Tätä tuskin tiesit – 10 matkailufaktaa minusta

by Anna

10 matkailufaktaa minusta

Unelmatripin Jenni haastoi matkabloggaajat kertomaan 10 reissufaktaa itsestään. Tämän blogin takana toimi vielä vuonna 2020 pariskunta, joten osassa faktoista kerron miten tein asioita silloin, kun Teppo vielä eli. Toisaalta, vaikka matkustimme paljon yhdessä, olimme myös hyvin itsenäisiä. Mies ei koskaan pyrkinyt vaikuttamaan minun valintoihin. Hän ei halunnut esim. matkustaa Kiinaan, Myanmariin tai “maihin joiden nimissä on liikaa konsonantteja”, mutta ei myöskään koittanut vaikuttaa minun päätöksiin suunnata näihin paikkoihin.

Ikävä reissukaveria <3

10 matkailufaktaa minusta

1. Matkan suunnittelu on hyvin spontaania

Matkan suunnitteleminen tapahtuu hyvin spontaanisti. Yleensä se menee niin, että selaan lentotarjouksia, löydän jonkun mielenkiintoisen tarjouksen, tarkastan kalenterin, tarkastan Oulu-Hki yhteyden ja klik, klik. Varattu. En jaksa ns. “hieroa” jotain suunnitelmaa loputtomiin. Asia joko onnistuu helpolla, tai sitten se saa olla.

Lentolippujen oston jälkeen katson vuokra-autotilanteen ja varaan sen, mikäli saan hyvät ehdot. Riippuen kohteesta saatan laittaa muutamaan hotelliin kyselyn yhteistyömahdollisuudesta. Kun Teppo vielä pystyi työskentelemään tietokoneella, tämä hotellien kanssa kommunikointi oli hänen “hommansa”, mutta hiljalleen se siirtyi minulle.

Yleensä tässä vaiheessa minulla on vielä intoa kysellä vinkkejä, mietiskellä ajoreittiä ja tutkia Google Mapsia. Teen muistiinpanoja ja fiilistelen paikkoja. Jos aikaa lähtöön kuitenkin on kuukausia, reissu tuppaa hiljalleen unohtumaan ja sitten muutama päivä ennen lähtöä havahdun siihen, että minulla ei ole hotellia edes ensimmäiseksi yöksi. Koskaan en ole kuitenkaan kadulle jäänyt nukkumaan.

2. Lentäminen ei enää pelota

Pyrin niin paljon kuin mahdollista lentämään Finnairilla tai sen yhteistyökumppaneilla. Kun varaan liput, saan Finnairin koneeseen varattua samalla maksutta istumapaikan. Minulla on vakiopaikat joille haluan. Kotimaanlennoilla aina eturiviin ikkunan viereen. Ulkomaanlennoilla ikkunapaikalla ensimmäiselle varauloskäyntiriville. Pidemmillä lennoilla (yli 5 tuntia) yritän saada upgraden pisteillä businekseen. Monasti on tullut maksettua myös ihan rahalla upgrade. Teppo tykkäsi minua enemmän lentää busineksessa myös lyhyitä matkoja ja usein istuimmekin koneessa erillään.

Minulla oli kausi, jolloin pelkäsin lentämistä. Se hetki, kun lentokoneen lentoonlähtötehoja vähennetään 1000-1500 jalan korkeudessa, oli erityisen pelästyttävä. Matkustaja kuulee tämän moottoreiden äänen muutoksesta ja usein tulee aistimus siitä, että vauhti hidastuu. Koneen nokka painuu hieman alaspäin ja tuntuu kuin ylöspäin työntävä voima loppuisi. Aikanaan tarrasin aina tuona hetkenä Tepon käteen.

