Vuoden ärsyttävin blogipostaus?

Vuoden ärsyttävin blogipostaus?

helmikuu 11, 2017

Kun Suomen Cicion listauksen TOP10 ykköspaikkaa pitävä matkabloggari julisti että: “Vastaan tuli vuoden ärsyttävin blogipostaus”, niin tietenkin se alkoi kiinnostamaan. Klik, ja lukemaan.

Luin Visual Diary kirjoittajan Saaran tekstin #GIRLBOSS VAI #MIEHENELÄTTÄMÄ ja hämmästyin? Tämäkö oli vuoden ärsyttävin blogipostaus? Siis, mikä kirjoituksessa ärsytti? Suosittelen koko tekstin lukemista. Tässä kuitenkin keskeinen sisältö:

  • On paljon ihmisiä, jotka puhuvat julkisesti kovalla innolla siitä, miten omia unelmiaan pitää seurata, ei kannata jäädä sellaiseen työhön josta ei tykkää ja kuinka kaikkien pitäisi olla oma pomonsa.
  • Annetaan sellainen mielikuva että päivätyön jättäminen olisi helppo ja sankarillinen teko ja yrittäjyys ja oman bisneksen pyörittäminen olisi superhelppoa ja rahakasta heti alusta alkaen.

Vuoden ärsyttävin blogipostaus, vai tiukkaa asiaa?

Kyseessä ei tosiaankaan ole “vuoden ärsyttävin blogipostaus”, vaan kirjoittaja osuu todelliseen ongelmaan. Jokaisella on toki oikeus päättää bloginsa sisällöstä, mutta blogit eivät kuitenkaan saisi välittää väärää viestiä lukijoilleen. Mitä suositumpi blogi ja nuorempi lukijakunta, sen suurempi vastuu.

Blogeissa eletään usein “unelmaa” ja annetaan hyvin herkästi kuva, että tässä menestytään helposti itse itsensä pomona, ihan omin avuin ja helpolla. Vaihdetaan vaan vanha väsynyt elämä uuteen ja unelmoituun silmänräpäyksessä.

Huonoinkin aamu kirkastuu superfood-luomu-enkelipöly-smoohtiella. Maailma on täynnä tuskaa, mutta aina voit kipaista ostamassa Victoria’s Secretin kuoret passiisi ja kasan vaaleanpunaisia tulppaaneita.

Enemmän elämänkokemusta omaavat oivaltavat kyllä, että busineksen vuoksi on suotavaa pitää yllä kulissia**. Yritystoiminnan uskottavuutta ei lisää se, että valittaa rahojen riittämättömyyttä laskujen maksuun tai sitä, kuinka palkkaa ei saa nostettu ulos firmasta vuoteen.

Nuorille taas saattaa tulla todellinen yllätys, kun bloggareiden luomat epärealistiset mielikuvat rysähtävätkin yhteen todellisuuden kanssa. Vuokraa ei pystykään maksamaan näkyvyydellä ja oman yrityksen pyörittäminen vaatii osaamista. Harva pystyy Suomessa elättämään itsensä bloggaamalla ja Saaran huumorilla ehdottomat hashtagit #pappabetalar #mieskustantaa #mummonperinnölläeläen tekisivätkin blogeista paljon todellisemman.

Sosiaalinen media on kuin elokuva. Se näyttää hyvältä, mutta koostuu tuhansista otoksista, erikoisefekteistä, meikistä ja käsikirjoituksesta. Ethän ala unelmoimaan elämästä, joka muodostuu muiden ihmisten huolella valituista parhaista hetkistä.

Unelmien saavuttamisesta toitottaminen somessa on mennyt täysin yli

Unelmien saavuttamisesta toitottaminen somessa on mennyt täysin yli. Bloggari uskalsi unelmoida isosti – ja istuu nyt #Girlbossina Kallion kivassa vaaleassa kulmahuoneistossa, esitellen päivän asua ja juosten pressitilaisuudesta toiseen.

