Cuba, Havanna, Airport Jose Marti, sai melko väsyneet matkalaiset aulaansa. Takana oli 27 tuntia matkustusta. Maahan pääsi ilman mitään ongelmia ja Cubanacanin toimiston löydettyämme, istuimme pian taksissa. Kyyti vei meidät Melia H10 Panorama-hotelliin, jossa käteen lyötiin kirjekuori ohjelmineen ja badgeja kaksinkappalein. En muista nukahtamisen hetkestä mitään. Kun aamulla kello herätti, olo oli, mikä maa, mikä valuutta? Puuh…
Day 1
- 07:00 Breakfast in the Hotel Melia H10 Panorama, Havana.
- 08:00 Departure toward Jardines del Ray.
- 10:30 Stop in a Rural Party. Refresment.
- 11:00 Continuation of the journey.
- 13:00 Lunch in Rio Azul
- 14:30 Continuation of the journey.
- 16:00 Arrival to the Caya Coco key. Lodging in Hotel Melia, Melia Jardines del Rey. Check in.
- 16:30-20:00 Time to self disposition.
- 20:0 Cocktail and presentation of the Melia Group in the Melia Jardines del Rey Hotel.
- 21:00 Dinner in the Hotel
Aamulla varhain, kun aurinko nousi Karibianmeren takaa…Paitsi, että ei se ollutkaan Karibianmeri, vaan, kuten eräs valistunut lukijani huomautti Atlantti. Tarkkaan ottaen se oli Meksikonlahti. Aurinko oli lämmin, ja ruoka hyvää. Olisi niin tehnyt mieli mennä palmun alle makoilemaan ja sulkemaan silmänsä, ihan vain hetkeksi.
Ensimmäinen kosketus Kuuban todellisuuteen tuli respassa, josta ilmoitetiin, että Wi-Fi rupeaa toimimaan vasta klo 8:30. Katsokaas, kun silloin virkailija tulee töihin. Seuraava kosketus Kuubalaiseen todellisuuteen tuli, kun huomasin mikä on ajankäsitys täällä. Suomalaiset, britit, kanadalaiset ja tanskalaiset istuivat bussissa jo ennen kello kahdeksaa hyvissä ajoin. Kaikki muut 130 hengen porukasta, myös oppaat, haahuilivat jossain aivan muualla kuin valmiina matkaan. Huoh… Bussiletka lähti liikenteeseen tunnin myöhässä.
Nuutunut olotila vaihtui kuitenkin nopeasti kiinnostukseksi, sillä bussin ikkunan läpi sai otettua ihan kelvollisia kuvia. Välillä kävin istumassa myös ihan edessä, kuskin vieressä, josta avautui vielä parempi paikka kuvaukseen.
Ensimmäiset 100 km kaikki valokuvaajat olivat innoissaan vanhoista taloista, katuelämästä, hevostakseista, lehmistä, liftareista, vanhoista jenkkiraudoista, ihan kaikesta! Lopulta tajusimme, että eivät nämä kuvauskohteet heti lopu, ja bussista rupesi kuulumaan kuorsausta.
Muutaman tunnin ajon jälkeen oli ensimmäinen stoppi. Täällä sai esimakua siitä, mitä oli tarjolla seuraavat päivät: Live-musiikkia, drinkkejä ja tanssijoita. Tunnelma on vaan vähän suomalaiselle omituinen, kun heti bussista ulos astuttua, on kovaääniset bileet pystyssä.
Ruoka, mitä näissä taukopaikoissa sai, oli hyvin samantyyppistä kaikkialla. Riisiä, porsasta, kasviksia. Jälkiruuaksi kahvia. Hyvin yksinkertaista, mutta yllättävän maistuvaa. En tiedä mitä maustekastikkeita lihaan valellaa, mutta se ei ollut yhdessäkään paikassa kuivaa. Eläimistö ympärillä sen sijaan vaihtui. Välillä vieressä oli härkä, välillä pöydän alla kana poikastensa kanssa.
Sellainen hauska yksityiskohta, jonka tajuamiseen meni hetki. Bändi kulki kanssamme paikasta toiseen. Taukopaikoissa saattoi olla omaakin musiikkia, mutta ainakin kerran päivässä meitä viihdytti hiljalleen tutuksi tuleva orkesteri, jonka trumpetisti oli varsinainen linssilude.
Pysähdyksen jälkeen seurasi jälleen puuduttava pari tuntinen ajoa kohti itää. Tie oli tässä vaiheessa kuitenkin vielä hyvä päätie, joka halkoo koko Kuubaa. Jossain vaiheessa letkaa vetämään tulivat poliiisit. Siinä sitä sitten mentiin saattueessa, edessä ja takana poliiseja – Pillit päällä tietenkin. Poliisit pakottivat kaiken vastaantulevan liikenteen väistämään pientareelle, mikä näin minun silmiin, näytti kovin liioittelulta. Mutta massa maan tavalla.
