Steilneset – Noitavainojen muistomerkki Vardøssa

1,7K

Steilneset – Noitavainojen muistomerkki Vardøssa. Yllättävä ja hiljainen paikka Vardøn laidalla

Steilneset – Noitavainojen muistomerkki Vardøssa on pystytetty 1600-luvulla Finnmarkissa käytyjen noitaoikeudenkäyntien uhrien muistoksi. Paikan voi  Varanginvuonon alueella ajaessa yhdistää esimerkiksi Grense Jakobselvin, eli Norjan itäisimmässä pisteessä, sekä Hamningbergin maisematien ajamiseen. Muistomerkki sijaitsee hieman oudossa sijainnissa. Hiljaisella parkkipaikalle ajetaan omakotitalojen välistä kuin jollekin joutomaalle. Luulin ensin olevani kokonaan väärässä paikassa.

Louise Bourgeois ja teos The Damned, The Possessed and The Beloved – Viisi ikuista liekkiä ja seitsemän vääristynyttä peiliä

Steilneset – Noitavainojen muistomerkki Vardøssa jakautuu kahteen selkeään osaan. Ensimmäinen, Louise Bourgeois’n (1911–2010) teos The Damned, The Possessed and The Beloved, (Kirottu, riivattu ja rakastettu) sijaitsee savunharmaaseen lasikuutioon suljetussa tilassa. Teos koostuu metallituolista, jolla palaa viisi ikuista liekkiä. Liekkien lämmön voi todella tuntea, kun seisoo huoneessa. Tuolia ympäröivät seitsemän suurta soikeaa peiliä, jotka voidaan kokea sekä uhkaaviksi että suojeleviksi.

Taiteilija Bourgeois’lle viisi liekkiä viittasivat hänen viiteen perheenjäseneensä: Bourgeois kasvoi viisihenkisessä perheessä, ja sai miehensä kanssa kolme lasta. Peilit heijastavat liekkejä, mutta myös katsojia, jotka kävelevät taideteoksen ympärillä. Tällä tavoin katsojasta tulee osa itse teosta.

Jokainen peili on vääristynyt ja vääristymä heijastaa liekkejä eri tavalla. Peilit kuvaavat yksilöiden erilaisia ​​käsityksiä todellisuudesta, sekä heidän ajatuksiaan toisen käyttäytymisestä ja arvoista.

Louise Bourgeois loi muistomerkin yhteistyössä sveitsiläisen arkkitehdin Peter Zumthorin ja norjalaisen historioitsija Liv Helene Willumsenin tekstien avulla. Taiteilija oli teosta luodessaan jo yli 90-vuotias. Muistomerkki valmistui vuonna 2010 ja avattiin vuonna 2011, vuosi Bourgeois’n kuoleman jälkeen.

Peter Zumthor ja muistomerkin arkkitehtuuri, joka elää tuulessa

Seuraavaksi astuin Peter Zumthorin suunnittelemaan pitkään, kapeaan käytävään. Zumthorin suunnittelemat mäntyiset puupilarit kannattelevat riippuvaa pressukankaista kuoriosaa joka on ankkuroitu vaijereilla kireäksi rungoksi. Rakenne elää tuulessa. Seinää koskettamalla voi joidenkin mukaan tuntea värinän, joka on kuin tulessa kärsivien ihmisten vapinaa.

Vierailijat kävelevät 120 metriä pitkää ja vain 1,5 metriä leveää tammilattiaista käytävää pitkin. Seinissä on 91 pientä ikkunaa, joita jokaista valaisee katosta roikkuva hehkulamppu. Kukin ikkuna muistuttaa oikeudenkäynnin uhrista ja ikkunan vasemmalle puolelle on taulu, jossa on tuomitun nimi ja ote oikeuden pöytäkirjasta tunnustuksineen. Zumthor valitsi uhrien järjestyksen heittämällä noppaa ja edustamaan näin oikeudenkäynnin mielivaltaisuutta.

Steilneset – Noitavainojen muistomerkki Vardøssa. Teos on vaikuttava – ja hiljainen. Liian hiljainen

Kukaan ei voinut olla rakennelman sisällä – sen näkee kuvistani selvästi. Silti, kun seisoin yksin kapeassa ja tyhjässä käytävässä, kehoni alkoi vaatia poistumista. Tunne oli täysin primitiivinen, puhdas taistele tai pakene -reaktio. Olen kulkenut monissa raskaissa paikoissa, kuolemankentillä ja keskitysleireissä, mutta tässä oli jotakin erilaista. En juossut, mutta en myöskään viivytellyt askelissani.

