Maailman ympäri alle 55 tunnissa?

by Anna | TÄMÄ MATKA

Maailman ympäri alle 55 tunnissa? Etihad Airwaysin henkilökuntaan kuuluva Andrew Fisher on vakuuttunut siitä, että hän kykenee rikkomaan maailmanennätyksen kiertää maailma reittilennoilla alle 55 tunnissa.

Nykyinen ennätys on vuodelta 2017 ja sitä pitää hallussaan Dubaissa asuva Gil Azevedo, joka lensi maailman ympäri 55 tunnissa ja 47 minuutissa. Hänen reitti kulki Shanghaista Aucklandin ja Buenos Airesin, Pariisin ja Moskovan kautta takaisin Shanghaihin.

Maailman ympäri alle 55 tunnissa?

Andrew Fisher on jo aloitanut ennätyksen tavoitelun Shanghaista. Hänen lentoreittinsä on hyvin samankaltainen, kuin edellisen ennätyksen tehneen. Reitti sisältää kohteet Shanghai (Kiina), Auckland (Australia), Buenos Aires (Argenttiina), Amsterdam (Alankomaat) ja Shanghai. Mikäli kaikki sujuu suunnitellusti, hän saapuu takaisin Kiinaan – kolme tuntia ennätystä parantaneena. Maanantai aamuna klo 0800, hän oli jossakin taivaalla, välillä Buenos Aires-Amsterdam.

Ensimmäisen Guinnessin ennätyksen teki vuonna 2004 saksalainen Michael Quandt. Hän lensi ympäri maailmaa reittilennoilla, kuuden maanosan läpi, käyttäen matkaansa 66 tuntia 31 minuuttia. Matkareittinä hänellä oli Singapre, Sydney (Australia), Los Angeles (USA), Houston (USA), Caracas (Venezuela), Lontoo (Iso-Britannia), Kairo (Egypti) ja Kuala Lumpur (Malesia).

Säännöt ennätyksen tekemiseen ovat tiukat: Ehtoina on kulkeminen kahden vastakkaisilla puolilla maapalloa sijaitsevan kohteen kautta ja matkan pituuden pitää olla vähintään 40000 km. Vain lentoja, jotka näkyvät julkaistuissa aikatauluissa, voidaan käyttää hyväksi. Tämän lisäksi matkustajan pitää kerätä todistajanlausuntoja lentokentiltä matkan varrelta ja ottaa kuvia sekä videoida vähintään 2 tunnin välein

Andrew’n ennätysyrityksen edistymistä voi seurata Twitterissä osoitteessa @AndrewFisherNZ.

Ja uusi ennätyshän siitä syntyi. 52h 34 min:ssa maailman ympäri.

https://www.thenational.ae/uae/transport/etihad-worker-plans-round-the-world-record-attempt-1.696769

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

1 comment

Jukka Ahonen 14 elokuun, 2021 - 5:41 pm

Hei. Suomen kuvalehden numerossa 5/1965 kerrotaan silloin reittilennoilla tehdystä uudesta maailmanympäri lennon ME:stä. Jaakko Mattila lensi maailman ympäri 44 tuntia 28 minuuttia. Aika paljon nopeammin kuin tuo Dubain mies, jonka sanotaan tehneen uuden maailmanennätyksen.

Reply

Leave a Comment