Malaga, Costa del Sol – Pako aurinkoon!

by Anna | TÄMÄ MATKA

Malaga, Costa del Sol – Pako aurinkoon! | Malaga, kaupunki jossa aurinko tutuu paistavan aina. Ja miksei paistelisi, sillä sijaitseehan Malaga Costa del Solilla, eli Espanjan Aurinkorannikolla. Ihan tilastollisestikin Malagassa nautitaan lähes 3 000 aurinkotunnista vuodessa. Näillä tuntimäärillä Malaga on yksi Euroopan aurinkoisimmista paikoista. Tänne on hyvä paeta Suomen syksyä. Ja näin suomalaiset tekevätkin. Aurinkorannikolla on vilkkaimpaan aikaan, eli marraskuussa ja helmi-maaliskuussa 30 000 suomalaista.

Malaga

Malaga on hyvin väärinymmärretty kaupunki

Uskaltaisin väittää, että Malaga on Espanjan Aurinkorannikon väärinymmärretyin kaupunki. Turrepaikan maine on iskostunut sitkeäksi mielikuvaksi monelle. Harmittavan usein Malagaa luonnehditaan näin: ”Malaga on turistipaikka, mutta tykkään kovasti sen rannoista, ravintoloista, puistoista ja shoppailumahdollisuuksista siinä kävelykadulla”. Mikäpäs se siinä on tykkäillessä, sillä tämä ”turistipaikka” on perusandalusialainen 600 000 asukkaan kaupunki ja Espanjan kuudenneksi suurin kaupunki, jota suurempia ovat vain Sevilla, Barcelona, Valencia, Madrid ja monelle tuntematon Zaragoza. Kuinka moni muuten väittäisi Helsingin olevan turistikaupunki? Asukasluku on liki sama.

Uskon tämän Malagan maineen hienoisen pahoinpitelyn selittyvän pitkälti sillä, että osalle Malaga tosiaan on vain lentokenttä matkalla Fuengirolan tai Torremolinosin rannoille. Näissä paikoissa kotimaansa ulkopuolella olevat ihmiset ovat usein se näkyvä enemmistö.

Malaga
Paras paikka spottailla Malagan kaupunkia on AC Hotel Málaga Palacio -hotellin kattoterassi. Sieltä Malagaa voi ihailla lintuperspektiivistä kahvin tai viinilasillisen äärellä.

Malaga

Malaga saa shoppailijalle hymyn huulille

Ostoksille haluava ilahtuu Malagan leveää pääkatua, Calle Marques Lariosia kävellessään. Tänne ovat sijoittuneet Zara, Mango, Bershka, Stradivarius, Pull&Bear ja Springfield, sekä paljon muita tuntemattomampia merkkejä ja liikkeitä. Ostoskatu soveltuu ihan vain kahvitteluunkin ja Lariokselta pääsee poikkeamaan helposti vanhankaupungin muille kujille. Näiltä kaduilta löytyy lisää ravintoloita ja kahviloita, sekä pienempiä putiikkeja. Itselleni yksi vakiokohde on Zara Home, josta lähtee aina jotain pientä mukaan Suomeen.

Keskustan tärkeimpiin ostoskatuihin kuuluu myös Calle Nueva. Varsinaiset ostoskeskukset sijaitsevat hieman keskustan ulkopuolella. Ostoksille kannattaa suunnata pikkukauppojen ja El Corte Inglesin lisäksi ainakin Centro Comercial Larios – ostoskeskukseen.

Malaga
Malaga
Malaga
Malaga
Malaga

Malaga
Myös kengät sai kiiltämään kunnolla kolmella eurolla. Herra ei ollut mikään pilipalikiillottaja ja plankkasi Tepon kenkiä kymmenisen minuuttia. Mutta kahden euron huijareitakin löytyy. Sellaisia, jotka vetävät silikonit ja värivoiteet kenkiisi rasvan sijaan. Vuoden 2020 jälkeen en ole enää näitä kiillottajia nähnyt.