Ulkona käännyin vielä katsomaan ja näin pitkätukkaisen naisen, harmaassa puvussa, astuvan ulos rakennelman toisesta päästä. Olen kuitenkin aivan varma, että olin ollut sisällä yksin. Jälkikäteen ajatellen minun olisi pitänyt mennä hänen luokseen, ja vaikka tervehtiä häntä. Mutta siinä hetkessä en tehnyt mitään muuta, kuin kävelin autolleni katsomatta taakseni.

Noitavainot Euroopassa – Noitaoikeudenkäynnit olivat eurooppalainen ilmiö

Noitavainot eivät olleet vain yksittäisiä paikallisia tragedioita, vaan koko Eurooppaa koskettava ilmiö. Vuosien 1400–1750 välillä jopa 100 000 ihmistä joutui syytetyiksi tai epäillyiksi noituudesta. Suurimmat vainot tapahtuivat Saksassa ja Skotlannissa.

Norjan noitavainot. Finnmark – ankarin alue noitavainoille

Väkilukuun suhteutettuna erityisen ankara alue oli kuitenkin Norjan Finnmark. Siellä poltettujen määrä oli suhteessa suurempi kuin missään muualla Euroopassa. Vuosina 1593–1692 syytteeseen joutui 135 henkeä ja kuolemaan tuomittiin 91 ihmistä, 77 naista ja 14 miestä. Syy näin suureen ”noitien” määrään ei ole yksiselitteinen. On arveltu, että syrjäisissä kalastajakylissä myrskyjen, epäonnisten kalastuskausien ja karun luonnon keskellä epäilys paholaisen avustajista sai erityisen vahvan kaikupohjan.

Noidiksi epäiltyjä oli sekä norjalaisissa kalastajakylissä että saamelaisten parissa. Heidät vietiin Vardøhusiin pikaoikeudenkäynteihin. Jos syyllisyydestä oli epävarmuutta, käytettiin vesikoetta: epäilty heitettiin mereen. Jos hän kellui, se tulkittiin todisteeksi liitosta paholaisen kanssa. Arvioiden mukaan noin kolmanneksessa Finnmarkin oikeudenkäynneistä turvauduttiin tähän menetelmään.

Norjan noitavainojen syytösten taustat ja ilmapiiri: Naapurisi saattoi tehdä sinusta ilmoituksen

Noituussyytteiden kirjo oli laaja. Ihmisiä syytettiin ruoan myrkyttämisestä, kotieläinten sairastuttamisesta, tautien ja kuoleman aiheuttamisesta loitsuin sekä pahansuovien sanojen lausumisesta lähimmäisilleen. Todistusaineistoksi kelpasivat myös väitetyt kohtaamiset Saatanan kanssa sekä kertomukset salaisista kokoontumisista Domenin vuorella Vardøn ulkopuolella. Niissä väitettiin juodun, tanssitun ja pelatun korttia paholaisen seurassa.

On helppo kuvitella, millainen ilmapiiri vallitsi pienissä Finnmarkin rannikkokylissä 1600-luvulla. Huhut ja epäilykset levisivät nopeasti, ja pelko paholaisen vaikutuksesta oli todellinen. Usein syytteet lähtivät liikkeelle naapurin ilmiannosta – riidat, kateus ja arjen pienet kaunat saattoivat kääntyä kohtalokkaiksi.

Oikeudenkäynnit ja tuomiot: Marrite Thamisdatter (1634, Makkaur), Sissel Pedersdatter (1638, Vadsø), Birgitte Olufsdatter (1663, Vardøhus)

Marrite Thamisdatter tuotiin oikeuden eteen Makkaurissa 21. huhtikuuta 1634

Häntä syytettiin noituuden harjoittamisesta, mutta syytetty kieltäytyi tunnustamasta. Hänet alistettiin vesikokeeseen ja syytetty kellui pinnalla kuin korkki, mutta kieltäytyi silti tunnustamasta. Hänet todettiin syylliseksi ilmiannon ja vesikokeen perusteella. Kidutettaessa nainen tunnusti aluksi hyvin vähän. Hänet tuotiin uudelleen oikeuden eteen Makkaurissa 22. huhtikuuta 1634 ja tuomittiin kuolemaan polttamalla roviolla.

