Melkein käyty kohde: Myanmar

Melkein käyty kohde: Myanmar

tammikuu 14, 2016

Melkein käyty kohde: Myanmar

Myanmar. Monella lienee maita, jossa on “melkein” käynyt. Maahan ei tarvitse olla maantieteellisesti kymmeniä kilometrejä, vaan joskus käytännössä näkee toiselle puolelle rajaa, mutta silti kohteeseen ei pääse.

Asialla ei ole sinällään kovasti merkitystä, mutta kieltämättä vapaaseen liikkuvuuteen tottuneena eurooppalaisena aina välillä mietiskelen, että olisihan sitä nyt tässä samalla voinut tuollakin käväistä. Itse en ole tällaisia “melkein”-maita muistanut listata, mutta Mariharakan Pirkko kirjoitti aiheesta sopivasti juuri postauksen.

IMG_4372

IMG_6738

IMG_6739

IMG_6741

IMG_6749

IMG_6744

Nou piktsöö madaamm

-Nou piktsöö madaamm, pleees. Boorder. Nou piktsöö…

Tuijottelen hetken miestä joka hymyilee, ja laitan kameran pois. On kuumakin. Hetken puhummekin säästä. Hänestäkin on tavallista kuumempi päivä. Ei niin kuuma kuin voisi olla, mutta kuitenkin kuumempi kuin normaalisti.

Olen Thaimaan ja Myanmarin rajalla. En ole ihan varma, miksi en vain jäänyt ostosalueelle tinkimään thanaka-tahnaa kasvojeni hoitoon. Joku kumma ajatus päässäni pakotti minut jättämään Tepon oluelle, ja vaeltamaan kohti maiden rajaa.

Olemme ajelemassa hiljalleen kohti Bangkokia, ja näimme rajanylityspaikan kyltin päätiellä. Koska ei ollut kiire mihinkään päätimme käydä kysymässä onko ylityspaikka avoin ulkomaalaisille, ja saisiko viisumia pikana jolloin rahalla. Varsinaisessa immigration-toimistossa kukaan ei puhunut sanaakaan englantia, joten se siitä. Koska rajalla on kuitenkin usein muutakin mielenkiintoista kuin itse raja, ajoimme 10 km matkan eteenpäin. Aavistus osui oikeaan. Rajamarkkinat toimivat joka päivä.

Ensimmäisellä tarkastuspisteellä keskustelu on mielenkiintoinen. Loppupäätelmä: voi mennä ehkä, tai sitten ehkä ei voi mennä. Vastaus riippui täysin kuulijasta. Päätän, että kohdallani se on kyllä. Virkapukuisille miehille tuodaan juuri ruokaa ja papereita allekirjoitettavaksi, joten peruutan pois toimistosta häiritsemästä.

Talsin kuumaa tienvierttä ja vieressäni jolkottaa iloinen koira. Sellainen Ran-Tan-Plan. Edessäni ja takanani kävelee naisia ja miehiä kantamuksineen.

Seuraavalla tarkastuspistellä nainen ei vaivaudu edes nousemaan tuolilta, kun kyselen voinko mennä. Hän huitoo vain kädellään eteenpäin ja nostaa puomin pois. Valokuvan ottokin hoituu ilman ongelmaa.

IMG_4373

IMG_4374

Jos ihan vain käväisisin?

Matka jatkuu ja huomaan unohtaneeni vesipullon autoon. Minulla ei ole mitää käsitystä välimatkoista. Pitääkö ylämäkeen kävellä vielä kilometrejä? Lopulta edessä on järeämmän näköinen tiesulku, päätän napata myös siitä kuvan.

-Nou piktsöö madaamm, pleees. Boorder. Nou piktsöö…

Kun säätilasta on keskusteltu riittävästi, päästään asiaan. Mitenkäs tuonne Myanmarin puolelle pääsisi…? Seuraa mielenkiintoinen keskustelu. Onko madam yksin? Missä on madamen mies? Tai kuljettaja? Huomaan, että minuun suhtaudutaan kuin lehmään. Tasaisesti ja rauhallisesti, mutta määrätietoisesti. Selitykseni ei ole lehmän selitystä kummoisempi. Katsokaas, kun mies on tuolla jossain autonsa kanssa, ja juo fiksuna todennäköisesti kylmää olutta varjossa. Minä taas olen tässä hikisenä, sekä janoisena ja haluaisin kävellä Myanmarin puolelle. Ihan vain hetkeksi.

Oikeastaan me emme keskustele siitä, voinko mennä käymään pikaisesti Myanmarissa. Me keskustelemme siitä, että en voi kävellä Myanmarin puolelle. Matkaa on vielä kilometri, kaksi, tai ehkäpä kolmekin. Minusta tosin näyttää siltä, että raja olisi kyllä näköetäisyydellä, mutta ehkäpä mies tietää paremmin. Matka kasvaa joka kerta, kun vakuutan, että osaan kävellä kilometrin, kaksi, tai jopa kolme. Tämä on aasialainen tapa sanoa ei.