Malagassa kauppahalleja on kaksi

Kauppahalleja on kaksi. El mercado central Atarazanas on isompi ja Mercado de Salamanca pienempi ja söpömpi.

El mercado central Atarazanas kannattaa käydä kurkistamassa ihan pelkän upean lasimaalauksen takia. Ensimmäinen kauppahalli tällä paikalla oli jo 1300-luvulla. Nykyisessä kauppahallissa on liitetty yhteen kaksi rakennusta, jossa ensimmäisessä myydään lihaa ja kalaa ja toisessa hedelmiä ja kukkia. Kauppahalli on rakennettu 1870-luvulla paikalle, jossa aikaisemmin oli merivoimien telakka.

Malaga

Mala

Malaga
Malaga

Malaga on myös kulttuurikohde

Malaga on kulttuurikohde ylitse muiden. Kaupunki on investoinut valtavia summia taidemuseoihin, joten nähtävää löytyy taidetta etsiville.

Malagan museoista maineikkain on Picasso-museo, johon Picasson perikunta on lahjoittanut paljon taiteilijan töitä. Rakennus on itsessään kaunis, mutta ne hienoimmat Picassot sijaitsevat kyllä maailman metropolien museoissa. Museossa on esillä myös arkeologisia kaivauksia, joissa näkee mm. suolakalan tekoon tarkoitettuja altaita.

Malagan Centre Pompidou on Pariisin nykytaiteen museon haarakonttori ja sijaitsee kauniin värikkään lasirakennelman alla rannassa. Centre Pompidou on oiva esimerkki kansainvälisten taidemuseoiden satelliittitoimipisteistä maailmalla. Museoille tällainen toiminta on mahdollisuus saada laajat kokoelmat tehokkaammin esillä. Nähtävänä  on vaihtuvien näyttelyiden lisäksi pysyvä näyttely, jossa on töitä 1900-luvun keskeisiltä taiteilijoilta Francis Bacon, Frida Kahlo, Fernand Legér ja Pablo Picasso.

Pietarin Venäläisen museon sivutoimipiste toimii entisessä tupakkatehtaassa, La Tabacalerassa. Malagan-museon tarkoituksena on esittää venäläisen taiteen helmiä kolmessa vaihtuvassa näyttelyssä vuosittain. Museon ensimmäinen perusnäyttely keskittyy venäläisen taiteen läpileikkaukseen 1400-luvun ikoneista 1900-luvun sosialistiseen realismiin. Pietarista on tuotu Malagaan yli sata teosta.

Muita käymisen arvoisia museoita Malagassa ovat Paronitar Carmen Thyssenin taidemuseossa, jossa on  kattavin 1800-luvun andalusialaisen taiteen kokoelma Espanjassa, uusi maakunnallinen Museo de Malaga, jossa on espanjalaista taidetta ja sekä toisessa kerroksessa arkeologinen museo, sekä CAC – museo, jossa esillä on nykytaidetta.

Malaga

Malagan puistot ja rantapromenaadi jaksavat ihastuttaa

Malagassa on kaunis ja laaja kasvitieteellinen puutarha. 1800-luvun puolivälissä perustettu kasvitieteellinen puutarha sijaitsee Malagan pohjoispuolella, Ciudad Jardin -kaupunginosassa. Kyseessä on rauhallinen luontokeidas kaupungin ulkopuolella. Paikalle löytänyt pääsee ihailemaan kukkien, Bougainville-köynnösten, kaktuksien ja palmujen läksi hienoja näkymiä Malagan yli merelle.

Parque de Malaga -puisto on Malagan puistoista suurin ja pisin. Puistoon on istutettu paljon trooppisia kasveja ympäri maailmaa, mutta näkyvimpiä ovat kuitenkin palmuja ja kuuluvimpia hurjasti sirkuttavat (liki kirskuvat) pienet papukaijat. 

Puisto liittyy satamapromenadiin, jossa palmuja on edelleen käytetty paljon tuomaan ja luomaan varjopaikkoja. Tämä satamapromenadi ympäristöineen on mielestäni yksi Malagan mukavimmista paikoista. Lukemattomia kahviloita ja hyviä ravintoloita, pieniä kauppoja, näyttelytiloja ja mereltä tuleva tuuli vilvoittamassa. Hieman laiskempikin reippailija jaksa kävellä helposti majakalle saakka.

