, (Boczna) – Viro (Tallinnan satama).
Tallinnasta Helsinkiin kulkevat lautat olivat sesongin vuoksi liki loppuunmyydyt ja minun oli pakko ottaa se mitä saa. Eli aamulautta 0800 Tallinnasta Helsinkiin. En halunnut jäädä mihinkään reitille yöpymään ja uudestaan aamusta tien päälle. Joten totesin, että nyt ajetaan.
Olin yksin autossa ja ainut tehtäväni oli ajaa. Tämä sujui oikeasti hämmästyttävän helpolla, mutta mikäli kyydissä olisi ollut pissa-, ruoka-, ”koska ollaan perillä”,- yksiköitä, niin ajaminen olisi jäänyt tekemättä. Nyt pysähdyin silloin kuin se oli itseni tai auton takia välttämätöntä.
Pakko myöntää kun on vääntänyt rattia kahdeksan tuntia ja tajuaa, että vielä neljä jäljellä, niin hetken pitää puhallella ja hakea reippaampaa radiokanavaa. Toisin kuin olisi luullut, uni ei hotellissa tullut heti ja se ei ollut levollista. Päivän ajotilanteet tulivat uudestaan mieleen ja aikainen lähtö stressasi.
11t 57min ja 1 018 km
Älkää tehkö kuten minä tein. Ei siinä mitään järkeä ole. Jälleen kerran vannoin, että ei koskaan enää.
Tallink Express Hotel 75 euroa. Vanha ja kulahtanut.
Yleisiä huomioita ajamista
Puolan moottoriteillä ajellaan kovaa .160-170 km/h nopeudet ovat yleisiä. Jos et pysty ajamaan sitä vahtia, anna muiden kuitenkin ajaa ja pysy pois edestä. Vasemmalla kaistalla roikkujista ei todellakaan pidetä. Suomalaiset kuljettajat ovat keskimäärin itsekkäitä, sekä huonoja huomioimaan ympäristöään, eli katsomaan peileihin.
Kun vaihdat kaistaa vasemmalle, katso tarkkaan sivupeiliin, ennen kuin liikautatkaan ajoneuvoasi sivusuuntaan.
Baltiassa ilmoitetaan valoja väläyttämällä tai laittamalla vilkku vasemmalle, mikäli perässä olija haluaa ohi. Anna tilaa ohitukseen väistämällä pientareelle.
Puolan liikenneopasteissa käytetään rajoituksen tai varoituksen päättymismerkkiä, eli varsinaisen liikennemerkin lisäkilpeä, jossa on sana ”Koniec”.
Puolassa on käytössä ns. ”musta piste” –liikennemerkki, eli erityisen vaarallisesta tieosuudesta varoittavan merkki. Merkkiin saattaa olla lisättynä vasemmassa alakulmassa on kyseisellä tieosuudelle kuolleiden määrä ja oikeassa alanurkassa on loukkaantuneiden määrä kolmena aiempana vuotena.
Via Baltican varrella ei maksullisia teitä ole, mutta Puolassa yksityisten ylläpitämillä teillä (A1-tiellä, A2-tiellä osuudella Konin-Swiecko ja A4-tiellä osuudella Krakova-Katowice) maksetaan kaikkien ajoneuvojen tiemaksut – kokonaismassasta riippumatta – joko käteisellä (myös eurot hyväksytään) tai luottokortilla.
Auton varusteet, jotka tulee olla mukana
- Jauhesammutin (ei pakollinen Puolassa).
- Huomioliivit.
- Varoituskolmio.
- Ensiapulaukku.
- Kaksi käyttökelpoista ja renkaan läpimitalle sopivaa rengasstopparia.
- Auton rekisteröintitodistus. Teknisen osan (osa I) tarvitset, kun matkustat ajoneuvolla ulkomaille tai Ahvenanmaalle. Teknistä osaa ei tarvitse pitää mukana ajoneuvossa Manner-Suomessa liikuttaessa.
4 comments
[…] Via Baltica 2023 kokemukset – Autolla Baltiaan ja Puolaan […]
[…] Via Baltica 2023 kokemukset – Autolla Baltiaan ja Puolaan […]
Tämä oli varsin kattava paketti Via Balticasta. Itse en ole ollut ulkomailla ikinä liikkeellä omalla autolla, vaan aina lentänyt eteenpäin ja sitten vuokrannut auton. Tämä vaihtoehto alkoi kuitenkin nyt kiinnostamaan, kauanko olit reissussa?
Kiitos Mikko.
Kokonaisuudessaan kyse oli 16-17 päivän reissusta. Hieman miten sen nyt laskee.
Eli kovalla vauhdilla etenin.