Ronda kannattaa kokea yöpymällä rotkon reunalla

by Anna

Rondan salaisuus on maisemassa

Ronda on yksi Espanjan Andalusian sadoista hurmaavista valkoisista kylistä. Rondan suosituin nähtävyys ei poikkeuksellisesti ole kuitenkaan itse kaupunki taloineen, vaan erittäin kuvauksellinen silta, sekä syvä rotko maisemineen.

Rondaan on helppo tehdä päiväretki vaikka Malagasta käsin, mutta maisema pääsee oikeasti oikeuksiinsa vasta, kun sitä tutkii rauhassa vuorokauden vaihtuvissa valoissa. Rondassa kannattaakin yöpyä ja mikäli mahdollista, aivan rotkon reunalla.

Ronda

Iznajar

Ronda

Ronda

Ronda on Euroopan vanhimpia kaupunkeja

Andalusian Serranía de Ronda -vuoristossa sijaitseva Ronda on kasvanut ajan saatossa kahta puolta El Tajo -rotkoa. Osa taloista on rakennettu aivan kiinni rotkon reunaan. Kaupunki on vanha, joidenkin lähteiden mukaan Ronda on Euroopan vanhimpia kaupunkeja. Varmaa on kuitenkin se, että Rondassa on ollut asutusta jo vuonna 132 eaa.

Vanhaa kaupunkia, La Ciudadia, ja uutta kaupunkia, El Mercadilloa, yhdistää Puente Nuevo, eli uusi silta vuodelta 1793. Silta muistuttaa akveduktia ja on varsin komea näky. Rotkon pohjalla, 120 metrin syvyydessä, virtaa Guadalevínjoki.

Myös Puente Nuovo -silta on jakava tekijä. Toisella puolella siltaa rotko on kapea, vain 68 metriä. Toisella puolella silmien eteen taas avautuu laaja kaaren muotoinen rotko, joka jatkuu suureen laaksoon. Tällä puolella sijaitsee myös Puente Viejo, vanha silta.

Puente Nuovo -silta on rakennettu José Martín de Aldehuelan johdolla. Sama arkkitehti suunnitteli myös Rondan härkätaisteluareenan.

Ronda

Ronda

Ronda

Ronda vaatii aikaa

Rondassa kannattaa kierrellä rauhassa molemmilla puolilla siltaa. Suurin virhe on saapua Rondaan ja yrittää juosta kaupunki läpi. Olen lukenut kertomuksia, joissa ei ole päästy linja-autoasemalta edes sillalle saakka aikatauluongelmien takia. Viikon vinkkinä vihjaan, että Ronda on 35 000 asukkaan kaupunki, ei mikään tuppukylä.

El Tajo -rotkon itäpuolelta voi laskeutua alas laaksoon kivettyä kävelyreittiä pitkin, jolloin siltaa ja rotkoa pääsee kuvaamaan aivan uudesta kuvakulmasta. Tällä puolella rotkoa on myös paljon mukavia pieniä puistoja ja kujia. Rondan ympäristössä kiertää myös monia patikkareittejä jos aikaa, kuntoa ja intoa riittää.

Lännen suunnassa rotkon reunaa kiertää kävelytie, jolla on romanttinen nimi: Mirador Natural de los Viajeros Románticos. Tätä kävelytietä pitkin pääsee etenemään Mirador de Ronda -näköalatasanteelle, josta maisemat kohti luonnonpuistoa avautuvat sadan metrin korkeudelta.

Kuten kartasta huomaa, näköalapaikkoja ja rotkonreunaa riittää Rondassa. Paras aika vierailla Rondassa on ehdottomasti tammikuu tai helmikuun alku. Mantelipuiden kukinta on tuolloin parhaimmillaan ja turistien määrä maltillinen. Kesän helteillä sisämaassa sijaitseva Ronda on tuskainen paikka.

