Syöpä ja matkustus, matkustajavakuutus Matkasairaus, olemassa oleva sairaus, konsulikyyti, Suomen passi

Uusi passi ajoissa!

by Anna | TÄMÄ MATKA

Uusi passi ajoissa, tai olet ongelmissa

Uusi passi ajoissa! Hupsista! Olen tainnut tehdä ison munauksen. Passin uusimisen piti sujua ongelmitta. Nyt näyttää, että siinä ei olekaan mitään muuta kuin ongelmia. Olen jo aika tympääntynyt tämän kanssa. Onneksi Teppo on jaksanut tsempata ja sanoa, että asioilla on tapana järjestyä.

Kaikki lähti menemään pieleen jo alusta lähtien. Kuvantoimitus takkuili, ja minun piti käydä tunnistautumassa poliisilaitoksella. Netistä ei tietenkään saanut varattua aikaa (ensimmäinen vapaa olisi ollut 22.2), joten jonottelin muutaman tunnin sitten poliisiasemalla. Kysyin tiskillä onko passien toimituksissa viivettä nyt. Ei ole, eli saapuu viikossa kyllä, oli vastaus.  No ei saapunut, ja passi on nyt ”jossain”.

Juttu on nimittäin niin, että meidän pitäisi lähteä jo torstaina reissuun. Mutta miten minä voin lähteä, kun minulla ei ole passia. Tai on, mutta se ei ole voimassa kuutta kuukautta maahan saapumisen jälkeen. Pikapassia en enää ehdi saamaan, joten Express-passi on kohdallani ainoa vaihtoehto. Sen taas saa noudettua vain Helsinki-Vantaan lentoaseman poliisin palvelupisteestä. Vaihtoaikaa ei ole kuin 50 minuuttia. Yhtälö ei nyt vaikuta kovin hyvältä. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

Selityskin löytyi. Aamulehti tiesi kertoa, että tälle vuodelle ennustetaan hurjia passijonoja, kun 800 000 vuonna 2006 myönnettyä kymmenen vuoden passia vanhenee. Ensimmäinen piikki tulee jo näinä päivinä, koska Etelä-Suomen hiihtolomiin on enää reilut kaksi viikkoa aikaa.

Uusi passi ajoissa | Hanki passi sähköisesti

Liki kaikki pystyvät hankkimaan passin sähköisesti.  Jos sormenjäljet on otettu, nimikirjoitusnäyte annettu ja henkilötiedot pysyneet samoina kuuden edellisen vuoden aikana, ei käyntiä poliisilaitoksella ei tarvita, vaan passi lähetetään lähimmälle R-kioskille.

Olenko ainut, joka sählää passin kanssa?

 

 

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

44 comments

Passin toimitus pieleen - Ei lähdetty Vietnamiin - TÄMÄ MATKA 4 maaliskuun, 2016 - 6:51 am

[…] Tuskailin tässä passini kanssa taannoin. Jutun voit lukea täältä. […]

Reply
Johanna Hulda - Discovering Sunbeams 14 helmikuun, 2016 - 10:00 pm

Voi hitsi, toivottavasti sait passin lopulta ajoissa! Itse olen neuvoasi näemmä noudattanut, koska uusin juuri passini ja lähtöön on vielä yli kaksi kuukautta. Se tuli R-kiskalle varmaan allekin viikossa ilman mitään ongelmaa, vaikka pää näyttää olevan hieman kenossa passikuvassa. 😀 Ei käy kyllä kateeksi isojen kaupunkien virastojonoja.

Reply
Laura - Urbaani viidakkoseikkailijatar 14 helmikuun, 2016 - 8:21 pm

Sama meinasi käydä jonkin aikaa sitten. Loppujen lopuksi passin sai parin tunnin odotuksella ja alle viikon odotusajalla, kun marssi suoraan Pasilan poliisiasemalle hoitamaan homman. Silti, helpommalla pääsisi, kun hieman ennakoisi elämää. Kai sitä tulee matkailun suhteen liiankin rennoksi, kun on matkustanut tarpeeksi ja tällaiset niin sanotut pikkujutut meinaavat unohtua :).

