Jättäkää ne lapset joskus kotiin

by Anna | TÄMÄ MATKA

Minulla on kaksi poikaa. 13 ja 15-vuotiaat vesselit. He ovat edellisestä liitostani ja nautin nykyisten teinien seurasta joka toinen viikko. Miehellä on neljä lasta, jotka ovat jo aikuisia. Muotoilisin niin, että tiedän erittäin hyvin kuinka hankalaa ja haasteellista on matkustaa vauvan/taaperon/koululaisen kanssa ja kuinka sidottu sitä lapseen matkalla on. Siksi ihmettelenkin, miksi pariskunnat eivät matkusta enemmän kahdestaan? Jättäkää ne lapset joskus kotiin ja viettäkää aikuisten lomaa. Olette sen ansainneet.

Jos minulta kysytään matkustanko mielummin lasten kanssa vai ilman lapsia, vastaus on aivan selvä. Ilman lapsia, kiitos. Jos voisin päättää, matkustaisin myös lentokoneessa, jossa ei olisi lapsia. Jos tarkkoja ollaan oikeastaan haluaisin myös yöpyä hotellissa, joihin alle 16-vuotiailla ei ole mitään asiaa Onneksi tällaisia paikkoja tosiaankin on myös olemassa. Jostain ihme syystä ne ovat hyvin suosittuja.

www.cartoonstock.com/cartoonview.asp?catref=gra071126

Rakastan lapsiani, mutta…

Tehdään nyt heti selväksi, että rakastan lapsiani yli kaiken. Mutta tunnen myös itseni. Pienet lapset ovat olleet lomamatkoilla rasite minulle (myös muiden lapset) ja en ole nähnyt yhtään tutkimusta, joka puoltaisi sitä, että taapero kannattaa raahata mukana maailman toisella puolella pariksi viikoksi. Tietenkin lapsensa saa viedä mihin haluaa, mutta joskus tulee tunne, että lapset otetaan mukaan vain sosiaalisen painostuksen takia. Liian usein näkee perheitä, joissa kukaan ei nauti lomailusta.

Ensimmäisen kerran reissasin ilman lasta, kun poika oli 10 kk ikäinen. Ihmisentaimi ei kuollut tai vahingoittunut pysyvästi, vaikka äiti olikin hetken 6000 km päässä. Hän pystyi ihan hyvin viettämään pari viikkoa isovanhempien kanssa. Tätä taustaa vasten hieman naurattaa kouhkaamiset siitä, voiko vauvan jättää yöksi isälleen hoitoon.

Isovanhemmat kelpaavat minusta hyvin hoitajiksi, sillä ovathan he saaneet myös minut jäämään henkiin. Kannattaakin solmia YYA-sopimus isovanhempien kanssa. Koska lapset ovat ihania, on kaikkien etu, että jokainen nauttii heistä tasapuolisesti. Sitä paitsi matkustaminen on halvempaa ilman ipanoita. Silkkaa säästöä jättää jälkikasvu kotiin.

Jättämällä lapsen kotiin, saa myös paljon muita etuja: Voi pakata vain omat tavaransa. Hei vaan huolille siitä, kuinka paljon Nan-korviketta laukkuun pitää saada sullottua, tai saako sen suojan matkarattaiden päälle nyt varmasti lentoyhtiöltä. Voi ruokailla rauhassa, juoda itsensä mukavaan päivähuppeliin, ottaa päiväunet silloin kun itse haluaa ja nautiskella hotellin lakanoista miehen kanssa ilman pieniä varpaita suussa.

Lapset1

Ei ole elämysmatkailua lapsien kanssa

En usko mihinkään elämysmatkailuun lapsien kanssa, paitsi negatiivisessa muodossa. Voihan se olla jollekin elämys, kun ipana oksentaa lentokoneessa päälle, mutta itse luettelen sen lähinnä hetkeksi, jota EN olisi halunnut kokea.

Lapset ovat olleet kanssani Thaimaassa, Dubaissa, Italiassa, Saksassa, Espanjassa, Ranskassa jne. jo hyvin pieninä. Mitään he eivät näistä reissuista muista, joten se niistä kokemuksista. Muistijälkiä on syntynyt korkeintaan jäätelöstä tai siitä, kuinka pehmoankka hukkui hotelliin ikuiseksi ajoiksi. Vuosia heitä kiinnosti vain hotellin uima-allas, ei suinkaan maa, missä uima-allas sijaitsi. Itse taas muistan liiankin hyvin, miksi yksikään näistä lomista ei ole noussut TOP10 matkojen joukkoon.

Eri asia ovat sitten maailmaa pidempään kiertävät lapsiperheet. Jos reissussa ollaan puolivuotta ja ylikin, luonnollisesti lapsi/lapset otetaan mukaan. Muuten lapsi on lastensuojelun huostassa, kun palaat.

En silti usko, että kovin nuori lapsi mitään tälläkään matkalla oppii tai etenkään muistaa jälkikäteen. 4-5 vuotias omaksuu varmasti jo kieltä ja oppii uusia taitoja, kuten esim. snoklausta pidemmillä reissuilla. Tosin englantia oppii myös YouTube-videoilta ja uimaan uimahallissa.

www.cartoonstock.com/cartoonview.asp?catref=rmon1351

Onneksi on Skype

Kun lapset olivat pienempiä, kaipasin heitä reissulla paljon. Katselin samanikäisiä lapsia ja soittelin kotiin varmistaakseni, että kaikki oli hyvin. Halusin joka päivä jonkun viestin isovanhemmilta siitä, että lapseni olivat edelleen elossa. Silloin ei ollut Skypeä, tai kunnolla toimivaa nettiä. Tekstiviestitse yritimme välittää kuulumisia puolin ja toisin. Silti nautin jokaisesta hetkestä ilman lapsiani, ja uskon olleeni parempi äiti saadessani välillä lomailla mieheni kanssa kahdestaan.

Nyt kun pojat ovat vanhempia, ilmoitusvelvollisuus on siirtynyt minulle. Se on helppoa nykyisin, sillä erilaisia viestimiä on liikaakin. Lähetän pojille tiedon, kun kone nousee ja kun se laskeutuu. Jos unohdan tämän, saattaa tulla ironin viesti: ”Putositko mereen?”. Yleisesti minuun halutaan kontakti vain silloin kun ollaan rahaa vailla. Silloin ei ole merkitystä sillä mikä on paikallinen aika. Puhelin/Skype piipittää heti, jos kuittausta WhatsApp-viestiin ei ole tullut minuutissa.

Ihan sama

Nyt pojat ovat jo teinejä, joilla on kielitaitoa ja järkeä muutenkin päässä. He reissaavat edelleen kanssani säännöllisesti ja tekevät minun tai muiden kanssa 3-4 ulkomaanmatkaa vuodessa. En silti usko voivani tarjota heille edelleenkään mitään ”elämyksiä tai silmiä avaavia kehittäviä kokemuksi ” reissujen muodossa. Oli kohteena Alpit tai Abu Dhabi, niin hauskinta heistä on maata hotellihuoneessa, pelata ja syödä suklaata.

Jos kysyn heiltä, missä kävitte hiihtolomalla, vastaus on: ” En mä muista”. Jos taas heiltä kysyy, mihin he haluaisivat matkustaa jouluna, vastaus on ”Ihan sama, jos siellä on netti”. Pistää hieman miettimään, miksi edes tarjoan heille tällaisia vaihtoehtoja. Ehkäpä onkin aika ilmoittaa, että tämä joulu ollaankin Oulussa, koska täällä on se NETTI.

