Hoi An on Vietnamin pittoreski turistiansa

Hoi Anin vanhakaupunki on viimeisen päälle söpöksi tuunattu turistiansa

Hoi Anin vanhakaupunki on UNESCOn maailmanperintökohde ja viimeisen päälle söpöksi tuunattu turistiansa. Ranskalaista siirtomaa-arkkitehtuuria henkivä kaupunki, jossa on japanilainen silta, kiinalaisia temppeleitä ja kymmeniätuhansia lyhtyjä, ei tuota pettymystä. Silmääkiehtoville yksityiskohdille ei tahdo tulla loppua.

Hoi Anin vanhakaupunki on vain pieni osa kaupungin viehätystä. Harvassa aasialaisessa kaupungissa ranta, ostoskadut ja vanhakaupunki ruokapaikkoineen ja nähtävyyksineen muodostavat yhtä kompaktin kokonaisuuden, jossa liikkuminen ei vie tuhottomasti aikaa.

Hoi An muuntuu moneksi

Hoi An on paikka, jossa voi aamusta valita lähteekö ruokatorille katsomaan (kauhistelemaan) paikallista valintataloa, vai seikkailemaan pyörällä riisipelloille vesipuhveleiden sekaan. Suosittelen, että kokeilee kumpaakin. Ihmeteltävää riittää.

Ruokatorin kanojen ”tappolinjasto” oli hyvin toimivan näköinen. Hienotunteisesti se oli sijoitettu torin takaosaan. Kaula katki, kynintään ja paloiksi. Toki elävänäkin sai kanan ostaa mukaansa, jos halusi. Mikäli Suomessa näkisi tehtävän yhtä paljon työtä yhden hunajamarinoidun kananrintafileen eteen, nousisi broilerinlihan arvostus kummasti.

Kun on aamun ollut liikenteessä, voikin iltapäivän kuluttaa viettämällä siestaa kahviloissa tai hotellin uima-altaalla. Jos intoa ja kiinnostusta löytyy edelleen, ostoskaduilla räätäleiden ja suutareiden tarjonta on ilmeisen laadukasta. Emme tosin itse kokeilleet, mutta moni tuntui teettävän pari paitaa tai mekon lomansa aikana.

Mikäli haluaa viettää rantapäivää meren ääressä, ei ehkä kannata suunnata An Bang -nimiselle osuudelle. Tämä osa rantaa on hyvin ruuhkainen ja saanut huonoja arvioita palveluista. Cua Dai Beach, (tunnetaan myös nimellä Hidden Beach) on rauhallisempi ranta, jossa kaupustelu on vielä pysynyt aisoissa. Pyörällä liikkuessa rantapätkiä tuli eteen tasaisin välein ja välillä oli hieman vaikea tietää, minkä nimiselle rannalla tupsahti. Tosin tuskin niillä kaikilla nimiä olikaan.

Illasta ”kuuluu” siirtyä vanhaankaupunkiin fiilistelemään lyhtyjä, ottamaan selfieitä ja syömään. Sellainen huomio, että paikalla on muutama muukin. Jos haluaa johonkin suosittuun ravintolaan syömään, niin pöytävaraus on hyvä idea. Tämä tuli hieman yllätyksenä meille, ja kertoo omalla tavallaan turistien määrästä.

Toisia ihmisten suuri määrä ahdistaa vanhassakaupungissa, mutta asiaa voi lähestyä toisinkin. Turistit tuovat rahaa ja työllistävät ihmisiä. Ainakin toistaiseksi paikka pitää kiinni UNESCONn vaatimasta alkuperäisyydestä ja ei ole muuttunut Disney Worldiksi. Olisi melkoisen itsekästä ajatella, että: ”ne perhanan turistit eivät poistuneetkaan klo 18 ja jättäneet kaupunkia vain meille…”

Hoi Anin vanhakaupunki | Omituinen lippusysteemi

Periaatteessa turistin tulisi hankkia 5 euron hintainen pääsylippu päästäkseen sisään vanhaan kaupunkiin. Tällä lipulla voisi sitten vierailla valitsemissaan museoissa, temppeleissä jne. Lipputuloista saadut varat käytetään virallisen selityksen mukaan vanhankaupungin suojeluun. Käytännössä en nähnyt kenenkään ostavan tuota lippua ja minun on vaikea uskoa, että lippurahat ongelmitta ohjautuisivat oikeaan kohteeseen.