Reply
Mr. Mondo 14 helmikuun, 2016 - 3:58 am

No kannattaisiko pistää johonkin kalenteriin, koska se vanhenee? Tossa ylhäällä Pirkolla olikin fiksu systeemi, niin ei tule ylläreitä.

Reply
Simo Ikävalko 14 helmikuun, 2016 - 3:00 am

Itellä oli kanssa viimeksi ongelmia passin haussa, ei tosin ihan yhtä viime tippaan ollut jäänyt. Mä kans menin poliisiasemalle jonottelemaan kun netissä näytti ei-oota mulle sopivina aikoina. Ensin oli kuva. Sitten sitä ei ollutkaan. Seuraavana päivänä sitten sama rumba uudestaan. 😀 Poliisit kysyy kyllä ihme kysymyksiä kun hakee uutta passia pelkällä ajokortilla. En mä tienny melkein puoliakaan niistä tiedoista, mitä poliiseilla musta on. 😀

Reply
Tanja 13 helmikuun, 2016 - 11:32 pm

Mä sain uusittua sekä normipassin että merimiessellaisen viimeisenä voimassaolopäivänä viime syyskuussa… Ei ees mennyt tiukille 😀 Ja en siis olisi päässyt edes töihin, jos ei olis ollut passi voimassa.

Pasilassa meni jonotellessa nelisen tuntia 😀

Reply
Miika ♥ Gia | matkakuume.net 13 helmikuun, 2016 - 10:57 pm

NIIIIN, monta kertaa on tullut katsottua noita passijonoja, että nykyään varaudun kyllä todella ajoissa ja huolella. Tässä on 6 vuoden sisään tullut uusittua niin monta passia tässä perheessä etten jätä mitään sattuman varaan. 🙂 Helsingissä ainakin oli vielä aiemmin lisäksi pari eri pistettä missä näitä asioita pystyi hoitamaan, eikä toisessa koskaan ole ollut jonoa, joten olen käyttänyt sitä, olkootkin että matkaan menee hiukkasen pidempään.

Tsemppiä! Jäämme jännityksellä odottamaan pääsitkö matkaan. 🙂

Reply
Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi 13 helmikuun, 2016 - 9:14 pm

toivotaan molempien käsien sormet ristissä, että ehtii ajoissa! eipä sitä näköjään itselläkään ole kaikesta huolimatta mitään käsitystä että koska se voimassaoloaika oikein päättyy, joten viime tippaan tulee jäämään… tälläkin kertaa… :-/

Reply
Veera Bianca 13 helmikuun, 2016 - 8:29 pm

Kääk! Et ole ollenkaan ainut joka sählää passien kanssa – lentokentällä töissä ollessa tuli vähän väliä erilaisia passisähläyksiä matkustajilla! Itselläni kaikesta yleisestä säätämisestä huolimatta ainut passimunaus oli kun passi varastettiin Hongkongissa enkä omannut siitä mitään kopioita tai muita henkkareita – siinä sai sitten suurlähetystöllä arvailla äidin siskon koiran kaiman nimiä henkilöllisyyden todistamiseksi 😀

Reply
Meidän matkassa / Monna 13 helmikuun, 2016 - 1:49 pm

Itse juuri uusin passini ennen edellistä reissua sen takia että voimassaoloajan täytyi olla vielä 6kk reissun jälkeekin. Itse panikoin kun unohdin koko ajan käydä passikuvissa mutta sitten kun vihdoin sen muistin niin passi tuli viikon sisällä, eli todella nopsasti. Harmi juttu, toivottavasti passi ehtii tulemaan!

Reply
Virpi / Täynnä tie on tarinoita 13 helmikuun, 2016 - 1:10 pm

Itse olen aina jo etukäteen panikoinut niin paljon passin ehtimistä mukaan reissulle, että olen tainnut aina olla aika ajoissa sen uusimisen kanssa. Tosin näin pienessä kaupungissa ajankin saa suht helposti, en ole tainnut ikinä varata aikaa vaan aina kävellyt vain poliisiasemalle, kun on pitänyt uusia passia itselle tai lapsille.

Reply
Sari Saviranta 13 helmikuun, 2016 - 10:51 am

Voi sinnuu! Vaikka passin kanssa niin harvoin pitää sählätä, niin on se vaan rasittavaa! Voin vaan kuvitella tuota sun turhautumisen määrää. Pitäneekin tsekkaa oma passi….