Ronda kartta

Ronda

Ronda

Ronda

Ronda

Rondan silta ja rotko ovat vieneet monen hengen

Monessa blogissa ja kirjoituksessa väitetään, että sillan arkkitehtina ollut José Martín de Aldehuela hieman lähteestä riippuen joko kaiversi siltaan vuosilukua 1793 ja putosi rotkoon, tai putosi tavoitellessaan tuulen viemää hattuaan. Arkkitehti kuoli kuitenkin kotonaan Malagassa vuonna 1802, joten se siitä.

Silta on kuitenkin romahtanut ihan oikeasti vuonna 1735, ja tässä onnettomuudessa kuoli 50 ihmistä. Espanjan sisällissodan aikaan tasavallan kannattajat sysäsivät rotkon reunoilta lukuisia fasisteiksi epäilemiään kyläläisiä kuolemaan. Luulen vahvasti, että jyrkänteen tuomia mahdollisuuksia on hyödynnetty myös aiempina vuosisatoina vastaavalla tavalla.

Ernest Hemingway kuvasi Rondaa romaanissaan Kenelle kellot soivat ja sijoitti kaupunkiin Espanjan sisällissodasta kertovan kohtauksen, joka on lähes identtinen sotakertomusten kanssa. Siinä tasavaltalaississit valloittivat oman kotikaupunkinsa. Hemingwayn versiossa fasisteina tunnetut kaupunkilaiset vangitaan kaupungintalolle. Sieltä heidät yksi kerrallaan pakotetaan kulkemaan läpi kaupunkilaisten muodostaman kujan kohti jyrkännettä, ja lopulta työnnetään rotkoon.

Ronda

Ronda

Ronda on saavutettavissa helposti Aurinkorannikolta

Andalusian Ronda on helposti saavutettavissa Malagasta myös päiväretkellä. Malagasta Rondaan ajo vie autolla pari tuntia. Julkisillakin pääsee, mutta tämä blogi keskittyy autoilevaan ihmiseen.

Tosin kuin monessa blogissa pelotellaan, Malagasta Rondaan ajaminen ei vaadi kokenutta kuskia, eivätkä tiet ole serpentiiniä. Reitti Rondaan teiden A357 ja A367 kautta oli lisäksi nyt helmikuussa 2019 liki tietyövapaa. Yksi päällystystyö hidasti matkaa noin 10 minuutin verran.

Jos taas lukeudut heihin, jotka erityisesti etsivät ratin vääntöä, ota maisematie A397 Marbellasta Rondaan. Kyseessä on huikaiseva reitti, jonka valitsemalla maksimoi upeat näkymät. Erittäin hieno tie ajaa jo ihan ajamisenkin takia. Huipulla näkee liki aina suuria hanhikorppikotkia tai maakotkia liitelemässä ilmavirtauksissa. Nyt viimeksi reittiä ajaessamme tosin tuli vettä koko matkan. Kokemuksen viimeisteli liki nollaan laskenut lämpötila ja raekuuro.

Ronda

Rondan härkätaisteluareena | Härkätaistelut ovat osa lailla suojattua espanjalaiskulttuuria

Rondan härkätaisteluareena on yksi Espanjan vanhimmista, vuodelta 1755. Härkätaisteluista voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin härkätaistelumuseot ovat usein erittäin mielenkiintoisia ja areenat hienoja.

Rondaa pidetään modernin härkätaistelun syntypaikkana. Vuonna 1695 rondalainen matadori Francisco Romero alkoi keittämään modernin härkätaistelun säännöstöä. Hänen aikanaan otettiin käyttöön mm. muleta, matadorin käyttämä punainen viitta, jossa on puinen reuna.

