6,7K

Siikajoki, 120 km joenrantaa

Siikajoki on paitsi kunta, mutta myös 160 kilometriä pitkä joki, josta 120 km sijaitsee Siikajoen kunnan alueella. Kaikkihan tietenkin muistavat tutun Pohjanmaan jokien litanian: Oulu, Siika, Pyhä, Kala…

Kun etsin tietoa Siikajoen nähtävyyksistä hämmästyin, sillä kunnasta löytyi kolme 1700-luvulta olevaa ristikirkkoa, jotka kaikki on koristellut tuon ajan kuuluisin kirkkomaalari Mikael Toppelius. Näillä tiedoin otin kirkot ja Siikajoen töyräät ajoreittini rungoksi.

Siikajoki | Saarikoski on 200 asukkaan perinteinen maalaiskylä

Aloitin kierrokseni Saarikoskelta. Ohitettuani Ruokolahden lavan ja ylitettyäni Siikajoen, käännyin Paavolantieltä pienelle soratielle numero 8090. Paavolantie on tuttu minulle entuudestaan, sillä ajan sitä pitkin mökillemme Oulaisiin. Oikestaan tie on tuttu minulle jo lapsuudesta, sillä kotiosoitteeni oli Paavolantie 3, tosin Helsingin Malmilla.

Saarikoski sijaitsee 18 kilometrin päässä Siikajoen kuntakeskuksesta Ruukista, ja on lähellä kuntarajaa. Nimensä 200 asukkaan kylä on saanut joessa olleen saaren mukaan, joka Siikajoen perkauksen yhteydessä tosin louhittiin pois. Idea tuossa vuosien 1930-1950 välillä tehdyissä perkaustöissä oli Siikajoen kevät- ja syystulvien vähentäminen.

Siikajokeen pulahtaminen jäi haaveeksi

Saarikoskelta Paavolaan päin ajaessani löysin ihastuttavan peltotien. Sen reunassa oli villiruusua kukassa ja joku lintujen ystävä oli nikkaroinut Siikajoen reunalla kasvaviin puihin linnunpönttöjä kymmenittäin.

Tarkoituksenani oli löytää uimapaikka, sillä sellainen oli karttaan merkitty. Paikalla huomasin kuitenkin joentöyrään niin jyrkäksi, että en uskaltautunut yrittämään. Alas kyllä pääsee, mutta entäpä ylös? Ehkäpä tämä osa jokea sopii pulikointiin paremmin lapsille tai enemmän lapsenmielisille kuin minä. Päätin jättää uinnin virallisille uimarannoille.

Murhapetäjä

Olin saanut vinkin, että tältä alueelta löytyy kuuluisa vanha hirttopuu. Ohje oli tyyliin mänty tai honka tai petäjä on joen reunalla, partaalla tai törmällä, punaisen talon, ladon tai tuvan jälkeen. Näillä ohjein paikallistin, kuin paikallistinkin puun.

Murhapetäjä, toiselta nimitykseltään hirttomänty, on Pehkolan kylässä sijaitseva komeasti kolmihaarainen ja yli metrin halkaisijaltaan oleva mänty. Murhapetäjän takana on tarina läheisen Mäkelän talon väkeen kuuluneesta epäitoivoisasta palkollisesta, joka hirttäytyi mäntyyn syksyn tuulien jo puistellessa sen runkoa. En tulisi tänne pimeällä…

Tämä mänty on muuten luultavasti mainittu jo vuonna 1978 Maa- ja Metsätalousministeriön alaisen Ympäristöministeriön Luonnonvarainhoitotoimiston julkaisussa: Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitetut luonnonsuojelualueet ja luonnonmuistomerkit. Kohde 513, Pehkola, Harju RN:o 476. Mäntyä käytetty raipparangaistuksiin ja hirttomäntynä.

Siikajoki | Luohualla on komea koulu ja paikka boulderointiin

Jatkoin ajelua peltoaukeamien keskellä ja en voinut olla huokailematta hieman kateudesta katsellessani suurille tonteille rakennettuja taloja. Tarkistin kartasta missä olin ja näytin kurvanneeni Paavolan puolelta hetkeksi Luohualle. Hienoja koteja, upeita pihapiirejä ja kaunista kylämaisemaa.

