San Gimignano – ”Silloin ennen…”
Tarkalleen 334 metriä korkean kukkulan huipulla kohoaa San Gimignano. Siellä kohosivat korkeuksiin aikanaan myös 72 tornia, oman aikansa statussymbolit. 1200-luvun lopulla rikkaan talo ei täällä levinnyt sivusuuntaan, vaan kurkotti ylöpäin. Nyt näitä torneista on jäljellä enää 13.
Torneja kohti korkeuksia
Ensimmäinen 51 metriä korkea Vallan torni rakennettiin virastoksi ja oikeuden hallintorakennukseksi. Seuraavaksi rakennettiin kunnantalolle oma torninsa ja se sai nimekseen Suuri Torni. Tämän jälkeen mikään ei pidätellyt vaikutusvaltaisia asukkaita rakentamasta toinen toistaan korkeampia torneja.
Vuonna 1255 laadittiin laki, etteivät muut tornit saisi olla Vallan tornia korkeampia. Sopimus rikottiin samantien. Salvuccien-perhe rakensi, ei vain yhtä, vaan kaksi korkeampaa tornia. Suvun vihollisperhe Ardinghellit teki samoin ja kisa, sekä perheiden välinen verenvuodatus vain jatkui.
Jäin miettimään, olivatko nämä Via Francigena -nimisen pyhiinvaeltajien reitin rikastuttamat tornitalojen valtijat ja valtijattaret onnellisia loistonsa keskellä. Soivatko tornit turvaa ja varmuuttaa tulevaisuudesta? Vai kävikö tässäkin niin, että oma 70-metrin korkuinen torni ei enää tuntunutkaan miltään, kun viereen nousi korkeampi. Toivottavasti jokainen sai kuitenkin kokea sen oman humalluttavan vallantunteen hetkensä.
Musta surma tuhosi kaupungin
San Gimignanon ja sen 13 000 asukkaan loistelias tarina taipui kohti unohdusta, kun kaupunkiin iski musta surma 1348. Kaksi kolmasosaa kaupunkilaisista kuoli ja kaupunki ajatui heikentyneenä firenzeläisten käsiin.
Miltä tuntuisi valtaapitävänä nähdä oman rakkaan kaupunkinsa menettävän hiljalleen voimansa ja asemansa. Painuisiko selkäsi hiljaa kumaraan, kokisitko häpeää epäonnistuttuasi, syyttäisitkö Jumalaa epäonnesta, taistelisitko viimeiseen asti vai alistuisitko ennalta määrättyyn.
Vain muutamassa Euroopan kaupungissa ruton voittokulkua pystyttin jolloin lailla hillitsemään. Milanossa ruttoon sairastuneiden ihmisten talojen ikkunat ja ovet laudattiin umpeen. Tämä säästi monen muun kaupunkilaisen hengen. Marseillessa rantaan pyrkivät italialaiset laivat taas joutuivat odottamaan 40 päivää ennen rantautumistaan, jolloin kaupunki oli ainakin teoriassa suojassa kulkutaudeilta. Sana karanteeni on peräisin tästä käytännöstä, sillä 40 päivän jakso on italiaksi ’quarantina’.
Palazzo Comunale
Kun poikani kiipesivät Palazzo Comunale:n torniin, jäin itse istumaan tornitalon alla olevaan suureen vastaanottohalliin. 1300-luvulta peräisin olevassa Lippo Memmin freskossa Maria on ympäröity pyhimyksillä ja enkeleillä. Pyhimys katselee ilmeettömillä kasvoillaan tiukasti eteenpäin. Vai heijastuuko kasvoilta sittenkin tyyneys, armo ja auttamisenhalu..?
Ennen ajatus kaikkihyvästä Jumalasta, joka sallii pahan, oli hyväksyttävissä
Joskus mietin, kuinka kuolemaan suhtautuminen on muuttanut muotoaan. Kuolema ja vakava sairaus ovat aina olleet äärimmäisen järkyttäviä tapahtumia, jotka tulevat väärään aikaan ja kutsumatta. Ennen kuolemassa ja kärsimyksessä ajateltiin kuitenkin näkyvän Jumalan suuruus, kaikkivaltius. Ihmiset hyväksyivät hämmentymättä Jumalan tahdon ja Jumalan, joka yhtä aikaa satuttaa ja rakastaa.
Kun suru nyt kohtaa ihmisen, hän haluaa tietää ”Miksi?” Vain harva nykyisin hyväksyykään koettelemustensa selitykseksi kaikkihyvän Jumalan, joka ei kuitenkaan lopeta kärsimystä ja sallii pahan jatkumisen maailmassa.
Miltä tuntuisi olla äitinä 1300-luvun maailmassa ja nähdä lastensa kuolevan kainaloiden ja nivusten kivuliaisiin mätäpaiseisiin, jotka kiduttavat pientä kehoa aivan liian pitkään, ennen vääjäämätöntä kuolemaa. Sykkisikö rinnassasi vielä toivo siitä, että lapsistasi kaikki eivät kuolisi, kävisitkö kauppaa korkeimman kanssa, vai alistuisitko nöyrästi ottamaan vastaan Jumalan rangaistuksen syntiselle?
Monissa torneissa on kaupunkia kohdanneiden onnettomuuksien jälkeen varmasti aloitettu lauseet kaipaavilla sanoilla: ”Muistatko, kun silloin ennen….”
28 comments