Toppilansalmi, Oulu

Toppilansalmi, Oulu

syyskuu 21, 2016

Toppilansalmi, Oulu

Toppilansalmi puhkesi Oulujoen suuressa tulvassa vuonna 1724. Samalla syntyi Toppilansaari. Se on alue, missä olivat Oulun Asuntomessut. Toppilansalmen toisen puolen maa-alueesta taas käytetään nimeä Toppilansalmi. Alueelle loft-asuntoja tekevät rakentajat välttävät tietoisesti pelkkää Toppila-sanaa, sen huonon maineen takia. Meri-Toppila kun on se paikka, mistä poliisit käyvät etsimässä varastetut autot.

Toppilansalmella on pitkät perinteet Oulun satamapaikkana, mutta olosuhteiden muuttuessa ja aluskokojen kasvaessa se ei enää voinut toimia kaupungin pääsatamana, vaan kauppamerenkulun satamatoiminnat keskittyvät Oritkarin, Vihreäsaaren sekä Nuottasaaren satamien muodostamalle alueelle. Nykyisin Toppilansalmen satamakanaali on noin 1,5 km pitkä, ja leveys vaihtelee 50 metristä runsaasen 100 metriin.

Vielä 2005,  kun Asuntomessut alueella järjestettiin, oli Toppilansalmen puolella säilynyt joukko sataman aikaisia rakennuksia ja rakenteita. Nämä rappioromanttiset rakennukset saivat olla pitkään rauhassa, rakentamisen painopisteen ollessa Toppilansaaren puolella. Tämä kirjoitus on tehty vuonna 2013 ja sitä on päivitetty aina rakennuskantaan kohdistuvien muutosten myötä.

Vanhat aitat

Liki Hietasaaren siltaa sijaisee kaksi vanhaa hirsirakenteista aittaa ja nuorempi suolamakasiini. Rivistön neljäs aitta on palanut, mutta osia rakenteista on yhä pystyssä. Hirsiaitat kuuluivat jossain vaiheessa Åströmille. Niiden rakentamisajankohtaa ei tiedetä, mutta jo 1900-luvun alkupuolella samalle paikalle on kartassa merkitty kolme rakennusta.

Aittojen takana kulkee yhä raiteita, mutta rannan puolelta ne on purettu. Rakennukset eivät enää palvele kuljetuksiin liittyvää varastointia. Nyt rannan pusikkoinen kasvillisuus kätkee rakennukset meren puolelta, kun aikaisemmin edessä oli avoin näkymä Toppilansalmeen.

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Aitat paloivat

Edit: 1.5.2015 heräsin klo 02 savun hajuun ja mikäs se siellä paloikaan. Yksi aitta tuhoutui täysin. Toisesta jäi vain vaivoin pystyssä seisova luuranko, mutta kolmas onneksi säilyi.

IMG_8680
IMG_8686
IMG_8692

Oulu

Vain yksi on enää jäljellä. Kuva 2.7.2017

Vaasan höyrymylly

Tätä taloa sanotaan Vaasan (punaiseksi) höyrymyllyksi, joskin taloa päädyssä komeilevat sana valssimylly. Se rakennettiin 1920-luvun alussa. Ruista Toppilansalmen rannalla sijaitsevassa laitoksessa alettiin jauhaa 1924.

Mylly henkii todellista rappioromantiikkaa. Itse en sisälle kuvaamaan ole uskaltanut, mutta onneksi törmäsin netissä valokuvaaja Veikko Sarkkisen hienoihin kuviin. Hänen luvallaan käytän myös niitä tässä postauksessa. Hän on kuvannut todella hyvin Toppilansalmea ja alueita sen ympäristössä. Veikon muihin kuvin pääset tutustumaan täällä.

Vaasan omistuksessa mylly oli vuoteen 1984, jolloin se siirtyi Raisiolle. Se lakkautti elintarviketehtaan 1990-luvun alussa laman varjossa. Rakennusta ei ole pidetty kunnossa vuosikymmeniin ja muutamaan otteeseen se on yritetty polttaa.
Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Edit 21.8.2016 Kaleva: Entisen Vaasan höyrymyllyn purkutyöt ovat alkaneet tällä viikolla Oulussa Toppilansalmen rannalla. Vanhasta myllystä jää kertomaan vain meren puoleinen punatiilinen pääty. Se on tuettu erikoisrakenteella. Tilalle nousee vanhaa mukaillen uusi asuinkerrostalo.