Unelmointi on paras tapa luoda tulevaisuutta”, sanoi Victor Hugo. Se mikä jää monelta oivaltamatta unelmahötössä leijuessaan on, että unelmien pitää konkretisoitua visioiksi, jotka tehdään todeksi kovalla työllä. On täysin realistista ja tervettä ymmärtää, että kaikkia unelmiaan ei voi saavuttaa. Et menetä mitään, vaikka et unelmoisi vuoren kokoisesti. Myös pienille unelmille on tilaa.

Unelmien tavoittelusta on hyötyä elämässä. Etenkin se, että ei anna muiden vaikuttaa unelmiinsa on tärkeää. Unelmien ei ole koskaan tarkoitus muuttua ihmisten normien mukaiseksi tai taantua sellaisiksi mitä pitää olla, mikä on yleisesti hyväksyttyä tai järkevää.

Unelmoida pitää uskaltaa ja avautua itselleen siitä, mikä oikeasti tekee sinut onnelliseksi. Tärkeintä on mennä kohti omaa unelmaansa, ei muiden.

Menestyminen on vertailua muihin. Onnistuminen on vertailua itseen

Vaikka itse elän syvällä sosiaalisessa mediassa, jopa minä jään välillä kiinni siitä, että pieni kateuden säde työntyy ajatuksiini katsoessani toisten bloggareiden ”työuria”. Silloin tärkeintä on muistuttaa itselleen Pekka Seppäsen kiteytys: “Menestymisellä ja onnistumisella on suuri ero. Se, joka tavoittelee menestystä, tavoittelee aivan eri asioita kuin se, joka tavoittelee onnistumista. Menestyminen on vertailua muihin. Onnistuminen on vertailua itseen.”

Koska lause on hieman kryptinen, sitä sietää avata. Menestyminen blogimaailmassa on sitä, että blogia luetaan valtavasti, se saa palkintoja ja bloggari paljon julkisuutta. Onnistuminen blogimaailmassa taas on sitä, että blogitekstistä tuli niin hyvä kuin se tekijän itsensä kannalta, hänen omien tavoitteidensa ja kykyjensä kannalta, juuri nyt oli mahdollista saada aikaan.

Menestynyt saa osakseen ihailua. Onnistuminen on sitä, että tietää tehneensä hyvin ja oikein.

Seppänen varoittaa myös aiheellisesti siitä, että menestyksen tavoittelu houkuttelee vilppiin. Ja näinhän se on. Jos bloggari himoitsee vain menestystä, hän sortuu onnistumista tavoittelevaa todennäköisemmin esim. ostamaan Instagram tai Facebook seuraajia.

Ärsyyntynyt matkabloggari

Haluan palata vielä tähän “vuoden ärsyttävin blogipostaus” -julistuksen takana olevaan matkabloggarin viestiin. Statuspäivityksessä hän kertoi kuinka on itse lähettipalvelua käyttävä kauniissa kahviloissa palaveeraava läppäri kainalossa reissaava itsensä pomo. Ei siinä mitään. En usko, että kukaan sitä epäileekään.

Häntä ärsytti se, että Saara kehtasi ylipäätänsä lähteä pohtimaan sitä, onko joku #Girlboss* vai #miehenelättämä. Hänestä tulisi mieluiten vain keskittyä siihen miten unelmat tavoitetaan, ei siihen kuka ne maksaa. Tästä asiasta nyt saattaa monikin olla toista mieltä.

Ärsyyntynyt matkablogari ei ilmeisesti ymmärtänyt, että alkuperäisellä kirjoitajalla oli huoli: “Minua ahdistaa suunnattomasti niiden medialukutaidottomien teinityttöjen puolesta, jotka kuvittelevat että vaikkapa pääkaupunkiseudulta asunnon ostaminen, ja muutenkin siellä itsensä elättäminen, luksuslomat ja kaunis koti aina täynnä tuoreita leikkokukkia olisi jotenkin helposti tavoitettavissa sellaisilla titteleillä kun vaikkapa vapaa kirjoittaja tai bloggaaja” 

Sen sijaan, että julistaa jonkun toisen bloggarin tekstin olevan “vuoden ärsyttävin blogipostaus”, voi itse kirjoitaa omansa. Se, että itse julkisesti kovalla innolla kertoo, kuinka on toteuttanut omia unelmiaan, menestynyt hyvin ja haluaa kannustaa muitakin yrittämään, on OK. Se ei muuta sitä tosiasiaa, että kaikilta tuo ei vain yksinkertaisesti onnistu. Jos ja kun, joku kirjoittaa siitä, että yrittäjyys ja oman bisneksen pyörittäminen eivät aina ole superhelppoa ja rahakasta, kyseessä on täysin asiallinen mielipide, ei “vuoden ärsyttävin blogipostaus”.

