Ban Krut, Thaimaa – Söpöläinen

Ban Krut, Thaimaa – Söpöläinen

helmikuu 14, 2016

Ban Krut, Thaimaa – Söpöläinen

Ban Krut, Thaimaa, oikea söpöläinen. Liki rakentamatonta, kaunista ja rauhallista rantaa. Kaksin kappalein: Pohjoinen ja eteläinen. Kummallakin pituutta 12 km, tai ehkäpä hieman enemmänkin.

IMG_6709

Rannat ovat parhautta

Rannat ovat niin uneliaita, että en muista nähneeni samanlaisia vuosiin missään. Ei ole hotellirivistöjä, rantakuppiloita, tai aurinkotuolien ja raidallisten auringonvarjojen armeijaa. On vain tyhjä rantaviiva, kalastaja koirineen, ja siellä täällä kiukkuinen rapu korallimurskeen päällä.

IMG_4652

IMG_4483

IMG_4479

IMG_4473

IMG_4458

Ihanaa ruokaa

Eteläisen rannan vieressä kulkee rantatie, jonka varrelta löytyvät ne parhaimmat ruokapaikat. Hiekka on  rannalla hieman karkeaa ja vaaleaa. Tällä saimme niin vahvaa Tom yum -keittoa, että chilien kosto seuraavana päivänä pelotti jo syödessä. Stir Fried Chicken with Cashew Nuts oli juuri niin täydellistä kuin se vain voi olla.

Kun seuraavan kerran tilasin vastaavan annoksen Cha Amissa, tuijotin eteeni tuotua lautasta enemmän kuin pettyneenä. Miten se kuppiloiden taso voikaan niin vaihdella…

thaimaa ruoka 11

IMG_4351

Vaaleanpunainen ranta

Pohjoisen rannan hiekka on vaaleanpunaista. Tai ainakin siltä se auringon laskiessa näyttää. Ranta on eristäytyneempi. Tielle on useamman kilometrin matka. Täällä tulee tunne, että on omalla autiolla saarellaan, kaukana kaikesta pahasta.

Laskuveden aikaan äyriäiset ja kalat jävät loukkuun mataliin lammikoihin. Pitkänokkaiset linnut kävelevät rannalla valikoiden saaliitaan tarkasti. Ei ole kiire. Kalat eivät pääse karkuun.

Hieman surulliseksi minut tekevät ne kymmenet meritähdet, jotka jäävät aalloista jälkeen ja hiljalleen käpristyvät ja kuivuvat auringossa. Meduusojen vaaleat lilluvat hyytelömäiset paakut taas eivät herätä mitään sääliä.

IMG_6715

IMG_6689

Ei mitään nähtävää, ja hyvä niin…

Ban Krutissa ei ole oikeastaan mitään tekemistä, ja siksi se onkin niin mainio paikka vain olla. Ainut mielenkiintoinen paikka itse kylän lisäksi on Khao Tong Chai -temppeli, joka on omistettu laivaston isälle Admiral Prince Abhakara Kiartivongse:lle, Chulalongkorn pojalle. (Huh…Tulikohan tuo nyt oikein….?)

Temppeli sijoittuu rantojen väliin jäävälle niemelle, korkean kukkulan päälle. Kävimme temppelin tasanteella illalla, jolloin näkymä tummalle merelle oli jopa pelottava. Ajomatkalla ylös oli tien vieressä tasaisesti pieniä rukouspaikkoja, ja auton ajovalojen osuessa niihin oikean kokoiset seeprat (Thaimaalaiset uskovat Buddhan lempieläimen olevan seepra), näyttivät enemmän kuin uhkaavilta. Tasanteella takanamme oli kymmenien metrien korkuinen kultainen Buddha, ja edessä vain mustaa, jossa horisontissa pieninä valopilkkuina troolareiden valot.

IMG_6706

Sirarun Resort

Me majoituimme Sirarun Resortissa, jossa hintaa yöltä oli n. 100 euroa. Paikka ei ole mikään luksus, mutta ei huonokaan. Kylpyhuoneessa ei ole minkäänlaista ilmastointia, ja öisin läheinen junarata häiritsee. Aamiainen on surkea, ja ilmastointi järkyttävän hankala säätää.

Pienet puutteet korjaantuvat, tai oikeastaan unohtuvat kokonaan, kun illasta makaa aurinkotuolilla rommicola kädessä, ja katsoo liskon juoksua kahden puun välissä. Matelija on niin kesy, että tulee tuolin luo, kun sille sopivasti heittää pähkinöitä houkuttimeksi.