Kun Teppo sairastui, lentopelko väistyi. Tilalle tuli fatalismi. Tapahtumat näyttävät olevan sidottuja ennalta määrättyyn kohtaloon. Mitäpä minä sitä murehtimaan etukäteen. Joskus jopa toivoin, että kone putoaisi ja kaikki ongelmat olisivat hetkessä poispyyhkäistyjä. Kuolisimme yhdessä ja se sitä.

Jo pitkään olen suhtautunut lentämiseen hyvin rationaalisesti. Lentokoneet eivät tipu taivaalta noin vain. Käyn paikoilleni, laitan villasukat jalkaan, Netflixistä leffan pyörimään ja nukahdan yleensä nopeasti. Jos kyseessä on uusi lentoyhtiö ja eksoottinen reitti, saatan seurailla muiden matkustajien ja henkilökunnan touhuja pitkään.

3. Olen loppujen lopuksi aika varovainen ja arka matkustaja

Monasti törmään ajatukseen, että olisin jotenkin tosi rohkea matkustaja. Näin ei suinkaan ole. Olen hyvinkin turvallisuushakuinen, harkitseva ja jopa arka.

Selvitän kohdemaan tilanteen tarkkaan ja valmistaudun mahdollisiin ongelmiin niin hyvin kuin kykenen. Eksoottisissa paikoissa käytän paikallisten oppaiden palveluja tai ostan maapaketin, jotta minun on helpompi liikkua maan sisällä kohteesta toiseen. Paikan päällä noudatan annettuja ohjeita. Jos sanotaan, että pimeällä kaduilla ei kävellä, en todellakaan lähde kylille jalkaisin. Olen lähtökohdallisesti melko epäluuloinen kaikkiin lähestymisyrityksiin ja en hae itse kontaktia muihin.

Yritän ennakoida mahdollisimman paljon. Valitsen majoituksen, jossa saan autolle vartioidun parkkipaikan, etsin hotellin varauloskäynnin sijainnin valmiiksi, mietin mitä teen jos minut ryöstetään ja arvioin mikä liikkumismuoto (juna, bussi, auto ym.) on turvallisin. Hotellin ulkopuolella yritän olla “näkymätön”, siis käyttäytyä ja pukeutua niin, että en herätä vääränlaista mielenkiintoa. En kanna koruja mukanani, en käytä merkkivaatteita ja pidän kameran kassissa. Tiedostan myös sen, että yksinäinen nainen on aina melko heikoilla, etenkin niissä maissa joissa nainen on muutenkin arvoasteikossa kamelin ja koiran välillä.

4. Minulla on järkyttävän huono suuntavaisto

Minulla on täydellisen surkea suuntavaisto. Jos lähden johonkin suuntaan, yleensä kohde on täysin päinvastaisessa suunnassa. Kymmeniä ja kymmeniä kertoja Teppo kysyi mihin olen menossa, kun suuntasin määrätietoisesti johonkin suuntaan. Kun kerroin paikan, mies ei sanonut mitään, vaan lähti vain kävelemään edeltä. Puolustukseksi pitää sanoa, että vaikka oikea ja vasen ovat minulle vaikeita, oikea ja väärä eivät.

Koska suuntavaisto puuttuu, minua on turha yrittää ohjeistaa ilmansuuntia käyttämällä. Google Mapsin ohje: “aja suoraan-suuntaa koilliseen” -ohje on täysin hyödytön. Voin pyöriä kartta kädessä kadulla käsittämättä lainkaan miten päin olen sijoittunut siihen. Jopa laivan käytävillä kierrän keulassa olevaan hyttiin perän kautta. Melko hämmästyttävää, että olen aina kuitenkin löytänyt kohteet ja jopa takaisin hotelliin.

Minulle on kuitenkin yksi kyky, joka voi hämmästyttää muita. Jos olen käynyt jossain paikassa ja tupsahdan sinne vuosikymmentenkin jälkeen, pystyn suunnistamaan siellä vaikka torilta johonkin tiettyyn ravintolaan, nähtävyydelle tai tuttuun paikkaan ongelmitta. Etenen muistikuvien kautta, eli kun näen jonkun tietyn talon tai risteyksen tulee välähdyksiä joiden mukaan etenen. En siis kykenisi selittämään reittiä, mutta tiedän sen. Teppo tiedusteli monasti, että olenko nyt aivan varma mihin olen häntä viemässä. Kyllä, näissä tilanteissa olin.

