Tokio | Asakusa henkii rauhallista tunnelmaa

by Anna | TÄMÄ MATKA

Tokio | Asakusa. Majoituimme Tokiossa Asakusan alueella. Paikka oli rauhallinen ja kulkeminen lentokentälle sekä muualle Tokioon oli helppoa.

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa henkii rauhallista tunnelmaa

Majapaikkana meillä oli The Gate Hotel Asakusa Kaminarimon by Hulic, mukava ja hiljainen hotelli, jossa oli hyvä terassi ylhäällä.

Asakusan alueella on paljon pieniä käsityöläisten kauppoja, pikku ravintoloita ja Kabbabashi-katu, jossa myydään kaikkea tarpeellista keittiöihin ja ravintoloihin. Mukaan tarttui grillitikkuja, mausteita, kurkkupikkelssiä ja teetä. Kauniit Noren-oviverhot jätimme ostamatta.

Asakusan sivukaduilla voi ihmetellä sähköjohtojen vyyhtejä, pieniä puutarhoja sekä ylipäätänsä omalaatuista kaupunkirakentamista. Talot olivat aivan kiinni toisissaan ja ikkunat avautuvat toisen talon seinään. Tämä on seurausta japanilaisen kaupunkisuunnittelun väljistä periaatteista. Yksityistä rakennustoimintaa ei juuri ohjata. Asuntoalueiden infra on jätetty paljolti yksityisten harteille, kuitenkin ilman velvoittavia säännöksiä.

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa ja Sensō-ji temppeli

Asakusassa sijaitsee Tokion vanhin buddhalainen temppeli Sensō-ji. Vuosittain paikalla vierailee noin 30 miljoonaa ihmistä. Temppeli sijaitsi näppärästi aivan hotellimme vieressä, joten sen alueella tuli vierailtua muutamaan kerran.

Temppeliin kuljetaan kahden portin kautta, joita ensimmäinen on Kaminarimon-portti, vapaasti suomennettuna Ukkosportti.  Heti portin takaa alkaa Nakamise-Dorin kauppakatu, joka on täynnä matkamuistoja, leivonnaisia, kimonoja ja muuta turisteille tarkoitettu tavaraa. Matkamuistojen hinnat ovat ihan kohtuullisia ja itse sain henkittua lapsille tuliaiset ja itselleni pakollisen mangneetin näppärästi, samalla kun vaelsin eteenpäin kohti varsinaista temppeliä.

Seuraava portti on nimeltään Hozomon ja sitä kautta astutaan sisemmälle temppelin alueelle. Täällä alue laajenee ja kioskit muuttuvat uskonnollisia amuletteja ja ennustuksia myyviksi kojuiksi.

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa

Alueella on mahdollisuus saada Omikuji-ennustuksia. Helistele ennustusrasiaa muutamia kertoja. Poimi sitten tikku rasiasta ja katso siitä numero, laita tikku takaisin rasiaan. Etsi numeroa vastaava laatikko ja ota sieltä ennustus itsellesi. Lapuissa on tässä temppelissä myös lyhyt englanninkielinen kännös. Jos ennuste on huono, sido se temppelin ulkopuolella nauhoihin ja anna jumalten hoitaa ongelma.

Toinen asia minkä voi paikallisten tapaan tehdä, on parantavan, pyhän savun huiskuttaminen kipeään kohtaan. Savua kahmaistaan itseä päin ja se paikka mihin savu osuu, paranee. Suitsukkeissa olevaa hakaristiä ei kannata sekoittaa Natsi-Saksan tunnukseen, kuten joku höppänä Instagramissa ko. kuvan nähdessään teki.

Päätemppelin vasemmalle puolelle jää viisikerroksinen pagoda, joka on iltavalaistuksessaan varsin vaikuttava. Kun temppelialue hiljenee iltaisin ja rakennukset valaistaan upeasti, kannattaa vaeltaa ravintolasta takaisin hotellille tätä kautta, jos vain matkan varrelle sattuu.

Temppelin sivulla on pieni puisto, jossa etenkin aamuisin on nopeasti rukoilevia työmatkalaisia, lenkkeilijöitä, kouluun juoksevia lapsia, sekä mainos- ja muotikuvauksia. Alue onkin niin kaunis, että en ihmettele suosiota lainkaan.

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa

Tokio | Asakusa on ollut myös synninpesä

1840-luvulla Asakusan kaduilla vaelleltiin Punaisten lyhtyjen valossa. Alue ei silloin ollut osa virallisesti Tokiota (siihen aikaan Edoa), vaan sijaitsi pitkällä kaupungin rajojen ulkopuolella. Edon siivotessa prostituution pois alueeltaan, uudeksi paikaksi valikoitui Asakusa.

