Dublin kokemuksia
Dublin kokemuksia ovat varmasti Googlen haetuimmat sanat, kun Dublinista puhutaan. Vietin Dublinissa kaksi päivää, mutta onnistuin välttelemään perinteisiä turistikohteita varsin menestyksekkäästi. Trinity Collegesta, Guinness Storehousesta tai Dublinin linnasta voitte lukea jostain toisesta blogista.
En minä laput silmillä Dublinissa kulkenut. Makustelin kaupunkia kävelemällä pitkin sen eteläisen kaupungiosan viimeisen päälle fiinejä ostoskatuja vastustaen ostomaniaa, mutta myös tutkimalla pohjoisen puolen hiljalleen rappioituvien punatiilisten kortteleiden arkkitehtuuria väistellen kerjäläisten makuupusseja.
Tutustuin kaupungin kirjailijoita rakastavaan ilmapiiriin vilaisemalla Oscar Wilde ”Minulla on mitä yksinkertaisimmat mieltymykset. Tyydyn aina vain parhaimpaan” – patsaan Merrion Squaren kulmassa ja kunnioitin käsityöperinteitä hipelöimällä Donegal-tweedin karkeaa pintaa, siis sitä ihan oikeaa, Donegal-tweedin ”mekassa”, Kevin & Howlinin perinteitä puhkuvassa kaupassa.
Jossain vaiheessa kakkukauppojen, kahviloiden ja vintage-kauppojen välissä tajusin, mistä minun Dublin kokemukseni koostuvat. Ne eivät olleet mitään aktiivista tekemistä tai jonkun paikan pakollista näkemistä. Enemmänkin kokemukseni Dublinista olivat uteliaisuutta ja ihmettelyä. Tässä kaksi kohdetta, jotka puhuttelivat minua eniten.
Dublin kokemuksia | Ha’penny Bridge ja Liffey-joki
Ha’penny Bridge on varmasti Dublinin kuvatuin silta ja se tuli minulle hyvin tutuksi, sillä Temple Barin alue oli erinomaista seutua Pokémonien jahtaamiseen. Taisinkin viettää kaksi päivää kävellen Pokéstoppien viitoittamaa virtuaalireittiä: Temple Bar – The Cathedral of the Holy Trinity – Grafton Streetin ostosalue, koukaten aina myös Liffey-joen toiselle puolelle, Northsiden alueelle Ha’penny Bridge -sillan kautta.
Liffey-joki on Dublinille sama, kuin Thames-joki Lontoolle. Elämänvirta, mutta myös erottaja. Liffey-joki jakaa Dublinin eteläiseen ja pohjoiseen kaupunginosaan. Samalla se jakaa edelleen kaupungin hienompaan ja rappiollisempaan osaan.
Ha’penny Bridge -sillan rakentaminen tuli ajankohtaiseksi 1800-luvun alussa, kun lauttaliikenne Liffey-joen yli ei enää vastannut ihmisten tarpeita. Lautat olivat huonossa kunnossa ja ihmiset, sekä kaupungin päättäjät valittivat niistä. Tällöin paikalliset liikemiehet John “Bloody” Beresford ja William Walsh, jotka omistivat useita jokilauttoja, ideoivat uuden ansaintamahdollisuuden. He päättivät rakentaa sillan joen ylitse.
Puuhamiehet saivat oikeuden kerätä sillalta kulkumaksua sadan vuoden ajan. Sillan nimi tulee siis sillan maksusta. Wikipedia kertoo, että sillan ylityksestä piti maksaa 1½ penceä. Toiset lähteet taas sanovat maksun olleen half penny. Sillan suunnitteli sama suunnittelija, joka vastasi Titanicin ulkomuodosta, se rakennettiin Englannissa ja kuljetettiin 18 palana Dubliniin. Juhlalliset avajaiset pidettiin 1816.
Dublinin kaupunki sai sillan haltuunsa vuokra-sopimuksen päätyttyä vuonna 1916 ja sen jälkeen sillan ylittäminen on ollut ilmaista. Tämä silta on yksi maailman vanhimmista valurautasilloista ja nykyisin sen ylittää päivittäin 30 000 kulkijaa.
PS: Temple Bar nimi ei tule lukuisista baareista kuten helposti ajattelisi, vaan tarkoittaa joen penkkaa/pönkkää. Temple taas viittaa Sir William Templen rakennuttamaan taloon 1600-luvulta.
Dublin kokemuksia | Somebody’s Child -muistomerkki
Essex Street/Exchange Street kulmassa, Temple Barin alueella on Somebody’s Child -muistomerkki, jonka moni ohittaa huomaamattaan. Itsellenikään melko vaatimattoman muistomerkin tarkoitus, saati historia ei auennut heti, vaan vaati lisätiedon hankkimista. Seuraava kertomus on karua luettavaa katolisesta ja köyhästä Irlannista, jossa kaikki lapset eivät olleet niin arvostettuja, kuin heidän olisi tullut olla.
St Mary’s Mother and Baby Home toimi vuosien 1925 ja 1961 välisenä aikana Irlannissa. Tätä äiti ja vauva-koti järjestelmää hoiti katolinen nunnajärjestö. Äiti ja vauva-koteja oli vuosien aikana kaikkiaan yhdeksän kappaletta eripuolilla Irlantia.