5. Olen hirvittävän nipo hotellien suhteen

Jos maksan hotellihuoneesta suhteessa maan muuhun hintatasoon paljon rahaa, haluan myös vastinetta sijoittamalleni rahalle. Huom, ymmärrän oikein hyvin, että laatu maksaa. Puhunkin nyt niistä tilanteista, missä hintaan on leivottu luksus ja laatu sisään, mutta todellisuudessa sitä ei sitten löydykään.

En pelkää mennä valittamaan puutteista ja vaatia korjauksia. Kaakkois-Aasiassa ja suurelta osin Lähi-idässä tämä yleensä hoituukin helposti. Jos huone vaihdetaan parempaan puuteen tai epämukavuuden takia, se ei ole negatiivinen asia, vaan osoitus siitä, että hotellin henkilöstö osaa työnsä ja haluaa korjata virheensä.

Yleisimmät valituksen aiheet ovat toimimaton Wi-Fi, huoneen meluisuus tai näköalan puuttuminen jos sellainen pitäisi olla. Erilaiset hajut, ilmastoinnin kenkkuilu tai pölypallot aiheuttavat myös nopeasti marssimisen takaisin respaan. Jos jotain on luvattu (ilmainen parkkipaikka, huoneluokankorotus, kuljetus veloituksetta tiettyyn paikkaan jne.) haluan edun käyttööni. Selitykset eivät oikein käy, vaan asia on ratkaistava jotenkin.

6. Rakastan museoita, mutta vain laadukkaita sellaisia

Rakastan museoita. Mitä erikoisempi, sen parempi. Luultavasti erikoisin tähän mennessä on Islannin fallologinen museo.

Parhaimmillaan museo koukuttaa niin, että siellä kävelee tuntikausia huomaamatta ajan menoa lainkaan. Huonoimmillaan se on yksi tunkkainen haukoitus jo ovelta asti. Hienoimmat vierailemani museot eivät suinkaan sijaitse Euroopassa, vaan Lähi-Idässä ja Pohjois-Amerikassa. Louvre Abu Dhabi, National Museum of Qatar, Meksikon Museo Nacional de Antropología ja The Egyptian Museum Egyptissä ovat olleet sellaisia elämyksiä, että huh-huh. Myös Eremitaašin pitäisi sisältyä jokaisen elämään.

7. Kaikki reissuvaatteeni sopivat toistensa kanssa

Pidän sellaisista vaatteista joihin voin luottaa. Siksi ostan vuodesta toiseen samoja merkkejä ja malleja. Tästä on seurannut se, että kaikki reissuvaatteeni sopivat toistensa kanssa yhteen. Pakkaaminen on äärettömän helppoa ja ei vie pitkään.

8. Inhoan lapsia reisussa

En pidä lapsista reissussa. En omista, enkä muidenkaan. En halua lähelleni kuolaavaa vauvaa tai kiljuvaa uhmaikäistä. Tuskin sitä kiukuttelevaa varhaisteinikään kannattaa raahata mukanaan maailman toisella puolella pariksi viikoksi. Omia poikiani olen reissussa käyttänyt, mutta käytännön pakosta. Eli muuten en olisi itse päässyt reissuun. Nykyisin voisin ehkä 16-ja 18-vuotiaat nuoret mieheni mukaani ottaakin. Toista voisi jo totuttaa ulkomailla ajamiseen ja toinen voisi kantaa minun reppua. Tuskin he vaan lähtisivät. Parempi kuitenkin pelata varman päälle, ja olla kysymättä.