Francisco Romeron pojanpojasta, Pedro Romerosta (1754-1839), tuli yksi koko Espanjan kuuluisimmista härkätaistelijoista. Uransa aikana Pedro Romero otteli 5558 härkää vastaan loukkaantumatta itse. Hän perusti Rondaan härkätaisteluakatemian, joka opettaa edelleen klassista härkätaistelua. Pedro Romero esiintyy myös hahmona Hemingway esikoisromaanissa Ja aurinko nousee, vuodelta 1926

Espanjalaiset itse eivät ole mitenkään vakuuttuneita siitä, että härkien tappaminen on väärin. Espanjan alueista vain Baleaarit, Kanariansaaret ja Espanjan Luoteis-Kastilia sekä Leon ovat lakkauttaneet härkätaistelut. Katalonian itsehallintoalueen kohdalla syy härkätaistelujen kieltämiseen oli puhtaasti poliittinen ja liittyi alueen haluun itsenäistyä. Tuomioistuin määräsikin Katalonian sallimaan härkätaistelut, sillä tuomioistuimen mukaan härkätaistelut ovat osa espanjalaiskulttuuria, jolla on lain suoja koko valtiossa.

5000 henkeä vetävällä Rondan härkätaisteluareenalla järjestetään seuraava härkätaistelu syyskuussa 2019. Jos härkätaistelut kiinnostavat, niitä järjestetään mm. maaliskuussa 2019 13 eri kaupungissa, kuten Sevillassa, Madridissa, Toledossa, Alicantessa, Valenciassa, Murciassa ja Cordobassa.

Ronda

ronda_bull_spain_bullring_europe_arena_european_bullfight-664785.jpg!d

Yöpyä kannattaa rotkon reunalla | Parador de Ronda

Vierailimme Rondassa ensimmäisen kerran vuonna 2015 . Tuolloin päätin, että palaisin Rondaan uudestaan ja myös yöpyisin siellä. Valitsin hotellinkin, mistä huoneen varaisin. Liki jokainen Rondassa kävijä on ikuistanut valokuviinsa tämän hotellin ja osa myös kahvittellut sen terassilla.

Parador de Ronda on yksi Espanjan kuuluisimmista näköalahotelleista. Sen terasseilta ja parvekkeilta avautuvat hienot näköalat suoraan sillalle ja rotkoon. Jos Rondassa yöpyy, en ymmärrä miksi pitäisi nukkua muualla kuin ns. ”paalupaikoilla”?

Parador de Ronda kuuluu Parador-hotellien ketjuun. Hotellit ovat rakennuksiltaan kulttuurellisesti merkittäviä, ja ne ovat Espanjan valtion omistamia. Hotellit ovat ensisijaisesti tehty Espanjan omille kotimarkkinoille ja tarjolla on noin sata tyylikkäästi sanerattua kohdetta kaupunkien parhaimmilta paikoilta. Näissä hotelleissa palvelu on aina ensiluokkaista.

Hieman nyrpistelen nyt nenääni hinta-laatu suhteelle. Ensimmäinen kerta, kun Parador-hotelli ei vastannut täysin odotuksia! Huone oli OK, mutta näkymää haittasivat osin rakennustelineet (Juu, ei ollut se halvin huone, mutta en jaksanut valittaa). Silti sijainnin ja parkkipaikan vuoksi yöpyisin uudestaan. Uskon rakennustelineiden nimittäin katoavan aikanaan. Olemme joskus liittyneet Parador-ketjun jäseniksi ja paikoitus maksaa jäsenille vain 10 €/yö (joissain ilmainen). Tämä olikin viikon matkamme edullisin parkkipaikka!

Parador de Rondassa on yöpynyt myös Samppaanjaa muovimukissa -bloggari. Pääset lukemaan hänen kokemuksensa tästä.Alla lisää tietoa Parador-hotelleista.