Salaisesti odotan jo sitä hetkeä, että he kieltäytyvät lähtemästä kanssani reissuun. Lukitsen kieltävän vastauksen heti!

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

50 comments

Susanna/Matkapatonki 29 toukokuun, 2017 - 9:27 pm

Mun matkakuumeestani saa kiittää äitiäni, joka kuljetti minua vaippaikäisestä asti kaikille rantalomille. Muistojahan niistä ensimmäisistä vuosista ei ole, mutta yksittäisiä muistikuvia kyllä myöhemmiltä lapsuusajoilta. Ja ne olivat juuri niitä parhaita kesälomamuistoja!
Lapsia ei ole vielä itselleni siunaantunut, mutta vakaa aikomukseni on kyllä jättää ainakin taaperoikäiset lapset isovanhemmilleen ulkomaanmatkan ajaksi. Tuntuu hassulta, että sylivauvankin lentolipuista saa pulittaa itsensä kipeäksi (siihen päälle hotellihuoneen lisäpedit ja matkustamisen vaiva rattaiden kanssa), ja heille siinä iässä on varmasti yhtä ihanaa olla lomalla mummolassa kuin Thaimaassa. Ja täytyy myöntää – kyllä pitkillä lentomatkoilla saattaa kiristää hermoja, kun vieressä parkuva vauva potee korvasärkyä tai matkapahoinvointia… Lapsia en missään nimessä vihaa, mutta olen kanssasi täysin samaa mieltä heidän kanssaan matkustamisesta.

Reply
Kohteena maailma / Rami 14 toukokuun, 2017 - 9:51 am

Itse reissaan mielelläni sekä lasten, kavereiden tai puolison kanssa. Mun mielestä matkailussa on parasta se, että reissaa erilaisilla kokoonpanoilla kulloinkin sopivaan kohteeseen. Vanhemmille on hyvä reissata välillä kahdestaan, yhtä tärkeää on molempien reissata erikseen omien kavereiden kanssa. Loppujen lopuksi tärkeintä on se, että kukin reissaa sillä tavalla mikä tuntuu hyvältä. Jollekin sopii se, että reissaa pelkästään perheen kanssa ja sallittakoon se heille.

Reply
Sandra 13 toukokuun, 2017 - 6:42 am

Tälleen lapsettomana on jännä seurata vanhempien (erityisesti äitien) välillä syyllistävää asennetta muiden lastenkasvatukseen. Esimerkiksi kun mun siskon vauva oli joku neljän kuukauden ikäinen, hän halusi lähteä käymään konsertissa. Vauva jäi isälleen. Kyllähän siitäkin tuli ulkopuoliselta noottia, että noin pienen ei pitäisi olla erossa ensisijaisesta huoltajasta ja että jopa muutaman tunnin ero (puhuttiin ehkä 3 – 4 tunnista) traumatisoi.

Itse olin esimerkiksi 5 viikkoa erossa äidistäni kuusi vuotiaana, kun lähdin isän kanssa reissuun ja se oli elämän siistein kokemus sen ikäiselle. Ei jäänyt traumoja. Eikä varmasti jää traumoja toisinkaanpäin eli jos jää kotiin.

Toinen juttu, mikä ihmetyttää on joidenkin paheksunta näitä lapsivapaita hotelleja, kylpylöitä tai ravintoloita kohtaan. Kyseessä ei ole syrjintä, vaan markkinaraon hyödyntäminen. Onhan jotain palveluita esimerkiksi senioreille vain, enkä minä mitenkään loukkaannu, jos en sellaisiin pääse.

Reply
Jenni 12 toukokuun, 2017 - 4:50 pm

Itse olen lapseton, mutta kyllä mulla kävi Filippiineillä ja Indonesiassa mielessä, etten välttämättä jaksaisi/haluaisi reissata siellä lasten kanssa… Toisaalta, oon itsekin aikamoinen stressaaja ja en saa esimerkiksi nukutuksi lentokoneessa, niin pitkät lennot on aikamoista tuskaa. Siinä jos pitäisi jostain toisesta vielä huolehtia, niin ei tulisi mitään 😀 Varmaan monet turvallisuusseikat myös mietityttäisi enemmän lasten kanssa (12h laivamatka Indonesiassa lautalla, venematkat yleensä, täyteen pakatut minibussit vailla turvavöitä…) ja se rajaisi aika monia matkakohteita ja matkustustapoja pois.

Reply
HaRa 12 toukokuun, 2017 - 6:06 am

Ihanaa, kun joku ’lapsellinenkin’ uskaltaa sanoa näin. Kukin tavallaan mutta kaikkienhan ei ole pakko pitää samoista asioista. Joku haluaa reissata lasten kanssa ja joku taas ei, valinnanmahdollisuuden pitäisi olla kaikille ok.
Meillä ei ole lapsia ja K18 -hotellit ovatkin kovassa suosiossa. Vielä odotan K18-lentoja, etenkin kaukokohteisiin.

Reply
Heidi 9 toukokuun, 2017 - 9:31 pm

Me entiset nuoret, jotka ollaan matkusteltu paljon-kiitos halpalentojen ja ulkomailla asuvien ystävien-kun saadaan lapsia niin ei se matkakipinä vaan siihen lopu, vaikka on vauva sylissä! Nyt sit mennään tän vauvan kanssa ääriolosuhteita vältellen panostamalla suoriin lentoihin ja rintareppuun! Toki mieluusti kahdestaankin reissaisin ja vanhaan malliin viini-illallisia nauttisin (kuin myös teenkin, mutta litraset talonviinit on näillä reissuilla vähän tauolla), mutta en näin pientä useammaksi päiväksi jättäisi kenenkään riesaksi ja kyllä itsellekin ikävä tulisi… Ja vahvasti epäilen, että edelleen työelämässä olevat isovanhemmat haluisivat käyttää lomansa meidän lasta vahtiessa! Näin vanhempainvapaalla on nyt aikaa matkustaa ja isyysvapaakin meinataan reissuun hyödyntää, kun molemmilla mahdollista olla pidemmällä vapaalla! Ollaan kyllä värvätty isovanhempia myös meidän reissuihin, jotta on saatu hieman viettää iltaa kahdestaankin! Tulevaisuudessa, kun lapsi kasvaa ja isovanhemmat eläköityy, niin toivon että tilanne on sellainen että mahdollistuu myös aikuisten kesken lomailu sillointällöin. Näillä eläke-ehdoilla lapsi on 10vuotta,kun tämä tilanne eskaloituu, joten sitä ennen Enska-Tapio tulee mukana!

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 9 toukokuun, 2017 - 9:59 pm

Mulla vauvan kanssa matkustaminen ei tullut mieleenkään niihin paikkoihin, jolloin silloin reissasin: Intia, Laos, Kambodža, Haiti jne. Niihin en pieniä lapsia nytkään veisi. Silloin oli siis 2000-luvun alku, eli nuo maat olivat kovin kehittymättömiä. Infra noissa paikoissa on kovasti muuttunut tuosta ajasta, mutta silti miettisin edelleen noihin lähtemistä taaperon kanssa. Päätös lomakoteista ei ollut yksin minun, vaan kyllä siihen vaikutti myös silloinen mieheni ja hänen päätöksensä.

Isovanhemmat ovat olleet jo eläköitymässä tai sellaisessa tilanteessa, että voivat lapsenlapsia hoitaa. Siitä suuri kiitos heille.

