San Gimignano – ”Silloin ennen…”

San Gimignano – ”Silloin ennen…”

heinäkuu 12, 2015

San Gimignano – ”Silloin ennen…”

Tarkalleen 334 metriä korkean kukkulan huipulla kohoaa San Gimignano. Siellä kohosivat korkeuksiin aikanaan myös 72 tornia, oman aikansa statussymbolit. 1200-luvun lopulla rikkaan talo ei täällä levinnyt sivusuuntaan, vaan kurkotti ylöpäin. Nyt näitä torneista on jäljellä enää 13.

IMG_2320

IMG_1975

IMG_1925

Torneja kohti korkeuksia

Ensimmäinen 51 metriä korkea Vallan torni rakennettiin virastoksi ja oikeuden hallintorakennukseksi. Seuraavaksi rakennettiin kunnantalolle oma torninsa ja se sai nimekseen Suuri Torni. Tämän jälkeen mikään ei pidätellyt vaikutusvaltaisia asukkaita rakentamasta toinen toistaan korkeampia torneja, kunnes vuonna 1255 laadittiin laki, etteivät muut tornit saisi olla Vallan tornia korkeampia.

Sopimus rikottiin samantien. Salvuccien perhe rakensi, ei vain yhtä vaan kaksi korkeampaa tornia. Suvun vihollisperhe Ardinghellit teki samoin, ja kisa, sekä perheiden välinen verenvuodatus vain jatkui.

Jäin miettimään, olivatko nämä Via Francigena -nimisen pyhiinvaeltajien reitin rikastuttamat tornitalojen valtijat ja valtijattaret onnellisia loistonsa keskellä. Soivatko tornit turvaa ja varmuuttaa tulevaisuudesta. Vai kävikö tässäkin niin, että oma 70-metrin korkuinen torni ei enää tuntunutkaan miltään, kun viereen nousi korkeampi. Toivottavasti jokainen sai kuitenkin kokea sen oman humalluttavan vallantunteen hetkensä.

IMG_2004

IMG_1945

IMG_0777

Musta surma tuhosi kaupungin

San Gimignanon ja sen 13 000 asukkaan loistelias tarina taipui kohti unohdusta, kun kaupunkiin iski musta surma 1348. Kaksi kolmasosaa kaupunkilaisista kuoli ja kaupunki ajatui heikentyneenä firenzeläisten käsiin.

Miltä tuntuisi valtaapitävänä nähdä oman rakkaan kaupunkinsa menettävän hiljalleen voimansa ja asemansa. Painuisiko selkäsi hiljaa kumaraan, kokisitko häpeää epäonnistuttuasi, syyttäisitkö Jumalaa epäonnesta ja rutosta, taistelisitko viimeiseen asti, vai alistuisitko ennalta määrättyyn.

Vain muutamassa Euroopan kaupungissa ruton voittokulkua pystyttin jolloin lailla hillitsemään. Milanossa ruttoon sairastuneiden ihmisten talojen ikkunat ja ovet laudattiin umpeen, ja tämä säästi monen muun kaupunkilaisen hengen. Miettiä voi, miltä tuntui taloonsa suljetuista ihmisistä? Marseillessa rantaan pyrkivät italialaiset laivat taas joutuivat odottamaan 40 päivää ennen rantautumistaan, ja tämä suojasi kaupunkia osaltaan rutolta. Sana karanteeni on peräisit tästä käytännöstä, sillä 40 päivän jakso on italiaksi ‘quarantina’.

IMG_0057

IMG_1894

IMG_1828

Palazzo Comunale

Kun poikani kiipesivät Palazzo Comunale:n torniin, jäin itse istumaan tornitalon alla olevaan suureen vastaanottohalliin. 1300-luvulta peräisin olevassa Lippo Memmin freskossa Maria on ympäröity pyhimyksillä ja enkeleillä. Pyhimys katselee ilmeettömillä kasvoillaan tiukasti eteenpäin, vai heijastuuko kasvoilta sittenkin tyyneys, armo ja auttamisenhalu?

IMG_0077

IMG_1896

IMG_1899

Ennen ajatus kaikkihyvästä Jumalasta, joka sallii pahan, oli hyväksyttävissä

Joskus mietin, kuinka kuolemaan suhtautuminen on muuttanut muotoaan. Kuolema ja vakava sairaus ovat aina olleet äärimmäisen järkyttäviä tapahtumia, jotka tulevat aina väärään aikaan ja aina kutsumatta. Ennen kuolemassa ja kärsimyksessä ajateltiin kuitenkin näkyvän Jumalan suuruus, kaikkivaltius. Ihmiset hyväksyivät hämmentymättä Jumalan tahdon ja Jumalan, joka yhtä aikaa satuttaa ja rakastaa.