Lounaspaikassa jatkui sama bilemeno. Ulkoilmanyhtöpossulounaan jälkeen, joka tietenkin sekin venyi ja venyi, matka jatkui vielä pari tuntia, kohti Jardines del Rey:n aluetta. Tuosta saaristosta muutama sananen.
Kyseessä on 450km pitkä, Kuninkaan puutarhaksi kutsuttu saaristo, joka sijaitsee Atlantin valtameressä Cego de Avilan ja Camagüeyn provinssien pohjoisrannikolla. Kokonaisuudessaan saariston muodostavat sadat pienet saaret, joista kolmeen suurimpaan pääsee 17 kilometriä pitkää pengertietä pitkin. Tämä pengertie mahdollistaa turistien liikkumisen kolmelle suurimmalle saarelle Cayo Santa Marialle, Cayo Cocolle ja Cayo Guillermolle. Paratiisirannoille vaivattomalle liikkumiselle on myös varjopuolensa. Pengertie rajoittaa merivirtojen kulkua, vaikka siltoja on matkan varrella 16.
Aikaisemmin näille saarille ei ollut tavallisilla kuubalaisilla asiaa, mutta nykyisin se on sallittua. II maailmansodan aikana Hemingway kalasteli Pilar-veneellään täällä, ja kohtasi saksalaisen sukellusveneen. Hän kirjoitti kokemuksesta kirjan Saaret ja virta.
Me majoituimme Caya Cocon saarelle, Melia Jardines del Rey-hotelliin seuraavaksi kolmeksi päiväksi. Hotelli oli valittu FITCuba2015 pitopaikaksi varmasti osittain valtavan kokonsa vuoksi. Yli 1170 huonetta ripoteltuna kolmikerroksisiin kerrostaloihin pitkin puutarhaa, ei nyt ehkäpä ole sitä mitä minä odotin Kuuban majoituksilta. Mutta tätä hotellit täällä rannikolla ovat. Kokonaisuudessaan Caya Cocolla on 14 suurta resorttia ja majoituskapasiteetti 32 000 huonetta.
Yritän sanoa tämän rakentavasti, mutta käyttämämme huoneen laadun kanssa oli ongelmia. Nyt oli lowseason, ja listahinta yöltä oli hotellinsivujen mukaan 158 dollaria. Huone ei missään tapauksessa ole sen arvoinen, vaikka sisältäkin All inclusiven. Jos tänne saa edullisen paketin, niin silloin tilanne varmasti on toinen.
Puhisin varsin närkästyneenä kantaessani laukkuani kolmenteen kerrokseen. Laukkupoikakin olisi tietenkin laukut tuonut, mutta näin meni nopeammin. Ärtymys vaihtui nopeasti hyvään tuleen. Kappas, yksinäinen rommipullo pöydällä. No täytyyhän sen kaveriksi ruveta.
Koska aikataulu oli mikä oli, ei omaa aikaa olisi jäänyt illasta lainkaan, mikäli oli osallistunut kaikkiin rientoihin. Päätin olla tuhma matkalainen, ja karkasin hetkeksi rannalle. Kun on istunut koko päivän bussissa, on mielestäni ansainnut upottaa varpaansa pehmeään hiekkaan ja loikoilla hetken. Ja pitihän minun saada muutama ”herutus”-kuva turkoosista merestä nettiinkin, nyt kun käytössä oli Wi-Fi.
Ja Avot! Rannalta se paratiisi löytyi. Reissun paras ranta ehdottomasti. Vesiraja on niin matala, että kahlata pystyi vaivattomasti 100 metrin päähän. Mitään ruuhkaa ei ollut, ja jokainen rannalla olija sai varmasti niin paljon huomiota henkilökunnalta, kuin vain halusi.
Hauska palvelu oli aasibaari. Olen tarkka eläinten kohtelusta, mutta tämä aasi oli kyllä hyvin hoidettu ja ravittu. Se yöpyi rannan tuntumassa tallissa, tiedän sen siitä, että aasi huusi aina aamuisin. Elikon ainut työ on pari kertaa päivässä kantaa juomalaukkuja rannalla ja ”kysellä” ihmisiltä, haluavatko he kylmää juomaa. Aasi osasi siis itse mennä aurinkopediltä toisella, kerjätä rapsutuksia ym. Sillä oli myös leipä/porkkana pussi, josta sitä sai syöttää. Poika tuli perässä, kyseli mitä halusi juoda ja availi pulloja.
Arvoin hetkisen illallisen ja unen välillä, ja olin vähällä valita sängyn. Onneksi raahauduin kuitenkin syömään, sillä buffetti oli erinomainen. Ruokaa oli täällä kyllä monipuolisesti tarjolla, ja kun valikoi hieman, sai kerättyä oikein hyvän lautasellisen kasviksia, kalaa ja hedelmiä iltapalaksi.
26 comments