Siikajoen Luohuan Ylipäässä sijaitsee muuten Karhuviiankivi (Luohuan kivi), joka on yksi Suomen suurimmista siirtokivilohkareista. Noin 7 metriä korkea kivi on suosittu paikka harrastaa boulderointia, eli kiipeilyä ilman varmistusvälineitä matalilla korkeuksilla. 

Siikajoki | Paavolan kirkonraitti oli autio

Palattuani takaisin päätiellä maisema oli jälleen tuttua. Paavolan kylän läpi olen ajanut lukemattomia kertoja ja grillikioskilla syönyt useasti, mutta Paavolan kirkonraittia en ole koskaan tutkinut. Kirkonkylä oli päiväunilla vieraillessani, mutta en minä eläviä ollut menossa tapaamaankaan – vaan kuolleita.

Paavolan kirkko

Keskellä Paavolan kylää sijaitsee erittäin kaunis hautausmaa ja historiallinen ristikirkko, joka on vihitty käyttöön vuonna 1756. 

Paavolan kirkko rakennettiin aikoinaan lähelle paikkaa, jossa oli seissyt ilman piispan ja kuninkaan lupaa vuonna 1691 rakennettu Pehkolan kirkko. Tarkasti vanhan kirkon paikkaa ei tiedetä, mutta se sijaitsi luultavasti nykyisen kirkon vieressä sankarihautojen paikalla.

Isonvihan aikana (Venäjän miehitys Suomessa vuosina 1713–1721) kirkko tuhoutui korjauskelvottomaksi, jolloin paavolalaiset rakensivat talkoilla 66 päivässä uuden kirkon. Uusi kirkko sai nimekseen Sofian kirkko silloisen Ruotsin prinsessan mukaan. Sisällä voi nähdä komeita kattokruunuja (vanhin kruunuista on vuodelta 1709) ja mm. kynttelikön vuodelta 1760.

Kellotapuli valmistui vuonna 1759. Tapulissa on kaksi kelloa: pieni, joka on tuotu Tukholmasta vuonna 1762, ja isompi, joka on peräisin Bochumista Saksasta vuodelta 1910. Kelloja ei ole sähköistetty, vaan niitä soitetaan edelleenkin käsin.

Kirkkomaalari Mikael Toppelius maalasi vuonna 1765 Paavolan kirkon alttaritaulun lisäksi 21 muuta maalausta rakennuksen seinille ja holviin. Nämä kuitenkin peitettiin herätyksen innoittamana ”liian maallisina” vuonna 1856, kun kirkkoa kunnostettiin. Saarnatuolin Toppelius koristeli neljän evankelistan ja apostoli Pietarin ja Paavalin kuvilla. Nämäkin peitettiin vuoden 1856 remontissa, mutta ne kyettiin onneksi entistämään vuonna 1946. Toppeliukselta tilatun alttaritaulun aihe oli Jeesus syntisten ystävä. Maalauksen edistyessä taiteilija riitaantui luohualaisisäntien kanssa, koska nämä aliarvioivat hänen kykyjään. Tästä sydämistyneenä hän ikuisti heidän kasvonsa alttaritaulun kadotusta kuvaavaan osaan. Toppeliuksen maalaama alttaritaulu tuhoutui tulipalossa, kun se oli entisöitävänä Oulussa.

Vieraillessani kirkkomaata kiersi myös kaksi muuta autokuntaa. Turisteja olimme kaikki. Harmittavasti kirkon ovi ei kuitenkaan auennut, sillä paikka on auki vain seurakunnan tilaisuuksien aikaan. Lisää tietoa kirkosta täältä.

Paavolan kotiseutumuseo

Paavolan kauniin punainen kotiseutumuseo sijaitsee vuonna 1847 rakennetussa hirsisessä viljamakasiinissa Paavolan keskustassa. Erikoisuutena Titanicin paavolalaisista matkustajista kertovat valokuvat ja esineet. Auki kesäsunnuntaisin.

Ruukki | Pohjois-Suomen vanhin teollisuuspaikkakunta

Ruukki on Siikajoen kunnan hallinnollinen keskus. Olen paikan läpi ajanut useasti, mutta aikaisemmin en ole 1700 asukkaan taajamassa seisahtunut. Koska Ruukki on Pohjois-Suomen vanhin teollisuuspaikkakunta, halusin vilaista miten vanha teollisuus vielä näkyy paikkakunnalla.