Reply
Meri / Syö Matkusta Rakasta 13 helmikuun, 2016 - 7:03 am

Hyi että mä inhoan kaikkea tollasta passien yms kanssa säätämistä! Mulla jää aina viime tippaan kaikki – joko omasta tai itsestä riippumattomasta sysytä. Pitääkin tästä juosta tarkistamaan, milloin oma passi vanhenee… Ei siitä onneksi taida kovin montaa vuotta olla, kun sen uusin. Kai.

Reply
anna-kaisa 12 helmikuun, 2016 - 2:45 pm

Toivottavasti pääsitte reissuun! Itsellä ei ole koskaan ollut passin kanssa mitään ongelmia. Mutta Intian viisumin kanssa oli kerran läheltäpititilanne, joten ymmärrän tunteen, miltä tuntuu odottaa pereutuuko reissu vai ei. Se ärsyttävä epävarmuus! Olin toki ollut tuon viisumin kanssa ajoissa liikkeellä, mutta minulle kävi niin kuin sinullekin, että tuli yllättäviä mutkia matkaan. No, sain kuin sainkin noudettua viisumin lähetystöstä ja pääsin seuraavana päivänä matkaan. Kiitti vinkistä passin sähköiseen uusimiseen!

Reply
Miraorvokki/Pöndekengissä 12 helmikuun, 2016 - 9:50 am

Luin tämän jo aikaisemmin. Palasin nyt kommentoimaan. Oma passini on voimassa 2019 asti. Avokin matkailu ei ole niin usealukuista kuin allekirjoittaneen. Pomo oli sitten päässänyt avokkia muistaa ja hän lähtee työporukan kanssa laskettelemaan Svetsiin. Ihan hyvään aikaan, tuo 10 vuoden passi menossa juuri vanhaksi eikä henkilökorttia herralla ole 😀 Eilen tuli kotiin valokuvat ja katotaanpas kuinka käy passin kanssa, jääkö herra laskettelureissusta……. Onhan tässä nyt vielä ”vähän” aikaa…

Itse olen aina todella tarkka matkustusasiakirjoista, varsinkin kun työn puolesta joutuu neuvomaan matkailijoita usein passien kanssa.

Reply
Anna / Muuttolintu 12 helmikuun, 2016 - 6:04 am

Huh, miulla passin uusiminen edessä seuraavalla Suomen matkalla. Pikapassia en onneksi ikinä ole tarvinnut. Seuraavalla kerralla otan saletisti itse kuvan, sen verran hirveitä ne aina onnistuu ottamaan kaupoissa 🙂

Reply
Huli/Meanwhile in Longfield.. 11 helmikuun, 2016 - 7:56 pm

Ongelmitta ollaan selvitty täällä, ainakin tähän asti. Mutta nopeasti se viisi vuotta menee, pitääkin tarkistaa milloin oma passi sanoo itsensä irti!

Reply
Jenni / Unelmatrippi 11 helmikuun, 2016 - 6:52 pm

Tuollaista tilannetta odotellessa! 🙂 Toistaiseksi olen onnistunut huolehtimaan passin ajoissa uusittavaksi, mutta en nyt varsinaisesti ihmettelisi, jos vastaavaa sattuisi itselle. Passit kun ovat nykyään vain sen 5 vuotta voimassa, ja sellainen aika tuntuu hujahtavan tajuttoman nopeasti. Toivottavasti kaikki järjestyi parhain päin!

Reply
Tiia/ReiseReise 11 helmikuun, 2016 - 1:35 pm

Joo, kyllä reilu vuosi sitten jännitin myös ehtiikö passi saapua ajoissa, onneksi ehti. Kannattaa kyllä olla ajoissa hakemassa uutta passia, nuo jonot ovat kyllä jäätävät, tai ainakin Helsingissä vuonna 2014(?). Uusi passini sitten täällä Vaasassa, koska silloin ei vielä ollut kiire, mutta sitten se vähän venyi ja hups saikin jännittää. 😀 Seuraavaksi onkin uusintareissu vuorossa vasta 2020, pitäisi olla helppo muistaa!