Jos voisin päättää, matkustaisin myös lentokoneessa, jossa ei olisi lapsia. Jos tarkkoja ollaan oikeastaan haluaisin myös aina yöpyä hotellissa, joihin alle 16-vuotiailla ei ole mitään asiaa. Onneksi tällaisia paikkoja tosiaankin on myös olemassa. Jostain ihme syystä ne ovat hyvin suosittuja.

9. Puhun erittäin huonosti kieliä

Matkabloggaajien oletetaan osaavan kieliä monipuolisesti ja on totta, että kommunikointi paikallisten ihmisten kanssa heidän omalla kielellään on usein matkan parasta antia. Jo muutama sana paikallista kieltä, vaikka vain tervehtiminen ja kiittäminen, saa hymyn kasvoille. Oma englanninkielentaitoni on todella heikko, mutta ihmeellisesti sillä ja muutamalla muunkielisellä fraasilla on pärjätty YK: jäsenvaltioista 82 kappaletta.

Tällaisia osaan:

  • Suomee ja savvoo, hiljoo ja kovvoo. Tämän lisäksi tsadia tai mikä sen nyt olikaan. Jotain etelän vetelän kieltä kuitenkin. Kato ku mä bunkkasin aikanani stadissa. Mutsi duunas mulle aina pari smörgarii, ennen ku mä lähin suhaa kuusfemmalla Ogelista Lauttikseen soittaa skittaa. 
  • Ruotsia: Osaan tilata IKEA:n kottbullarnat oikein hyvin Haaparannassa.
  • Espanja: Heti Epsanjan lentokentällä silmissä kiiltää Un café con leche y un Veterano, por favor.
  • Saksa: Haben sie Zimmer frei? solahtaa suusta hyvin. Pakotettuna saksalaiseen kohteliaisuuteen osaan myös kajauttaa guten Morgen ja auf Wiedersehen, sitä mukaa kun ihmisiä lappaa aamiaishuoneeseen tai poistuu sieltä.
  • Ranska: Piilevä, mutta ajoittain aktivoituva kieli. Kun ranskalaisen leipomon oviaukosta nenääni kulkeutuu tuore Baguetten, Flan parisienin tai Pain au chocolatin tuoksu, muistuvat mieleeni välittömästi sanat Bonjour, S’il vous plaît, Merci ja Au revoir.
  • Gastromia: Veau (vasikanliha), Oie (hanhi), Sauce-Chantilly (piparjuurta, majoneesia ja vatkattua kermaa) tai Crustacés (äyriäiset). Siis nämähän ovat sanoja, jotka jokaisen tulisi osata!

10. Olen hyvä autoilija

Jonkinlainen fakta lienee myös se, että osaan ajaa autoa ihan hyvin. Ja autoilen myös ulkomailla. Olen aina pitänyt autolla ajamisesta ja nykyisin en edes osaisi kuvitella autotonta elämää. Reissussa vuokraan aina menopelin, jos se vain vähänkin on mahdollista ja järkevää. En kuitenkaan ole tyhmänrohkea, eli infran ja liikenneturvallisuuden tulee olla sellainen, että maassa on suhteellisen turvallista ajaa.

Tepolla ei ollut viimeisinä vuosina ajokorttia, jolloin ajaminen jäi minulle. Mutta jo tätä ennen otimme yleensä kaksi kuljettajaa vuokra-autoon, sillä minäkin halusin ajaa. Ainoat tilanteet missä mies sai suosiolla ajaa koko ajan liittyvät Aasiaan. Kun kuskin paikka vaihtuu oikealle puolelle, ryhmittyminen kääntyessä, se kummalla puolella tietä risteyksen jälkeen pitää olla, manuaalivaihteisen auton vaihteiden vaihtaminen vasemmalla kädellä ym. menee minulle hyvin hankalaksi. 