Kun suru nyt kohtaa ihmisen, hän haluaa tietää ”Miksi?” Vain harva nykyisin hyväksyykään koettelemustensa selitykseksi kaikkihyvän Jumalan, joka ei kuitenkaan lopeta kärsimystä ja sallii pahan jatkumisen maailmassa.

Miltä tuntuisi olla äitinä 1300-luvun maailmassa, ja nähdä lastensa kuolevan kainaloiden ja nivusten kivuliaisiin mätäpaiseisiin, jotka kiduttavat pientä potilasta aivan liian pitkään, ennen liki vääjäämätöntä kuolemaa. Sykkisikö rinnassasi vielä toivo siitä, että lapsistasi kaikki eivät kuolisi, kävisitkö kauppaa korkeimman kanssa, vai alistuisitko nöyrästi ottamaan vastaan Jumalan rangaistuksen syntiselle?

IMG_0060

Tässä kuvassa ovat minun rakkaani. Haluan suojella heitä kaikelta pahalta.

Monissa torneissa on kaupunkia kohdanneiden onnettomuuksien jälkeen varmasti aloitettu lauseet kaipaavilla sanoilla: ”Muistatko, kun silloin ennen….”

Lisää Italia-aiheisia kirjoituksia löydät täältä.

Seuraa blogia : INSTAGRAM – FACEBOOK – BLOGIPOLKU – BLOGLOVIN’ 

  •  
  •  
  •  
  •  
26 comments

26 comments

Sanna I Tuntematon turisti heinäkuu 19, 2015 - 12:22 pm

Upeat kuvat ja ajatuksia herättävä postaus, kiitos tästä!

Reply
Jenni / Globe Called Home heinäkuu 17, 2015 - 11:59 pm

Kaunis kaupunki! Olen käynyt tuolla muistaakseni 2004, kun vietimme perheen kanssa viikon Toscanasta vuokratussa talossa. En muista silloin kummemmin tutustuneeni kaupungin ruttomenneisyyteen, joten tämä oli mielenkiintoinen.

Mielenkiintoinen kuvaus rutosta oli muuten Ildefonso Falconesin Merten katedraalissa, suosittelen lämpimästi vaikka väärä maa onkin kyseessä. 🙂

Reply
Sukellus Asiaan heinäkuu 17, 2015 - 2:58 pm

Hyvä ja informatiivinen postaus. Kyseiset tapahtumat jääneet itselle aiemmin vieraiksi. Kiitos tästä.

Reply
Virpi /Täynnä tie on tarinoita heinäkuu 17, 2015 - 7:48 am

Mukava kurkistus historiaan. Hienoa pohdintaa ja nuo kuvat…upeita!

Reply
Kohteena maailma / Rami heinäkuu 16, 2015 - 1:43 pm

Olihan tuo San Gimignano oman aikansa Manhattan ja todella hieno sellainen. Itse en ole sinne tehnyt kuin päiväretken ja nauttinut sen päätteeksi peri-italialaisen illallisen, missä puolisolla ruoka oli täydellistä ja itsellä vähemmän mairittelevaa. Kyseiseen kaupungissa olisi kiva yöpyä ja nauttia muureista & torneista ilta-aikaan. Uskoisi että olisi mukava kokemus, hieman samanlainen kuin Venetsia kun turistit ovat päiväretkensä sinne tehneet. Kaupungin silhueti ja historia tekevät kyllä San Gimignanosta yhden Toscanan kiehtovimmista paikoista!

Reply
lena / london and beyond heinäkuu 16, 2015 - 1:01 pm

Hurjaa tämä historia, hyvä aina välillä lukea tällaisia juttuja ja laittaa asioita perspektiiviin. Kuten jossain kommentissa sanoit, köyhissä maissa ihmiset ovat iloisempia koska elävät päivä kerrallaan. Ehkä siitä pitäisi ottaa oppia.

Tuo italialaisten kilpailuvietti on muuten joskus hauskaa katseltavaa ja kuunneltavaa. 😀 (tuo tornien rakentaminen kerta toisensa jälkeen). Esimerkiksi firenzeläisillä ja pisalaisilla on meneillään riita jo vuosisatojen takaa ja se ei näytä hellittävän millään… Firenzessä on jopa tällainen (melko karu!!) sanonta: ‘Better a death in the family than someone from Pisa on your doorstep’. Naapurikaupunkien kanssa kilpaillaan surutta, kai nykyään vähän huumorimielessä jopa..