Koko lippusysteemi on melko hankala, sillä Hoi Anin vanhakaupunki ei suinkaan ole ympäröity muurein, vaan sinne pääsee noin sataa pientä kujaa pitkin. Se on myös sekava, sillä itse museoissa lippuja ei myydä.

Hoi Anin vanhakaupunki on autoton ja periaattessa vain kävelijöille tarkoitettu. Vietnamilaiseen tyyliin mopoja ei kuitenkaan lasketa minkäänlaiseksi haitaksi, vaan erilaisia päriseviä ja tööttäileviä virityksiä oli liikkeellä heti aamusta alkaen. Illaksi mopoliikenne kuitenkin loppui.

Vierailin jokin aika sitten UNESCOn suojelemassa, hyvin samanlaisessa kaupungissa Pingyaossa, Kiinassa. Siellä kaikki moottoriajoneuvot olivat ehdottomasti kiellettyjä. Jopa poliisi partioi akkukäyttöisillä ”golf-autoilla”.

Hoi An | Japanilainen silta

Kaupunkia halkova Thu Bon -joki jakaa ranskalaista siirtomaa-arkkitehtuuria henkivän kaupungin kahtia. Joen ylitse menee muutamia todella suosittuja siltoja, mutta se suosituin ja kuvatuin on Japanilainen silta, joka ei tosin ylitä jokea.

Japanilainen silta viittaa nimenä todennäköisesti sillan rakennuttajiin. Sillan länsipäässä nököttää kaksi koirapatsasta ja itäpäässä kaksi apinapatsasta. Oletettavasti siksi, että sillan rakentaminen alkoi apinan vuonna ja päättyi koiran vuonna. Tai sitten eläimet kuvaavat ilmansuuntia, sillä on vaikea uskoa, että näin lyhyen sillan rakentaminen olisi kestänyt kahta vuotta.

Pyöriessämme illasta sillan ympäristössä meiltä tiedusteltiin myös ”venetsialaisen sillan” ja ”ranskalaisen sillan” sijaintia. Melko hyvä suoritus, sillä nämä hukassa olevat turistit seisoivat sillasta noin 50 metrin päässä. Selfiekepin pois laittaminen olisi saattanut auttaa hahmottamaan omaa sijaintia.

Hoi An | Talojen arkkitehtuuri kertoo kaupankäynnistä

Kaupoissa ja kahviloissa kannattaa kiinnittää huomiota talojen poikkeukselliseen arkkitehtuuriin. Julkisivultaan kapea tila jatkuu usein koko korttelin läpi. Etenkin joen ääressä näitä taloja on vielä säilyneenä paljon.

Talojen rakenne on peruja 1400-1800-luvulta, jolloin Hoi An oli yksi Kaakkois-Aasian merkittävimmistä satamakaupungeista. Kauppalaivoja tuli kaupunkiin ympäri maailmaa ja tavaralle tarvittiin varastoja. Muualla maailmassa tarkoitusta varten rakennettiin toisistaan erillisiä makasiineja ja kauppaliikkeitä tai useaan kerrokseen sijoittuvia kauppa- sekä varastotiloja, mutta Hoi Anissa asia ratkaistiin hieman toisin.

Thu Bon -joen varteen kiinnittyneistä aluksista pystyttiin aikoinaan lastaamaan tavaraa suoraan kauppojen varastoihin, tai toisinpäin, varastoista laivojen ruumaan. Pitkän mallisten rakennusten kadun puolella olevat tilat toimivat kauppoina ja joen puoleiset taas varastoina. Usein tiloista oli vielä erotettu oma osansa asuinkäyttöön.