Prostituutio toi mukanaan muun viihdetoiminnan ja Asakusan kaupunginosa oli pitkälle 1900-luvulle Tokion tärkein huvittelukeskus. Se oli myös monen silloisen maailmanmatkaajan ihmetyksen aihe ja päätyi matkakertomuksiin synninpesänä. Toisen maailmansodan pommikoneet tuhosivat käytännössä koko alueen ja nykyisin Tokion yöelämän painopiste onkin siirtynyt länteen, Shinjukuun ja Shibuyaan.

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

17 comments

Tokio | Puistoja & Kukkaturismia | TÄMÄ MATKA 15 syyskuun, 2017 - 7:45 pm

[…] majapaikkamme lähellä oli Asakusan Sensō-ji temppelin sivulla pieni puisto, joka etenkin aamuisin täyttyi nopeasti rukoilevista työmatkalaisista, […]

Reply
Tokion kauniit puistot - TÄMÄ MATKA 14 toukokuun, 2014 - 9:50 am

[…] Tokio – Asakusan rauhallista tunnelmaa […]

Reply
Lotta Watia | Unagidon 28 huhtikuun, 2014 - 7:49 pm

Tuolla temppelialueella en olekaan pimeän aikaan vielä käynyt. Näyttää upealta! Menee ehdottomasti listalle ensi kertaa ajatellen.

Reply
Anna Koskela 28 huhtikuun, 2014 - 8:07 pm

Joo. Kannattaa mennä. Kaunista. (Kunhan ei sada. Meillä satoi kolme päivää putkeen)

Oli niin älyttömän hyvä tuuri, että temppelialue todellakin oli noin kahdensadan metrin päässä hotellista. Muuten olisi jäänyt vähemmälle huomiolle.

Reply
Jusu 28 huhtikuun, 2014 - 4:56 am

”Pommituksista huolimatta muutamia 50-luvun ja 60-luvun taloja löytyi vielä sieltä täältä”

Tuota…Tokiota pommitettiin vuonna 1944-1945, joten kai myöhemmän ajan taloja siellä on.

Reply
Anna Koskela 28 huhtikuun, 2014 - 7:00 am

Kiitos Jusu. Huomaan hieman nokkeluutta kommentissasi, mutta mietitäänpä…;-)

Lause voisi olla myös Wikipedian muodossa ”Toisen maailmansodan pommitusten vuoksi Tokiossa ei juuri ole yli 50 vuotta vanhoja rakennuksia, mutta Asakusassa erityisesti 1950- ja 1960-lukujen rakennuksia on enemmän kuin muualla Tokiossa”. Tämä on Asakusaan liitettävä piirre, joka on olennaista tuoda esille.

Mutta miksi opaskirjoissa ym. korostetaan tätä?

Sodan jälkeen Japanin teollistuminen jatkui hurjalla vauhdilla ja Tokio kasvoi lähes holtittomasti: paikoin rakennettiin jopa hökkelikyliä raunioiden päälle. 1980-luvun taloudellisen kasvun, ns. kupla-talouden aikana kaikki mahdollinen tila otettiin käyttöön. Vanhoja rakennuksia ei vaan Tokiossa ole kuin aivan satunnaisesti enää jäljellä.

Toivottavasti pääset itse tutustumaan paikan päälle.

Reply
Jusu 28 huhtikuun, 2014 - 8:27 am

Mutta eihän tuo johtunut pommituksista vaan talouskasvusta.

Reply
Anna Koskela 28 huhtikuun, 2014 - 8:53 am

Huomaan ristiriidan.

Luulen tavallaan ymmärtäväni myös, miksi tuo väite/tieto/lause joka nyt kiusaa sinua, on päässyt yleistymään nettiin ja opaskirjoihin. Normaalille turistille pommitukset kun ovat huomattavasti mielenkiintoisempi ja helpompi aihe selittää kaikki, kuin tylsä talouskasvu.

Mietin miten tuon lauseen voisi kirjoittaa toisin.
Edit: Päädyin poistamaan koko lauseen, koska minulla ei nyt ole aikaa ruveta laajemmin muokkaamaan postausta.

Kiitos mielenkiinnosta.

Reply
Susanna89 27 huhtikuun, 2014 - 11:32 pm

Hyvät ja tarkat kuvat!
ja ihania nuo kirsikankukat, maassa kun maassa

Reply
Anna Koskela 28 huhtikuun, 2014 - 7:02 am

Kiitos 🙂

Japani on kiitollinen paikka kuvata. Mihin vain kameransa suuntaa, aina on jotain mielenkiintoista tarjolla.

Reply
Anna Koskela 27 huhtikuun, 2014 - 1:07 pm

Oli erittäin hankala päättää mihin kaupunginosaan majoittuisimme, koska paikkoja oli niin monta tarjolla. Onneksi sattui nyt onnistumaan tämä valinta.