Eläkkeelle ei kai kukaan enää pääse :/ Ihan pepusta koko tilanne. Ei jaksa edes ajatella, kuinka hukassa kansakunta on. Nousee kamalat agrissiot heti.

Kiitos fiksusta kommentista.

Reply
Pauliina 9 toukokuun, 2017 - 6:38 pm

Mielenkiintoisia näkökulmia! Minulla on yksivuotias, jonka kanssa olemme reissanneet aika lailla samaan tahtiin kuin ennenkin. En niinkään ajattele reissuissa opettavani lapselle mitään sen kummempaa – korkeintaan sitä, että perhe-elämääkin kannattaa elää itsensä näköisesti, ja vuorotellen kaikkien perheenjäsenten toiveiden mukaan, ei vain lasten ehdoilla.

Meilläkin isovanhemmat asuvat kaukana, eri maassa, mutta en halua väittää lastenvahtiongelmia kahdenkeskisten lomien väliin jäämisestä. Meillä kyse on selväsi omasta haluttomuudesta reissata kaksin, ainakin nyt. Sen sijaan käytämme ilolla kohteessa paikallisia lapsenvahtipalveluita, ja stressaan varmasti vähemmän vauvanruokien mukaan mahduttamisesta kuin stressaisin matkanmittaisesta erosta lapseen.

Vain aikuisille tarkoitetut hotellit ja palvelut ovat minusta oikein suotava markkinasegmentti, vaikka en nyt juuri ydinkohderyhmää olekaan. Se täytyy tosin sanoa, että monet markkinoivat ja tiedottavasta tästä asiakasrajauksesta valitettavan huonosti. Esimerkiksi Palmasta hotellia etsiessämme osa hotelleista ei mainonnut asiasta omilla sivuillaan mitään, ja Booking.comissa ikärajat oli ilmoitettu varsin selkeästi. Tämä on kurjaa molempiin suuntiin: en tietenkään halua päätyä taaperon kanssa hotelliin, johon emme ole tervetulleita, ja jos taas makustaisin aikuisseurassa, adults only -politiikka toisi selvää lisäarvoa.

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 9 toukokuun, 2017 - 7:48 pm

Ihana miten erilaisia mielipiteitä löytyy. Itse en taas uskaltaisi lastani lastenvahdille, siis tuntemattomalle jättää. Eli koskaan ei lapsiani ole hoitanut kuin isovanhemmat tai muut sukulaiset.

Vain aikuisille, on kyllä tulevaisuuden markkinarako, ihan samoin kuin yhteisöt, joissa asuu vuorovaikutuksessa vanhoja ja nuoria saman katon alla. Ryhmät sekoittuvat ja jokaiselle tulee suurempi vapaus valita mieltymystensä mukaan.

Osittain tuon huonon tiedottamisen syy on varmasti tässä, sekä Fb-ketjussa esiintullut asenne. Ilman lapsi matkustavia syytetään heti lapsivihamieliseksi tai jopa lapsirasisteiksi. Hotellien pitäisi olla varmempia valitsemastaan konseptista ja seistä kunnolla adults only -politiikan takana.

Reply
Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta 9 toukokuun, 2017 - 3:20 pm

Omat kokemukseni lasten kanssa matkustamisesta on aika toisenlaisia kuin tässä jutussa maalaamasi kauhukuvat ja aloin miettiä, mistä se johtuu. Taitaa olla juuri niin kuin sanotkin: pääasia on, että tuntee itsensä ja tietää, minkälaisista matkoista nauttii. Minä esimerkiksi olen sen verran pohjoispohjalainen, että hävettäis olla häiriöksi muille, eikä me siksi harrastettu mitään pitkiä lentoja tai muita elämysmatkoja kauas. Lasten ollessa pieniä minullekin riitti se uima-allas ja tarpeeksi tilava majoittuminen, tai sekin, että sai hyvää, valmiiksi tehtyä ruokaa. Onneksi löydettiin maatilamatkailupaikat ja Italiassa agriturismot, joissa voi illalla vielä aikaa miehen kanssa kahdestaankin lasten mentyä nukkumaan. Samassa hotellihuoneessa yöpymiset eivät sopineet meidän pirtaamme, eivät myöskään mitkään lapsiperheille erityisesti mainostetut kohteet. Kuka niitä huutavia ja marisevia pentuja nyt sietäis 😀
Perhematkojen vastapainoksi en niinkään kaipaa matkoja kahdestaan siipan kanssa – osin realistisista syistä, koska meillä ei siihen ole ollut juuri mahdollisuuksia – mutta olen huomannut, että on kaikille parasta, jos silloin tällöin lähden reissuun yksin tai kavereiden kanssa 😉
Ja pitää ottaa huomioon sellainenkin pikkuseikka, että aika monet, jopa useimmat tekevät joko taloudellisista tai muista syistä vain yhden matkan vuodessa, eikä välttämättä edes joka vuosi. Silloin on aika luonnollista lähteä lasten kanssa. Surullista tietenkin on, jos ei niistä nauti – silloin pitää todella miettiä, kannattaako perhelomailu ja mitä voisi tehdä, että kaikilla olisi kivaa. Vaikka laskea odotuksia?

Reply
Ili 9 toukokuun, 2017 - 1:53 pm

Anna hyvä, et taida nähdä sitä päivää, että lapsesi kieltäytyvät reissussa. Kun tässä taannoin jaoin muistot parin vuoden takaa ja kysyin omiltani ja kummitytöltä, ”lähettäisikö Nykkiin uudestaan?”, niin heti nousivat kädet pystyyn. Tietävät, että reissuilla saa mennä ja tulla myös oman mielen mukaan. Lapseni ovat siis osapuilleen 25-vuotiaita. Matkoilla ovat kulkeneet mukana 1- vuotiaasta. Reissuja on tehty pitkin poikin maailmaa, ja Eurooppaa koluttu ristiin rastiin.

Olen kuitenkin kanssasi tismalleen samaa mieltä. Onneksi reissuja on tehty kumppanin kanssa paljon myös kahdestaan. Onhan silloin reissujen luonne tyystin erilainen. Konsertit, oopperat, yölliset klubikeikat ns. aikuisten paikat jäävät kyllä väkisin väliin lasten kanssa reissaavilta. Enpä usko, että taaperot olisivat villiintyneet tai edes jaksaneet seurata Hollannissa pari viikkoa sitten Kuninkaan synttäreitä ihmispaljoudessa tai käyskennelleet kymmenen kilometriä Keukenhofin puistokäytävillä.

