Helvetissä on oma paikkansa juolavehnälle

by Anna

Todetaan nyt heti, että minulla ei ole mökkiä. Ehei. Minun rahani menevät matkoihin! Mutta miehellä on mökki suurella puutarhalla. Vietimme siellä vielä muutama vuosi sitten paljon aikaa. Sitten mökkeily harveni, muuttui hankalaksi ja lopulta loppui. Nyt erinnäisten järjestelyjen jälkeen tuo mökki on palannut takaisin kuvioihin. Ja tämä aiheuttaa suuria tunteita minussa.

Ei se mökki, vaan puutarha

Olen yleensä aika rationaalinen ihminen ja monia asuntoja on tullut ja mennyt kohdallani. Siksi ihmettelenkin nyt, miksi pääni on täynnä draamaa tätä mökkiä ajatellessani. Tai jos tarkkoja ollaan, niin en tunne suuria tunteita mökkiä kohtaan – vaan pihaa. Ehkäpä kyse on siitä, että mökki tai asunto eivät ole eläviä, mutta piha ja puutarha ovat.

Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa

Olen tuonut mökin tontille vuosien saatossa kasveja edellisestä elämästäni, edellisten kotieni pihoilta ja tiloilta. Kasveja on kaivettu hylättyjen talojen pihamailta turvaan ja perennoja on vaihdettu, ostettu ja kasvatettu siemenestä. Niitä on kitketty, jaettu ja istutettu uusiin penkkeihin. Ja ennen kaikkea niitä on odotettu keväisin, hoivattu kesäisin, hyvästelty syksyllä ja kaivattu talvella.

Joku viisas on sanonut, että: ”työskentely puutarhassa kantaa näkyvää hedelmää tässä maailmassa, jossa valtaosa uurastuksestamme vaikuttaa epäilyttävän tarkoituksettomalta.

Perennapenkkien heinittyminen sattuu sieluun

Puutarha pysyy kuitenkin kauniina vain jatkuvalla hoitamisella. Hoitamaton puutarha kadottaa muotonsa, kitkemätön perennapenkki heinittyy ja pajut ja leppä tunkevat marjapensaiden lomaan. Monta lajia on kadonnut, pengerrykset murtuneet ja nurmi vallannut kivetykset. Vain muutama vuosi ja kaikki tekemäni työ on pois pyyhitty. Tämän toteaminen on ollut enemmän kuin vaikea paikka minulle. Tunnen liki vihaa tätä vallitsevaa alennustilaa kohtaan. Helvetissä on oma paikkansa juolavehnälle.

Perinneperennat jäävät, talo katoaa

Tiedän, että hoitamattomina hengissä selvinneet perennat ovat niitä kaikkein arvokkaimpia. Tulkoon vaan kuivuus, halla, haitalliset vieraslajit, Kepu tai exä – nämä kasvit eivät välitä. Tapahtui mitä tahansa, perinneperennat jatkavat kasvuaan pihalla vielä senkin jälkeen, kun talo on jo kadonnut paikalta. On siis toivoa.

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

Leave a Comment