Umbrian ihanat Perugia ja Bettona
Umbria jää usein Toscanan varjoon, mutta väittäisin, että osin suotta. Jos vertaa Toscanaa ja Umbriaa, on Umbria maisemaltaan ja luonnoltaan selkeästi vihreämpää, mutta ei suinkaan yhtään vähemmän maalauksellista.
Alueen oma erikoisuutensa on etruskien aikaisien asutusten paikoille kasvaneet pienet kylät, jotka on systemaattisesti rakennettu aina kukkulan laelle. Ja näitä kyliä on paljon. Ne eivät ole Toscanan alueen mahtavia, ja turistisoituneita linnoituskaupunkeja, vaan osin hyvinkin pieniä ja söpöjä muutaman talon, sekä kirkon kokonaisuuksia.
Perugia – Queen of the Italian hill towns
Perugia on Umbrian pääkaupunki, jossa on n. 160 000 asukasta. Sen historia on pitkä ja sieltä löytyykin etruskien rakennelmia 600-luvulta eaa. Kaupunkia ympäröi kaksi muuria: etruskien rakentama noin 3 km pituinen muuri, sekä ulompana keskustaa kiertävä keskiaikainen noin 6 km pitkä muuri, joka rakennettiin kaupungin laajennuttua.
”Queen of the Italian hill towns”, kirjoitti englantilainen J. Symonds matkakertomuksessaan viettäessään Perugiassa kymmenen vuotta vuosina 1870-1880. Ja kyllä! Olen samaa mieltä.
Perugian vanha kaupunki on kaunis
Hyvä tapa tutkia Perugian historiallista keskustaa, on jättää auto parkkihalliin. Rullaportailla pääsee nousemaan Perugian vanhan linnoituksen, Rocca Paolinan raunioiden sisällä ylös kaupunkiin Piazza Italialle. Linnoituksen sisällä olevassa avonaisissa käytävissä ja saleissa pidetään usein erilaisia näyttelyitä, mutta meidän vieraillessa mitään mielenkiintoista ei ollut tarjolla. Linnoituksen alimpaan ja ylimpää osaa yhdistää 120m pitkä käytävä. Nämä käytävät olivat oikeastaan aika pelotavia iltasella. Melko valottomia ja jotenkin uhkaavia.
Kaupungin keskus on tori Piazza IV Novembre. Se on ihana paikka kuluttaa aikaa päivällä ja illalla. Paikalliset tulevat itsekin sinne ”käyskentelemään”. Kaduilta löytyy kuppilaa joka lähtöön. On selkeästi turistipaikkoja sisäänheittäjineen, mutta myös ihan vakiasukkaiden suosiossa olevia patioita. Pidin Perugiasta välittömästi. Kujat olivat juuri sopivan varjoisia, talot juuri sopivan raffeja ja ihmiset juuri sopivan ”italialaisia”.
Bettona, mikä suloisuus
Pieni ja niin suloinen Bettona, on korkealla kukkulalla keskellä Umbriaa. Vanha kaupunki on ympäröity etruskien aikaisilla, 2500 vuotta vanhoilla hiekkakivisilla muureilla. Kaupungin sisään pääsee ajamaan valtavista puisista porteista. Aikanaan ne on lämäisty kiinni kun vihulainen on uhannut. Vaikka kuvassa porttikonki näyttää leveältä, oikesti tuntui että auto olisi voinut jäädä jumiin muurien väliin. Ja ne kujat, voi mikä loppumaton ihana sokkelo.
Kylä kuin kukka
Bettonan nimi juontuu todennäköisesti etruskien sanasta vettona = ennen meitä. Eli paikalla on ollut asutusta jo ennen etruskien saapumista. Tai sitten kylän nimi tulee sanoista beth-on=avioliiton koti. Beth voi myös olla buth, jolloin se merkitseekin = viettää yötä, eli viettää yötä kotona. Jokainen voi valita esitetyistä itselleen mieluisimman tulkinnan.
Kylässä järjestettiin vierailumme aikana kukkatapahtuma. Mammat olivat somistaneet talojensa edustoja pieteetillä ja arvovaltainen tuomaristo kierteli tutkimassa somistuksia. Tämä ei ollut mitään muutaman asukkaan hommaa, vaan koko kylä, kirkot, kaupat, kuppilat, kaikki oli somistettu kukin.
Päivällä kylässä ei tapahtunut yhtään mitään, mutta illasta maajussit saapuivat pelloiltaan, joivat pullollisen viiniä kylän ainossa baarissa ja lähtivät kotiin. Autoillaan. Mutta silloinkaan ei oikeastaan tapahtunut yhtään mitään. Näin täällä on eletty viimeiset viisisataa vuotta ja eletään edelleen.
Lisää Italia-aiheisia kirjoituksia löydät täältä.