Reply
Pirkko / Meriharakka 11 helmikuun, 2016 - 12:09 pm

Minulla on Wunderlistissä (tehtäväapplikaatio) passien vanhenemispäivät merkitty jotain 9 kuukautta ennen niitä. Arvioidaan sitten siinä vaiheessa, että onko tulossa matkoja, joissa on tuo ”voimassa 6 kk matkan jälkeen” sääntö ja tilanteen mukaan uusitaan silloin tai vasta vähän myöhemmin – mutta kuitenkin hyvissä ajoin. Kun aikaa ei tarvitse ensi viikolle, niin ainakin Espoossa on sellaisen yleensä saanut kohtuuajassa jopa haluamaansa aikaan tyyliin aamusta ennen töihin menoa tms. Voi olla ettei seuraavalla kerralla tarvita edes sitä aikaa, en ole vielä tsekannut.

Reply
Eevi / Rento matkablogi 11 helmikuun, 2016 - 8:25 am

Meillä J:n passi on pyörähtänyt pesukoneen kautta mutta vielä se toistaiseksi on silti hyväksytty, myös jenkeissä… No kunnes koittaa se päivä että sen meno torpataan jollain lentoasemalla. Vissiin pitäisi uusia se passi varuiksi ennen kuin niin käy! 🙂

Reply
Jeppe 10 helmikuun, 2016 - 6:50 am

Jos on vain Euroopan matkoja tiedossa niin kannattaa hommata henkilökortti niin ainakin niille aina pääsee.

Reply
Ritva-Liisa 9 helmikuun, 2016 - 6:31 pm

Täällä sitä ihmetellään, että joko passipiina sai onnellisen päätöksen vai missä mennään?

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA 9 helmikuun, 2016 - 8:44 pm

Ritva-Liisa

Joskus ongelma voi saada rinnalleen vielä toisen ongelman…

Reply
Kiia 9 helmikuun, 2016 - 5:58 pm

Huh huh ja huh! Uusin omani juuri viime syksynä ennen Senegalin reissua. Oli kyllä kuumottavat tunnelmat kun havahduin passin uusintaan tietysti viime tipassa ja jono oli kuulema melkoinen. Noh tuli onneksi tavallisella toimitusajalla ja ajoissa!

Reply
Terhi / Muru Mou 9 helmikuun, 2016 - 6:46 am

Mulla oli kerran aika läheltä piti tilanne: olin Kreikassa kun tajusin, että minun pitää uusia passini Dominikaanisen tasavallan työviisumia varten – sinne kun olisi lähtö muutamaa viikkoa myöhemmin ja sitä ennen oli tarkoitus käydä lomalla Israelissa. Tuli äkkilähtö Suomeen, sain onneksi nopeasti ajan poliisilaitokselle ja tilasin passin pikana. Sen jälkeen alkoikin se jännittävin vaihe, kun passi piti lähettää Tukholmaan Dommareiden lähetystöön viisumia varten ja Israelin matka lähestyi uhkaavasti. Viisumihakemuksen olin tehnyt jo etukäteen, mutta vanhalle passinumerolle, enkä tiennyt kuinka kauan asian selvittelyssä Tukholman päässä menisi. No, onneksi pohjoismaalaisella tehokkuudella asia hoitui todella nopeasti ja sain passin ajoissa ennen lähtöä. Mutta kyllä siinä hieman ehti muutama paniikinomainen ajatus käydä mielessä.

Toivottavasti ehdit saada passisi!

Reply
Essi / family and a map 8 helmikuun, 2016 - 7:41 pm

Meilläkin pari passia vanhenee tänä vuonna…täytyy varmaan jo nyt ruveta varaileen aikaa ja tutkailemaan mitä kaikkia uudistuksia tuohon passin hakuun on nyt sitten tullut. Toivottavasti sait passisi ajoissa ettei tartte ruveta säätämään mitään lisäjuttuja.

Reply
Teea | Curious Feet 8 helmikuun, 2016 - 6:44 pm

Passisähläilystä tulee aina vain mieleen eräs taukki ystäväni, joka passin revettyään oli päättänyt sitä itse teippailla. Oli kyllä päässyt monta reissua tekemäänkin sen jälkeen, mutta sitten kerranhan se matka tyssäsi Pirkkalan lentokentälle kun olimme matkustamassa porukalla Lontooseen. Hän jäi sitten kotiin :D. Passi oli virhe-erää ja hän olisi saanut uuden passin ilmaiseksi kuten itse sain, mutta ei vain ollut saanut aikaiseksi asiaa hoitaa.