Ronda

Ronda

Ronda

Ronda

Ronda

Rondasta ovat kirjoittaneet myös

Matkakuume.net – Ronda jättää sinut haukkomaan henkeä – ja kaipaamaan lisää

Samppaanjaa muovimukissa – Ronda – Samassa paketissa kaupunki, kylä ja maaseutu


Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

34 comments

Matka Andalusiaan - Meriharakka.net 18 tammikuun, 2023 - 12:45 pm

[…] Ronda kannattaa kokea yöpymällä rotkon reunalla […]

Reply
Asko Leppilampi 23 helmikuun, 2019 - 2:59 pm

Arvostan sitä, että olet tehnyt läksysi hyvin valmistellessasi postaustasi. Itsekin sain siitä paljon uutta tietoa, vaikka kävi kokemassa tuon upean kaupungin vajaa vuosi sitten. Tässä hieman toisenlainen näkökulma Rondaan eli vinkkejä myös niille, jotka käyvät siellä päivän reissulla. Upea paikka.

http://appamatkustaa.fi/espanjan-andalusia-rondan-vanha-kaupunki/

Reply
Anna 3 maaliskuun, 2019 - 11:34 am

Kiitos Asko

Mukava reissu teilläkin ollut!

Reply
Espanjaan 16 helmikuun, 2019 - 11:16 pm

Ronda on kokemus. Ihan samaa mieltä. Me emme matkallamme yöpyneet, mutta ensi kerralla harkitsen kyllä. En niinkään siksi, että voisin viettää siellä illan, vaan siksi, että ehtisin päivällä myös patikoimaan ympäristössä. Olen siitä jo lukenut muutaman jutun ja kuullut kavereilta.

Reply
Anna 3 maaliskuun, 2019 - 11:35 am

Patikointi tuolla olisi aivan mahtavaa. Mulla on nyt just yksi kaveri sinne lähdössä!

Reply
Merja / Merjan matkassa 16 helmikuun, 2019 - 1:08 pm

Mulla on koko Andalusia korkkaamatta ja mietin just, että milloin sinne olisi mahdollista lomien puitteissa lähteä. Rondasta olen lukenut monenlaisia kertomuksia ja suurin osa tosiaan päiväretkien satoa. Yöpyminen rotkon reunalla ei kuulosta pöllömmältä. Täytyy laittaa vinkki korvan taakse.

Reply
Anna 3 maaliskuun, 2019 - 11:36 am

Kiitos Merja

Ehdottomasti Andalusiaan. Mahdottoman monipuolinen alue. Et pety.

Reply
Virpi/Hätälasku matkablogi 16 helmikuun, 2019 - 11:11 am

Ronda kuuluu ehdottomiin must see-kohteisiin. Liian usein monessakin matkakertomuksessa törmää siihen, että reissu on aikataulutettu niin, että kaupungissa pyörähdetään pika pikaa silmäillen paikkaa päällisin puolin. Rondaan ainakin varaan aikaa, kun sinne joskus pääsen.

Reply
Anna 3 maaliskuun, 2019 - 11:36 am

Kiitos Virpi

Joo. Tylsää, kun on koko ajan kiire. Kiire kohteeseen, kiire kiertää, kiire pois.

Reply
Eevagamunda-blogi 16 helmikuun, 2019 - 1:09 am

Oi Ronda. Niin hurmaava. Olen käynyt siellä eri vuodenaikoina, viimeksi juuri tähän aikaan vuodesta viime vuonna eli mantelinkukkien aikaan. Sanoisin, että se onkin paras aika vierailla ja nauttia Rondan ykkösjutusta eli maisemista. Parador on vielä kokematta, ehkä vielä jonain päivänä… 🙂

Reply
Anna 3 maaliskuun, 2019 - 11:38 am

Kiitos kommentista

Mantelipuut kukassa. Mulla on ehkäpä sata kuvaa niistä : ) Niin ihania.

Reply
Periaatteen Nainen 15 helmikuun, 2019 - 11:32 pm

Tosiaan vinkkasinkin FB:n puolelle, että itse olen rakastanut Rondaa, mutta Parador oli pettymys – vaikka blogitekstiä lukiessa tulee mieleen että ehkä se ei niin paha nyt ollutkaan 😀 (https://periaatteennainen.com/2017/01/15/syo-ja-nuku-rondassa/). Mutta kaupunkia on pakko suositella aina, ja juuri yöaikaan tähdet ja laaksosta kuuluvat äänet ovat taianomainen yhdistelmä.