Valitettavasti tämä keskustelu päättyi siihen, että statuspäivitys poistettiin. PR Social Media ja Influencer Marketing #Girlbossista alkoi ilmeisesti tuntua, ettei päivitys saakaan aikaan sellaista keskustelua, kuin hän haki. Kaikki kun eivät olleetkaan hänen kanssaan samaa mieltä. Kriittisen palautteen antajana allekirjoittanut poistettiin myös kaverilistalta. Tällaisessa toiminnassa piilee aina tietynlainen nolousriski.

 

*#girlboss ei sinällään ole paha viesti, vaan voi toimia jopa voimaannuttavana tekijänä nuorelle naiselle. Jatkuva itsensä bossaaminen taas on noloa.

** vai onko? Pitääkö brändäyksen ja todellisen elämän sensuroinnin kulkea käsikädessä.

  • Käsitys siitä, että ko. matkabloggaajan yksityisyyttä olisi jotenkin rikottu, kun Facebook keskustelua on käsitelty avoimesti luettavissa olevassa blogissa, on väärä. Oman henkilökohtaisen profiilimmekaan sisällä laki ei turvaa meille yksityisyyttä. Ns. kirjesalaisuuden kun voi rikkoa kuka tahansa viestintään osallistunut.
  •  
  •  
  •  
  •  
14 comments

14 comments

Heli / Heli voyage helmikuu 12, 2017 - 1:43 pm

Hei Anna, kiitos erityisesti tästä: “Menestyminen on vertailua muihin. Onnistuminen on vertailua itseen”, sain siitä huikean oivalluksen, joka selittää jo jonkin aikaa jatkunutta kriiseilyä omaa elämämääni kohtaan.

Saaran alkuperäinen teksi oli minusta hieno ja tärkeä ja tämä sun teksti oikein hyvä jatko siihen keskusteluun. Aivan varmasti Saaran avaus ärsyttää joitakin ihmisiä, joille sen viesti ehkä osuu liian kipeästi omaan nilkkaan. Mutta siksi tämä keskustelu onkin niin tärkeää; ehkä tulevaisuudessa on luontevampaa tuoda myös somessa esiin se, että myös leikkokukkia somessa työkseen asetteleva on todennäköisesti joutunut tekemään ihan hirveästi töitä saadakseen sen ensimmäisen tuloja tuovan kukkien asettelukeikan. Vaikean alkuvaiheen on ehkä mahdollistanut taidokas pennin venytys tai mummon perintö. Ja jos se on jälkimmäinen, niin ei siinäkään pitäisi olla mitään hävettävää. Mutta se tuntuu nyt olevan jonkin tason tabu. Somessa hehkutetaan vaan lopputulosta (menestystä) ja kehotetaan tavoittelemaan unelmia. Unelmia on tietenkin tärkeä tavoitella, mutta on tärkeä ymmärtää mitä niiden toteutuminen usein vaatii. (ja myös se mielenterveydelle tärkeä huomio, että jotkut menestyneet eivät ole menestyneet siksi että ovat taitavampia kuin muut, vaan koska ovat onnekkaampia). Minä poimin tämän Saaran tekstin pääviestiksi, ehkä siksi että se vastaa mun omia näkemyksiä. Joku toinen tietenkin tulkitsee asian eri tavalla, omista lähtökohdistaan.

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA helmikuu 12, 2017 - 2:04 pm

Tuo lause “Menestyminen on vertailua muihin. Onnistuminen on vertailua itseen” on palastanut minut itseni monelta kriisiltä. Pitäisi varmaan printata se jääkaapin oveen, niin pysyisi aina mielessä!