Toivottavasti ehtii se passi nyt tulla! Onneksi tässä on vielä muutama päivä 🙂

Reply
lena / london and beyond 8 helmikuun, 2016 - 2:30 pm

Voi ei! Mä pidän peukkuja passin kanssa. Toivottavasti kaikki sujuu niinkuin pitää. Mulla kävi ihan samanlainen kämmi kun olin menossa Taiwaniin. Passi oli kyllä koko ajan siellä voimassa, mutta meidän piti mennä sitten Thaimaan kautta kotia ja sitten ei ollutkaan enää 6kk voimassa (5,5kk tietenkin…en tosin uskaltanut riskeerata hah). Ei siinä mitään, Lontoon suurlähetystöstä pikapassi seuraavaksi päiväksi Helsinki-Vantaan poliisilaitokselle melkein 200e köyhempänä. Kannatti tosin maksaa, ei ainakaan tarvinnut odotella ja jonotella – toki sen passin olisi voinut tilata aiemminkin mutta heräsin tämän asian kanssa vähän myöhässä. Lentoasemalta sitten suoraan Taiwanin viisumeita hakemaan, aika vähän kortilla. Ei tosin auta muita syytellä, ihan oma vika mullakin 🙂 Toivottavasti nuo Suomen päässä olevat ruuhkat eivät pilaa kovin monen matkasuunnitelmia.

Reply
lifewithoutseasons 8 helmikuun, 2016 - 2:19 pm

Teppo on oikeassa, asioilla on tapana järjestyä. 😉 Lupasivat passin viikossa, joten teidän on se myös saatava. 🙂 Toivotaan parasta.

Reply
Stacy 8 helmikuun, 2016 - 9:57 am

Mun ainoa sählääminen passin kanssa ikinä oli, kun se pääsi kastumaan. Sen lehdet ovat vieläkin ryppyisiä.

Reply
Teija / Lähdetään taas 8 helmikuun, 2016 - 9:39 am

Voi ei! Toivottavasti passi saapuu tänään.
Meillä meinasi tulla viime kesänä kiire Islan passin kanssa, kun passia voi hakea vauvalle vasta sitten, kun hänen nimensä näkyy maistraatissa, ja siihen menee muutamia päiviä, vai meniköhän kauemminkin.. Aikaa ei siis voinut varata, ennen kuin oli varma siitä, että nimi näkyy poliisille. Joka tapauksessa kaikki pääkaupunkiseudun passiajat olivat täynnä pitkälle heinäkuulle, ja meidän ensimmäinen passillinen matka oli heinäkuun puolivälissä. Ajettiin sitten Forssaan, tosin samalla matkalla jatkoimme Poriin. Ja siellä oli jopa niin hiljaista, että vaikka olimme varanneet matkaan aikaa tunnin liikaa, pääsimme luukulle saman tien.

Reply
Heidi / Maailman äärellä 8 helmikuun, 2016 - 7:26 am

Voi kauheaa, tollaista jännitystä ei todellakaan kaipaisi loman alkuun! Toivottavasti passi ehtii tulla! Itselle ei ole vielä (täytyy koputtaa puuta), käynyt passisähläilyä, mutta miehelleni siitäkin edestä. Kiperin tilanne oli joitain vuosia sitten, kun minä olin mennyt edeltä Espanjaan ja miehen piti tulla perässä. Hänellä sattui olemaan ennen Espanjaan lähtöä Helsingissä työkeikka (asuttiin silloin Kuopiossa). Oli tajunnut ottaa Helsinkiin mukaan vaatteet Espanjaa varten mutta ei ollut sitten yhtään ajatellut, että pitäisihän se passikin ottaa. Oli lentoaamua edeltävänä iltana käynyt ostamassa kaupasta herkkuja ja päättänyt mennä hotellille katsomaan Suomen peliä ja rentoutumaan. Kesken pelin oli sitten yhtäkkiä tajunnut – hitto, mulla ei oo muuten passia. Rentouttavan jääkiekkomatsin sijaan tuli sitten aikamoinen säpinä. Onneksi hän sai valjastettua isäni Kuopion päässä etsimään asunnostamme passin ja lähtemään sitten vastaan tuomaan sitä. Ei olisi nimittäin ennen lentoa ehtinyt millään käydä Kuopiossa ja tulla takaisin. Lentokentän pikapassipaikkakin oli silloin sopivasti kiinni.