Reply
Mirje / Kotona kaikkialla heinäkuu 16, 2015 - 11:21 am

Aivan upeita kuvia jälleen kerran! Ja nuo pienet kurkistukset historiaan ovat todella mielenkiintoisia! Minua itseäni ainakin aina kiinnostaa paikkojen historia ja ne pienet tarinat menneisyydestä, jotka auttavat näkemään koko kohteen paljon monisävyisemmän linssin läpi.

Reply
Annika | travelloverblogi heinäkuu 15, 2015 - 9:36 am

Italian upeat maisemat ja minä alan puhua kuolemasta…mutta siis Bruneissa muutama viikko sitten kuulin, miten jonkun korkea-arvoisen ministerin poika oli kuollut onnettomuudessa. Isä oli vain todennut, että jumalan tahto, onhan hänellä noita poikia muutama lisää. Suhtautumisia ja ajattelutapoja on aika paljon.

Reply
Terhi / Muru Mou heinäkuu 14, 2015 - 2:06 pm

Tarkentaisin hieman: ensimmäinen karanteeni oli Dubrovnikissa ja merimiehet joutui olemaan siellä 40 päivää ennen kaupunkiin pääsyä. Käsittääkseni italiaksi neljäkymmentä on ‘quaranta’, mistä sana karanteeni on tullut. Pikkujuttuja, mutta kun oon oppaana ollessa näistä paasannut, niin piti mainita 🙂 Mielenkiintoinen juttu, antoi ajattelemisen aihetta!

Reply
Heidi heinäkuu 13, 2015 - 3:21 pm

Todella upeissa maisemissa olet taas matkustanut. Hauska oli tämä tornitarina; kilpailuvietti lienee meihin ihmisiin sisäänrakennettuna. Minullekin tuli rutosta puhuessasi mieleen nämä Dacamerone-kokoelman hulvattomat, osin eroottiset juoninovellit, joista yhdessä kommentissasi sitten kirjoititkin.

Reply
Mirka/ Reason for a Season heinäkuu 13, 2015 - 1:20 pm

Upeita maisemia!

On kyllä vaikea edes kuvitella, mitä ihmiset ovat käyneet läpi, kun suuri osa läheisistä ympärillä on menehtynyt..Vaikka onhan se karua todellisuutta monissa paikoissa vielä tänä päivänäkin. Ei ehkä ruton muodossa, mutta luonnonkatastrofit, sodat, sairaudet ja nälkä ovat monille arkea. Kun alkaa mielessään sijoittamaan itseään ja perhettään sellaisiin olosuhteisiin, niin alkaa ahdistamaan ja isosti. Totuus kuitenkin on, että asuipa millaisessa lintukodossa tahansa, niin ei kukaan tiedä päiviensä määrää. Itse kun 1,5 vuotta sitten mietin että jäänkö henkiin tai miten kauan jaksan elää kipujeni kanssa niin kyllä siinä aika monta miksi-kysymystä pyöri mielessä..ja kuitenkin siellä pohjalla oli luottamus samaan Jumalaan, johon ihmiset laittoivat toivonsa 1300-luvulla. Ja johon laittoivat toivonsa keväällä Indonesiassa teloitetut vangit, jotka teloituksensa hetkellä lauloivat:
“And on that day
When my strength is failing
The end draws near
And my time has come
Still my soul will
Sing Your praise unending
Ten thousand years
And then forevermore.”
Tiedän, että suurin osa ihmisistä ajattelee minun elävän jossain siellä 1300-luvulla ajatuksieni kanssa, mutta ei se mitään, sillä ole mitään parempaa, kuin rauha, joka ylittää kaikki olosuhteet elämässä.

Ja siis jos käyt läpi juuri vaikeita juttuja elämässä niin voimia siihen!

Reply
Anna Koskela heinäkuu 13, 2015 - 5:26 pm

Mietin tässä eilen sitä, että köyhemmissä maissa ihmiset ovat jotenkin paljon iloisempia. En siis tarkoita, että sota, tai pakolaisuus tai kurjuus tekisi iloiseksi, vaan yleisesti jos katsoo ei niin kehittyneitä maita kuin Suomi ja muut rikkaat maat ovat, niin ihmiset siellä elävät _sitä_ päivää, eivät seuraavaa. Ja kun elää täysillä tätä päivää, ei ehdi murehtia tulevaisuutta.

En tiedä olenko ohittanut täysin jotain merkityksellistä elämässäsi, mutta en muista lukeneeni kokemuksistasi. Onneksi kaikki on nyt hyvin.