Naimattomat raskaana olevat tytöt lähetettiin näihin äiti ja lapsi-koteihin synnyttämään sairaaloiden sijaan. Naisilla, jotka synnyttivät näissä äiti ja lapsi-kodeissa, oli käytännössä vain pienet mahdollisuudet saada pitää lapsensa. Synnytyksen jälkeen naiset erotettiin lapsistaan, ja lapset kasvatettiin eri yksiköissä erossa äideistään, kunnes heidät saatiin adoptoitua. Synnytyksiä oli vuosien aikana n. 35 000 kappaletta.
Katolisessa maassa avioliiton ulkopuolinen raskaus oli tuolloin suuri synti. Tämä synti ei kohdistunut vain langenneeseen naiseen, vaan ulottui myös lapseen. Aviottomia lapsia ei kastettu, eikä heille kuoleman jälkeen suotu kristillistä hautausta.
Laittomia adoptioita
Vuonna 2012 irlantilaisten siirtolaisuutta käsittelevässä tutkimuksessa selvisi, että aikanaan jopa 1000 lasta vietiin adoptiota varten Yhdysvaltoihin ilman äitinsä suostumusta. Äidit olivat siinä uskossa, että heidän lapsensa olivat menehtyneet. Kirkko jopa väärensi lapsesta äidille kuolintodistuksen.
Kuolleeksi merkitty lapsi oli kuitenkin elossa ja lähetetty Yhdysvaltoihin adoptoitavaksi. Jokaisesta lähetetystä lapsesta maksettiin 3000 dollarin palkkio. Kävi ilmi, että kyse oli ollut täysin järjestäytyneestä toiminnasta, jossa mukana olivat kirkon lisäksi myös muut valtion viranomaiset.
Tuamin lapset
Yhden suurimmista äiti ja lapsi-koti keskittymästä muodostivat Bon Secoursin ensikoti ja Tuamin lastenkoti (myöhemmin vain Tuam) Tuamin kaupungin läheisyydessä Galwayn maakunnassa. Tuam suljettiin vuonna 1961.
Vuonna 2014 paikallinen historioitsija Catherine Corless julkaisi artikkelin, jossa hän kertoi 796 vauvan ja pikkulapsen kuolemasta vuosikymmenien aikana Tuamissa. Catherine Corless oli vertaillut Tuamin rekistereitä kuolleista lapsista paikallisiin kirkonkirjoihin ja todennut, että vain kahden lapsen hauta löytyi.
Catherine Corlessin tutkimusten mukaan lapsien jäänteet löytyisivät viktoriaaniselta ajalta peräsin olevista viemäritankeista, jotka sijaitsivat Tuamin alueella.
Irlannin hallitus oli ensin täysin haluton aloittamaan tutkimuksia ja esitti pitkään, että mahdollisesti löytyvät ruumiit olisivat 1840-luvun nälkävuosissa kuolleita. Julkinen painostus sai kuitenkin aikaan sen, että tutkimukset käynnistettiin. Huhtikuun 2016 ja helmikuun 2017 välisenä aikana tehdyt kaivaukset Tuamin alueella toivat esiin ”huomattavan määrän” ihmisjäännöksiä.
Löydettyjen lapsien jäännökset kuuluvat iältään 0-8-vuoden välilla olleille lapsille, jotka ovat kuolleet aliravitsemukseen tai tauteihin, kuten tuhkarokkoon tai tuberkuloosiin. Näiden Tuamin viemäritankeista löydettyjen 796 ruumiin alkuperässä ei ollut epäselvyyttä ikämäärityksen jälkeen. Kaikki jäänteet sopivat ajallisesti Tuamin toiminta-aikaan. Vuosien 1925 ja 1961 välillä 796 kuollutta lasta siis vain heitetiin nunnajärjestön toimesta viemäritankkeihin mätänemään.
Tuamin tapahtumat avaavat vanhoja haavoja
Kirkko antoi löydön jälkeen lastenkotia ylläpitäneille Bon Secours -nunnille määräyksen osallistua tapauksen selvittämiseen. Nunnat eivät kuitenkaan ole kommentoineet tapausta mitenkään.
Tuamin alueen vanhukset muistavat yhä, että orpokodin lasten sallittiin käydä koulua erotettuna muista koululaisista. Kuitenkin jo 8-9 vuotaina orvot siirrettiin kirkon ylläpitämiin työlaitoksiin, joissa lapset työskentelivät palkatta. Osa joukkohaudasta on ollut kyläläisten tiedossa 50 vuotta, mutta he ovat luulleet luurankojen liittyvän nälkävuosiin ja olettaneet jäännöksiä olleen vain parinkymmentä.
Erittäin ongelmalliseksi asian tekee se, että ne naiset, jotka ovat synnyttäneet näissä äiti ja lapsi-kodeissa 1940- 1960-luvulla, ovat eläneet elämänsa usein kertomatta asiasta kenellekään. Näitä äitejä on edelleen elossa runsaasti, koska he olivat lapsen saadessaan hyvin nuoria, osa 15-16-vuotiaita. Voi vain kuvitella heidän tuskansa, kun asiat nyt ovat tulleet julkisuuteen.
Miltä äidistä tuntuu nähdä lapsensa nimi yhtenä niistä 796 lapsesta, joiden pienet ruumiit päätyivät Tuamissa kylmään vetiseen hautaan, vailla mitään mahdollisuutta tulla koskaan muistetuksi?
21 comments