Saaran teksti oli kaikessa avoimuudessaan ja oivaltavuudessaan erinomainen avaus tärkeälle keskustelulle. Olet oikeassa siinä, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Saara itsekin kertoo valmistautuneensa siihen, että joku bloggari saattaa ärsyyntyä.

Olen omille lapsilleni jankuttanut, että unelmia pitää olla, mutta realismikaan ei ole pahasta. Hyvä esimerkki on poikani, joka sanoo pitävänsä autoista, mutta haluavansa mielummin lukea vaikka lääkäriksi. Kun kysyin, miksi hän ei halua korjaamaan autoja, jos kerran niistä pitää niin paljon, kertoi hän haluavansa ammatin, jossa voi ansaita hyvin, voidakseen sitten harrastaa niitä autoja. Tämä esimerkki ontuu hieman, mutta kertoo siitä, että jo lapsienkin unelmat voivat olla sekä unelmia, että realistisia.

Raha on aina tabu keskusteluissa ja matkabloggarit kohtaavat jatkuvasti kyselyjä, miten niin paljon voi matkustaa. Esimerkkivastaus on aina se, että ei ole mökkiä, venettä jne. ja käyttää ne rahat matkusteluun. Sinällään kenellekään eivät toisen rahat kuulu, mutta olen aina yrittänyt kertoa lukijoilleni, suoraan mitkä matkat ovat pressmatkoja, eli “ilmaisia” (siis niitä vastaan kirjoitan ja käytän aikaani) ja mitkä ovat sitten “lomamatkoja”. En ole koskaan myöskään väittänyt, että perheemme olisi kovin vähävarainen.

Oman yrityksen pyörittämisen kohdalla tabu on vielä suurempi. Koska yrityksen tulee näyttää menestyvältä ja velattomalta asiakkaiden takia (vai tarvitseeko), jäävät riskit, velat, ongelmat, pitkät mietinnän koko yritystoiminnan järkevyydestä, työvoimaviranomaisten kanssa taistelu jne. kertomatta blogeissa. Uuden yrityksen perustaminen on melkoinen riski ja pelkkä unelma ei kanna pitkälle.

Kiitos viestistäsi <3

Reply
Heli / Heli voyage helmikuu 13, 2017 - 12:36 pm

Fiksu poika sulla! Mulla on muutama tuttu joilla on luovan alan “harrastustyö”, eli esim. tekevät musiikki- tai valokuvauskeikkaa vapaa-ajallaan. Olen joskus kysynyt että eikö houkuta jättää toimistohommia ja heittäytyä kokonaan valokuvaajaksi (tai muuksi luovaksi yrittäjäksi) ja he ovat selittäneet, että ei missään tapauksessa: jos harrastuksesta tulisi työ ja ainoa tulonlähde, se helposti tappaisi intohimon lajia kohtaan ja muuttuisi ankeaksi stessin aiheuttajaksi, ei voisi enää valita vain kivoja keikkoja silloinkun huvittaa, he ovat tyytyväisiä kun saavat sen verran sivutuloja, että saavat niillä esim. uudet kamerat, linssit ja muut “harrastus”välineet ja kulut katettua. Ja onhan näitä bloggaajiakin, jotka haluavat pitää bloginsa sivutyönä, vaikka sen tuomat tulot mahdollistaisivat “päivätyöstä” luopumisen.

Jokainen tietenkin tyylillään, meitä on niin erilaisia ihmisiä ja jokaiselle sopii ja löytyy varmasti omannäköinen ratkaisu, mutta realiteettien ja riskien tiedostaminen ja hyväksyminen on tärkeää ja siksi tämä keskustelu on mielestäni niin tervetullutta.
Kenenkään ei tarvitse raha-asioitaan repostella väkisin julkisesti somessa, etenkin nykyisin kun raha-asiat aina synnyttää niin negatiiviasia reaktioita. Mutta toivoisin, että niistä pystyisi puhumaan vapaammin, ilman että tuomitaan ja kadehditaan ja vähätellään (“helppohan sun on kun sulla on se perintö”-kommentoija unohtaa, että perintöön ehkä liittyy aika raskas suru, kun on menettänyt läheisen… velaton asunto on siinä kohtaa aika laiha lohtu… aika harva kuitenkin perii tuntemattoman ameriikan enon…).

