Loppuvuoden kalenteri on nyt nakutettu täyteen. Yhtään enempää siihen ei enää saa reissuja mahtumaan. Yllättävintä tässä reissusuunnitelmassa on se, että se pitää sisällään ei yhtä, vaan neljä laivaa!
Meidän ns. risteily ”neitsyys” on korkkaamatta täysin pitkien risteilyjen osalta. Itämerikin on tullut ylitettyä vain mahdollisimman nopesti Via Balticalle suunnistaessa. Siksi olenkin hieman hämmentynyt, koska tulen viettämään laivalla ennen joulua liki pari viikkoa.
Marraskuu – Lissabon
Marraskuussa suuntaamme Portugaliin. Lennämme Lissaboniin, mutta jatkamme siitä välittömästi kohti Portoa ja Douron laakson viinialueita.
Porton kaupunki on Pohjois-Portugalissa Atlantin rannikolla sijaitseva Portviinin koti, jonka vanhakaupunki Ribeira on Unescon maailmanperintökohde.
Douron ”viini”laakso on niin ikään Unescon maailmanperintökohde ja se sijaitsee noin puolentoista tunnin ajomatka päässä Portosta. Sieltä löytyvät viiniviljelmät, sekä kuuluisimmat viinitalot kuten Sandemanin Quinta do Seixo.
Joulukuussa koittaa ”Itämeren joulu”
”Itämeren joulu” on Itämeren kolmen varustamon: Eckerö Line, Tallink Silja ja Viking Line, järjestämä lehdistömatka. Matkaan lähdetään Helsingistä Tukholmaan Viking Linen kyydissä. Tukholmassa vietetään päivä kierrellen ja sitten illasta suunnataan Tukholmasta Tallinnaan Tallinkilla. Tallinnassa on vielä vaikka mitä ohjelmaa ja tämän jälkeen palataan Eckerö Linen Finlandialla Helsinkiin.
Olen ollut todella huono käymään Ruotsin tai Tallinnan risteilyillä. Osin se johtuu tietenkin siitä, että Oulusta ei hypätä laivan kyytiin noin vain. Nyt tuleekin kokemuksia kerralla monesta eri laivasta.
Tässä reissussa on mielenkiintoisen maaohjelman lisäksi peräti kolme jouluillallista. Aivan loistavaa jo siksikin, että muuten jäisivät lanttulaatikot ja kinkut meiltä syömättä. Jouluna kun olemme aivan toisenlaisten ruokapatojen ääressä. (Kuvat Tallik Silja, Tallink Victoria).
Joulu ja Uusi Vuosi Aasiassa | Star Clippers + Thaimaa + Myanmar + Vietnam + Kuala Lumpur
Lennämme ennen joulua Finnairilla Bangkokin kautta Phuketiin ja tasoittelemme aikaeroa muutaman päivän. Sitten onkin aika astua laivaan. Ja minkälaiseen laivaan..!
Star Clippers varustamolla on kolme purjelaivaa, joista yhteen astumme kymmeneksi päiväksi. Risteily kulkee Ko Surinin ja Langawin välin, poiketen mm. Similanilla ja seitsemässä muussa ”paratiisi”kohteessa.
Teemme tuon risteilyosuuden yhteistyössä Star Clippers varustamon kanssa, mutta muuten matka on täysin omakustanteinen. Jos lukijasta nyt tuntuu hassulta, että erittelen kuluja jo tässä vaiheessa, niin selitys on se, että haluan pitää kaiken läpinäkyvänä ihan ensimmäisestä maininnasta asti.
Risteily on pitkän aikataulujen sovittelun tulos ja olenkin melkoisen täpinöissäni siitä. Tai oikeastaan koko reissusta. Ehkäpä hieman liikaakin, sillä upgradasin meidät juuri SIN-HEL välille businekseen. Olen koko vuoden ollut käyttämättä Finnairin pisteitä, joten niitä on kertynyt ihan reippaasti säilöön. Hitsit kun kutkuttaisi laittaa menokin makuupaikoille, mutta jospa nyt hillitsisin itseni. Kultakorttilaisina voimme valita istuinpaikat tietyin rajauksin veloituksetta, joten menoon on varattuna jo varauloskäyntipaikat.
Phuketin jälkeen suuntaan itse Myanmariin. Olen Mandalayssa vain muutaman päivän, mutta tarkoitus on kiertää niin paljon kuin mahdollista tuossa ajassa. Jos paikka on kiva, niin ainahan sinne pääsee takaisin. Teppo taas lähtee Vietnamiin. Vietämme joulun erossa toisistamme, mutta ehkäpä kestämme sen..?
Myanmarin jälkeen lennän Vietnamiin itsekin ja kohtaamme Da Nangissa. Sieltä suuntaamme katsomaan ainakin Hoi Anin pikkukaupungin ja My Sonin temppelialueen. Tarkoitus on ottaa hieman rauhallisemmin hetki, ennen kuin alkaa viimeinen rutistus.
Uudeksi vuodeksi lennämme Malesian Kuala Lumpuriin ja sieltä sitten Singaporen kautta takaisin kotiin. Kuala Lumpur valikoitui uuden vuoden viettopaikaksi siksi, että sieltä saa majoitusta huomattavasti edullisemmin kuin Singaporesta juhlapyhien aikana.