Kaupunginpuoleinen pääty oli niin huonokuntoinen, että sen säilyttäminen osoittautui mahdottomaksi. Päädyn tiilet otetaan kuitenkin talteen ja niistä muurataan uuteen kerrostaloon toinen päätyseinä. Näin kerrostalo näyttää yhtenäiseltä katsoipa sitä mistä suunnasta tahansa. Asunto-osakeyhtiö Oulun Punainen Mylly valmistuu keväällä 2018.

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Oulu

Kuva 2.7.2017

Laitureita ja rantarakenteita

Toppilansalmen laitureita ja rantarakenteita on uusittu sitä mukaa, kun rakentaminen on toimenpiteitä vaatinut. Tämä osa uinuu vielä rauhassa, ilman paalutuskoneita ja nostimia.

Oulu-laiva Toppilansalmi

Alpo, Toppilansalmi

Ceydon, Toppilansalmi

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Edit: Ceydon upposi keväällä 2016. Kesän 2016 aikana laiva nostettiin ylös vedestä. Laitureiden purku alkoi sekä rantarakenteiden valmistelu.

Ceudon Toppilansalmi

Toppilansalmi

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

Tornion maihinnousun muistomerkki

Keskellä pusikkoa löytyy myös Tornion maihinnousun muistomerkki

Jatkosodan aikana, Neuvostoliiton painostamisen seurauksena, suomalaisten oli aktivoiduttava karkoittamaan saksalaiset Lapista. Ideoitiin maihinnousu saksalaisten selustaan Kemissä. Jalkaväkirykmentti 11 sotilaat kuitenkin huutelivat pitkin Oulua olevansa menossa vapauttamaan Kemin, jolloin operaation johto totesi yllätyshyökkäyksen idean romuttuvan hyvää vauhtia. Niinpä uudeksi kohteeksi valittiin Tornio, jonne sitten lähdettiin laivoilla Toppilan satamasta.

Vaasan höyrymylly, Toppilansalmi

  •  
  •  
  •  
  •  
21 comments

21 comments

Oulu on Paska kaupunni, mutta pyöräilijän paratiisi | TÄMÄ MATKA heinäkuu 2, 2017 - 11:24 am

[…] Voit lukea kirjoittamani jutun Toppilansalmen muista vanhoista rakennuksista, sekä rantarakenteista täältä. […]

Reply
sanna joulukuu 1, 2014 - 9:53 pm

Alueen nimi on oikeastikin Toppilansalmi. Ranta-Toppila on kokonaan uusi alue,jonka asemakaavakaan ei ole voimassa ja täydentää Meri-toppilaa että Toppilansalmea.

Reply
Anna Koskela joulukuu 2, 2014 - 1:58 pm

Mielenkiintoinen nimeäminen jos näin on.

Toisaalta onhan niitä muitenkin paikan nimiä, joissa vesi on yhdistetty kuivalle maalle: Haapajärvi, Joensuu, Juankoski, Kalajoki jne.

Reply
Kesän Sauna - TÄMÄ MATKA heinäkuu 7, 2014 - 11:02 am

[…] Nyt saunalla mietitään paikkaa Toppilasta, salmen rannasta. Tontti olisi entisen Vaasan Höyrymylly Oy:n punaisen tiilirakennuksen vieressä. Sauna rakennettaisiin paikalla oleviin kolmeen suojeltuun hirsimakasiiniin ja uuteen laajennusosaan. Näistä maisemista löydät kirjoittamani postauksen täältä, klik. […]

Reply
Blogihaaste: Esittele kotikaupunkiasi - Oulu - TÄMÄ MATKA maaliskuu 5, 2014 - 3:30 pm

[…] Kävin kesällä kuvailemassa siiloja ja vanhoja laiturirakenteita. Juttua niistä pääsen katsomaan täältä. […]

Reply
Mikael tammikuu 29, 2014 - 12:17 am

HUH HUH! Aivan mieletön toi Vaasan mylly! Harmi kyllä, jos sitä jo kunnostetaan. Toisaalta tosin mahtavaa, ettei sitä päästetty romahtamiskuntoon.