Tää aihe herättää mussa niin paljon ajatuksia, että yksi kommentti ei näköjään riitä ja kommentit näköjään venyy aika pitkiksi ja rönsyileviksi. Pitäisi ehkä mennä sinne Saarankin postaukseen keskustelemaan…

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA helmikuu 14, 2017 - 11:57 am

Mullakin on monia valokuvausta harrastavia, jotka tekee välillä hääkuvauksia ym. saadakseen edes osan rahasta, mikä kuvauskaluston uppoaa, takaisin. Samoin seuraan tietyllä kauhistuksella taiteilijapolun valinnutta tuttua. Kapea on leipä ja ainainen stressi apurahoista ym.

Mies muuten sanookin, että matkabloggaminen on kallis harrastus : D

Olen muutamaan otteeseen tehnyt budjettipostauksia, missä avaan paljonko meni hotellihin, lentoihin jne. Aina on se yksi tai kaksi vakiovänkääjää, jotka haluaa kertoa, että he kyllä olisivat tuolla rahalla kiertäneen koko maapallon. Sekin on ihan ok, mutta kun itse ei halua mennä kengännauhabudjetilla, niin en aina tajua, mitä lisäarvoa nuo kommentit keskusteluun tuo.

Oma puolensa ovat sitten vielä nämä, joiden mielestä ei saisi matkustaa lainkaan, koska muillakaan ei ole varaa jne.

Rahasta puhuminen on edelleen aihe, josta saa aina väärinkäsityksiä ja kärjistyksiä aikaan. Kaksi muuta ovat ruotsinkielen asema Suomessa, sekä uskonto : )

Kiitos. Oikein mukava oli lukea tämä sinun kommenttisi. Antoi paljon ajateltavaa minullekin.

Reply
Veera Bianca helmikuu 12, 2017 - 10:19 am

Alkuperäinen postaus on jaettu Facebook -tililläni ainoastaan ystävieni kesken, ei julkisesti, joten on todella somekäyttäytymisetikettien vastaista tehdä aiheesta julkinen blogipostaus. Pieneen mieleeni ei mahdu se miten jaksat nostaa tällaisen metelin tällaisesta aiheesta.

Miksi aikuinen ihminen nettikiusaa toista bloggaajaa tällä tavalla?

Tuossa Saaran blogipostauksessa ei ärsyttänyt se pointti, että tuodaan esille yrittämisen olevan vaativaa ja siihen ei voi ihan tosta noin vaan hypätä ja elää glamouria elämää. Jo otsikossa asetellaan #girlboss vai #miehenelättämä – tämä osa postausta ärsyttää. Eli ei, bloggaajien ei pitäisi muistaa käyttää #pappabetalar -kaltaisia hashtagejä. Mutta se siitä. Minulla ei ole tarvetta lähteä hyökkäämään tähän blogikirjoitukseen. Saaralla on hyvä blogi ja paljon hyviä aiheita, joka tämäkin olisi voinut olla sitä pohjimmiltaan.

Poistin henkilökohtaisesta Facebookista postaukseni siinä vaiheessa kun kommentit menivät liian henkilökohtaisiksi. Facebookissa minulla on ainoastaan ystäväpiirini, joilta en odota samanlaista hyökkäävää kommunikointia mitä olen ennenkin sinulta osakseni saanut. Kommentit menivät liian henkilökohtaiseksi siinä vaiheessa kun alettiin pohtia maksoiko mummoni minulle matkan Australiaan 11v sitten (tämä ei ollut sinun kommentti).

Toivon että lopetat tällaisen nettikiusaamisen. Osut kirjoituksellasi niin lähelle kunnianloukkausta että asiasta voidaan keskustella poliisin kanssa.