Jokaiselle reissulle on aikansa ja paikkansa. On aikuisten reissut, ja kuten totesit reissut lasten kanssa. Olen minäkin kironnut hiekan määrää hotellihuoneiden lakanoissa, silloin kun muksut olivat pieniä. Siitä huolimatta perheen kesken tehdyt matkat ovat olleet pääsääntöisesti aina mahtavia. Meillä lapset oppivat jo varsin pieninä odottamaan seuraavaa kesää ja pitkää reissua jonnekin. Alpeille, Toscanaan, Italian tai Kreikan rantakohteisiin yms. Yläasteikäisinä he muistaakseni saivat jo osallistua hotellivalintaan. Kohteet tietysti johdateltiin heidän ajatuksiinsa. ”Oliskohan toi Santorini kiva…kattokaa noita uima-altaita ja maisemia?”
Tietyt kohteet myös profiloituivat ja ovat profiloituneet itselleni ”perhekohteiksi”. Lähinnä tietysti vanhanajan rantakohteet kuten Albufeira, Rhodos, Kreeta, Riccione, Mallorca yms. Emme ole niissä kertaakaan reissanneet ilman lapsia. Kaupunkikohteet tulivat mukaan kuvaan vasta, kun lapset olivat teinejä/täysi-ikäisiä. Kuitenkin esim. NY ja Jenkit muutenkin on haasteellinen, sillä baariin päästäkseen ikää tulee olla 21. Asettaa se hieman rajoituksia. Kaupunkikohteissa myös lomakassa karkaa helposti käsistä. Ostapa siinä koko perheelle liput vaikkapa Rangers peliin ( a´150,-). Nuorten aikuisten kanssa on toisaalta helppoa. He osaavat ja saavat meidän reissuilla mennä mielensä mukaan. Iltaisin treffataan , ja käydään yhdessä syömässä tms. No totta puhuen: ei ne meidän kanssa enää juuri reissaa. Satunnaiset helmet kiinnostavat, jos sellaista reissua tarjoaa. Olemme kuljettaneet reissuissa mukana myös täysi-ikäisiä kummilapsia. Kummasti seura ja maksettu reissu kelpaa kunhan kohde on mieleinen esim. NY.

Mielestäni ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita. Matkustakoot kuka miten itse haluaa. Elämän rikkaus on erilaisuudessa. Olen nauttinut sekä lasten kanssa reissaamisesta perheen kesken, mutta nykyisin kallistun kyllä nauttimaan reissuista hyvässä kaveriseurassa tai kahdestaan rouvan kanssa. Yhden asian voin kuitenkin Ana sinullekin ennustaa: poikasi ovat tottuneita matkustajia. He tulevat jatkossakin matkustamaan. Sinä olet opettanut heille jotain arvokasta. Maailma on tutkimisen arvoinen.

Omat kaksvitoseni ovat muuten just reissun päällä. Toinen viettää ensimmäistä kesälomaansa. Week One. Surffileri Balilla, sieltä Singaporeen, josta San Franciscoon. Vielä mantereen halki Atlantaan kavereita tapaamaan ennen kuin palaa Nykin kautta kotiin. Jep maailmankansalainen. Opiskelija vaihdossa lukukausi Englannissa, lukion jälkeen välivuosi Austaraliassa jne. Matkustaminen on ns. veressä. Toinen just messumatkalla Wenzhoussa, sieltä Sanghain kautta Bangkokiiin, ja reissu jatkuu viikon lomalla Koh Changilla.

Mitä minä tein ensimmäisellä kesälomallani. Ihmettelin maailmanmenoa kotona ja haaveilin jostain Aurinkomatkojen viikon reissusta Italiaan. Itsepä olen lapseni maailmankansalaisiksi opettanut. Matkailu avartaa.

Reply
Johanna 9 toukokuun, 2017 - 1:37 pm

Mun tyttö on ilmeisesti poikkeus, koska on nauttinut myös kaupunkilomista ja museoista ym. Mutta toki kiva myös kahdestaan.
Rahavarat on säädelleet sit et ei oo ollut varaa et 3-4 kertaa vuodessa ja erikseen. Yleensä 1 matka vuodessa ja en laske viroa ja ruotsia tähän.

Reply
Anna 9 toukokuun, 2017 - 6:10 pm

Voi ne Virot ja Ruotsit laskea ihan hyvin mukaan 😀 Mikä ihme siinä on, että ihmiset aliarvioi lähikohteita??

Reply
Hemppu 9 toukokuun, 2017 - 10:59 am

Ymmärrän kirjoituksen pointin mutta en ymmärrä tuota ajatusmallia, että lapsen kannalta kaikki on ok niin kauan kuin hän ei ”kuole tai vahingoitu pysyvästi”. Tämä on vain oma mielipiteeni mutta alle vuoden ikäinen on aivan liian pieni olemaan vanhemmistaan erossa useita päiviä. Lapsen kiintymyssuhteen kannalta vuorokausi per ikävuosi erossa vanhemmista, on ihan perusteltua. Vaikka lapsi ei erossa ollessaan kuole, ei voi sanoa, etteikö usean viikon ero vanhemmasta aiheuta jälkiä, joiden kautta myöhemmin syntyy oireilua. En tarkoita, että näin olisi tämän blogin kirjoittajan kohdalla. On ehkä kuitenkin vastuutonta ”kehottaa” muita pienten lasten vanhempia hylkäämän lapset kotiin ja lähtemään itse reissuun, koska ei ne lapset siihen kuole.

Reply
Anna 9 toukokuun, 2017 - 6:09 pm

No niin… Ja koska en tissitänyt poikiani 3-vuotiaiksi, käyttänyt kestovaippoja ja nukuttanut perhepedissä 18-vuotiaaksi asti, he varmasti oireilevat myös siitä??

Kuten sanoit, se todellakin on vain mielipiteesi, että : ”vuoden ikäinen on aivan liian pieni olemaan vanhemmistaan erossa useita päiviä”

Mielipiteitä on yhtä monia kuin ihmisiäkin. Sinulla omasi ja minulla omani.

Reply
Hemppu 9 toukokuun, 2017 - 6:54 pm

Sinun mielestäsi kestovaipat ja tissittely liittyy aiheeseen..? Itse en nyt ihan näe yhteyttä. Mutta jos sinun ohjenuorasi lastenkasvatuksessa on ”pitää lapset hengissä”, se on tietty sinun valintasi. Itse matkustan lasteni kanssa mahdollisimman paljon, koska haluan antaa heille samoja elämyksiä ja uusia kokemuksia, joita itse olen lapsena saanut. Lasten myötä omiin reissuihin on tullut ihan uusia ulottuvuuksia nimenomaan positiivisessa mielessä.

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 9 toukokuun, 2017 - 7:50 pm

🙂

Reply
Itse 9 toukokuun, 2017 - 7:55 pm

Anna, meillä kaikilla on omat mielipiteemme, joka tarkoittaa, että arvosta sinäkin myös meidän toistamieltä-olevia, älälä ole tyyppi, jonka mielipide on se vain ja ainut totuus! Sinun vastauksesi jokaiselle toistamieltäoleville on todellakin agresiivistä hyökkäystä! Elämässä on muitakin värejä Juin musta ja valkea!

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 9 toukokuun, 2017 - 8:05 pm

Hemppu kirjoitti: ”Vaikka lapsi ei erossa ollessaan kuole, ei voi sanoa, etteikö usean viikon ero vanhemmasta aiheuta jälkiä, joiden kautta myöhemmin syntyy oireilua.” – Kyllä voi. Juurihan äsken niin sanoin.

Sinä/Hemppu olette tätä mieltä ja minä olen vahvasti toista mieltä. Älä jankkaa.

Heidi 9 toukokuun, 2017 - 10:57 am

Mielenkiintoinen aihe! Meidän perhe (äiti, isi ja 5 v) viettää melkein puolet vuodesta Aasiasssa. Nepal on miehen puolelta toinen kotimme ja myös yritystoimintamme liittyy kyseiseen maahan joten enemmän perusarkea siellä kuin matkailua. Silti tulee säännöllisesti, etenkin Nepalin sisällä matkailtuakin ja eihän se varsinaista herkkua nuoren neidin kanssa ole. Pari päivää sitten saavuimme Suomeen ja parasta pohjolaan saapumisesta oli, että lapsi palaa sekä kunnan että isovanhempien hoitoon. 😀 Niin tai näin lokakuussa lähdetään uudelleen. Jos ei neiti muuta muista niin osasi kolmea kieltä sujuvasti enen viisivuotis synttäriään ja tervehtii kaikenlaisia ihmisiä siskoinaan ja veljinään ympäri maailmaa. (Mutta LOMAA se lapsen kanssa matkailu ei ole).