Kuvaamisessa on aina omat ongelmat, etenkin jos ei halua raahata jalustaa ja painavaa kameraa mukana. Siksi yö ja iltakuvissa tulee käytettyä paljon myös Lumia 1020 apuna. Nyt jostain syystä tuli kuvattua vähän? Oikeasti tosi vähän, hämmästyin kun katsoin kuvien määrää. Osittain siihen vaikutti sade ( satoi kolmena päivänä). Mutta ehkä oli myös niin paljon ihmeteltävää, että kuvaaminen yksinkertaisesti unohtui 😉

Reply
Jerry / Pako Arjesta 27 huhtikuun, 2014 - 10:10 am

Oli kivaa lukea kokemuksia Asakusasta toisen näkökulmasta :). Erityisesti, kun vielä yövyitte alueella. Hyvä, että olitte tyytyväisiä Asakusaan, koska varsinkin Tokiossa tuolla sijainnin valinnalla on todella suuri merkitys. Tuo koi-kuvan alapuolella oleva pikku pyhättö näyttää hymyilevän :P. Otit todella hienoja kuvia erityisesti öisestä Asakusasta!

Reply
Anna Koskela 26 huhtikuun, 2014 - 6:14 pm

Itse olin hyvin yllättynyt kuinka rauhallista Tokiossa oli. Tottakai ruuhka-aikana oli paljon ihmisiä liikenteessä, mutta itse koitin välttää liikkumista silloin metrolla. Jotkut ostoskadut olivat ihan täynnä ihmisiä ja sitten seuraava katu saattoi olla hyvinkin hiljainen. Mutta kyllä tuo Asakusa varmaan oli rauhallisimmasta päästä paikkoja.

Tokio on hotelleiltaan kallis ja kun varailimme hotellia, moni paikka oli täynnä. Me satuimme paikalle vielä juuri kun kirsikat lopettelivat kukintaansa ja sekin varmaan nosti hintoja. Olin oikeastaan vähän järkyttynyt, kun tajusin että mennään väkisinkin huoneen hinnassa reippaasti yli satasen. Toisaalta en halunnut mihinkään pieneen ja huonoon loukkoon, koska hotellihuoneet ovat muutenkin Japanissa tosi pieniä ja vaatimattomia. Ilmeisesti tämä hotelli nyt oli sellaista hyvää keskitasoa, ei missään nimessä hieno.

Reply
Annika - Tarinoita Maailmalta 27 huhtikuun, 2014 - 6:09 pm

Ok, kiitti Jerry ja Anna! Pitänee siis pitää mielessä tulevaisuuden varalle, ettei tuolle suunnalle kannata ihan minibudjetilla lähteä 😉 Mutta todellakin itsekin mielelläni yövyn siisteissä paikoissa hyvällä sijainilla, kuin halvoissa mutta monella puutteella..Itse juuri varailin hotellia Chamonixista Ranskasta ja erehdyin Trip Advisoria lukemaan, ja sen perusteella kaikki katsomani edulliset hotellit oli ihan kauheita 😛 Tuli sitten varattua astetta kalliimpi, mutta ainakin taatusti mukava paikka! Toivon mukaan nyt ainakin 😀

Reply
Anna Koskela 27 huhtikuun, 2014 - 7:48 pm

Mä itse varailin juuri hotelleja Saksasta ja Itävallasta kesällä sinne suuntautuvalle reissulle lapsien kanssa. Varailin ensin sellaisia halvempia, rupesin sitten miettimään ja katsomaan paikkoja tarkemmin. Periaatteessa olivat ihan OK, mutta en mä halua sitten kuitenkaan lasten kanssa lähteä mihinkään arveluttavaan. Pistin varaukset uusiksi ja nyt on sitten tilaa ja tasoa 🙂 Booking.com:in tietokone parka. Hyvin se pysyi vauhdissa mukana.

Mutta tosiaan, rahaa Tokiossa paloi asumiseen, muu olikin sitten edullista.

Reply
Annika - Tarinoita Maailmalta 26 huhtikuun, 2014 - 5:19 pm

Voi miten kaunis temppeli! Ja ihana tuo ennustusjuttu. Tykkäsin etenkin noista hiljaisemman näköisistä sivukujista, jotenkin Tokiossa mua varmasti hirvittäisi se ihmisten paljous.. Yhtään Japanin hintatasoa tuntematta kysäisen, että onko tuo 150€/yö suht ”normaali” hinta hyvätasoisesta hotellista, vai oliko teillä joku astetta hienompi huone? Uskomattoman kaunis tuo puisto, näyttää aivan valokuvaajan unelmapaikalta!

Reply
Jerry / Pako Arjesta 27 huhtikuun, 2014 - 10:05 am

Annika, vastaan vielä itsekin Tokiossa käyneenä, että on erittäin yleistä, että hinnat pyörivät reilusti yli sadassa eurossa, jos haluaa 3 tähden hotellin tai paremman. Eli ”ei-sesonkiaikaan” hinnat ovat silti yleensä korkeat. Joskus kuitenkin löytää todella hyviä tarjouksia 🙂

Reply

Leave a Comment