Malaga
Malaga
Malaga
Malaga

Malaguetan ranta on pitkä

Keskustasta kävelymatkan päässä sijaitseva Malaguetan ranta on pitkä. Kannattaa vuokrata pyörä, niin liikkuminen käy helpommin. Rannalta löytyy kalastajia, koirien ulkoiluttajia, lenkkeilijöitä ja tietenkin auringonpalvojia lämpimänä päivänä. 

Malagueta on myös mainio paikka saada kunnolla grillattua kalaa. Ruokaa voi yksinkertaisimmillaan syödä hiekalla muovituolissa.

El Palo sijaitsee samalla rannalla noin viiden kilometrin päässä. Tämä vanhan kalastajakylän ranta, on mahtava paikka nauttia kalaa ja erityisesti avotulella paistettuja sardiinivartaita. Kannattaa testata. Sardiinit maksavat pari euroa. Myös työläiskaupunginosassa Huelinissa on pitkä hiekkaranta.

Malaga

Malaga

Malaga
Malaga

Malaga – Linnoitukset ja kirkot

Malagassa on kaksi linnoitusta. Alcazaba-linnoituspalatsi sijaitsee kukkulalla kaupungin yllä. Maurien 1000-luvulla rakentama linnoitus  on kaunis puutarhoineen, mutta ehkäpä mieleenpainuvin on Alcazaban sisäänkäynnin edustalla olevat roomalaisen teatterin rauniot sataluvulta ennen ajan laskumme alkua. Jos jaksaa kiivetä muutama sata porrasta, pääsee ihailemaan maisemia sekä satamaan ja Malaguet-rannalle että Malagan vanhaankaupunkiin sekä kaupungin takana siintäville vuorille. 

Malagan toinen vanha linnoitus on 1300-luvun Castillo de Gibralfaro, joka sijaitsee Alcazaban yläpuolella. Linnoitukselta myös aukeavat näkymät Malagaan ja merelle lienevät liki parhaimmat.

Catedral de Malaga, on vuonna 1500-1700 rakennettu tuomiokirkko, jossa on näyttävä barokkijulkisivu ja jonka länsipuolen torni puuttuu. Siitä tulee kirkon lempinimi, yksikätinen vanha nainen. Se on rakennettu vanhan moskeijan paikalle, kuten monet muutkin kirkot Andalusian alueella.

Malaga
Malaga

Malaga

Malaga

Espanjalaista katuelämää parhaimmillaan

Kuten muuallakin Espanjassa, myös Malagassa katuelämä on parhaimmillaan illasta. Ulkona napostelu sekä juominen ovat yhtä kuin sosiaalinen elämä, ei sen enempää, eikä vähempää.

Malagan vanhakaupunki on yllättävän laaja ja pieni eksyminen on melko varmaa. Eteen tupsahtaa aina uusi plaza tai pieni kuja viekin rauniobaariin. Muutamia selkeitä ravintolakatuja tuolta löytyy, mutta mistään pitkistä juottolapätkistä ei onneksi ole kyse.

Espanjan parhaimpiin lukeutuvat tapas-paikat ja perinteiset viinibaarit, kuten Viini- ja tapasbaari El Pimpi (Bodegas El Pimpi) ovat saaneet rinnalleen pienpanimoita. Yksi suositeltava on La Fábrica de Cerveza -pienpanimoa ja voisin varovaisesti suositella paikkaa jopa ruokailuun.

Casa Aranda niminen paikka paistaa omien sanojensa mukaan Malagan parhaimmat churrot. Mene ja tiedä. Resepti ainakin on ollut sama vuodesta 1932. Ihan hyviä olivat.

Turvatonta Malagassa ei ole. Verrattuna Granadaan tai Valenciaan, yöelämä tuntuu liki seesteiseltä. Olen käynyt Malagassa yksin maaliskuussa ja elokuussa 2021 ja pyörinyt kaupunkia ympäri yksinäisenä naisena ilman ongelmia.

