Oletan ihmisten ajattelevan matkabloggaajien olevan jotenkin systemaattisia ja analyyttisia matkakohteiden valinnassa. Tiedän, että tällaisia bloggaajia myös on olemassa. Itse kuitenkin olen täysin sulovilen-tyyppinen, joka ostaa kun halvalla saa ja tekee suunnitelmiin U-käännöksen lennosta, kuin Sipilä konsanaan.
Elokuun alussa oli tilanne, ettei kalenterissa ollut yhtään matkaa. Sitten tulivat Finnairin tarjoushinnat ja tilanne muuttui samantien.
Unkari – Tokaj
Käväisimme Unkarissa tässä viikko sitten. Tarkoitus oli ensin kierrellä Budapestissa, mutta melkoiset hellelukemat saivat mielen muuttumaan. Suurkaupunki ei ole välttämättä paras paikka +33C auringossa, joten auton keula kääntyi kohti Tokaijin viinialueita. Olipas mukava reissu. Kertomusta tulossa piakkoin.
Puola – Gdansk
Syyskuun lopulla suuntaamme Puolan Gdanskiin. Tähän liittyy sellainen ärsyttävyys Finnairin hinnoittelussa, että pakko hieman avata sitä. Etsin lentoja Oulusta-Helsinkiin tälle ko. viikolle, koska siellä on muutama tapaaminen. Hinnat olivat kaikille päiville kuitenkin 200 euroa ja halvemmat olisivat vaatineet yöpymisen tai kaksi Helsingissä. Tuskastuneena eksyin katselemaan tarjoushintoja Eurooppaan. Muutaman klikkailun jälkeen edessäni olivat lennot Oulusta Gdanskiin ja takaisin hintaa 157 euroa (ma-to). No voihan sen Helsingin keikan näinkin hoitaa. Viimeksi kävin Gdanskissa 2017 ja tykkäsin erittäin paljon.
Singapore
Marraskuussa lähdetään Singaporeen. Teppohan on asunut Singaporessa aikanaan, joten kaupunkiin on tietynlainen side. Tuntuu, että tuohon upeaan kaupunkiin on pakko päästä kerran vuodessa ja olemmekin katsoneet lentoja säännöllisesti. Nyt napsahti ja Finnairin lennot tuli ostettua hintaan 600 euroa. Itselläni on marraskuussa syntymäpäivä, joten tämä on samalla synttärimatka. Haluan katsomaan jälleen pandoja ja lopun aikaa syön ja syön ja syön. Oma reissuni kestää reilun viikon, mutta Teppo on Aasiassa pidemmän pätkän.
Joulumatka – UAE, Bahrain ja Oman
Ja sitten on joulu… Hiemanko tätä on jumpattu. Aasia ei houkuta, kun just on siellä käyty. Kanariansaaret on hinnoitellut itsensä ihan ulos meidän budjetista. Madeiralle olisi päässyt halvalla, mutta lentoajat oli mahdottomat. Etelä-Italia oli pitkään harkinnassa, mutta jäi nyt UAE:n jalkoihin. Tunti sitten löin kiinni lennot Dubaihin hintaan 500 euroa. Olemme reissussa liki kolme viikkoa ja erilaisia kuvioita on ilmassa useita. Oman, Bahrain ja jonkinlainen risteily nyt ainakin.
Matkamessut
Niin ja tammikuussa on matkamessut. Sen verran järjestelmällinen ihminen kuitenkin lopulta olen, että sinne on lennot ja hotelli varattu.
Tätä kirjoittaessa Teppo seikkailee Tukholmassa ja minä makoilen kotisohvalla Oulussa.
Mihinkäs sinä olet suuntaamassa?
2 comments
Oho ehditte jo Unkariinkin?! Wow, Tokaji kuulostaa upealta. Juttuja sieltä odotellessa. Ja Singapore, always a good idea!
Mulla tiedossa melkoinen reissusyksy ja (-talvi) myös. Parin viikon päästä Pietariin, no, viikonloppu vaan mutta ei ole vuosikausiin tullut käytyä eli jee.
Lokakuussa 3 viikkoa Indonesiassa, marraskuussa Mauritius & Seychellit. Tapaninpäivänä lähdetään kuukaudeksi Miamin kautta Karibialle ja Väli-Amerikkaan. Helmikuussa Etelä-Afrikka.
Sen pidemmälle en ole vielä suunnitellut, mutta nämä nyt ekaks. 😉
Kivoja kohteita tiedossa. Singapore on kiva kohde — ja haaveina on palata sinne 1,5 vuoden päästä viettämään tasavuosia, Singapore Airlinesin First classissa lentäen ja majoitus Rafflesissa tai Marina Sands Bayssa. Mutta sitä lähitulevaisuutta – ensi viikolla Libanoniin, vaikka nyt siellä alkaa taas ruuti olemaan aika kuivaa. Myöhemmin marraskuussa pari viikkoa Mauritius ja Reunion. Sitten voisi joku viikonloppu käydä (taas!) Prahassa. Muita matkoja — työmatka (”ripulimatka”) Intiaan ja Dubaihin.. mutta nämä eivät nyt mitään lomamatkoja koskaan ole olleet – ei todellakaan, vaan 18 tuntisia työpäiviä. Ensi vuosi vielä auki — paitsi yksi kuumottava matka myöhemmin toukokuussa.