Ruukin teollinen historia alkoi vuonna 1672, kun Pietari Brahe perusti Ruukinkosken partaalle potaskatehtaan. Potaskaa (eli kaliumkarbonaattia) käytettiin lasin ja saippuan valmistuksessa, sekä lannoitteena. Sen pääraaka-ainetta eli koivuntuhkaa, voitiin kuljettaa helposti Siikajokea pitkin. Mm. lasivillatehdas Ahlström Oy sijaitsi aikanaan täällä.

Ruukissa on jäljellä kaksi hienoa rautaista teräsristikkosiltaa. Ne ovat englantilaista tekoa 1900-luvun alkuvuosilta ja erikoisuus on se, että sillat on koottu niittaamalla. Alunperin sillat olivat VR:n rautatiesiltoja valtakunnan pääradalla.

Kun siltoja ei enää tarvittu junaratasiltana, siirtyivät ne Tielaitoksen maantiesilloiksi. Vanhempi siirrettiin nykyiselle paikalleen rautatiesillaksi, ja ”Huokausten silta” on kevyemmän liikenteen käytössä. En saanut selväksi missä sillat olivat aikaisemmin olleet. Ehkäpä joku lukijoista tietää?

Kreivinsaari

Kreivinsaaren nimi juontaa juurensa jo mainittuun kreivi Pietari Braheen. Saaren toinen nimi ”Sahasaari” liittyy saarella 1800-luvulla toimineeseen vesisahaan, jonka tarvitseman vesivoiman vuoksi koski aikanaan padottiin.

Ruukin Kreivinsaaressa on 1920-luvulla rakennettu sahayhtiön päätalo, jossa lienee jotain kulttuuritoimintaa ajoittain. Nyt pihapiiri etenkin kodan ympäristössä oli luvattoman sotkuinen.

Siikajoki | Revonlahti, se Taukokartanosta tuttu

Revonlahden paikallistaa parhaiten jos hoksautan, että siellä sijaitsee Neste Revonlahti, eli Taukokartano. Siis se hirsirakennus, jonka pihalla on helikopteri. Revonlahdella asuu noin 700 ihmistä vakituisesti, mutta monella tuntemallani on täällä kesämökki. Ja mikäs on ollessa, sillä kylää ympäröivä Revonneva on mm. taattu hilla- ja karpaloapaja.

Revonlahden kirkko

Revonlahden kirkko on vuonna 1775 valmistunut ristikirkko. Samalla paikalla sijaitsi 1600-luvulla kaksikin luvatonta saarnahuonetta, joista toinen määrättiin jopa purettavaksi. Kihlakunnan oikeus kun katsoi, että revonlahtelaiset joutaisivat oikein hyvin sunnuntaisin Siikajoelle tai Paavolaan saarnaa kuuntelemaan. Lopulta kyläläiset saivat saarnahuoneensa pitää, mutta omaa pappia he eivät anomuksistaan huolimatta saaneet.

Puinen, tasavartinen ristikirkko noudattaa muodoiltaan muita samanaikaisia ristikirkkotyyppejä. Kirkon hallitsevana piirteenä ovat korkeat, jyrkkänousuiset katonlappeet. Rakennuksen katteena on paanutettu aumakatto.

Vielä vuonna 1826 kirkon keskuksesta kohosi kahdeksan kyynärän mittainen salko, jonka huipulla oli kukko. Kukkoa on pidetty valvomisen ja valvonnan merkkinä, mutta myös suoranaisesti symbolina Kristukselle, joka antaa uuden armonpäivän koittaa. Myöhemmin kukko korvattiin ristillä.

Revonlahden kellotapuli valmistui vuonna 1782. Se on tyyliltään puhdas pohjalainen renessanssitapuli. Tapulissa on kaksi kelloa, jotka hankittiin vuosina 1782 ja 1860.

Revonlahden kirkon alttariseinän ja muut seinämaalaukset maalasi vuonna 1821 Mikael Toppelius.

Urut Revonlahden kirkkoon hankittiin 1890 Ylivieskasta. Urut olivat harmittavasti kuitenkin niin huonoääniset, että ne jouduttiin korvaamaan myöhemmin harmonilla.

Revonlahden kirkon todellinen erikoisuus löytyy sakastista. Sakastin kirveellä veistetyt seinähirret ovat toimineet vuosisatojen saatossa eräänlaisena päiväkirjana, ja niistä löytyy monenlaisia kirjoituksia. Seinälle on esimerkiksi tehty merkintä seurakunnassa sattuneesta onnettomuudesta, jossa tuomiosunnuntaina vuonna 1877 kolme Maria-nimistä naista hukkui kirkkomatkallaan veneen kaatuessa.