Malaga
Malaga

Suositeltavia hotelleja

Olen yöpynyt Malagassa useissa hotelleissa, mutta ahkerasta etsimisestä huolimatta, se todellinen helmi on edelleen löytämättä. Jos ja kun etsit Malagasta hotellia, älä hairahdu ottamaan sitä liian kaukaa vanhastakaupungista. Mikäli tarkoituksesi on olla Malagassa vain muutama, ehkäpä vain yksi yö, on turha tuhlata aikaa siirtymiin ja kilometrien kävelyyn.

Usein hotelli on sijainnut lähellä Malagan pääostoskatua Calle Marques Lariosia. Tämä katu on vanhankaupungin pääväylä, josta on helppo kiepahtaa katsomaan kirkkoja ja museoita. Ongelmaksi nousee silloin vuokra-auton paikoitus (hotellit veloittavat parkkimaksuja jopa 24€/päivä), mutta vinkkinä kerrottakoon, että Rio Guadalmedina -joen takana löytyy ilmaisia parkkipaikkoja helposti. Myös parkkihalleja löytyy keskeltä vanhaakaupunkiakin, mutta ne voivat olla ajoittain täynnä.

Tässä sellaisia hotelleja, joita kehtaa suositella:

Salles Hotel Málaga Centro**** loistava sijainti aivan vanhan kaupungin vieressä ja mikä parasta, kohtuullisen iso terassi ja uima-allas alue katolla. Todella hyvä aamiainen (!) ja parkkipaikkakin löytyy, vaikkakin vähän pieni ja hankala. Hinta maaliskuussa 2021 70€ elokuussa 2021 110€

Vincci Selección Posada del Patio*****  sijaitsee aivan vanhankaupungin vieressä. Hotellin alla on ollut kaupungin arabialaista muuria, joka nyt on kaivettu osittain esiin. Hotelli on sijainniltaan erinomainen ja huone laadukkaasti kalustettu, sekä hiljainen.

Hotel Brö-Adults Only **** Sijainti kivasti roomalaisten raunioiden vieressä. Helppo kulkea rantabulevardille. Huone pieni, mutta tyylikäs ja toimiva.

10 comments

10 comments

Merja / Merjan matkassa 16 lokakuun, 2021 - 6:17 pm

Malagassa en ole päässyt vielä käymään, mutta toivottavasti joskus sinnekin päädyn. Vaikka jotain kohdetta ”haukutaan”, haluan nähdä ne silti omin silmin ja tehdä sen jälkeen johtopäätöksen tykkäänkö vai en. Malagasta olen kuullut sekä hyvää että huonoa, mutta ainakin tämän jutun perusteella kaupunki vaikuttaa todella mielenkiintoiselta.

Reply
Emilia/Merkintöjä maailmasta 16 lokakuun, 2021 - 5:37 pm

Yksi Malagassa käynyt kaveri kehui kovasti Malagaa ja tämä kyllä vahvisti omaa positiivista mielikuvaa! Muutenkin todella kattava postaus ja hyvää taustoitusta eri paikoista 🙂

Kerran hyvin ohimennen tuli täällä käytyä ennen kuin matka jatkui Granadaan. Ensi kerralla kiinnostaisivat postauksesi perusteella eniten puisto, kasvitieteellinen puutarha, promenadi, vanhakaupunki ja ylipäätään oleskelu ja fiilistely eloisilla kaduilla herkkuja maistellen.

Reply
Nadine 13 lokakuun, 2021 - 8:27 pm

Minulle manner-Espanja ei ole kovin tuttu. Ainoa käynti rajoittui viimevuotisen korona road trippiin, jolloin ajoimme koko Aurinkorannikkoa pitkin käymättä missään isossa kaupungissa.