Reply
Anna 3 maaliskuun, 2019 - 11:40 am

Kiitos kommentista

Aina ei nämä hotellikokemukset onnistu. Meilläkin tosiaan oli ne rakennustelineet ja remppamiehet hieman haittana. Mutta maisemaa mikään ei voi pilata.

Reply
Tanja / Tädin ja tytön matkablogi 15 helmikuun, 2019 - 10:48 pm

Kiva vinkki tämä talvimatkailu Andalucíaan. Olen käynyt Rondassa joskus satavuotta sitten ja silloin ei ollut turistejakaan juurikaan. Nuo mantelipuut on muutes tosi kauniita, ja sitä aina unohtaa täällä lumen keskellä miten paljon aikaisemmin kevät tulee etelässä ja monesti juuri se kevätaika onkin parasta reissuaikaa kun ei ole vielä niitä 40 asteen kuumuuksia.

Reply
Anna 17 helmikuun, 2019 - 9:41 am

Kiitos Tanja

Mantelipuiden kukinta tulee kyllä yllättävän aikaisin, näin siis suomalaisen vinkkelistä. Olen aina että WAU, mitäs nuo ovat : )

Olen samaa mieltä, että kevät on mukavinta aikaa reissuihin Etelä-Euroopassa. On vihreää ja lämmin, mutta ei palanutta ja tuskaisen kuumaa.

Reply
Pirkko / Meriharakka 13 helmikuun, 2019 - 12:19 pm

Hyväntuntuisia vinkkejä Rondaan. Aikoinaan vietimme Fuengirolassa viikon silloin kun ystävillämme oli siellä vielä asunto ja kiertelimme vähän lähiseutuja päiväretkillä, mutta Rondaan asti emme ehtineet. Ja ehkä hyvä ettemme ehtineet, niin voimme ehkä tehdä tämän retken vielä joskus ”oikein” 🙂

Reply
Anna 17 helmikuun, 2019 - 9:38 am

Kiitos Pirkko

Luinkin mm. teidän Jerezin vierailusta. Andalusiaan jos lähtee, joutuu aina tekemään kompromisseja. Ympäri aluetta on siis niin älyttömästi hienoja paikkoja, että kaikkea ei mitenkään saa mahtumaan viikkoon, ei kahteenkaan. Menee vaan hätäilyksi.

Reply
sarikri.laine@hotmail.com 12 helmikuun, 2019 - 12:39 am

Ihan kivan näköistä on rotkon reunalla, kunhan ei vaan putoa😄. Mikä parasta olisikaan kuin yöpyä linnassa. Espanjassa onko kaikissa linnoissa kallista? Italiassa linnassa majoittuu kai kohtuuhintaan. Nyt kesällä itsellä tulossa linnayö Portossa.

Reply
Anna 17 helmikuun, 2019 - 9:35 am

Kiitos Sari

Onneksi tuonne ei pääse liian lähelle kurkkimaan. Paitsi sillalta. Siinä voi nousta seisomaan penkkien ja kaiteiden päälle ja periaatteessa helposti voisi myös keikahtaa alas …

Linnayöt on parhautta!! Osa mitä olen nähnyt on tuhansia euroja, osa taas ihan normihintaisia. Ranskassa ja Saksassa olen nähnyt linnoissa jopa hostelleja.

Reply
Laura Laakso/Matka maailman ympäri 80 vuodessa 10 helmikuun, 2019 - 8:16 pm

Piti avata postaus, kun mietin, että mikä ihmeen Ronda. Super kaunis paikka! Kiva kun näistä kirjoituksista löytää aina uusia kohteita.