Tämäkin kirkko on auki vain messujen aikana. Lisää tietoa kirkosta täältä.

Siikajoki | Karinkanta ja Varessäikkä – kuin ulkomailla

Karinkanta on 200 asukkaan kylä lähellä merta. Sen alavat rannat on mainittu moneen kertaan arvokkaina lintuvesinä eri lähteissä. Olin rannoista jollakin tasolla tietoinen, mutta silti suu loksahti auki, kun ajoin auton hakamaille ja etenkin Varessäikän Perämereen työntyvälle niemelle.

Varessäikkä on Perämeren pieni niemi, jonne päästäkseen on ajettava varsin erikoista pengertietä. Ympärillä avautuvat maisemat ovat liki eksoottiset. Minulle tuli Skotlanti tai Irlanti heti mieleen. Perillä odottaa uimaranta, vierasvenesatama ja lintutorni. Upea ranta!

Siikajoki | Siikajoenkylä

Siikajoenkylän asukasluku on noin 470 asukasta ja ei ole epäilystä mikä täällä on pääelinkeino. Maatalous ja karjanhoito on näkyvää ja tilakoot varsin suuria.

Siikajoenkylän ehdottomasti kaksi merkittävintä nähtävyyttä sijaitsevat samassa pihapiirissä. Ne ovat Siikajoen Taistelun -muistomerkki ja Siikajoen kirkko.

Siikajoen taistelu

Ruotsi-Suomen ja Venäjän välille syttynyt sota (1808-1809) oli alkanut suomalaisten nopealla perääntymisellä ilman taistelukosketuksia. Venäläiset tavoittivat suomalaiset joukot ennen kuin nämä ehtivät ylittää Siikajokea ja esikuntapäällikkö Carl Johan Adlercreutz (1757-1815, kuoli, kun menetti terveytensä) päätti aloittaa viivytystaistelun sijoittamalla joukot Siikajoen vanhaan uomaan asemiin.

Venäläiset hyökkäsivät Jakov Petrovitš Kulnevin (1763-1812, kuoli kun vihollisen tykinkuula repi irti molemmat jalat) johdolla, mutta suomalaiset pitivät tiukasti kiinni asemastaan. Kun venäläiset saivat lisäjoukkoja ja suomalaiset väsyivät, perääntyivät suomalaiset Siikajoen yli. Seuraavaksi venäläiset yrittivät saartaa suomalaiset huoltojoukot, mutta tämä liike johti heidän keskustan heikentymiseen. Suomalaiset saivatkin vallattua pistinhyökkäyksellä pappilan ja kirkonmäen, jolloin venäläiset aloittivat perääntymisen.

Venäläisiä arvioidaan olleen taistelussa noin 4 000 ja suomalaisia noin 2 000. Molempien osapuolten kokonaistappiot olivat Siikajoen taistelussa noin 200 miestä kaatuneina ja haavoittuneina. Kaatuneita on haudattu tapulirakennuksen viereen.

Siikajoella 18.4.1808 ja Revonlahdella 27.4.1808 saavutettujen voittojen jälkeen sota sai uuden käänteen. Suomalaiset joukot aloittivat hyökkäysvaiheen ja etenivät kesän 1808 aikana syvälle Savoon ja Etelä-Pohjanmaalle.

..Adlercreutz käy johtamaan,
kuin tulta tuntis jumal-innoittajan.
Ja vielä liekkii taisto tuokion,
toist´enää lieskoill´ei, jo hiipyneillä
taas Siikajoen tanner meidän on,
on maine verin uljain pesty, tahraton,
on ensimmäinen, suuri voitto meillä.

J.L.Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat

Sotilaat jumaloivat Kulnevia, vaikka hän rankaisikin julmasti sotilaskuria rikkoneita. Hän eli yhdessä sotilaiden kanssa, söi samaa ruokaa kuin hekin ja jakoi heidän kanssa kaikki vaivat ja vaarat. Yön aikana hän nousi muutaman kerran hevosen selkään, kiersi kaikki vartiopaikat ja meni aina lähelle vihollisen vartiomiehiä. Joka oli varomaton, sai maksaa kalliisti: usein Kulnev itse sieppasi hänet heti kiinni.