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA helmikuu 12, 2017 - 11:22 am

Hei Veera ja kiitos viestistäsi

Minun on erittäin vaikea ymmärtää edelleenkään tätä ajatustasi: Sanot, että sinulla ei ole tarvetta lähteä hyökkäämään tähän blogikirjoitukseen (Saaran). Kuitenkin julistat sen “Vuoden ärsyttävimmäksi blogipostukseksi“. Se on hieman kuin sanoisi, että joku henkilö on vuoden ärsyttävin, mutta en minä häntä kohtaan mitenkään hyökäävä ole.

Jos asia olisi kohdallasi hetkellinen tunteen hallitsema ylilyönti Facebookissa, ymmärtäisin kyllä, että poistit statuspäivityksen huomattuasi sen… niin noh… tunteella tehdyksi ja yliampuvaksi. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että päivitys sinusta oli ihan OK, mutta saamasi kommentit eivät.

Sanot poistaneesi keskustelun, koska a) pohdittiin maksoiko mummo matkasi b) kommentointi oli kohdaltani hyökäävää. Sinun ja mummosi matkakassoihin en osaa ottaa kantaa. Jos asia vaivaa sinua, sinun kannattaisi olla yhteydessä sen kommentin kirjoittaneeseen henkilöön. Kommentointi ei minun puoleltani ollut hyökkäävää vaan asiallista. Kuvakaappaukset keskustelusta todistavat sen.

Tuntuukin, että otat kaikki viestini loukkauksena ja liut kovin helposti puolustuskannalle. Tällöin minulle tulee tunne, että et osaa enää ottaa kritiikkiä vastaan ja et ole enää kiinnostunut viestieni faktasisällöstä.

Kirjoitukseni ei uhkaa/levitä yksityiselämääsi loukkaavaa tietoa sinusta henkilökohtaisesti mitenkään. Kunniaasi ei ole loukattu missään kohdassa. Minä en nettikiusaa sinua. Olet saanut vain kuvainnollisesti netin kautta pienen näpäytyksen nenällesi. Mutta jos haluat, mene toki poliisin luo jutustelemaan

Jos blokkaa pois kaikki ihmiset, jotka sattuvat olemaan eri mieltä asioista (kuten mm. Mikael Jungner toimi suutuspäissään), rakentaa suojaisan selkääntaputtelijoiden kuplan ympärilleen. Siellä on varmasti hyvä ja turvallista olla. En siis sano sinun näin tekevän. Kerron vain yhden toimintamallin, minkä mukaan itse en halua elää.

PS: Laki ei myöskään erityisesti suojaa verkossa julkisesti käytyä keskustelua. Esimerkiksi “salaisten” Facebook-ryhmän keskusteluja voisin jopa suoraan sellaisinaan kopioda ja laittaa näkyville verkkoon. Olisin silti täysin turvassa syytteiltä. Kirjesalaisuuden kun voi rikkoa kuka tahansa viestintään osallistunut. Facebookissa ole olemassa mitään yksityistä/salaista tms. keskustelua. Vain kahden välistä yksityisviestittelyä voidaan katsoa ehkäpä sellaiseksi.

Reply
Veera Bianca helmikuu 12, 2017 - 11:42 am

Eiköhän meistä aika moni jaa silloin tällöin netistään löytämiä kirjoituksia somekanaviin, välillä siksi että samaistuu niihin ja välillä siksi että jokin niissä ärsyttää – ei se vaadi aina sitä että mennään henkilökohtaisesti hyökkäämään henkilöä vastaan. Varmasti alkuperäinen Facebook -päivitykseni oli tehty tunteella hetken ärsytyksestä, mutta en todella odottanut että siitä pitää repiä irti tällainen blogipostaus ja julkinen näpätytys.

Ja kuka tahansa ottaisi tällaiset viestit loukkaavana, en ymmärrä missä on käytöstapasi? Ja mistä tulee tarve viedä tällainen asia näin pitkälle? Facebook -sivullasi jopa kiität lukijaasi, että hän uskaltaa julkisesti kyseenalaistaa Cisioninin 1. bloggaajan, kun muut laittavat sinulle asiasta yksityisviestejä?