Hoi An on lyhtyjen kaupunki

Hoi An on lyhtyjen kaupunki. Koko vanhakaupunki on koristeltu värikkäin lyhdyin ja lyhtyjä myös myydään joka kadunkulmassa. Väriä tummaan yöhön tuovat myös jokeen laskettavat pienet lyhdyt, joita kauppiaat kauppaavat varsin innokkaasti.

Kieltämättä kauniisti maalatut lyhdyt olivat varsin somia ja kovasti houkuttelevia myös hinnaltaan. En sitten tiedä, miten hyvin tuollaiset olisivat sopineet Ouluun, joten suuret lyhdyt jäivät ostamatta. Yksi minilyhty (10 cm korkuinen) tuli sentään kotiin, koska hotelli antoi sen joululahjaksi.

Hoi An on herkuttelijalle hyvä paikka

Hoi Anin vanhankaupunki, sekä Night Market ovat täynnä katuruokaa. Pieniä grillejä löytyy myös joen varrelta, ja joka korttelissa on vähintään 5 kahvilaa ja 5 ravintolaa. Vietnamilainen kahvi on erittäin laadukasta ja maan kahvilakulttuuria ei turhaan kehuta.

Söimme mm. Morning Gloryssa, jossa moni muukin bloggaaja on käväissyt. Ruoka ON hyvää, joten paikkaa voi myös suositella. Koko kaupungin erikoisuus on Hoi An White rose. Kyseessä on katkarapudumbling, jossa täytteen vaaleanpunainen väri korostuu. Morning Gloryssa annoksen päälle oli lisätty todella tuhdisti vielä valkosipulia. (Kuva alla.)

Kun mennään vanhastakaupupungista ulos, löytyy suurimmilta ostoskaduilta edelleen tolkuton määrä erilaisia ruokapaikkoja. Ihan merenrannassa kuppiloiden määrä kuitenkin vähenee ja matkailija joutuu hieman etsimään löytääkseen hyvän paikan istua iltaa pidemmän kaavan mukaan. Kyse ei ole siitä, etteikö kelvollista ruokaa saisi kaikkialta, mutta osassa paikoista meteliä oli liikaa paikallisten istuessa iltaa ja tuolit joitain kiikkeriä miniversioita.

Hoi An | Hotelleja löytyy

Olimme mielestämme ovelia ja varasimme yhden yön aivan vanhanakaupungin keskustaan (Little Hoi An – A Boutique Hotel & Spa). Ajattelimme, että näin voisimme kävellä rauhallisessa kaupungissa aamusta ja illasta.

Hyvät ideat ovat hyviä ideoita yleensä vain teoriassa. Vanhankaupungin hotellimme edessä oli parkissa noin tsiljoona turistibussia pitkälle yöhön ja vietnamilaiseen tapaan torvea soitettiin viiden minuutin välein.

Loput yöt otimme hotelleista riisipeltojen vierestä ja läheltä merta. Riisipellot eivät myöskään olleet mikään rauhan tae, sillä hotellin edessä kulki vilkas tie. Toinen hotelli taas oli paikallisten bilekeidas.

Hinta-laatusuhteeltaan ylivoimainen hotelleista oli Lavini Hoi An Boutique Villa. Kyseessä on uusi, perheomisteinen hotelli riisipellon laidalla. Yö maksoi 25 euroa. Ilmaisilla pyörillä pääsi näppärästi riisipellon halki rannalle 20 minuutissa, tai vanhaan kaupunkiin muutamassa minuutissa. Hotellin pyykkipalvelussa pesetti kilon vaatetta kahdella dollarilla. Kaikki vaatteet tulivat takaisin edelleen oikean värisinä ja kokoisina, mikä ei aina ole suinkaan selviö.

Sää oli joulukuussa hieman oikutteleva. Jopa Suomessa uutisoitu iso myrskyrintama kadotti auringon muutamaksi päiväksi kokonaan ja rannoille nousi punainen lippu. Mutta vaikka kuinka oli harmaata ja synkkää, niin kylmä ei ollut.