Lopulta luovutan. Tietenkin tiesin, että ilman viisumia rajaa ei voi ylittää. Ei edes hetkeksi. Kaiken lisäksi rajanylityspaikka jolla olen, on vain Thaimaan ja Myanmarin kansalaisille, ei ulkomaalaisille. Ylipäätänsä Myanmarin ja Thaimaan rajan ylitys ei ole mikään ihan yksinkertainen juttu, vaikkakin nykyisin Visa-hakemuksen voi tehdä netissäkin.

Kaivan kameran jälleen esiin, ja pyydän näyttämään missä se raja kulkee. Mistä alkaa Myanmar, tuo kultainen maa? Haluan ottaa siitä edes kuvan. Mies huitoo johonkin selkänsä taakse, ja toistaa jälleen rauhallisella äänellä: Nou piktsöö madaamm, pleees. Boorder. Nou piktsöö…

IMG_6767

IMG_6773

IMG_6780

IMG_6743

 

  •  
  •  
  •  
  •  
8 comments

8 comments

Jenna tammikuu 15, 2016 - 8:35 am

Aina kannattaa yrittää! Uteliaisuushan on se, mikä meitä usein näihin extempore tilanteisiin ajaa 🙂

Reply
Anna Koskela tammikuu 15, 2016 - 11:46 am

No nimenomaan näin. Uteliaisuus on hyvästä : )

Reply
Osku tammikuu 14, 2016 - 8:52 pm

Heh ei se ole väärin kokeilla.
Tämmösiä hiukan extempore juttuja on kyllä hauska lukea

Ja pakko kyllä todeta etei mun mielestä ainakaan Madaamm tässä kiukutellut kenellekään.

Reply
Anna Koskela tammikuu 14, 2016 - 11:30 pm

Mitenkäs se sanonta meneekään: Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka …

Tämä oli todellakin sellainen hullu päähänpisto. Joskus tulee oltua vähemmän järkevä : )

Madammm ei tosiaan kiukutellut. Mutta jotkut tappelee vaikka seinän kanssa…

Reply
Jenni / Globe Called Home tammikuu 14, 2016 - 8:23 pm

Toisin kuin Miia, musta tämä oli ihan hauska teksti. 🙂 Voisin hyvin kuvitella itsekin lähteväni ihan vain kokeilemaan, miten pitkälle pääsee. Vielä en tosin ole ollut paikassa, jossa en sitä rajaa olisi päässyt ylittämään. Gambiasta Senegaliin “kokeillessa” kohtelias rajavartija tiedusteli siviilisäätyäni ja pyysi ottamaan mukaansa, mutta onneksi sitten päästi jatkamaan matkaa yksinkin.

Reply
Anna Koskela tammikuu 14, 2016 - 11:28 pm

Miialla taisi olla vain huono päivä. Jos asiat halutaan käsittää väärin, ne voidaan käsittää väärin.

Nimenomaan tuo kokeilu oli minullakin se motiivi. Halusin katsoa kuinka pitkälle voin taapertaa, kunnes joku puuttuu asiaan : )

Just. Gambia… Ihan heti ei sinne ole haluja palata.

Reply
Miia tammikuu 14, 2016 - 8:03 pm

Kannattaa etukäteen selvitellä asiat ettei jälkikäteen tarvi kiukkua purkaa viranomaisiin.
On muutes epäkohteliasta kuvailla rajoilla.
Maassa maan tavalla, olit rasistisessa epätasa-arvoisessa maassa.
En voi auttaa, jos tuntuu pahalta vieraissa kulttuureissa kannattaa reissata länsimaissa paikallisilla pelisäännöillä.

Reply
Anna Koskela tammikuu 14, 2016 - 11:23 pm

Ei muuten ole epäkohteliasta kuvailla rajalla, kun ihmisiä ei kuvassa näy. Kukas siitä loukkaantuu. Se maan raja, vai sotilasjuntta…?

Jos ajatellaan mikä on epäkohteliasta kuvaamisessa, niin jokainen uutiskuva jäisi ottamatta. Voi tuolla ammutaan, sytytetään palamaan, raiskataan, pommitetaan jne. En nyt sitten kuitenkaan ota kuvaa, kun on “epäkohteliasta”. Anteeksi kamalasti…

Ihmisarvoa on aina kunnioitettava. Tämä tarkoittaa että: etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai muuta näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.

Minä tiedän, mitä kamerani muistikortilla on. Minä päätän, mihin kameraani käytetään.

Reply

Leave a Comment