En jatka tätä keskustelua enää, sillä tässä ei ole yksinkertaisesti mitään järkeä. Toivon, että jos pidät itseäsi some- ja blogialan ammattilaisena, myös käyttäytyisit sen mukaisesti näin julkisella alustalla.

Minä palaan nyt takaisin ‘selkääntaputtelijakuplaani’.

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA helmikuu 12, 2017 - 11:53 am

Älä nyt Veera ala pakittamaan ja selittelemään. Se jotenkin latistaa tämä casen.

Ja tietenkin kiitän lukijoitani kommenteista. Blogissa ja sen eri kanavissa tärkeintä on vuorovaikutus, juuri sitä samaa “engage, mistä niin paljon itse puhut.

Reply
Annika - Tarinoita Maailmalta helmikuu 11, 2017 - 7:16 pm

Minä niin toivoisin, että ihmisillä olisi medialukutaidon lisäksi sellaista somekäyttäytymisen taitoa. Tiedätkö, sellaista ettei ketään kateuksissaan tai muista syistä mollattaisi ja aiheutettaisi pahaa mieltä ihan turhaan. Toki rakentavaa keskustelua saa ja pitääkin olla, mutta hyvän maun rajat pitäisi minusta pitää somessakin. Rakentava kritiikki ja omien mielipiteiden esille tuonti on kaikkien etuoikeus, mutta minusta se kertoo ihmisestä paljon, miten ottaa osaa keskusteluun.

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA helmikuu 11, 2017 - 7:46 pm

Suurimmassa vastuussa on aina keskustelun aloittaja. Hän ikään kuin luo sen asetelman ja hiekkalaatikon rajat missä keskustellaan. Bloggaajan hyvä postauksen dissaaminen “Vuoden Ärsyttävimmäksi” ei anna kamalan paljoa pelivaraa. Joko olet samaa mieltä – tai vastaan.

Tässä tapauksessa alkuperäisen tekstin kirjoittaja ei liene ollut tietoinen tekstiinsä kohdistuneesta kritiikistä. Tietäessään hän varmasti olisi tuntenut pahaa mieltä. Luontevinta olisi tietenkin mennä esittämään se vastakkainen mielipiteensä/mollaaminen sinne blogiin joka ärsytti; ei huudella sitä omalle yleisölleen.

Reply
Maarit helmikuu 12, 2017 - 12:44 am

Ottamatta minkäänlaista kantaa aiheen alullepanneeseen kirjoitukseen, tai sitä seuranneisiin mielipiteisiin osallistun näihin talkoisiin omalla panoksellani nyt vaikka sillä muotoa, että esitän kritiikkini tässä suoraan tämän postauksen kirjoittaneelle henkilölle, niin ei tarvitse lähteä omalle yleisölle huutamaan. Hehän saattavat olla jo tähän aikaan lauantai-iltaa nukkumassa tai muuten vaan tavoittamattomissa, ja tarkemmin ajateltuna luulen, että harvaa jaksaisi aihe edes juuri kiinnostaa. Toimin siis aivan juuri sillä tavalla kuin yllä olevassa kommentissa esitit ajatuksesi varsin ansiokkaasti siitä, mikä on luonteva tapa esittää mielipiteensä toisen kirjoitukseen. Tässä kohtaa ihmettelen erityisesti sitä, miksi olet päättänyt poiketa omista periaatteistasi ja julkaista henkilöön menevän kirjoituksen suunnattuna omalle yleisöllesi? Asetatko kenties itsesi johonkin tarkkailijan asemaan, jossa oikeutat itsesi puuttumaan vääryytenä pitämiisi asioihin internetissä, ja jakamaan kaiken tämän äärimmäisen tärkeän informaation tuhatpäiselle fanilaumallesi (pahoittelut jos arvioni määrästä osui alakanttiin)? Itseasiassa en pysty ymmärtämään, miten tämä aihe edes tuo mitään positiivista lisäarvoa matkablogiksi kutsutun nettipäiväkirjasi sisältöön, muuten kuin mahdollisesti ylöspäin kohoavana piikkinä blogin kävijätilastoissa (sisältöjen ja klikkiotsikoiden perusteella edellä mainittu lienee tämän blogin merkittävin tavoite hinnalla millä hyvänsä). Sen sijaan, että olisit kirjoittanut kirjoituksen aiheesta omalta kantiltasi (jota peräänkuulutat postauksessasi ja mikä mielestäni olisi jo lähtökohtaisesti ollut tapauksessasi tarpeetonta), päädyit julistamaan toisen käytöksen noloksi. Toisten väheksyminen tuskin nostaa muuta kuin henkilön omaa paremmuudentuntoa. Jokainenhan voi toki valita millaisia kanavia seuraa, ja jos kokee, että ei kuulu jonkinlaisten sisältöjen kohderyhmään, on varsin helppoa olla altistamatta itseään sellaiselle. Sanottakoon, että jos ihailu on menestyksen mittari, niin tämän kaltaiset sisällöt eivät ainakaan minussa herätä kyseisiä tunteita. Onnea valitsemallesi tielle.