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA 8 helmikuun, 2016 - 8:54 am

Hui, onpa ollut tuokin kokemus…

Olen kuullut paljon näitä, että on otettu vahingossa lapsen passi. Kiva sitten katsella kentällä, että ei tuo nyt taida mun kuva olla : )

Reply
Saana · Live now – dream later 8 helmikuun, 2016 - 5:56 am

Hyvältä näyttävät uudet tsydeemit täällä! 🙂 Ja hei, kiitos muistutuksesta. Kuulun itse niihin ”oveliin”, jotka uusivat passinsa viime tipassa lakimuutoksen voimaanastumista edeltävänä päivänä (ja tästä syystä olen kärsinyt 10 vuotta aivan hirveän järkyttävästä kopperossa napatusta passikuvasta), vaikka passi olisi ollut vielä vuoden päivät voimassa. Niin sekin 10 vuotta sitten hurahti. Ehkä olisi tosiaan syytä aloittaa uuden passin hankintaoperaatio ajoissa ennen nykyisen voimassaolon umpeutumista, varsinkin tällaisena äkkilähtöreissaajana…

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA 8 helmikuun, 2016 - 6:26 am

Kiitos Saana!

Joo, kyllä nyt tämän kokemuksen opettamana suosittelen uusimaan sen passin mielummin liian aikaisin, kun liian myöhään…

Minäkin taktikoin aikanani ja uusin passin tuosta syystä. Säästö se on pienikin säästö : )

Reply
Petri 8 helmikuun, 2016 - 5:49 am

Olet? 🙂

Piti hankkia uusi passi pari viikkoa sitten kun vanhasta loppui sivut. Kuvat korttelin toisella puolella valokuvaamossa suoraan verkkoon, passin tilaus verkossa. Sen verran ”tökki” että Poliisi palasi palvelussaan asiaan kertomaan että vanha passini on voimassa ja pitäisi ensin ilmoittaa kadonneeksi tai tuhoutuneeksi. Vastasin että se on täynnä ja prosessi jatkui samantien. Pari viikkoa kesti alusta loppuun, joka taitaa olla ns. normaali toimitusaika.

Sen verran meni ”pieleen” että ei tullut lähimmälle R-kioskille.

Ei kai noissa Poliisin ajanvarauksissa ole lähiviikoille tai -kuukausille ollut tilaa enää vuosikausiin?

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA 8 helmikuun, 2016 - 5:54 am

Myönnän syyllisyyteni : )

Kunnioitettava saavutus saada passi täyteen!

Mun sisareni passi meni kerran Helsingin sijasta Loimaalle. Sai sitten veloituksetta jonkun väliaikaisen passin lentokentältä.

Tuossa just Rami kertoi, että Tampereella oli ollut vapaita aikoja jossain vaiheessa runsasti lähipäiville. Sitten tuli tuo uutinen, ja nyt on kaikki ajat viety.

Reply
Ritva-Liisa 8 helmikuun, 2016 - 5:04 am

Voihan sentään? Viimeinen oljenkorsi on se, että ostatte uudet menoliput Helsinkiin joko aiemmaksi torstaina tai mieluummin keskiviikoksi että ehdit express-passin hankintaan. Kallis ja lisäjärjestelyjä tuottava kyllä tämä vaihtoehto, mutta viimeinen mahdollisuus kuitenkin.

V 2011 jouduin hommaamaan pojalle expressin ja se onnistui silloin vielä Oulussa, muuten olisi herralta matka jäänyt väliin. Aikainen aamulento oli silloinkin, ja edellisenä päivänä klo 14 pakatessa poika ilmoitti ettei passia löydy. Sentään parikymppinen, itse säilytti tavaransa mutta kun ei löydy niin ei löydy. Tällä raflaavalla syyllä sitten poliisilaitokselle uutta hankkimaan ja vielä onnistui parissa tunnissa.