Seuraa blogia : INSTAGRAM – FACEBOOK – BLOGIPOLKU – BLOGLOVIN’
17 comments
[…] kunta sijaitsee Perugian maakunnan kaakkois-osassa, vajaan sadan kilometrin päässä Perugian kaupungista,( josta löytyy ihana Bettonan pieni kylä). Norcia on Umbrian ja yksi koko Italian tunnetuimpia […]
[…] tunteeni, lue blogistani kirjoituksia matkasta läpi Como-ja Gardajärven ran-tojen, tunnelmointia Umbrian Bettonassa ja Assisissa sekä matkakertomuksia mm. Siennasta ja […]
[…] Bettonan suloisesta pienestä kylästä oli hyvä tehdä päiväreissuja pitkin Umbriaa. Välimatkat ovat lyhyitä, ja oli ihana vain rauhallisesti ajella ja pysähdellä ihailemaan maisemia tämän tästä. […]
Voi miten kauniin näköisiä maisemia! Näin loman lähestyessä juuri tuollainen paikka näyttäisi täydellisen rentouttavalta, mutta nyt suuntaan kuitenkin taas Berliiniin sykkeeseen.
Nämä oli myös mulle ihan uusia tuttavuuksia kohteina 🙂
Jotenkin tällä hetkellä kaipaisin viikon lomailua Toscanassa, joskin Umbriaa olen myös harkinnut. Umbriassa kun en ole ennen käynyt, niin se kiinnostasi kyllä kovasti. Italiassa kylät ja vanhat kaupungit ovat kyllä kauniita ja niissä on mukava nauttia erinomaisesta ruuasta. Tämäkään postaus ei sitä fiilistä ainakaan vähentänyt!
Mua on aina hämännyt tuo, kuinka niin monessa maassa Suomen ulkopuolella on ihan normaalia lähteä auton rattiin vielä viinipullollisen jälkeen. Ei tulisi itsellä mieleenkään. (Kauniita kuvia!)
Siis vau mitä kuvia, nuo auringonlaskut etenkin! 🙂 Mä en ole tainnut Umbriassa käydäkään. Jouduin hetken miettimään että olenkos, sillä nimi kuulosti tutulta mutta Matteo korjasi sitten asian ja olen käynyt Urbinossa. 😀 Italiassa riittäisi noita näkemisen arvoisia paikkoja vaikka vuodeksi. Ei ihme että italialaiset ovat niin kotiseuturakasta porukkaa. : )
Yllättäen minun huomioni kiinnittyy ensimmäisenä auringonlaskukuviin -ihan mahtavia kuvia. No anyway, tuntuu, että kaikki muut ovat käyneet Italiassa niin moneen otteeseen, että tuntuu lähes rikolliselta, että itse en ole ollut siellä koskaan. Kyllä näissä maisemissa kelpaisi kesää viettää 8).
Minäkin haluan vanhana muorina istuskella tuollaisella kujalla ja juoruilla naapurin kanssa!
Puit sanoiksi juuri sen, mitä italialaiset kylät ovat: kirkko ja jotain muuta. Kirkko on oltava, vaikka taloja olisi vain vähän. Viimeiset Italian-reissuni ovat olleet täsmäiskuja Biagio Antonaccin konsertteihin. Ehkä joskus taas kiertelemään – ja miksei näille hoodeille.
Upea Italia. Noilla kaduilla ja kujilla ja kuppiloissa on vaan sellaista tunnelmaa, jota ei muualta löydy.
Ollaan toteutettu kerran puolison perheen kanssa road trip Kreikassa ja koska homma oli niin mukavaa, ollaan mietitty uusintakeikkaa jonnekin muualle Eurooppaan. Italian Toscana on nimenomaan ollut ykkösenä listalla, mutta nyt Umbria nousi kyllä vahvaksi kilpailijaksi!;)
Voihan Italia minkä olet tehnyt! Loputon matkakuume sinne eikä tälläset kuvat helpota kaipuuta ollenkaan! 🙂 Johan tässä on kolme päivää ehditty olla kotona Italian reissun jälkeen.
Upeita maisemia, ihanan rosoisia taloja – niin italialaista! Itselläni on kokemusta Italiasta vain maan pohjoisosista, mutta samankaltaisia nuo rakennukset näyttävät olevan Umbriassa kuin sielläkin. Nuo muutamat sapuskakuvat toivat mieleen omia ruokamuistoja Italiasta. Mitenhän tässä kestää odotella ensi kesään, että pääsee taas paikan päälle italialaisia herkkuja maistelemaan… Olen tässä nimittäin vähän suunnitellut ensi kesälle visiittiä mm. Triesteen.
Nyt kun pääsin taas pitkästä aikaa Italiaan, en voi olla miettimättä millaista olisi lähteä sinne ihan kokonaan… Kielen varmaan oppisi nopeasti, eikä maisemiin kyllästyisi koskaan. Ehkä vielä joskus… 😉
Italian loputtomia (ilmeisesti) pieniä kyliä en usko innostuvani koluamaan, mutta tuo kukkatapahtuma olisi voinut sittenkin olla kiva nähdä. Tietysti sitten pitäisi koluta niitä kyliä riittävän pitkään, että osuisi paikalle sopivaan aikaan sopivaan paikkaan …
Italiaan ei kyllä kyllästy koskaan! Seuraava Italian kohteeni voisi olla juuri Umbria tai Toscana, mutta toisaalta haluan aina meren äärelle… Kauniilta, niin italialaisilta nämä Umbrian maisemat näyttävät. Ja ihanan rauhallisilta!