Reply
Anna 17 helmikuun, 2019 - 9:32 am

Kiitos Laura

Minun moka. Yleensä laitan aina maan nimen myös otsikkoon, jos ei niin tunnettu paikka, mutta tästä se unohtui.
Kiva silti että klikkasit!

Reply
Sonja / Shining Journey 10 helmikuun, 2019 - 6:26 pm

Tosi kiva postaus Rondasta, kiitos siitä! 🙂 Rondassa on tullut itsekin käytyä useamman kerran, mutta en ole yöpynyt siellä kertaakaan. En ole myöskään kirjoittanut Rondasta mitään blogiini, sillä nykyistä blogiani ei vielä ollut olemassa, kun viimeksi kävin Rondassa. Nyt alkaisi olla varmaan jo aika mennä sinne uudelleen, kun ajomatkaakaan ei ole kuin muutama tunti. Rotkoja ja korkeuksia rakastavalle Ronda on kyllä mieluisa kohde, siksi siitä pidän. Tähän aikaan vuodesta Rondaan kannattaa pukeutua tosi lämpimästi. Kesäaikaan en ole siellä käynytkään.

Reply
Anna 17 helmikuun, 2019 - 9:30 am

Kiitos Sonja

Heh, sinulla on samanlainen ongelma, kuin monella muullakin, eli monessa paikassa on tullut käytyä ENNEN blogin perustamista ja siksi on ehkäpä hankalaa ja osin myös turha niistä nyt kirjoittaa.

Rondassa oli tosiaan raikas keli aamusta. Piti laittaa ohuen takin alle villatakki. Päivästä taas tuli oikein lämmin, jopa kuuma, kun auringossa istui. Sellainen Suomen kevät! Eli ihana : )

Reply
Jenni / Unelmatrippi 10 helmikuun, 2019 - 4:36 pm

Olen samaa mieltä, että Rondassa kannattaisi yöpyä ennemmin kuin tehdä sinne päiväretki. Me teimme päiväreissun pari vuotta sitten ja toki se oli hieno kokemus, mutta ei siinä niin paljon ehtinyt katsella paikkoja kuin olisimme halunneet. Onneksi noille suunnille tulee mitä todennäköisimmin matkattua uudelleenkin, joten voi kierrellä sitten seuraavalla kerralla lisää.

Reply
Anna 17 helmikuun, 2019 - 9:24 am

Kiitos Jenni

Päiväretkien ongelma on aina se, että aikaa menee ensin auton parkkipaikan löytämiseen, sitten kiertelee kamalalla kiireellä nähtävyyksiä ja kohta onkin nälkäkiukkujanoväsy ja mikään ei enää jaksa kiinnostaa. Kun tietää, että on yötä, voi rauhassa ensin huokaista ja vaikka vähän levähtää ja lähteä sitten katsomaan mitä paikasta löytyy. Ja aikaa jää vielä illalle ja seuraavalle aamullekin. Minusta aamu on usein sitä parasta aikaa kohteessa.

Reply
Miraorvokki/Pöndekengissä 10 helmikuun, 2019 - 4:02 pm

Olen halunnut jo pidempään Rondaan! Ja juuri noin, että yöpyminen rotkon reunalla ja runsaasti aikaa, koska tuo kaupunki vaikuttaa niin upealta. Kiitos taas matkakuumeen nostattamisesta! 🙂 Pitää laittaa hotellivinkki talteen!

Reply
Anna 17 helmikuun, 2019 - 9:21 am

Kiitos Mira

Ronda on upea ja kaupungissa on paljon muutakin mukavaa nähtävää, kuin pelkkä rotko ja silta, vaikkakin ne kyllä vievät päähuomion : )

Reply
Maisemaonnellinen Johanna 10 helmikuun, 2019 - 2:20 pm

Kiitos taas hyvästä hotellivinkistä Anna! 🙂

Meillä on keväällä tiedossa sukulaissynttärien juhlintaa Aurinkorannikolla, ja juuri nyt tästä sain ajatuksen, että ihan koko viikkoa ei taida kannattaa viettää juhlapaikan huudeilla. Täytyypä heti käydä katsomassa mikä on tilanne tuolla Rondan Paradorissa toukokuussa…

Reply
Anna 17 helmikuun, 2019 - 9:19 am

Kiitos Johanna

Jos minulla olisi viikkoa Aurinkorannikolla, niin lähtisin kyllä kiertelemään muutamaksi päiväksi ehdottomasti. Rondan lisäksi lähellä on monta muutakin kivaa paikkaa, joihin pääsee nopeasti, ilman satojen kilometrien ajoja.