Faddei Bulgari: Sotilaan sydän

Suomen sodan aikaisen Siikajoen taistelun muistomerkki paljastettiin vuonna 1934. Muistomerkin vieressä kasvavan ison kaksihaaraisen männyn halkaisi Suomen sodan aikana tykinkuula. Paikalla on infotaluja, jotka selittävät kyseisen taistelun kulun.

Kyseinen mänty on varsin kuvauksellinen ja ihmettelen miten kaikkialle ehtivät ”instagrammaajat” eivät vielä ole paikkaa ”löytäneet”.

Siikajoen kirkko

Siikajoen ensimmäinen kirkko rakennettiin vuonna 1589. Siitä löytyy nykyisessä kirkossa muistona teksti: ”Sijcajoen ensimäinen kircko on seisonut joen törmällä, joca maa wähittäin jo coconans on jokehen wyörynyt”. Vuonna 1591 venäläiset tuikkasivat kyseisen kirkon tuleen, mutta uusi kirkko oli valmis jo vuonna 1600. Tämäkään kiekko ei ollut kovin pitkäikäinen, sillä kyseinen Herran huone purettiin nykyisen, kolmannen kirkon tieltä vuonna 1701.

Lopullisen ulkoasunsa kirkko sai vuonna 1852, kun sitä korjattiin Oulun lääninarkkitehti Johan Oldenburgin suunnitelmien mukaan. Siikajoen ristikirkko on nelisakarainen. Sen kahdessa sakarassa on aumatut katot, kahdessa päädylliset.

Kirkon vieressä on vuonna 1765 rakennettu puutapuli. Kellot ovat vuosilta 1730 ja 1749.

Vuosina 1771–1772 kirkkomaalari Mikael Toppelius koristeli kirkon maalauksillaan. Aikojen kuluessa kirkkoa on korjattu useaan kertaan ja remonteissa osa Toppeliuksen maalauksista on kadonnut. Alttaritaulun yläpuolella oleva Keihäänpisto-maalaus on kuitenkin säilynyt. Alttaritaulut lähetettiin kesällä 1999 restauroitavaksi Valamon luostariin, josta ne saatiin vuoden kuluttua takaisin.

Kirkon messinkiset kattokruunut ovat vuodelta 1845 ja lampetit vuodelta 1759. Alttaritaulun edessä seisova iso messinkinen seitsenhaarainen kynttilänjalka oli aikoinaan Siikajoen kirkon ainoa valonlähde. Jumalanpalvelukseen saavuttaessa tuotiin mukana omat kynttilät, joita varten kirkonpenkkien selkänojiin tehdyt kolot ovat vieläkin jäljellä.

Kurkistelin turhaan ikkunoista sisälle, sillä kirkko on auki vain messujen ja muiden kirkkotilaisuuksien aikana. Lisää tietoa kirkosta saat täältä.

Siikajoki | Tauvo ”salainen ranta”

Moni tietää Kalajoen Hiekkasärkät ja myös Hailuoto hiekkarantoineen on yhä useammalle tuttu. Perämeren hiekkadyynit eivät kuitenkaan ole vielä tässä. Siikajoen eteläpuolelta Perämereen työntyy laaja niemi, Tauvo, joka on todellinen “salainen ranta” ja ”Siikajoen salaisuus”. Lue lisää Tauvosta alta.

Tauvo – Siikajoen salaiset hiekkadyynit – TÄMÄ MATKA

Tauvo. Moni tietää Kalajoen Hiekkasärkät ja myös Hailuoto hiekkarantoineen on yhä useammalle tuttu. Perämeren hiekkadyynit eivät kuitenkaan ole vielä tässä. 80 kilometrin päässä Oulusta sijaitsee Siikajoen salaisuus, Tauvo. Siikajoen eteläpuolelta Perämereen työntyy laaja niemi, Tauvo. Tauvo on todellinen ”salainen ranta”, sillä paikka oli yllätys jopa koko ikänsä Oulussa asuneelle miehellenikin.

Koska Pohjois-Pohjanmaan seutukunnat saattavat olla hieman hakusessa, tässä karttaa alueesta. Ja tuoltahan se Siikajokikin löytyy.

---

Kiitän valoisia kesäöitä, hiekkateitä ja Pohjois-Pohjanmaan perinnemaisemia.

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän
Kuinka onnellinen voikaan olla hän
Joka täällä vaan saa aina asustaa
Maalaismaisemaa en saata unohtaa

Jukka Virtanen