Saksin Sveitsi ja Bastei | Mikä ihmeen Saksin Sveitsi? Saksin Sveitsi on siinä mielessä metka paikka, että sillä ei ole mitään tekemistä Sveitsin kanssa. Saksi on yksi Saksan osavaltioista ja Saksin Sveitsi hiekkakivivuoristo …
Saksa
-
-
Matkavuosi 2016 on taputeltu. Käytännössä matkavuosi tarkoitti vuonna 2016 kohdallamme 10 kuukauden ajalla tapahtuneita matkoja, sillä helmi-maaliskuun Teppo sairasti todella rankasti. Tuolloin otettin miehestä mittaa oikein kunnolla ja hengenlähtö oli muutaman millin päässä. …
-
Hängeseilbrücke Geierlay Hängeseilbrücke Geierlay, eli huimaavat 360 metriä pitkä Geierlayn riippusilta, kiikkuu sadan metrin korkeudessa ja yhdistää Mörsdorfin ja Sosbergin pienet söpöt kaupungit. Silta sijaitsee Moselin laakson lähellä. Me saimme sillasta vinkin …
-
Ajoimme 5 tuntia päästäksemme Saksan suurimpaan saareen. Täytyy nyt sanoa, että en ihan vieläkään ole varma, miksi? Berliini sijaitsee kuitenkin vain muutaman tunnin ajomatkan päässä, vesi on puhtainta Saksassa ja Rügenissa on …
-
BERLIININ MUURI 1961–1989 Berliinin vyöhykerajan kummallakaan puolella ei sunnuntaina elokuun 12-13. päivän yönä 1961 kukaan varmasti tajunnut, mitä oikein oli tapahtumassa. Monet DDR:n asukkaat olivat kuitenkin osanneet lukea rivien välistä tätä ennen, ja …
-
Kun alla on BMW M5 550d – edit. Teppo Nopea ja nautinnollinen matka samppanjan kotiseuduille vaatii alleen vuokra-auton. Vaikka Pariisi on maantieteellisesti Koillis-Ranskan Champagnen maakunnan aluetta lähellä, kannattaa hetki miettiä mihin maahan lennon ottaa. …
- 1
- 2