Georgia – Tbilisi on täynnä rappioromantiikkaa ja historiaa
Georgia – Tbilisi. Kaupunki oli juuri minulle sopiva. Täydellinen paikka päämäärättömään haahuiluun. Täynnä rappioromantiikkaa ja historiaa.
Aloitetaan ihan vaan ränsistyneillä taloilla. En tiedä mikä niissä kiehtoo. Ehkäpä ajatus siitä, miten aika kohtelee meitä kaikkia. Nämäkin ovat joskus ovat olleet uusia ja uljaita. Mutta edelleen näissä asutaan.
Arvioitu lukuaika: 15 minuuttia
Tbilisin nimen alkuperä on peräisin georgian kielen sanasta ”tbili”, mikä tarkoittaa lämmintä.
Tbilisin nimen alkuperä on peräisin georgian kielen sanasta ”tbili”, mikä tarkoittaa lämmintä. Nimi viitannee lämpimiin rikkilähteisiin, joita löytyy edelleen Abanotuban kaupunginosassa. Kuuma kananmunanhajuinen vesi nousee kylpijöiden iloksi 1800 metrin syvyydestä. Legendan mukaan 400-luvulla metsästämässä ollut kuningas Vakhtang I Gorgasali ampui linnun, joka putosi lähteeseen ja oli kiehunut kypsäksi, kun se noudettiin. Kuningas päätti perustaa kaupungin lähteen ympärille, ja tämä paikka tuli myöhemmin tunnetuksi nimellä Tbilisi.
Kuvat alla ovat juuri tuolta Abanotubanin alueelta, eli kylpyläalueelta. Nykyisin persialaiseen tyyliin rakennettuja vanhoja kylpylöitä on jäljellä enää viisi. Aikanaan Tbilisin kylpylät olivat muinaisen Silkkitien kulkijoiden keskuudessa suosiossa. Tuolloin niitä oli yli kuusikymmentä kappaletta. Nykyisin Chreli Abano Sulfur Bath and Spa lienee näistä kuuluisin. Tosin moni luulee rakennusta moskeijaksi.
Bridge of Love on yksi Tbilisin kuvatuimmista kohteista.
Tbilisin kylpyläalueella sijaitsee myös Leghvtakhevin kanjoni ja sen päässä oleva vesiputous. Kanjonin ylittää monta siltaa, mutta kuuluisin niistä on ”Bridge of Love”, jonka kaiteet notkuvat rakkauslukkojen painosta.
Kauppiaat olivat aika velmuja. Tuollainen ”rakkauslukko” maksaa 10$. Kysyin miksi hän sitä minulle sinnikkäästi kauppaa, sillä kai mies nyt näki, että ei ollut hellua kainalossa. Ukkeli vaan tuumasi, että jättää nimen kohdan tyhjäksi ja soittaa sitten hänelle kun on löytynyt, niin käy lisäämässä nimen.
Maan, jossa kulkukoirasta voi tulla maanmerkki, täytyy olla hyvä 
Georgian suurissa kaupungeissa kulkukoiria ei kaltoinkohdella tai häiritä. Ne merkitään ja steriloidaan. Tämä on varsin hyvä ja inhimillinen tapa hallita kyseistä ongelmaa.
Georgian Tbilisissä eräästä ruskeasta kulkukoirasta on tullut jopa paikallinen nähtävyys. Lihavalla koiralla on omat Google Maps -arvostelut, ja fanit tulevat nimenomaan ruokkimaan tuota koiraa.
Narikalan linnoitus
Vanhakaupunki nousee todella jyrkästi ylöspäin Narikalan linnoitusta kohden. Linnoitus tarjoaa upeat näkymät kaupungin yli, ja alueella on lukuisa määrä trendikkäitä pikku kuppiloita ja hostelleja. Kiipeäminen ja etenkin alastulo ottaa jalkoihin, joten kannattaa harkita myös Bolt-kyytiä, tai köysiradalla ylös nousua.