IMG_4336

IMG_6704

Ban Krut on mainio paikka myös yhteyksien kannalta. Tänne pääsee junalla Bangkokista ja Hua Hinista. Myös busseja kulkee molemmista kohteista. Paikka voi toimia myös väliettappina. Muutaman tunnin päässä on  Chumphon, josta lähtevät laivat Koh Tao -saarelle. Tästä vielä kaksi tuntia eteenpäin, ja edessä on Suratthani, josta lähtevät laivat Koh Phanganille ja Samuille.

Suosittelemme.

  •  
  •  
  •  
29 comments

29 comments

Matkavuosi 2016 - 2,6 kertaa maapallon ympäri | TÄMÄ MATKA maaliskuu 17, 2018 - 6:12 pm

[…] Ensimmäinen suuntautui Thaimaan Bangkokin kautta hienostuneen Hua Hinin ja rennon Cha-Amin sekä Ban Krutin liki rakentamattomille rauhallisille […]

Reply
Laura helmikuu 21, 2016 - 9:51 am

Kiitos tästä vinkistä, uusi kohde minulle 🙂 Vaikuttaa täydelliseltä paikalta rentoutumiseen ja pysähtymiseen. Teidän blogissa on aina kyllä huippukuvat!

Reply
V helmikuu 21, 2016 - 9:36 am

Kiva lukea itselle tuntemattomasta Thaimaasta. Eipä ollut tietoakaan tämmösestä paikasta. Menee ehdottomasti korvan taakse jos vielä jonain päivänä Thaimaahan tulee lähdettyä. Nyt 5 krt maassa reissanneena tuntuu että muut paikat kiinnostaa enemmän.

Reply
Tanja helmikuu 20, 2016 - 10:00 pm

Olipas rauhallisen oloinen ranta. Toi sininen löllerö kuvassa oli vissiin meduusa?
Kiva oli katsella hyvin otettuja, upeita kuvia 🙂

Mut kauhean kalliin hotellin ootte kyllä löytäneet 😉

Reply
Mira / Exploras helmikuu 20, 2016 - 6:44 pm

Ihania kuvia ja tunnelmia! Kyllä vain, välillä on oikein hyvä olla paikassa, jossa ei ole mitään erityistä “nähtävyyttä” – toisaalta nähtävyyshän on jo kaunis ranta & sen luonnon aarteet.

Reply
Meidän matkassa helmikuu 20, 2016 - 5:51 pm

Tosi rauhallinen näyttää olevan, ehkäpä sopiva semmoselle rentoutumislomalle. Voisin lähteä vähän löhöömään tonne! Hotelli oli ainakin omaan silmään tosi bueno 🙂

Reply
Veera Bianca helmikuu 20, 2016 - 5:28 pm

Söpöys on kyllä just se mikä näistä kuvista välittyi, ihanan näköistä ja söpöjä otuksia 😀

Reply
Martta / Martan Matkassa helmikuu 20, 2016 - 4:27 pm

Kuvat ovat ihania ja huokuvat rauhaa, varmasti kohde mistä meidän perhe tykkäsi, itse olen huono olemaan paikallani ja tarvitsen tekemistä…

Reply
Sari Saviranta helmikuu 20, 2016 - 3:41 pm

Näyttää niin siltä “ihanalta” thaimaalta! Luulin käyneeni läpi kirjaimellisesti koko Thaimaan 1,5 vuoden aikana jonka siellä olen ehtinyt viettää , mutta tuo on mennyt ihan ohi! No, varmasti tulen käymään 🙂 Kiitos tästä.

Reply
Meri / Syö Matkusta Rakasta helmikuu 20, 2016 - 3:06 pm

Siis nyt on ollut blogeissa viime aikoina tosi paljon Thaimaata, ja vielä tällaista Thaimaata, jonka mä luulin jo kadonneen! Kiitos. Menee ehdottomasti Thaimaa bucket listille. Vesi oli tuolla ilmeisesti enemmänkin sellaista sameaa kuin kirkasta?

Reply
lena / london and beyond helmikuu 20, 2016 - 11:31 am

Piti ihan käydä katsomassa googlesta, että missäpäin tällainen saari sijaitseekaan. Kiva huomata, että Bangkokista paikkaan pääsee mm. junalla. Musta paikat, joissa ei ole juuri mitään tekemistä on tosi kivoja, mutta huomasin itse että riittävä aika on noin 3-5 päivää ja sitten alkaakin kaivata jo paikkaan jossain on jotain tekemistä. Tai actionia, ei nyt mitään hurjia bileitä mutta vähän enemmän ravintoloita jne. Ahh tuo ruoka – me löydettiin Dusseldorfista ihan ok thairavintola, mutta eihän ne eurooppalaiset versiot ole yleensä mistään kotoisin kun vertaa pelipaikoille. Kuopioonkin on kuulemma tullut hyvä thaikkuravintola, se pitää testata seuraavalla kerralla. Paljon kehuttu, joten toivotaan parasta 🙂 Ps. Hyvältä näyttää tää uusi blogi!!!

