Lanzarote Timanfaya | Tulinen luonnonpuisto
Lanzarote Timanfaya on varsin erikoinen luonnonpuisto. Käytännössä Timanfaya on laavakivikenttä, jossa kuumaiset maisemat ympäröivät vierailijaa joka puolella. Täällä pääsee tutustumaan helposti tulivuorenpurkauksen jättämiin jälkiin luonnossa ja tajuaa vulkaanisen toiminnan rajuuden. Maa on edelleen satoja vuosia viimeisen tulivuoren purkauksen jälkeen polttavan kuumaa. Muutaman metrin syvyydessä lämpötila on jo 400 astetta ja 13 metrin syvyydessä 600 astetta.
Timanfayan laavakentät on syntynyt kahden eri purkausjakson seurauksena. Ensimmäinen, pidempi purkausjakso kesti kuusi vuotta (1730–1736) ja jälkimmäinen purkaus tapahtui vuonna 1824. Silminnäkijän, Yaisan papin Lorenzo Curbelon mukaan: “1. syyskuuta 1730 illalla yhdeksän ja kymmenen välillä maa repesi yhtäkkiä Timanfayssa, noin 10 kilometrin päässä Yaizasta. Tulivuoren uumenista purkautui valtavalla jylinällä sulaa laavaa ja liekkejä jatkuen 19 päivän ajan”. Purkauksien jälkeen laavan, sekä laavahiekan alle oli joutunut noin neljäsosa saarta.
Timanfayan kansallispuisto sijaitsee Lanzaroten saaren lounaisosassa, puoliksi Tinajon ja puoliksi Yaizan kunnassa ja on perustettu vuonna 1974.
Lanzarote Timanfaya | Bussikyydillä tulivuorelle
Koska Timanfaya on luonnonsuojelualue, on liikkumista omalla autolla rajoitettu. Omalla autolla voi kuitenkin ajaa melkein vierailukeskukselle saakka ja nauttia kivisistä maisemista ympärillä. Pysähtymään ei tiellä pääse, sillä levennyksiä tai penkkoja ei ole. Tähän on syynsä. Paikoitellen maa on nimittäin edelleen 100 asteen lämpöistä. Rajoittamalla mahdollisuuksia pysähtymiseen, saadaan väki pysymään paremmin merkityillä kulkureiteillä ja poissa vaarallisilta laavakentiltä.
Päästäkseen katsomaan itse kraatereita, on pakko turvautua opastettuun bussikyytiin. Jos bussikyyti ei miellytä, voi myös vuokrata dromedaarin (siis oikeasti, ei kai kukaan vain halua kokeilla tätä), tai kiertää puistoa vaellusryhmien mukana (suositeltavaa).
Kun vierailimme Timanfayassa ensimmäisen kerran vuonna 2016, bussikyyti ei ollut mitenkään hyvin järjestetty. Selostus tuli aivan liian kovaa ja oli pateettisella musiikilla höystetty. Miksihän ihmeessä paikasta yritettiin saada jäämään ihmisille synkkä kuva maailmanlopun maisemana, vaikka jokapuolella hehkuvat hiekan eri sävyt olivat oikeasti huimaavan hienon näköisiä? Nykyisin bussissa on käsitykseni mukaan opas mukana, jolloin selostus lienee myös tasokkaampaa.
Bussi kulkee noin tunnin ajan hitaasti läpi laavakenttien ja pysähtyy aina välillä, jotta ihmiset voivat ottaa valokuvia. Ulos bussista ei kuitenkaan päässyt. Upeimmat maisemat ovat Islote de Hilario -tulivuoren laella.
Kannattaa käydä kokeilemassa kuinka kuumaa ilmaa tuleekaan maan sisältä ravintolan aulassa olevaan ”grilliin”, mutta suosittelen unohtamaan ne ylihintaiset ruuat, mitä paikka tarjoaa. Ravintolan on muuten suunnitellut saaren oma poika Cesar Manrique.