Maantiellä olen elementissäni, mutta uusi kaupunki sisäänajoineen voi jännittää. Kaipaankin ajoittain hieman rohkaisua. Keski- ja Etelä-Euroopan vanhat kaupunginosat hotelleineen vaativat usein ahtaiden porttikonkien ja erilaisten kävelykatujen läpi ajamista. Silloin alan epäilemään, että eihän nyt tuosta voi ajaa? Miehen tehtävänä olikin patistaa minua lopettamaan ihmettely ja ajamaan eteenpäin.

Minulle ei ole ongelma ajaa yksin, mutta kyllä kartanlukija auttaa paljon. Kun itse joutuu keskittymään liikenteenrytmiin ja navigaattoriin, helpottaa huomattavasti jos vierustoveri katselee vähän etukäteen, mille kaistalle kannattaisi pyrkiä ja mistä liittymästä oltaisiin poistumassa. Kaverista on myös apua, jos on tiukka parkkipaikka, mihin auto pitää saada. Arvostan, että joku menee ulos näyttämään etäisyyksiä tai vaikka paikoittaa auton minun puolestani.

10 matkailufaktaa minusta -blogihaaste

Jos haluat osallistua 10 matkailufaktaa minusta -blogihaasteeseen, niin tässä ohjeet:

  • Kirjoita 10 matkailufaktaa minusta -blogipostaus, jossa kerrot otsikon mukaisesti 10 matkailuun liittyvää faktaa itsestäsi.
  • Linkitä jutussasi alkuperäiseen, Unelmatrippi-blogin liikkeelle laittamaan 10 matkailufaktaa minusta -postaukseen.
  • Haasta mukaan haluamasi määrä muita bloggaajia.
  • Haasteeseen voi halutessaan tarttua kuka tahansa bloggaaja myös ilman haastetta.
13 comments

13 comments

Sari / matkalla lähelle tai kauas 16 tammikuun, 2021 - 11:44 pm

Kiva lukea tätä juttua. Tuota arkuutta en oikein tunnista, jos kerran autollakin uskallat halkoa pitkin maita ja mantuja. Oma 10 kohtaa on suunnitteilla. Ehkäpä seuraavaksi.

Reply
Merja / Merjan matkassa 16 tammikuun, 2021 - 4:35 pm

Minulla on myös superhuono suuntavaisto. Kartan kanssa pärjään jotenkin, mutta ilman sitä voin pyöriä korttelia ympäri vaikka kuinka kauan. Myös sokkeloiset hotellit ja ravintolat ovat kauhistus. Jennin tavoin ravintolan vessareissu voi joskus olla jännittävä, kun ensin ei meinaa löytää vessaa ja sen jälkeen oma pöytä on kadonnut. Siitä huolimatta olen aina päässyt perille ja joskus jopa suorinta reittiä. Matkoja tulee varattua harvoin kovin spontaanisti. Parin vuoden takaisen Vilnan matkan tosin varasin kaksi viikkoa ennen lähtöä ja kun en jaksanut alkaa kyselemään kavereita mukaan (kukaan ei olisi noin lyhyellä varoitusajalla lähtenyt kuitenkaan), päätin mennä yksin. Spontaaniutta voisi harrastaa enemmän. Kun nyt vaan pian pääsisi jonnekin..

Reply
Sandra / The Present is Perfect 15 tammikuun, 2021 - 10:28 am

Jonkin verran olen jo oppinut blogin kautta, millainen matkaaja olet. Suurin yllätys oli tuo arkuus ja varauloskäyntien yms tarkistaminen. Minulle on tullut sinusta kuva, että suhaat aina pelottomasti menemään liikoja miettimättä. Tämä mielikuva on varmasti tullut siitä, että autoilet niin rohkeasti ja uskallat mennä hotellin respaan valittamaan, jos kaikki ei ole kuten pitää. Tästä syystä hotellipostauksiasi on aina viihdyttävää lukea, koska et katsele aina kaikkea vaaleanpunaisten linssien läpi.