Reply
Heidi / Maailman äärellä helmikuu 20, 2016 - 10:25 am

Näyttää kivan rauhalliselta paikalta, jossa varmasti pääsisi rentoutumaan. Minusta on vaan tullut niin levoton, että yhden laiskan päivän jälkeen kaipaan jo seikkaliluja, edes patikointia tai pyöräilyä kauniissa maisemissa tai snorklailua värikkäiden kalojen seassa. Kävisiköhän tuolla niin, että siellä sitten jo pitkästyisi, jos ei ole muuta katseltavaa kuin yksi temppeli. Meritähtiä olisi kyllä kiva nähdä! Mutta meduusojen seassa en taas haluaisi kokeilla uintia.

Reply
Noora | Kerran poistuin kotoa helmikuu 19, 2016 - 7:26 pm

Söpöläinen on todella hyvä sana paikkaa kuvaamaan! Mulla on typerä Thaimaa-ennakkoluulo, minkä takia en ole koskaan maahan sen kummemmin haikaillut. Liikaa turisteja -sellainen. Turisteja ja niiden mukana tulevia lieveilmiöitä. Ihmisiä ja hälinää. Mutta Ban Krut kuulostaa ihan rehellisesti sellaiselta Thaimaalta, jossa voisin itse kuvitella viihtyväni ilman että verenpaine huitelisi jatkuvasti kriittisellä alueella. Tuo ranta oli oikeasti todella kauniin näköinen. Eikä sen lisäksi aina tarvitsekaan olla mitään muuta. Jos paikka itsessään on tarpeeksi kaunis, ei ihminen muuta tarvitse 🙂 Tämän paikan kyllä pistän mieleen ihan sitä varten jos joskus noille nurkille eksyn.

Reply
salaine helmikuu 19, 2016 - 6:49 pm

Mielenkiintoiset ötökkä kuvat. Meritähtikin, minäkin haluan. Mikä tuo pyöreä sinipallollinen on? En oikein saanut siitä selvää. Luonto on niin uskomaton, maailmassa kaikkea ihmeteltävää.

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA helmikuu 20, 2016 - 10:54 am

Meduusa 🙂

Reply
Tanja/Levoton Matkailija helmikuu 19, 2016 - 8:34 am

Tosi kauniin ja rauhallisen näköinen ranta! Mulla tosin vain oleminen ei oikein onnistu pitempää aikaa, kaipaan jotain tekemistä 🙂
Thaimaa on mulle vähän sellainen paikka, etten osaa sanoa haluaisinko sinne vai en. Jotenkin Thaimaasta tulee heti ensimmäisenä mieleen turistien täyttämät rannat ja tunnetut turistikohteet, mutta onhan Thaimaa varmasti paljon muutakin.

Reply
Virpi / Täynnä tie on tarinoita helmikuu 19, 2016 - 6:02 am

Ihanan oloinen paikka, aivan huokuu rauhaa! Jokaisen pitäisi suoda itselleen edes viikko elämästään rauhoittua tuolla! 🙂

Reply
jujukas / Lempipaikkojani helmikuu 18, 2016 - 8:41 pm

En ole koskaan käynyt Thaimaassa, eikä oikein ole kiinnostanutkaan. En halua mihinkään turistirysiin, mutta tämä kohde voisikin olla paikallaan! Autiota rantaa ja merenelävien ihmettelyä. Vaikka minä kyllä varmasti yrittäisin pelastaa meritähtiparkoja. Upeita kuvia muuten, etenkin se kärpäskuva säväytti!

Reply
Terhi / Muru Mou helmikuu 18, 2016 - 9:48 am

Pari päivää tuolla varmasti saisi mukavasti kulumaan! Thai-ruan vaihtelu on aivan käsittämätöntä, sen huomasi kunnolla viimeistään nyt, kun oli reissussa sellaisen kanssa joka ei voi syödä tulista ruokaa. Hänen suosikkiruoaksi valikoitui juurikin kanaa cashew-pähkinöillä sen vuoksi, että sen ei pitäisi olla tulista vaikka siinä olisikin kuivattuja chilejä. No, joskus se kuitenkin oli pyöräytetty kivassa punaisessa tulisessa tahnassa, jonkin kumman syyn vuoksi. Puhummattakaan sitten siitä ruoan tason vaihtelusta… On varsinaista arpapeliä, millaista ruokaa eteensä saa, ja sen takia onkin helpompi syödä vain siinä yhdessä hyväksi todetussa raflassa.