Reply
Anna 9 toukokuun, 2017 - 6:05 pm

Niinpä! Monella tuntuu olevan se käsitys, että oman lapsen kanssa pitää nauttia lomailusta, vaikka sitten hampaat irvessä.

Teillä on mielenkiintoinen tilanne. Tasapainoilua kahden kultturin ym. kanssa. Kun ollaan useita kuukaisia samassa paikassa, lapsi varmasti imee itseensä kielen ja tavat todella hyvin! Muutaman viikon matkalla en usko sitä tapahtuvan 🙂

Reply
Työläinen 2 pojan äiti 9 toukokuun, 2017 - 10:24 am

Löysin blogisi, kun etsin matkailua harrastavia henkilöitä työprojektiini liittyen. Ensimmäinen juttu, minkä luin, oli tämä kirjoituksesi lapsista. Suoraan sanottuna, hyi helvetti miten typerää tekstiä. Ja että olet tälläisen kehdannut julkaista. Kunnon lapsirasisti. Anteeksi vain, mutta hieman epäilen rakkauttasi omia lapsiasi kohtaan. Noin suppeen ajatusmaailman omaavan ihmisen kannattaa matkustaa omalla autolla tai veneellä. Älä saastuta kanssasi samassa lentokoneessa matkustavia ihmisiä negatiivisella energiallasi. Ja joo. En lue enempää blogikirjoituksiasi.

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 9 toukokuun, 2017 - 10:31 am

Oikea helmi tämä sinun kommenttisi 😀

Reply
Sandra / Terveiset päiväntasaajalta 9 toukokuun, 2017 - 10:11 am

Tää aihe varmasti herättää mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin 😀 Itse lapsettomana tykkään tietenkin siitä, jos ei ole lapsia koneessa vieressä tai seuraavassa bungalowissa rannalla. Oon kuintekin itse päässyt pienenä jo paljon matkustamaan ja oonkin varmasti ollut se uima-altaan huomion hakuisin penska ;D Itse taas luulen, että mun matkailu into on siis myös vanhempien ansiota ja ilman niitä hulluja perheretkiä Israeliin yms. jokin olisi jäänyt kokematta. Pääsen kuitenkin kuvien avulla aina noihin muistoihin käsiksi 🙂 Mutta, jos mulla olisi lapsia nyt, niin tuskin lähtisin pääsisin heidän kanssa sähköttömille saarille keskelle viidakkoa 😀

Reply
Anna 9 toukokuun, 2017 - 10:37 am

Asia on melkoisen yksinkertainen. Toiset tykkäävät lomailla lapsien kanssa aina ja toiset taas haluavat lomailla välillä kahdestaankin. Se, että on äiti, ei tosiaankaan tarkoita, että rakastaa automaattisesti huutavia lapsia lentokoneessa tai kiljuvia penskoja uima-altaalla. Äiditkin voivat haluta lomailla ihan yksin : D

Itse en tiedä, mistä tämä minun polte matkusteluun on tullut. Vanhempani eivät kovastikkaan matkustaneet meidän kanssa. Toisaalta taas isoisäni oli merillä koko ikänsä, eli ehkäpä halua nähdä maailmaa tuleekin sieltä.

Reply
Minna 8 toukokuun, 2017 - 5:31 pm

Enpä heittäisi ihan noin jyrkkää arvostelua, sillä suvun vanhimmat ovat jo haudassa tai hoitokodissa, ei todellakaan ole lisäkäsiä tai apua. Perheyhteisömme on elänyt periaatteella, aina mukana kuin peräpukama! Olemme sinun mielestä ”raahanneet” lapset aina mukaan sellaisiin kohteisiin, että he ovat viihtyneet, siis hiekkaa, lämpöä, uintia, leikkikerhoja. Kyllä siitä on opeteltu myös ravintolaköyttäymistä, tutustumista outoon kulttuuriin, opeteltu syömään äyriäisiä, maisteltu erikoisia makuja ja paikkoja. Iltaisin on pelattu korttia yhdessä lämpimän ja tumman yön fiiliksissä, lapset juoneet limpparia ja me aikuiset viiniä. Niistä on syntynyt yhdessä olon muistoja ei niinkään kulttuurielämyksiä! Kysyin ihan tätä varten nyt jo aikuisilta nuoriltamme, nauttivatko he matkoista yhdessä ja vastaus oli valtavasti aina 16 v saakka! Sen jälkeen tehneet omia reissujaan. Nyt kolmekymppisenä pyytävät päästä yhdessä kerran vuodessa mukaan ja silloin tehdään taas yhdessä perheenä juttuja, päivällä itsekukin omiaan, mutta ne illat, taas pelataan korttia, jutellaan, nauretaan, juodaan viiniä ja ollaan vaan yhdessä lämpimän ja tumman taivaan alla. Näistä matkoista on syntynyt yhteisiä muistoja yhdessä olosta! Ei matkailun tarvitse aina antaa suuria elämyksiä, vaan luoda myös muistoja! Chillailu sinäkin vähän lastesi kanssa ja löydä yhteinen ilo!

Reply
Anna 9 toukokuun, 2017 - 9:25 am

Kuule Minna. Miksi ihmeessä tuollainen hieman piilotettu agressiivisuus tekstissä?

Mukava, että teillä on ihania muistoja kaikilla.

Reply
Sari 12 toukokuun, 2017 - 5:40 am

Oma aggressivisuutesi ei ole edes piilotettua :’-D

Reply
Sara|Sara's Fab Life 8 toukokuun, 2017 - 1:41 pm

Mä oon ollu se ”hankala” lapsi jota kiinnosti huvipuistot, uima-allas (vihasin merta) en jaksanu kävellä ja oli tylsää vasn kävellä ja kattoa ympäristöä. Joten ei ihme että Floridan reissulta muistan lähinnä Disney Worldin ja Alligaattorit, mutta ei mitään mielikuvaa millainen Miami tai Key West oli kaupunkina!

Reply
Anna 9 toukokuun, 2017 - 9:28 am

Ei lapsi oikeasti jaksa kiinnostua mistään kaupungista. Itselläni muistot Italiasta, ovat muistoja jäätelöistä : )

Disney World on kyllä paikka, joka jää ipanoiden mieleen. Pojat ovat käyneet Pariisin Disney Worldissä kahdesti ja jos ehdottaisin että lähdetäänkö kolmannen kerran, niin seisoisivat jo passi kädessä ovella!