Reply
Anna Koskela tammikuu 29, 2014 - 8:10 am

Tällä hetkellä siitä on ikkunat otettu jo pois ja kaikki irtain heitetty vaihtolavoille. Pitääkin mennä kurkkimaan miten tuo homma etenee, kun kotia kerkiää.

Reply
Laura/Urbaani viidakkoseikkailijatar joulukuu 29, 2013 - 11:10 am

Nämä hylätyt paikat kyllä kiehtovat aina! Kiitti tästä Oulun seudun vinkistä, ehkä sinne vielä ehdin ennen näiden purkamista. Jyväskylästä yritin etsiä kiinnostavia paikkoja, mutta mitään ei ikävä kyllä löytynyt. Berliinistä sen sijaan löytyi taas ihan mahtavia paikkoja, joista jonkin aikaa sitten kirjoittelinkin!

Reply
Anna Koskela joulukuu 29, 2013 - 5:02 pm

Valitettavasti Vaasan punainen mylly on jo rakennusliikkeen kourissa. Mutta onhan noita muita vielä jokunen jäljellä…Ikävästi vaan vähenevät.

Reply
Nella Kaukokaipuu syyskuu 22, 2013 - 6:56 pm

Aivan mielettömiä kuvia taas kerran! Rakastan tällaista rappioromantiikkaa, olet kyllä mestari taltioimaan sitä kuviksi. 🙂

Reply
Katariina Koski syyskuu 22, 2013 - 9:08 pm

Hym 🙂

Jostain oikusta johtuen, olen linkittänyt kahteen kertaan saman jutun. Tuo juttu oli siis jo muutama viikko sitten esillä. Ensin meinasin pyytää että korjataan, mutta antaa olla 🙂 Linkitän sitten ensi torstaina sen, mikä nyt olisi pitänyt olla.

Reply
Veera Papinoja syyskuu 19, 2013 - 11:21 pm

Wow miten kauniita -näissä on uskomattoman hyvin taltioitu tunnelma! 🙂 Kiva kun olet mukana Instagram-kamppiksessa 🙂

Reply
Katariina Koski syyskuu 20, 2013 - 10:07 am

Kiitos, kiitos 🙂
Välillä onnistuu, välillä ei…..

Reply
Katja syyskuu 19, 2013 - 1:49 pm

Tuonne täytyy kyllä vielä tälle vuodelle tehdä pyöräretki! Harmi että kaikki vanha täältä puretaan, onhan noissa vanhoissa rötisköissä kuitenkin aina omaa tunnelmaansa. 😀

Reply
Katariina Koski syyskuu 20, 2013 - 11:20 am

Se on katsos sitä kehitystä sanoisi joku…Itse sanoisin että Oulu olisi kovasti kauniimpi, jos vanhat talot seisoisivat keskustassakin vielä paikoillaan.

Reply
Veera Papinoja elokuu 23, 2013 - 8:42 am

Mahtavia kuvia, kivaa että meillä on joukossa aina välillä näitä kotimaan maisemiakin 🙂

Reply
Katariina Koski elokuu 23, 2013 - 12:36 pm

Suomi on vähän aliarvostettu. Itsekin vaan intona yleensä kuvaan ulkomaisia kirkkoja, rantoja sekä maisemia ja niitä sitten hehkuttaa. Mutta eihän sitä huomaa, mikä on lähellä 😀

Reply
Satu VW elokuu 22, 2013 - 9:56 pm

Upeita kuvia, sekä sisältä että ulkoa! Jo Instagramissa näitä ihastelin. 🙂

Reply
Katariina Koski elokuu 23, 2013 - 12:35 pm

Tuolta noita röttelöitä löytyy kuvattavaksi ihan vierestä. Muutaman vuoden kuluttua niitä ei enää ole…

Reply
Nella Kaukokaipuu elokuu 22, 2013 - 3:47 pm

Oi että mikä postaus ja mitä kuvia! Hylätyt rakennukset ovat lähellä sydäntä, voi kun pääsisi käymään noissa itsekin. 🙂

Reply
Katariina Koski elokuu 22, 2013 - 4:07 pm

Näitä ” röttelöitä ” täältä löytyy vielä jokunen. Oulussa vaan on aina ollut tapana poltella pois kaikki, mitkä ovat rakennustoiminnan haittoina…

Reply

Leave a Comment