Reply
Anna / Muuttolintu helmikuu 18, 2016 - 9:30 am

Tuo olisi kyllä niin meidän paikka Thaimaassa. Ainoa asia, mikä on mietityttänyt Thaimaaseen matkustamisessa on ollut se, että onko siellä oikeasti hiljaisia rantoja enää missään. Kostea ilma ei haittaa yhtään, päinvastoin. Miulla iho voi aina paljon paremmin tropiikissa. Monet sanoo päinvastaista.
Toisaalta me ollaan täällä Ausseissa niin pilalle hemmoteltuja autioiden rantojen suhteen, että standardit on erittäin korkealla. Jos rannalla on kymmenenkin tyyppiä niin se alkaa olla liikaa! 🙂 Rantatuoleista tappelemiseen Välimeren turistirysissä meistä ei varmaan enää olisi.

Reply
Ansku BCN helmikuu 17, 2016 - 8:08 pm

Thaimaa ei minuakaan ole koskaan houkutellut, mutta jos jossain on hiljaista rantaviivaa ja hyvää ruokaa niin jo vain lähtisin :). Suomalaisten Thaimaa-innostus on alkanut sen jälkeen, kun minä muutin Suomesta pois, enkä ole näin ollen koskaan käynyt Thaimaassa, enkä oikein näe syytä, että miksi sinne asti menisin (paitsi ruoka. Thai-ruoan takia lähtisin vaikka mihin!)

Reply
Mia / Elämää ja Matkoja helmikuu 16, 2016 - 5:04 pm

Mukavasti mukaan tunnelmaan vievä kirjoitus ja sellaista Thaimaata, jota voisin jo harkitakin, vaikken ole muutoin maalle lämmennyt.
Tällaiset hetket olisi hyvä aloitus lomalle ja siitä sitten jatkaa matkaa kohti uusia maisemia.

Reply
Jenna / With huge passion for life helmikuu 16, 2016 - 6:43 am

Googlailin Ban Krutia yhtenä vaihtoehtona Thaimaan reissulla, mutta jumahdettiin sitten kuitenkin ylemmäksi. Sijainnin ja yhteyksien puolesta tuo on kyllä hyvä kohde ja näyttää rentoutumista ajatellen aivan mielettömän kivalta paikalta. Cha Amissa ruoka ei ollut parhaimmasta päästä, joten voin kuvitella, että tuolla ruoka oli maukkaampaa.

Reply
Teea | Curious Feet helmikuu 15, 2016 - 6:02 pm

Thaimaassa on kyllä vielä ihania autioita rantoja. Kovin pitkään en paikallani rannalla viihdy, mutta tuo kuva aurinkotuolista kyllä houkuttelisi hetkeksi kirjan kanssa lepäämään. Soma kissa 🙂

Reply
Stacy helmikuu 15, 2016 - 4:25 pm

Tuntuu, että on selkeästi minun paikkani, vaikka Thaimaa onkin viimeinen maa, mihin ikinä menisin. Minä haluaisin lähinnä pitkänokkaisten lintujen ja meritähtien seuraa. Uskoisin, että pyrkisin heittelemään meritähdet takaisin mereen. Elukoiden seura on aina parempi kuin ihmisten seura.

Reply
Pirkko / Meriharakka helmikuu 15, 2016 - 2:34 pm

Varmaan ihan (tai melkein) ok paikka, jos autiota rantaa (tai yleensä rantaa) kaipaa … samoilla linjoilla vähän kuin Rami tuossa yllä, että mieluummin Karibialle kuin Thaimaahan.

Reply
Kohteena maailma / Rami helmikuu 15, 2016 - 8:51 am

Toi oli hyvin sanottu, että paikka on erinomainen rentoutumiseen, kun ei ole mitään tekemistä. Täydellinen paikka kirjojen lukemiseen siis rannalla 🙂

Thaimaa herättää itsessä hieman ristiriitaisia ajatuksia: tekisi mieli sinne ruuan puolesta, mutta toisaalta ilmastoa pidän liian kosteana. Oikeastaan ilmaston takia on itsellä viimeaikojen pidemmät reissut suuntautuneet Karibialle, kun pidän sen ilmastosta enemmän rantakohteissa. Valitettavasti rakastamaani thaikkuruokaa sieltä ei saa.

Reply
Teija / Lähdetään taas helmikuu 15, 2016 - 8:47 am

Näyttääpä rentouttavalta! Ei pitäisi katsoa ruokakuvia ennen lounasta. Joskin onneksi kello tulee jo yksitoista, niin voi hyvin jo käydä jääkaapilla 🙂

Reply
Jenni / Unelmatrippi helmikuu 14, 2016 - 8:56 pm

Vaikuttaapa kivalta paikalta. Jäin miettimään, että onkohan tuolta mahdollista tehdä snorklausreissuja. “Vain” oleminen ei oikein tahdo luonnistua, mutta muutama päivä varmaan menisi herkullisia ruokia tuhoten ja rannalla kävellen. 🙂

Reply

Leave a Comment