Itse puuskutin rinteen ylös kahdesti. Valitettavasti toisella kertaa hikoilin kasvitieteellisen puutarhan sisäänkäynnin luo ylös kukkulalle vain tajutakseni, että puutarhaan menijöiden oli jäätävä. Ei muuta kuin tärisevin polvin takaisin alamäkeä.
Rike-puisto ja köysirata
Rike-puisto on viihtyisä puisto, josta on näkymät Tbilisin vanhaankaupunkiin. Puistosta sijaitsee myös köysirata-asema, jolla pääsee Narikalan linnoitukselle Kura-joen ylitse. Itse kävelin köysiradan luo vain tajutakseni, että minulla olisi pitänyt olla ”metromoney” kortti. Jäi köysirata kokeilematta, mutta Kura-joen ylitse menevä silta oli hieno.
Tbilisi kellotorni
Tbilisin kellotorni, joka tunnetaan myös nimellä Rezo Gabriadzen kellotorni, on varmasti yksi Tbilisin ikonisimmista maamerkeistä. Se sijaitsee Tbilisin vanhassakaupungissa ja sen on suunnitellut tunnettu georgialainen elokuvantekijä, näyttelijä ja kuvanveistäjä Rezo Gabriadze. Vaikka kellotorni näyttää vanhalta, se rakennettiin vuonna 2010. Päivittäin kello 12 ja 19 välillä tapahtuu ”The Circle of Life” niminen nukke-esitys.
Tbilisin vanhakaupunki on turistiystävällinen, sillä opasteet ovat hyviä ja kaikki olennainen katsottava sijaitsee kävelymatkan päässä toisistaan.
Georgia – Tbilisi. Ruokaa ja juomaa löytyy joka lähtöön.
Tbilisin kävelykatu Davit Aghmashenebeli Avenue tarjoaa kymmenittäin ruokapaikkoja vierivieressä. Illasta tämän kapean kadun päästä päähän kävely vaati hermoja. Sisäänheittäjien armeija oli melkoinen. En nyt tiedä oliko valintani paras mahdollinen, mutta kiva ihmisiä oli tarkkailla viinilasin takaa.
Käytännössä testasin jokaisessa vierailemassani ravintolassa kaksi annosta: Pkhali, eli hienonnetuista vihanneksista kuten kaalista, munakoisosta, pinaatista ja punajuurista tehtyä alkupalaa, johon on lisätty paljon yrttejä ja saksanpähkinöitä. Sen lisäksi otin aina pienen annoksen tomaatti- ja kurkkusalaattia, jossa on mantelia tai pähkinää seassa. Pääruuaksi tilasin khinkalit, ei paikallisia isoja taikinanyyttejä, joiden sisällä on lihaa tai kasviksia ja kuumaa lientä. Niihin purraan pieni reikä ja liemi imetään pois. Sitten syödään taikina ja täyte. Nyytin ”kaulaosa” jätetään yleensä syömättä.
Hatšapureja saa nykyisin myös suomesta, joten niitä en jaksanut tilata. Suomessa ei muuten myydä Sulguni-juustoa, joka on käsittääkseni hatšapureissa olennainen raaka-aine. Syynä on torjunta-ainejäämät. Eli sitä kannattaa itse tuoda, jos hatšapureja aikoo tehdä.
Hotelli ja lentokenttä sekoilut
Hotelliin kirjaantuminen muistutti heti millä suunnalla maailmaa ollaan. Minulle ehdotettiin, että perun Booking comin varauksen (254€) ja saan alennushinnan (241€). Ja koska maksoin käteisellä, oli lopullinen hinta 234€. Eurot ja dollarit kiinnostivat paikallista rahaa huomattavasti enemmän.