Reply
Tiina 8 helmikuun, 2019 - 3:11 am

Hei, kiitos virlä hyvästä Rondon blogista.ja vinkistä jäädä sinne yöksi, että ehtii tutudtua Rondaan kunnolla. Menossa sinne maaliskuun loppupuolella ja jäämässä nyt sinne yhdeksi yöksikin – ja toki Parador Rondaan, se kuulostaa upealta hotellilta. En ihan hahmottanut nettisivujen huonekuvauksiksta mikä huoneluokka olisi paras/sopivin lähinnä maisemien ihailun kannalta – osaisitkohan omasta kokemuksesta suositella jotakin niistä?Joissakin näytti olevan kaksikin parveketta/terassia ja hinnoissa ei näyttänyt olevan kovin isoja eroja. Odotin tähän asti eniten uutta visiittiä Granadaan ja Alhambraan, mutta nyt ykköskohteekdi päsi nousemaan Ronda!

Reply
Anna 8 helmikuun, 2019 - 8:18 am

Kiitos Tiina,

Hotellissa on tavallaan päätalo ja siihen liitetty jatko-osa. Samppaanjaa muovimukissa bloggaaja (johon linkitin), nukkui kahden parvekkeen huoneessa ja piti siitä kovasti. Käsittääkseni ne sijaitsevat talon kulmassa. Kannattaa kysyä häneltä myös, muistaisiko huoneesta jotain lisää olennaista.

Meillä oli huone ”syvennyksen” kohdalla ja siinä tehdään remonttia juuri. Näissä huoneissa ei luvata edes suoraa rotkonäkymää, vaan olikohan se ”puutarhanäkymä, näkymä vuoristoon tyylinen merkintä. Näkyy kuvissa kohtana, missä on remonttitelineet. Ne syvennyksen kohdalla olevat huoneet ovat kauempana rotkosta, kuin muut. Harmi kun en enää muista huoneen numeroa.

Reply
Tiina 9 helmikuun, 2019 - 12:58 am

Kiitos Anna näistä tiedoista, minäpä kyselen muistaako Samppajaa muovimukissa bloggaaja mikä huone”tyyppi” heillä oli tai mikä numero (itse en kyllä koskaan muista hotellin huonenumeroita jälkeenpäin) ja voisin oikeastaan kysyä asiaa myös suoraan sähköpostilla.

Reply
Annemaria/Samppanjaa muovimukista 6 helmikuun, 2019 - 9:14 pm

Ihana, ihana Ronda. Olen niin samaa mieltä sun kanssa, että päiväretki ei riitä Rondalle. Siellä pitää ehdottomasti yöpyä ja juurikin Rondan paradorissa. Mulle tämä parador oli ihka ensimmäinen ja jätti kytemään kiinnostuksen nähdä, mitä muuta näillä mielenkiintoisilla majapaikoilla on tarjottavana. Kiitokset jälleen mielenkiintoisista historiapaloista. Niin ja tietty linkityksistä 🙂

Reply
Anna 7 helmikuun, 2019 - 3:39 pm

Kiitos Annemaria

Ilo on aina minulla, kun löytää hyvän kirjoituksen, johon voi linkittää 🙂

Parador-hotelleja tulen kyllä itse käyttämään, aina kun vain on varaa. Harmittavan hinnakkaita joskus.

Reply

Leave a Comment