Reply
Virpi /Täynnä tie on tarinoita 8 toukokuun, 2017 - 8:25 am

Vaikka minulla on lapsia, joiden kanssa olen reissannut kotimaassa ja ulkomailla, ymmärrän oikein hyvin tämän kirjoituksen pointin! Itselläni ja varmaan monella muullakin on se tilanne ollut ettei niitä hoitajia ole jonoksi asti ovella ollut kenelle lapset jättää loman ajaksi – ja varsinkaan loman ajaksi! Monet tuntuvat ymmärtävän sen, että tarvii lastenhoitoapua jos vanhemmat menee töihin, lääkäriin jne. mutta jos he lähtevät lomalle, niin kauheaa, ettäs kehtaavat lapsensa jollekin jättää siksi ajaksi!
Olen silti aina hyvin mielelläni ja omasta tahdostani ottanut lapset reissuun mukaan. Nyt nuo ovat jo niin isoja, toinen jo aikuisiän saavuttanut ja nuorimmallakin on tuohon maagiseen ikään enää pari vuotta joten ehkä minäkin kohta reissaan ihan yksin. Joku etu on siinäkin, että on nuorena saanut muksut, sitähän on ”nuori” vielä nytkin kun alkavat häipyä omiin elämiinsä! 😀

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 8 toukokuun, 2017 - 8:36 am

Minä olin siinä mielessä onnelllisessa asemassa, että kun lapset oli pieniä, niin oli isovanhemmat kaikki vielä elossa. Nyt pojat on tosiaan siinä iässä, että eivät tarvitse enää ”hoitajaa” vaan peräänkatsojan, joka huolehtii, että syödään järkevästi ja mennään nukkumaan ennen klo 0200 yöllä 😀 Tähän hommaan kelvannee jatkossa myös miehen lapsista joku, jos heitä nyt mitenkään saa houkuteltuja/lahjottua teinejä vahtimaan.

Olen törmännyt monasti samaan ilmiöön, eli:”Kuinka sä raaskit jättää lapset hoitoon ja lähteä itse reissuun”, ”Ne on vielä niin pieniäkin” jne. Sanoja on yleensä melko vanha, joten silloin asian voi sivuuttaa vaan nääsnääs juttuna, mutta kun sanojana on marttyyrisankarivanhempi, joka hinaa perässään parirattaita ja taluttaa vielä yhtä tenavaa, niin monasti on ollut kielenpäällä sanoa, että: ”Tekisi muuten hyvää sinullekin…” 😀

Reply
Mimmu / 666placestovisit 8 toukokuun, 2017 - 12:12 am

Mäkään en tätä varmaan saisi kommentoida kun ei oo lapsia mutta otan riskin 😀
Ihana että joku perheellinen on samaa mieltä, lapsivapaa kone, lapsivpaa hotelli jne.
Tää on varmaan semmonen mistä osa vetää herneet nenään jos sanot niille, varsinkin kun sulla on lapsia.
Mulla ei siis ole mitään lapsia vastaan mutta en silti halua ehkäpä kauan odotetulle/säästetylle lomalle niitä korvan viereen/taakse huutamaan..

Mulla on kavereita ketkä reissaa lasten kanssa koiranäyttelyt, kesäreissut autolla ympäri Eurooppaa ja sit nitä mitkä lentää koneella jonnekkin.
Sit nää marttyyriperheet et ei kukaan voi lähteä lomalle ilman lapsia ja loma ei oo loma ilman lapsia ja sit valitetaan kun tää bambino huutaa koneessa ja saa vihasia katseita ihmisiltä tai ne käy ulkona syömässä ja saa noottia muilta kun lapsi huutaa.. Huah!
Ja sitten on mun sisko, niillä 5 lasta niin ne kyllä mielellään käy vaikka Virossa ihan ilman lapsia (tosin suurin osa on nyt jo yli 18v) ja ei tippaakaan pode huonoo omaatuntoo vaan on just niin että tarttee omaa aikaa ja saada käydä missä haluu.
Huomasin itseasiassa juurikin tänään että kesälomaa varten vuokrattiin huone niin siihen rakennukseen ei saa tuoda alle 18v mutta siinä muutaman kymmenen metrin päässä samassa pihassa on myös huoneita mutta niihin saa tulla ja esim 2 alle 3vuotiasta saa majoittua ilmaitteeksi jos nukkuu varavuoteessa.
Tää on musta loistava!

Reply
Anna 9 toukokuun, 2017 - 9:19 am

Saa kommentoida 😀

Moni hermostuu heti, kun ottaa puheeksi sen, että lomalla lapset ovat usein riesa. Tulee tuutin täydeltä argumentteja: Lapset ovat pieniä vain hetken, Kokemukset ovat lapsille rikkaus, Ihana kun lapset saavat kokea uusia asioita, matkustelu avartaa lapsien maailmankuvaa, on itsekästä lähteä ilman lapsia reissuun jne… Kuitenkin monen vastauksesta kuultaa takana myös se mutta…, eli jos heillä olisi hoitopaikka lapsille loman ajaksi esim. mummolasta, sitä käytettäisiin kyllä hyödyksi.

Lapsivapaat hotellit ovat hyvin kysyttyjä, eli sinä ja minä emme tosiaankaan ole ainoita, jotka haluavat lomailla ilman kakaroiden kiljuntaa!

Reply
Suvi 7 toukokuun, 2017 - 11:30 pm

Aihe, joka jakaa mielipiteet. Me ihmiset olemme erilaisia ja toiset viihtyvät aidosti lomalla koko perheen kesken. Kahden pienen lapsen äitinä koen nauttineeni kaikista tekemistämme reissuista perheenä, vaikka odottamattomia tilanteita on tullut vastaan. Kokemukset olisivat olleet hyvin erilaisia ilman lapsia, mutta minun on vaikea ajatella, että olisin heistä vielä kahta viikkoa erossa.

Muistan asioita reissuilta 4-vuotiaasta alkaen. Olen aina nauttinut matkoista. Toisaalta meidän juuri 4-vuotta täyttänyt tyttö muistelee vanhoja matkojamme toistuvasti ja haluaa uudelle ”kesälomareissulle”. Ja reissuilla olessamme olen selvästi nähnyt, miten lapset nauttivat lomasta.

Lasten kanssa matkatessa menetät jotain, mutta saat muuta tilalle. Perheen yhteinen aika ja kokemukset ovat arvokkaita. Pitää kuitenkin muistaa, että lapset ovat yksilöitä ja toisille uudet tilanteet ja kokemukset ovat lähtökohtaisesti jo luontevampia ja kiinnostavampia kuin toisille. Jokainen tuntee parhaiten oman perheensä tilanteen ja tekee valinnat siltä pohjalta

Suvi
Travel is My Passion

Reply
Anna 9 toukokuun, 2017 - 9:10 am

Niin, ihmiset ja perheet eroavat paljon toisistaan. Silloin kun lapset olivat pieniä, kaipasin heitä kyllä reissuilla. Polte nähdä maailmaa miehen kanssa, oli kuitenkin kovempi. Kiersimme Intiaa, Laosia, Kambodžaa, Haitia jne. Eli paikkoja, joihin en pieniä lapsia itse edes veisi.

Sinulla on hyvä muisti. Näitä muistijälkiä tuntuu löytyvän 10 vuodesta eteenpäin selkeinä. Monella on sitten sellaisia häilyviä muistoja aikaisemmiltakin reissuilta. Vaikea sanoa ovatko ne valokuvien vahvistamia ja lukijoissa on monen ikäisiä. On vähän eri asia muistella 60-vuotiaana lapsena tekemiään matkoja, kuin 30-vuotiaana.

Tietenkin lapset haluavat läträämään vettä ja syömään hiekkaa 🙂 Ja jos haluaa mennä sinne rannalle rakentelemaan hiekkalinnoja, niin mikäs siinä. Kirjoituksen tarkoitus oli kuitenkin muistuttaa, että on ihan OK mennä sinne hiekkarannalle – ilman lapsiakin.