Syytetty kertoi, että kun kiduttaja ajoi hänen kulmakarvansa, saatana jätti hänet heti. Marrite Thamisdatter pyysi viimeistä ehtoollista. Hän tunnusti:

• että opetti Ingeborgia sitomaan mustia, valkoisia ja punaisia kiviä solmuihin kankaalle ja että yhdessä Ingeborgin, Kirstenin ja Annen kanssa hän langetti kirouksen Michel Lauritsenin veneeseen, sillä hän oli vihainen Rasmus Siversenille, koska tämä oli naulannut laudat Oluf Paulsenin majan oviin
• että aiheutti Rasmukselle selkäkivun, niin että tämä makasi vuoteenomana kaksi viikkoa ja tämän jälkeen Rasmuksen oli käytettävä keppiä veneellä vielä kevätkalastuskauden lopulla.
• että hän langetti kivun Jeremiasin käsivarteen, koska tämä oli lyönyt hänen poikaansa.
• että hän langetti kirouksen Samuel Andersenin ylle riidan vuoksi niin että Samuel sai myöhemmin lonkkakivun ja joutui pitkään käyttämään keppiä merellä.

Sissel Pedersdatter tuotiin oikeuden eteen Vadsøssa 8. kesäkuuta 1638

Häntä syytettiin siitä, että hän oli langettanut kirouksen Dorette Svendsdatterin ja hänen lastensa ylle, että oli saanut Dorette Svendsdatterin tuntemaan nuolen iskeytyvän kehoonsa, että oli aiheuttanut Dorette Svendsdatterin hirvittävät kivut ja hänen kuolemansa seuraavana päivänä, että oli tehnyt samoin Dorette Svendsdatterin kahdelle lapselle, että oli kätellyt Gunnel Jetmundsdatterin poikaa joka oli saanut pojan tuntemaan kuin koira olisi juossut hänen sydämensä ympärillä, että oli ollut syynä pojan hirvittäviin kipuihin ja myöhempään kuolemaan.

Vouti ehdotti oikeudelle, että hänet tulisi tuomita kuolemaan Dorette Svendsdatterin todistuksen perusteella noituutta koskevien lakimääräysten mukaisesti, eikä häntä tulisi arvioida kristittynä murhaajana. Sissel Pedersdatter tuomittiin syylliseksi noituuden harjoittamiseen ja tuomittiin kuolemaan polttamalla roviolla.

Birgitte Olufsdatter, syytettiin noituuden harjoittamisesta. Tuotiin oikeuden eteen Vardøhusissa 8. huhtikuuta 1663

Hän vahvisti tunnustuksensa. Todettiin syylliseksi noituuden harjoittamiseen. Birgitte Olufsdatter tuomittiin kuolemaan polttamalla roviolla. Hän tunnusti:

• että hän oppi noituutta Anne Pedersdatterilta työskennellessään tämän palveluksessa
• että hän huomasi maidon pohjalla jotakin mustaa ja että juotuaan maidon hän tunsi vointinsa heikoksi ja joutui menemään vuoteeseen nukkumaan, mutta herättyään hänen luokseen tuli olento harmaan kissan hahmossa ja häntä useita kertoja pyydettiin palvelemaan Paholaista
• että hän ei suostunut ennen kuin kolmannella kerralla Paholainen käski hänen kieltää Herransa Jumalan taivaassa
• että hän yritti langettaa taian Jens Ottesenin laivaan, mutta se ei onnistunut
• että myös Karen Olsdatter, Bodel Clausdatter ja Barbra Olsdatter osallistuivat taikaan
• että hän hylkeen hahmossa osallistui ajamaan kaloja pois rannasta, koska hän oli närkästynyt ruuan korkeista hinnoista
• että hän osallistui nostattamaan myrskyn, joka kohtasi Marcus Erichsenin laivaa, koska Barbralle ei oltu täysin maksettu miehistön majoituksesta ja pesusta
• että hän variksen hahmossa oli mukana noitien joukossa Vardøhusin linnassa

Vardøssa kannattaa käydä myös Drakkar-Leviathan -taideteoksella

Toinen saaren kuvatuimmista kohteista lienee Drakkar-Leviathan, myyttinen merihirviö joka koostuu viikinkilaivasta, valaasta ja dinosauruksesta. Tarinan mukaan Drakkar nousi merestä ja jähmettyi Vardøn edustalle ottaen sen kansalaiset suojelukseensa ja näyttäen tuleville Vardølaisille tien takaisin kotiin

Drakkar–Leviathan jäi kuvaamatta lähempää. Paikka vaikutti… no, valitettavan unohdetulta. Opasteet olivat heikot, kulkupolut umpeen kasvaneet, ja paarmat sekä ampiaiset pitivät huolen siitä, etten eksynyt haahuilemaan liian kauas. Harmi sinänsä, sillä taiteilijakollektiivi GARP ja kuvataiteilija Vebjørn Sandin suunnittelema valtava puinen lohikäärmevene (pystytetty 2016) olisi ansainnut paremmat puitteet.