Sinä olet seuraava ikävakioitu kustannus

by Anna

Kun palvelutarpeen arviointi osuu omalle kohdalle, ei enää päätöksiin vaikuteta

Ikävakioitu kustannus | Oulussa, kuten liki kaikkialla ympäri Suomen, perusterveydenhuollon ympärivuorokautisen hoidon painopistettä halutaan ohjata kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen suuntaan.

On tosiasia, että Oulun väestö vanhenee. On myös täysin ymmärrettävää, että ihmiset tulisi pitää poissa laitoksista mahdollisimman pitkään. Käytännössä tämä kuitenkin johtaa varsin karuihin ratkaisuihin. Käynnissä oleva suuntaus tarkoittaa, että yhä enemmän apua tarvitsevat vanhukset, vammaiset ja vakavasti sairaat jätetään kotihoidon piiriin, jossa maksimi määrä nopeita käyntejä on neljä kappaletta päivällä ja yksi yöllä tapahtuva käynti.

Ikävakioitu kustannus

Kotihoito ei ole aina inhimillistä

Se, että mummot ja papat pidetään kotona niin pitkään kuin mahdollista, on osin täysin ihmisen oman edun vastaisesti. Kuinka kauan itse makaisit sängyssä yksin odottamassa, että kotihoito tulee kuivittamaan? Kuinka paljon omaisen tulee venyä minimaalisella omaishoitajan tuella läheisensä eteen? Ja samaan aikaan Oulu kurjistaa omaishoitajien mahdollisuuksia vapaisiin.

Palveluasuminen vie kaikki rahat

Mutta ei mene välttämättä sen paremmin niilläkään vanhuksilla, jotka sijoitetaan tehostetun palveluasumisen piiriin. Palveluasuminen on se muoto, jossa vanhuksilta saadaan kupattua maksimaalisesti rahat pois. Tämä on siis sitä toimintaa, missä wc-paperirullan vaihtaminen maksaa 15 euroa. Kun parempaa eläkettä nauttiva puoliso joutuu palveluasumisen piiriin, tekee kotiin jäävä osapuoli henkilökohtaisen konkurssin. Ensin viedään toisen eläke, sitten varat tililtä. Kotona olevalle ei jää rahaa mihinkään.

Hoivayksikössä voit päätyä pommisuojaan nukkumaan

Ja mitkä ovat olot sitten siellä hoivayksikössä olevalla? Pudasjärven Kurenkartanon hoivayksikkö näytti mallia siitä, miten vanhukset voi tarvittaessa näppärästi loppusijoittaa ikkunattomaan pommisuojaan. Kas kun ei bunkkeriin. Voi tuntua sodassa olleesta papasta vähän pahalta pötkötellä pommisuojassa.

Ikävakioitu kustannus – Kyse on rahasta

Vanhuspalvelunjohtajat puhuvat palvelurakenteiden oikaisusta, ikävakioiduista kustannuksista, panostuksista esteettömyyteen, palveluverkoston suunnittelusta ja muuta diiba-daabaa. Kyse on rahasta. Fyrkasta, massista, tuohesta, hynästä. Kyse on siitä, että työikäiset ovat veronsa tietylle kunnalle maksaneet ja kunnan tulee näistä ihmisistä huolehtia myös vanhuksina.

Ikävakioitu kustannus – Kyse on kunnan päätöksistä, ja niihin voi vaikuttaa äänestämällä

Mikä on tärkeää kuntalaisille? Laadukas vanhustenpalvelu ja kivuton loppuaika sekä saattohoito sairaille, vai teatteri, kulttuuripääkaupunkihanke ja kaupungin brändi. Näitä asioita kannattaa pohtia kuntavaaleissa äänestäessään ja silloin, kun omalle kohdalle ei ole vielä osunut palvelutarpeenarviointi. Se on nimittäin sitten myöhäistä! Seuraavaksi se voit olla sinä, josta puhutaan vain ikävakiointuneena kustannuksena.

* Oulussa terveydenhuolto maksaa enemmän kuin muissa maan suurissa kaupungeissa. Terveydenhuollon kokonaiskustannukset olivat viime vuonna 2 663 euroa asukasta kohti. Erikoissairaanhoito oli Oulussa toiseksi kalleinta, perusterveydenhuolto kalleinta. Muita edullisemmin Oulussa selvittiin tehostetussa palveluasumisessa sekä perusterveydenhuollon avohoidossa – Kaleva 18.10.2020

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

1 comment

Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 7 helmikuun, 2021 - 1:05 pm

Tärkeä aihe. Tavallinen palveluasuminen ennen tehpaa lienee usein vielä suhteellisen hyvin järjestetty. Sehän tuossa ns. palveluiden tarjoamisessa usein taitaa olla, että se on varsin kovaa liiketoimintaa ja voitot isoja.

Reply

Leave a Comment