Pois lähtiessä respan tytöltä meni 15 min kirjata minut ulos ja saada taksi. Huone piti käydä tarkistamassa ja laskemassa pyyhkeet ja kylpytakki ja mitähän vielä. Taksi mikä tuli, oli likainen ja kuljettaja poltti tupakkaa. Kasassa korttero pysyi lähinnä jeesusteipillä. Vaihtorahoja ei tietenkään löytynyt. Minun virhe. Olisi pitänyt tilata Bolt itse.
Kentällä jonotin Check-in tiskille ja vuoroni tullessa täti ilmoitti että online checkin on tekemättä. Maksa 20€. Yritin kertoa, että en pystynyt tekemään sitä heidän surkealla appsilla. Koko lipun ostokin oli yksi painajainen, kun joka kohdasta pompsahti lisämaksua, jos ei ollut tarkkana. Tästä lisämaksusta ei ollut mitään selkeää tietoa nettisivuilla ja vieressä japanilainen ryhmä sai ihan jäätävät raivarit samasta syystä. Kyllä. Japanilaisetkin voi hermostua.
Maksaa ei voinut tiskillä, vaan piti mennä kulman taa jonottamaan vielä ynseämmälle tädille. Ja kappas. Hinta pompsahti, ollen jo 90 laria. Eurot, dollarit tai kortit eivät käyneet. No eihän ihmisillä ollut 30€ paikallista, joten seuraavaksi jonotettiin vaihtamaan rahaa. Minulla oli 70 laria ja onneksi 20 euron seteli. Loput larit piti sitten tuhlata ylihintaiseen Tax-Free -myymälään. Sain lopulta paperin ja takaisin jonoon Check-in -tiskille. Saatoin kenties toistaa hieman sana huijaus.
Turvatarkastuksessa takana oleva idiootti hipaisi takamustani. Ajattelin ensin, että kyseessä oli vahinko. Mutta eihän se ollut. Ukkeli tunki lähemmäksi ja taputti uudestaan takamukselle. Minulla meni jotenkin ihan täydellisesti pinna. Kyllä sen perkele ja idiootti ymmärretään näköjään hyvin missä päin maailmaa vaan. Turvatarkastuksessa henkilökunta oli kuin entisestä Neuvostoliitosta. Varmasti se ulkomaalainen tajuaa, kun huutaa vaan lujempaa. Olipa kurja lopetus tälle maalle.
Koko Azerbaidzan, Georgia ja Armenia kiertomatkan kuluista pääset lukemaan täältä.
2 comments
Olen varma, että rakastaisin Tbilisiä juurikin kuumien mineraalivesikylpyjen, ruuan ja arkkitehtuurin vuoksi. Kotikaupungistamme Belgradista roso on jo häipymässä ja vaikka ymmärrän kunnostustarpeet, en tykkää yhtään persoonattomasta uudisrakentamisesta. Tbilisiin olin jo varaamassa lennot maaliskuulla -20, mutta sattuneesta syystä reissu ei toteutunut.
Tuo lentokenttäpelleily kuulostaa kyllä totisesti rasittavalta. Meille muuten kävi sama pari vuotta sitten WizzAirilla Maltalle mennessä ja myös tullessa.
App ei toiminut, ei sitten millään ja niinpä maksoimme noin 90 € per suunta. Ei ole kiinnostanut lentää niillä sen jälkeen. Tuli vähän fiilis, että tällä konstilla niitä halpoja lentoja pystytään myymään.
Noi kähmijät on myös niin ärsyttäviä. Oon kans ottanut tavaksi huutaa lujaa jotakin tyyliin ”irti!”. Parempi nolata se limanuljaska kuin jäädä itse väistelemään nolona.
Heh, paljonkohan noilla lukoilla alkaa olemaan jo painoa? Aika-ajoin vastaavia siltoja näkee, myös Suomessa, mutta enpä tiedä olenko koskaan nähnyt aivan noin massiivista määrää lukkoja. Georgia yleisesti kiinnostaisi maana itseäni kovasti, vaikka eipä nuo lopun sekoilut tietysti hyvää fiilistä maasta jätä.