Reply
Elina / elinanmatkalaukussa 14 tammikuun, 2021 - 9:28 pm

Tuo on kyllä inohttava kohta lennolla, ku kone tömähtää hieman alaspäin, säikähdän itekin sitä melkeen joka kerta vaikka tiedän, että se tulee ja kuuluu asiaan. Olipa kiva päästä ns. pintaa syvemmälle ja oppia uutta. Tuo on kyllä ihastuttava tapa vaan ottaa ja varata lennot sen enempää miettimättä. Meillä mies on hoitanut aina reissuissa kommunikoinnin englanniksi, kun on sen työkieli ja itellä heikompi sanavarasto. Mut hyvin sitä silti pärjää, vaikka olis yksinkin reissussa 🙂 Oon kans saanu sellaisen mielikuvan, et olisit tosi rohkea matkustaja 🙂 Ehkä kuitenkin lopulta ootkin, vaikket sitä itse koe?

Reply
Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning 14 tammikuun, 2021 - 3:34 pm

Pakko myöntää, että oon sun kanssa täysin samaa mieltä tuolta 8. kohdasta. Kuten joku kommentoikin jo tuonne, niin tuota ei juurikaan uskalleta sanoa ääneen, ettei leimaudu kylmäksi lapsivihaajaksi. Mä en ole koskaan ollut mikään perinteinen lapsirakas-ihminen muutenkaan, enkä varsinkaan halua omia lapsia, mutta rakastan silti mun veljen poikia. Lapset on myös siihen asti ihan ok esim. lentokoneessa, kunhan ne ei saa mitään järkyttävää raivokohtausta – mille nyt ei yleensä voi mitään. Mutta jos saisin valita, niin kyllä mäkin matkustaisin mieluummin niin, ettei ihan läheisimmillä penkkiriveillä tai viereisessä hotellihuoneessa ole mitään uhmaikäistä lasta kiljumassa. Toi johtuu lähinnä siitä, että mua ärsyttää suunnattomasti kaikki kovat äänet. Sen takia en erityisemmin välitä myöskään esim. koirista, jotka haukkuu koko ajan. Mutta en mä nyt kuitenkaan ole se ihminen, joka alkaa riehumaan, jos nyt satun vaikka junaan, missä joku lapsi saa karjumiskohtauksen.

Reply
Eveliina | Korkkarit rinkassa 11 tammikuun, 2021 - 7:28 pm

Olipa kiva tutustua sinuun hieman paremmin tälläisen listan kautta. 🙂 Samaistun moneen, mutta erityisesti tuo suuntavaistottomuus on vahvasti sama. Mun kyydissä olevat ystävät ovat jo joutuneet opetteleemaan sanomaan autossa oikealle ja vasemmalle kääntymisen sijaan “sun puoli ja mun puoli” tai sohiin käsillään. 😀

Reply
Asko Leppilampi 11 tammikuun, 2021 - 6:58 pm

Hauska kirjoituskohde tällä kertaa sinulla. Jännä havaita kuinka erilaisia me olemme ja hyvä se. Joihinkin asioihin tuolla samaistuin ja joihinkin en yhtään. Me suunnittelemme osan matkoista todella pitkällä tähtäimellä ja joskus viikon varoitusajalla. Eläkeläisillä on helppoa. Normaalisti meillä on se 5 matkaa varattuna, mutta nyt vain pari tälle vuodelle. Toivottavasti elämä normalisoituu.