Reply
Kati / Lähinnä Kauempana 7 toukokuun, 2017 - 11:12 pm

Mä kyllä ottaisin äitini milloin vain lapsiani hoitamaan, mutta ikävä kyllä haudan takaa on vaikea hoitoapua saada. Ollaan kuitenkin miehen kanssa saatu järjestymään kerran vuodessa yhteinen pidennetty viikonloppu ulkomailla ja niistä reissuista ollaan tykätty. Lisäksi käydään erikseen omien kavereiden kanssa matkoilla, kun toinen jää kotiin hoitamaan ipanoita. En tiedä mikä meissä on vikana, mutta silti tykätään ihan eniten koko perheen matkoista. Ehkä se johtuu siitä, kun tykätään niin paljon meidän lasten seurasta.

Reply
Anna 9 toukokuun, 2017 - 9:03 am

Juu, hiljalleen ne hoitopaikat vähenee, kun isovanhemmat kuolee. Isäni kuoli reilu vuosi sitten ja ei tule nyt sitten enää muistoja pojille vaarin mökiltä.

Eihän kenenkään ole pakko matkustaa ilman lapsia, jos reissut ovat kivoja ja onnistuneita : )

Itse kuitenkin arvostan todella paljon myös mieheni kanssa tehtyjä reissuja ja luulen, että jos lastenhoitokuviot olisivat jokaisen kohdalla helposti ratkaistavissa, monet tekisivät enemmän matkoja ihan puolisonsa tai ystäviensä kanssa.

Reply
Jane / Lomaunelmia ja unelmalomia 7 toukokuun, 2017 - 9:33 pm

Mun serkkupoikani oli mukana vanhempiensa maailmanympärimatkalla kun ikää oli 6v. Kysyttiin siltä mikä oli hauskinta, niin se kävi hakemassa huoneestaan jonkun leluauton ja sanoi että se on ostettu Tokion lentokentältä. Jep.

Me käytiin jotain Ruotsin ja Norjan reissuja kun olin 6 ja 7, en muista niistä mitään. Lontoosta 9 v ja Jugoslaviasta 11 v en ole ihan varma onko mun muistikuvat nyt viisikymppisenä aitoja vai fiiliksiä jotka syntyy valokuvista joiden tiedän olevan sieltä. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. Leningradin reissusta 13 v muistan jo ihan varmuudella paljonkin juttuja.

Muistan myös sen kun äiti lähti Lontooseen viikonlopuksi palkinto(työ)matkalle kun olin viidennellä luokalla. Samassa kerrostalorapussa asuva mummeli jonka kanssa äiti kaveerasi katsoi mun perään
(= että menen kouluun, että teen läksyt, että tulen kavereilta kotiin sovittuun aikaan) ja kävin hänen luona syömässä, mutta muuten sain olla yksin kotona. Pidettäisiin varmaan liian huolettomana systeeminä nykyään.

Mutta nuo reissut pikkulasten kanssa. Onhan se varmaan muksulle hauskaa tehdä hiekkakakkuja rantahiekassa varpaat lämpimässä vedessä. Mutta silti tulee mieleen, että saako siitä isoimman ilon kuitenkin vanhempi, joka itse nauttii nähdessään lapsen siinä santaa viskomassa, ja joka kokee että on tarjonnut lapselleen tämän elämyksen?

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 7 toukokuun, 2017 - 10:11 pm

Puet hyvin sanoiksi juurikin sen mitä ajattelen. Ei pieni lapsi sieltä maailman turuilta ja toreilta mitään valmiuksia tai hyper kokemuksia saa. Veikkaan, että se ikä, jonka jälkeen jotain voi matkoilta muistaa ja hyödyntääkin, menee just jossain 11-12 vuotiaassa. Varmasti näissä on paljon henkilökohtaisia erojakin.

Moni ajattelee, että jos lapsi tottuu uuteen ja poikkevaan jo pienenä, niin hänen on helpompi hyväksyä erilaisuutta ym.vanhempana.
Enemmän kuin ulkomaanreissut, minusta lapsen suhtautumiseen tutusta poikkeavaan vaikuttaa vanhempien näyttämä esimerkki. Sinälläänhän ulkomaanreissu ei poista sitä, että jos isä ja äiti ovat ennakkoluuloisia urpoja, niin he tod.näk ovat sitä myös reissussa

Tämä lienee enemmän kuin totta 🙂 : ”Mutta silti tulee mieleen, että saako siitä isoimman ilon kuitenkin vanhempi, joka itse nauttii nähdessään lapsen siinä santaa viskomassa, ja joka kokee että on tarjonnut lapselleen tämän elämyksen?”

Reply
Stacy Siivonen 7 toukokuun, 2017 - 8:35 pm

Minun suvussani on harrastettu kärsimysmatkailua. Isäni isän lentävä lause oli: ”ken reissuun lähtee, reissun kestäköön!”. Tämä keksintö syntyi 1952, kun hän etsi halvinta majoitusta Helsingistä olympialaisten aikana ja kävelytti koko muuta perhettä ympäri Helsinkiä. Se taitaa olla isäni ainoa muisto Helsingin olympialaisista. Hän oli seitsemän.
Kaikki minun kokemukseni ulkomaista lapsena olivat enemmän tai vähemmän noloja. Sain tukkapöllyä bulgaarilta. Eksyin Kyproksella. Sanoin aina kaikille: ”en ymmärrä!”. Mutta sitähän varten on kamera, että muistot säilyvät. Jos minulta olisi pehmoankka hukkunut, niin minä varmasti olisin hypännyt mereen tai jotain. Briteissäkin minä sain satikutia jostain.
En mä tiedä, nyt kun on noita lähiölapsia, jotka eivät ole kertaakaan käyneet ulkomailla tai edes oman lähiönsä ulkopuolella, niin kun mä kuulen sen, niin se on minusta yhtä traagista kuin elämä kärpästen peittämänä aliravittuna lapsena Afrikan sarvessa.

Reply
Anna 9 toukokuun, 2017 - 8:59 am

Jestas. Isälläsi on ollut asenne kohdallaan! : D

Tuo pehmoankan katoaminen oli kyllä varsin traumaattinen kokemus. Siivooja ilmeisesti siivosi sen liinavaatteiden mukana pyykkiin ja sinne se sitten katosi.

Lapset muuten muistaa kauan, jos joku vieras ulkomailla käy ojentamassa. Saksalaisessa kylpylässä joku mummo kävi haukkumassa pojat, kun he olivat muiden nuorten kanssa innostuneet ilmeisesti vähän melskaamaan. Ipanat muistaa vieläkin ”kunka se ulkomaalainen mummo haukkui meidät, mutta ei niitä muita”.

Reply
Jaakko / Lomalla viimeinkin 7 toukokuun, 2017 - 7:33 pm

Hauskasti kirjoitettu aiheesta! 🙂 nuo varmistusviestit ”tipuitko mereen” ja se että tärkeinä matkalla on se netti on kyllä hauskoja yksityiskohtia! Pieni lapsi ei tosiaan varmasti itse osaa vaatia matkoja, vaan kiinnostus tulee usein vasta paljon myöhemmin ja matkustaminen on siihen saakka kiinni siitä miten perheessä vanhemmat katsovat parhaaksi.

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 7 toukokuun, 2017 - 8:09 pm

Kiitos.

Pikkuinen lapsi ei ymmärrä onko Suomessa vai ulkomailla, kunhan vanhemmat ovat vieressä. Sinällään siis heidän kohdallaan matka menee hieman hukkaan ja voi olla hyvin raskastakin, jos on kovin kuuma jne. Toisaalta, kuten kommenteissakin on tullut ilmi, niin monet nauttivat, kun voivat katsoa lapsien leikkimistä uima-altaalla jne. ja silloinhan matka on oikein onnistunut.