Malaga kuulosti kuitenkin nyt niin houkuttelevalta kohteelta, että pitää aloittaa suunnitella sinne uusi road trip. Kun me liikumme enimmäkseen omalla autolla, niin keskeinen sijainti ei ole hotellille niin tärkeä ominaisuus. Otetaan varmaan joku paikka kauemmas keskustasta mutta lähemmäs rantaa.

Reply
Kohteena maailma / Rami 13 lokakuun, 2021 - 6:05 pm

Se on tosiaan totta, että suurin osa suomalaista Costa del Solilla olleista turisteista ei ole Malagaa nähnytkään! Jos nyt joku on siellä jollakin päiväretkellä käynyt, niin muuten on pyöritty pääasiassa rannikon rantakylissä. Itselle Costa del Sol on tullut tutuksi useamman golfin parissa vietetyn viikon kautta, mutta Malaga on jäänyt turhan vieraaksi. Olen siellä nähtävyyksiä käynyt katsomassa ja syömässä käynyt, mutta huomattavasti enemmän siellä haluaisi viettää aikaa. Se voisi olla itse asiassa aika kiva kaupunkilomakohde Euroopassa!

Reply
Katja / Lähtöselvitetty 13 lokakuun, 2021 - 7:07 am

Minusta Malaga on ihana! Edellisellä aurinkorannikon reissulla majoituimme Calahondassa, mutta ajelimme useampanakin päivänä Malagaan, koska kaupunki vain oli niin mielenkiintoinen ja täynnä elämää. Lapsellisille lukijoille voinkin vinkata, että kaupungissa on myös iso määrä leikkipuistoja, joissa voi itse paikalliseen tapaan parkkeerata kuppilaan kahville tai viinille.

Reply
MARI / kodinvaihtaja/ 12 lokakuun, 2021 - 10:41 pm

Jos 600 000 asukkaan kaupunki on turistikohde, niin paljonko turisteja pitää olla? Laskettaanko espanjalaiset myös turisteiksi Espanjassa? Joskus jotain paikkaa nostatetaan turhaan ja joskus väheksytään turhaan.

Reply
Pirkko / Meriharakka 12 lokakuun, 2021 - 11:24 am

Piti tsekata tämäkin Espanja-juttu, sillä olen vähän miettinyt Espanjaa marraskuun kakkoskohteeksi jos kaukomatka johonkin meille uuteen maahan ei vielä marraskuussakaan onnistu. Tosin edellisen kerran kun marraskuussa olimme ”aurinkorannikolla” taisi enemmän tai vähemmän sataa koko viikon 🙂 – mutta niinhän se jollain todennäköisyydellä sataisi Etelä-Suomessakin.

Reply
Tanja for Takeoff 11 lokakuun, 2021 - 12:15 am

Ihmettelen myös kovasti noita turistirysä-kommentteja. Toki Malagan vanhassa kaupungissa pyörii turisteja, mutta silti se on ihan oikea, eläväinen kaupunki. Turistirysäksi miellän ennemminkin pikkupaikat, joissa on lähinnä rihkamaa ja rantaroinaa myyviä putiikkeja. Malaga on myös kohde, jonne oltiin muuttamassa reilut neljä vuotta sitten, kunnes jäätiin vahingossa matkalla Belgradiin. Silti Malaga on edelleen vahvasti ehdokaslistalla seuraavaksi asuinpaikaksemme.

Reply
Eveliina /Reissukuume 10 lokakuun, 2021 - 10:40 pm

Mielenkiintoinen postaus, mikä avasi myös silmiä! Olen aina mieltänyt Malagan vähän tylsäksi ohiajettavksi kaupungiksi, mutta postauksesi luettuani ajattelin antaa Malagalle mahdollisuuden 🙂

Reply
Marika / Matkalla Missä Milloinkin 10 lokakuun, 2021 - 1:55 pm

Tuo on niin totta, että lyhyellä reissulla on turha käyttää aikaa ylimääräisiin siirtymisiin. Mieluummin yöpyy keskeisellä paikalla ja nauttii vanhankaupungin tunnelmasta. Malaga on meille vielä vieras kohde, mutta lisäannos aurinkoa ei ikinä olisi pahitteeksi!

Reply

Leave a Comment