Reply
Anne / Elämää Nomadina 11 tammikuun, 2021 - 4:35 pm

Tämähän onkin varsin hauska blogihaaste! Tuo yhteensopivat matkavaatteet -kohta (tai yhteensopivat vaatteet ylipäätään) on varmaan sellainen, josta lähestulkoon kaikki (naiset) haaveilee mutta harvempi onnistuu toteuttamaan. Tai minä en ainakaan koskaan onnistunut. Nyt kun melkein kaikki omistamani vaatteet mahtuu rinkkaan, en oikeastaan jaksa enää edes välittää. Kunhan on jotain päällä ja jotain “vähän parempaa” käden ulottuvilla jos sattuu tarvitsemaan. Lapset ja reissaaminen -kohta hymyilytti – jännästi se on asia mitä harvoin sanotaan ääneen, mutta tosiaan esim. lapsivapaat hotellit on kumman suosittuja, ja niin varmasti olisivat myös lapsivapaat lennot 😀

Reply
Mari/Kodinvaihtaja 10 tammikuun, 2021 - 10:45 pm

Ihania havaintoja. Itse varaudun ryöstöihin, vaikka en oikeasti pelkää niitä. Eli minulla on aina rahat housujen sisällä olevassa vyöpussissa. Oikeasti teinejämme on aina hävettänyt, ongelma on kyllä silloin, kun on mekko päällä ja muistan vasta myöhemmin, että tarvitsisin luottokorttiani.. no ains on ongelma rstkennut..

Varmasti outoa pitkään lähteä matkoille ilman Teppoa. Toisaalta siellä hän on aina mukanasi, kun olette matkailleet niin paljon yhdessä ja monessa kohdassa tulet muistamaan hänet!

Reply
Reissu-Jani 10 tammikuun, 2021 - 8:54 pm

Mielenkiintoista luettavaa. Minäkin varailen yleensä täysin spontaanisti lennot “kun halvalla” saa edes pahemmin pohtimatta että saanko edes lomaa matkaa varten. Tämän jälkeen ihmettelen majoituksia ja vuokra-autoja. Vuokra-autoilla on tullut ajettua yli 40 maassa, ja jostain syystä aika monessa missä ratti on oikealla puolella .Tällöin automaattivaihde on lähes pakko — vaikka olenkin ajanut käsivaihteisella autolla pari viikkoa Irlannissa. Dublinin kentältä lähtiessä siinä oli ohjaamo täynnä käsiä kun liikenneympyrään ajoin ja pyyhkimet olivat päällä.. Pitäisi ehkäpä itsekin kirjoittaa oma paljastus juttu mun tavoista (matkustaa).

Reply
Jenni / Unelmatrippi 10 tammikuun, 2021 - 7:57 pm

Kiva, että tartuit tähän haasteeseen! Minäkin varaan usein matkoja aika spontaanisti esimerkiksi hyvän diilin houkuttelemana, mutta kohteisiin, jotka jo muutenkin ovat kiinnostavien listalla (ja niitähän toki riittää). Olen hyvä lukemaan karttaa, mutta ilman karttaa eksyn helposti – eli aika surkea suuntavaisto on minullakin. Itse asiassa luulen, että eksyn vielä joskus ravintolassa vessareissulla, koska sokkeloisissa paikoissa olen aika nopeasti ihan sekaisin oikeasta suunnasta. 😀

Reply
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 10 tammikuun, 2021 - 7:15 pm

Tuo suunnittelukohta meneekin meillä täysin päinvastoin. Itse asiassa emme ole ikinä ostaneet lentoja tuolla tavalla, vaan meillä on aina kohde päätetty ensin, mihin haluamme. Tällä tavoin ei usein tietenkään saa parhaita lentodiilejä. Toisaalta, silloin pääsee aina juuri siihen sen hetkiseen unelmakohteeseen, johon kaikkein eniten haluaa. Muutenkin reissua ja sen kulkua tulee suunniteltua ja mietittyä aika tarkoin. Hotellit on meille kuitenkin melko merkityksettömiä ja ne varataan viimeisenä, mutta nekin selvästi ennen matkaa kuitenkin.

Reply
Aila ja Juha 10 tammikuun, 2021 - 7:04 pm

Kiitos elämänmakuisesta ja rehellisestä kirjoituksesta. Löysin monta kohtaa, joihin voin samaistua. Pitäisi varmaan tehdä omakin 10 kohdan lista.

Juha

Reply

Leave a Comment