Reply
Jenni / Unelmatrippi 7 toukokuun, 2017 - 7:06 pm

Tämä aihe on sellainen, että olen havainnut, ettei lapsettoman pitäisi tätä (eikä mitään muutakaan perheisiin liittyvää) kommentoida, mutta kommentoin nyt kuitenkin. 🙂 Itselleni on ollut suuri rikkaus, että olin vanhempieni mukana matkoilla lapsena. Olin silloin jo sen ikäinen, että muistan niiltä reissuilta paljon asioita (en kai muuten voisikaan väittää sen olleen rikkaus). Se, että meidän perheessämme matkat sujuivat mukavasti ei tietenkään tarkoita, että kaikilla olisi näin, joten minustakin on hyvä idea jättää lapset välillä (tai vaikka aina!) kotiin, jos loma on muuten yhtä hammasten kiristystä. Tämä on vähän sama asia kuin se, että puolisotkin voivat välillä matkustaa itsekseen tai omien kavereidensa kanssa, jos matkailumieltymyksissä on eroa. Silloin pääsee nauttimaan siitä mistä haluaa, ilman että joku muu on hidasteena tai peräti esteenä. Ei kai siinä mitään väärää ole. Varmaan jokainen vanhempi rakastaa lapsiaan, mutta ei se tarkoita, etteikö heistä saisi välillä ilman syyllisyyden tunnetta olla erossa. Lasten osalta tietysti on niin, että kaikilla ei yksinkertaisesti ole paikkaa, jonne viedä lapsia loman ajaksi hoitoon, joten silloin sitä vaihtoehtoa ei ole käytettävissä, vaikka haluaisikin matkustaa joskus ilman lapsia.

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 7 toukokuun, 2017 - 7:18 pm

Itse muistan vasta jostain 10-vuotiaasta ylöspäin jotain. En voi sanoa muistavani kovinkaan tarkasti, mutta siis mielikuvia sieltä ja täältä. Eli ainakaan kovin nuorille lapsille ei jää reissuista yhtään mitään muistiin. Tunnelma on jäänyt sitäkin paremmin mieleen ja aina se ei ollut kovin leppoisa.

Osin siihen, että pinna kiristyy reisussa vaikuttaa paljon myös lomailun laatu. Eli jos neljä ihmistä yrittää kälyisässä hotellihuoneessa nukkua samassa sängyssä, niin eihän siitä mitään tule. Siksi päätin jo ajat sitten, että penniä ei ainakaan lähdetä venyttämään, jos ipanat ovat matkassa mukana.

Pojat käyttätyvät kyllä todella hyvin, mutta silti jotenkin stressaan itse asioita enemmän heidän kanssaan. Nythän se on helpottanut paljonkin, koska ikää on jo niin paljon, että ovat omatoimisia.

Itse en ole kovinkaan montaa matkaa tehnyt ilman Teppoa ja tunnen jotenkin suurta syyllisyyttä nyt siitä, että suunnittelen käyväni jossain yksin kesällä.

Reply
Teija / Lähdetään Taas 7 toukokuun, 2017 - 6:56 pm

Helpommin sanottu kuin tehty. Meillä ei ole ketään, kuka olisi tähän mennessä ottanut lapsemme viikoksi hoitoon, ja lyhyemmälle matkalle ei olisi mitään järkeä ensin lähteä ajamaan muutama sata kilometriä, että saisi vietyä lapsen hoitoon ja sitten takaisin, että pääsee lentokentälle, jotta pääsee sitten sinne matkalle. Ja tullessa sama homma. Parin päivän lomaan pitäisi ottaa pari extrapäivää lomaa, että ehtisi matkalle, ja olisiko se sitten rentouttavaa, kun olisi ne sadat kilometrit ensin pohjilla ja tietäisi niiden olevan vielä edessä? Ollaan me toki pari kertaa päästy käymään Tallinnassa yhden yön verran, kun ollaan saatu isovanhemmat houkuteltua meille kylään.

Homma toki helpottuu, kun lapsi kasvaa, ja häntä on helpompi viedä hoitoon. Joskaan välimatkat eivät ole muuttumassa mihinkään. Siitä olen samaa mieltä, että matka on ihan erilainen kun lapset eivät ole mukana, mutta en voi sanoa, ettenkö nauttisi matkoista myös lapsen kanssa. Meidän neiti on vielä siinä iässä (2 v), että hän on innoissaan ihan kaikesta. Ja itse olen myös innoissani, kun hän on innoissaan. Teini-ikää odotellessa 😉

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 7 toukokuun, 2017 - 7:07 pm

Kieltämättä ongelma, jos lähipiirissä ei ole luotettavia aikuisia, jolle lapset saisi hoitoon. Meillä äitini onneksi jaksaa vielä matkustaa Helsingistä Ouluun. Eli välillä hän tulee edelleen tänne hoitamaan lapsia ja kesäisin pojat ovat mummolassa Helsingissä hoidossa. Silloin kun pojat olivat pieniä, helpointa oli, että hoitaja oli kotonamme ja lapset saivat olla tutussa ympäristössä. Teidän pitää vaan lahjoa isovanhempia kovasti 🙂

Onhan lapsien kanssa ollut kivojakin hetkiä reissussa, eli ei se yhtä kärsimystä ole ollut 😉 Silti jotenkin aina kaipaan sitä vapautta, että ei tarvitse koska saadaan ruokaa, missä on vessa, hukkuuko joku uima-altaaseen jne. Nythän nuo ovat minulla jo niin isoja poikia, että he pelastavat minut jos tipun mereen ym.

Reply
Anne | Metallia Matkassa 7 toukokuun, 2017 - 6:24 pm

Mun porukat kävivät välillä reissussa kahdestaan, ja yleensä tehtiin pari ulkomaanmatkaa perheen kesken vuodessa (keväällä ja syksyllä). En kyllä koskaan tullut kysyneeksi äidiltäni, että olivatko reissut meidän kanssa stressaavampia. Uskon kyllä, että hän olisi varmaan halunnut jättää kokematta sen, kun meikäläisellä iski vaippaikäsenä ripuli lentokoneessa ja sitä tavaraa tuli vaipan reunuksesta joka paikkaan.. 😀 En kyllä kuitenkaan ihan allekirjoita sitä, etteikö lapset voisi saada matkoista elämyksiä. Minusta ulkomaille matkustaminen oli lapsena tosi hauskaa. Teini-ikäisenä tosin vanhemmat lähtivät mieluummin keskenään reissuun ja olin mieluummin sisarusteni kanssa kotona pitämässä bileitä. Sun pojat on nyt varmasti juuri siinä iässä, että enemmän kiinnostaa kaverit ja netti, kuin mutsin seura, ollaan sitten Suomessa tai ulkomailla.

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 7 toukokuun, 2017 - 6:36 pm

Itse en niin kovasti nauttinut lomareissuista lapsena. Niillä vallitsi usein todella kireä tunnelma. Nyt olen yrittänyt kysellä pojilta, että mitä ne muistaa tehdyistä reissuista, mutta kovin vähän sieltä mitään irtoaa. Tai sitten he muistaa jotain ihan ihme juttuja, kuten jonkun hevosen tai Mäkkärin jossain pikku kaupungissa.

Someriippuvuus on kyllä nyt sitä luokkaa, että vaikka vieressä olisi maailman kymmenen ihmettä, niin nenä on kiinni kännykässä : D

Reply

Leave a Comment