Nyt on näitä uudistuksia tullut ja asiat ovat vaikeutuneet. Ei voi Oulussa tätäkään hoitaa.

Tsemppiä, jospa se tilattu nyt kuitenkin vielä tulee, onhan tässä jokunen päivä aikaa.

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA 8 helmikuun, 2016 - 5:49 am

Olin tosi yllättynyt, että Oulusta ei sitä Express-passia saanutkaan.

Koskaan aikasemmin minulla ei ole olut mitään säätöä passien kanssa. Mutta kertahan se on ensimmäinenkin.

Jospa se nyt tänään tulisi, niin kaikki olisi kunnossa!

Reply
Kohteena maailma / Rami 7 helmikuun, 2016 - 11:37 pm

Aamulehden julkaisuhetkellä, Tampereen poliisiasemalle ei ollut tarjolla kuin vapaita aikoja. Ei sitten heti viitsitty varata (nuorimmainen tarvitsi tunnistamisen), joten muutaman päivän päästä varatessa noin kaikki ajat olikin varattu. No löydettiin sopiva, mihin saatiin kolme peräkkäin: yksi uusi, yksi vanhentunut ja yksi 6 kk sääntö. Toisin sanoen kannattaa tosiaan olla tarkkana näissä 6 kk säännöistä, tulihan se itsellekin yhtä puskista, mutta oli sentään reilu kuukausi toiminta-aikaa.

Sähköinen haku on kätevä. Niille jotka haluaa säästää hieman rahaa, jos perheellä useampi passi, niin verkkokaupasta saa eurolla passikuvan. Sen kanssa joutuu tosin menemään poliisilaitokselle, mutta selvisimme kolmen euron kuvilla 20 minuutissa poliisilaitoksen passihausta. Siinäkin suurin aika meni siihen, kun puolison passi oli vanhentunut ja se joutui tekemään tunnistamisen pitkän kaavan mukaan. Eli vinkki numero kaksi, hae uusi passi ennen kuin se on mennyt vanhaksi.

Toivotaan, että passi tulee ajoissa ja reissu ei vaikeudu sen vuoksi!

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA 8 helmikuun, 2016 - 5:33 am

Oulusta ei löytynyt vapaita aikoja kuin tosiaan kuun loppuun. Ajattelin olla nokkela ja katsoa lähikunnista. Ihan sama tilanne Haukiputaa, Liminka, Kiiminki. Kaikki täynnä.

Tuo sähköinen haku oli kyllä postitiivinen yllätys. Kuulin tuosta Verkkokaupan euron passikuvasta, mutta en sitten jaksanut ajaa Kaakkuriin (10km). Menin keskustan valokuvaamoon, ja heidän piti lähettää se tunnus. Sitä ei sitten koskaan tullut, ja piti soitella ja säätää kuvan kanssa aika lailla.

Kuvan voi muuten ottaa itsekin. Sekin on ihan luvallista, ja ainakin monelta bloggaajalta löytyy riittävän laadukas kamera siihen ; – )

Reply
Tanja/Levoton Matkailija 7 helmikuun, 2016 - 9:58 pm

Voi ei mikä tilanne, toivottavasti kaikki kuitenkin kääntyy parhain päin! Hyvä muuten kun kirjoitit tämän postauksen, muistin nimittäin että oma passi pitää uusia loppuvuodesta. Sähköisesti en ole vielä koskaan uusinut, jännä nähdä miten se toimii. Pitääkin varmaan ajoissa aloittaa passin uusimisurakka, kun noin monta passia menee tänä vuonna vanhaksi!

Reply
Anna| TÄMÄ MATKA 7 helmikuun, 2016 - 10:15 pm

Syyhän on täysin minun. Olisi pitänyt ajoissa tarkastaa voimassaoloaika. Vaikka olen kirjoittanut sen moneen Visa-hakemukseen ja maahantulokorttiin, niin en silti muistanut, koska se passi vanhenee.

Sähköinen uusiminen vaikutti todella näppärältä tavalta hoitaa tuo asia. Minäkin sain maksettua uuden passin ym. netissä.

Reply

Leave a Comment