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA helmikuu 12, 2017 - 2:37 am

Kannattaisi ottaa sitä kantaa siihen alkuperäiseen kirjoitukseenkin. Lienetkö lukenut edes sitä?
Erinomainen kirjoitus, joka on onneksi saanut todella paljon julkisuutta. Suosittelen.

On aivan oikein esittää se kritiikki, joka kohdistuu sinulta minuun, tässä postauksen kommenttikentässä. Sillä sehän on hieman niinkuin blogien tarkoitustin – vuorovaikutus. Jos ymmärrät mitä tarkoitan.

Facebookissa asia toimii ihan samoin. Keskustelua olisi toki jatkettu siellä, mikäli se olisi ollut mahdollista. Ei ollut, koska keskustelu poistettiin ja minut estettiin käyttäjänä. Siksi jatkan aiheen pyörittelyä omassa blogissani.

Seurasitko muuten edes tuota keskustelua? Jos seurasit, niin silloin tiedät, että minä en ollut ainut kriittisen palautteen antaja aiheesta. Ja jos aiheessa oli silloin sinusta jotain sanottavaa, miksi et osallistunut keskusteluun?

Mitä tulee näihin mielipiteisiisi toiminnastani tai blogini sisällöstä, niin voit aivan rauhassa arvioida niitä omilla mittareillasi ja olla eri mieltä asiasta. Kommenttejakin saat kirjoitaa ja ne julkaisen, mikäli maltat pysyä asiassa. Olen myös monasti sanonut ja sanon edelleen, että blogien lukeminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Mutta senhän sinäkin bloggaajana tiedätkin.

Reply
Maarit helmikuu 12, 2017 - 10:56 am

Tämä ei ole foorumi, jossa haluaisin keskustella alkuperäisestä aiheesta, johon olen kyllä tutustunut, koska tulkintani mukaan postauksesi punaisena lankana on nimenomaan henkilön arvostelu sen sijaan, että se toisit itse aiheeseen uutta näkökulmaa. Mielestäni se ei ole keskustelun jatkamista, että päätätkin kirjoittaa henkilöön menevän postauksen blogissasi. Sanottavaa minulla on tässä siis lähinnä menettelytapaasi aiheesta omassa blogissasi. Jokainen voi tehdä omat päätelmänsä blogin kirjoittajan motiiveista aiheessa ja arvionsa kyseisenkaltaisista sisällöistä.

Anna| TÄMÄ MATKA helmikuu 12, 2017 - 11:40 am

Kirjoituksessani on 925 sanaa, joista eri laskutapojen mukaan 633-700 keskittyy menestymisen ja onnistumisen väliseen eroon sekä unelmista puhumiseen ja kirjoittamiseen. Loput voidaan katsoa liittyvän henkilöön.

Se, että sinusta kirjoitukseni ei sovi Facebookissa alkaneen keskustelun jatkoksi, on sinun mielipiteesi. Minun mielipiteeni on, että se sopii tarkoitukseen oikein hyvin. Meillä kummallakin saa olla oma mielipide asiasta, mutta julkaisualustana tämä blogi on minun, joten pidätän itselläni oikeuden päättää myös sen sisällöstä.

Leave a Comment