Minusta ei ole merkitystä mihin ihminen uskoo, jos se vain tuo hänelle toivoa sekä lohtua hädän hetkellä ja rauhaa jokaiseen päivään. Uskon itse, että on olemassa joku voima jonka ihmisiin kohdistuva hyvä on ehdotonta ja vaateetonta. Uskon myös johonkin olomuodon muutokseen. En puhu uudestisyntymisestä välttämättä siinä muodossa, kuin se yleisesti tunnetaan. Mutta se on selvää, että uudeksi syntyminen tarvitsee kuolemaa osakseen.

Katsotaan, voinko avata tätä olotilaa joskus. Kiitos <3

Reply
Miika ♥ Gia | matkakuume.net heinäkuu 13, 2015 - 5:52 am

Voi nämä Italian maisemat, ne eivät vaan lakkaa hurmaamasta! Toscanan koko alue on yksi parhaita kohteita ever.

Sitä aina saa asiat laitettua vähän perspektiiviin kun ymmärtää miten asioita on historiassa tehty, mitä on ollut aikana ennen meitä. Tykkään siitä miten aina avaat historiallista perspektiiviä eri kohteista, ihan kuten tästäkin.

Reply
Anna Koskela heinäkuu 13, 2015 - 9:19 am

Toscana <3

Tykkään "kevyestä" historiasta. Luen kaiken minkä löydän aiheen ympäriltä helposti. Vuosiluvut ja tomunpeittämät yksityiskohtaiset jaaritukset jätän suosiolla asiassa enemmän vihkiytyneille.

Ihmettelen aina ihmisiä, jotka eivät ota edes jälkikäteen hieman selvää mitä paikassa on aikaisemmin tapahtunut. Mutta toisaalta, jokainen saa matkailla omalla tyylillään.

Sitten on näitä ihmisiä, joilla menevät historia, elokuvat ja nykyisyys onnettomasti sekaisin. Etsitään Maria Magdalenan hautaa Lontoosta, kun on luettu Graalin maljasta, Da Vinci-koodista ja katsottu pari elokuvaa aiheesta. Olen siis itse kuullut amerikkalaiset rouvan vaativan opastaan näyttämään tätä hautaa : D : D

Reply
Paula aka Sateenmuru heinäkuu 12, 2015 - 8:44 pm

Ruton riivaamasta Euroopasta saa takuuvarman säväyttävän karmaisevan taustan matkajuttuihin, mukavaa vastapainoa aurinkoisen värikkäille kuville!

Reply
Anna Koskela heinäkuu 12, 2015 - 9:33 pm

: D Taidan olla hitusen makaaberi. Äitinä sydämeni vääntyy nurin ajatellessani silloisia kauhuja ja kärsimyksiä. Analyyttisempi minä miettii, miten toimisin nyt, jos läheisiäni uhakaisi joku määrittelemätön uhka.

Reply
Jenni / Unelmatrippi heinäkuu 12, 2015 - 8:02 pm

Aika hurjaa teljetä sairastuneet taloihinsa. Joskin epäilemättä se oli ainakaan tarpeellista.

Hienoja maisemia kuvissa! Ja hauska juttu tuo talojen korkeudella kilpailu. Joillakin kilpailuvietti johtaa omituisiin tekoihin. 🙂

Reply
Anna Koskela heinäkuu 12, 2015 - 9:36 pm

Ei silloin varmaan ollut muuta mahdollisuutta. Myös ihmisten kulku kaupungeista pois estettiin. Ja jos joku pääsikin pois, niin ei päässyt seuraavaan kaupunkiin sisälle. Jos ruton tai muun kulkutaudin saastuttama laiva muuten päätyi johonkin satamaan, se poltettiin lasteineen.

Kilpailuvietti, aah. Mitä olisikaan elämä ilman sitä!

Reply
Pirkko / Meriharakka heinäkuu 12, 2015 - 6:38 pm

Tuosta rutosta tulee mieleeni minua nuorena ihan erityisesti kiehtonut Albert Camus’in kirja Rutto. Vaikka nyttemmin olen karsinut myös säilyttämiäni kirjoja tuo kirja taitaa kahdella kielellänikin pysyä hyllyssäni aina – oli se sen verran voimakasta luettavaa!

Reply
Anna Koskela heinäkuu 12, 2015 - 9:44 pm

Tuota en ole lukenut. Täytyy tilata kirjastosta. Luin Decameronen joskus nuoruudessani, ja edelleen muistan sen joutilaan ja kevyen erootisen viihdyttävyyden outouden, jonka oli tarkoitus saada päivät kulumaan mustan surman tappaessa huonompiosaisia. Omituinen kontrasti.

Heille , jotka eivät tiedä, niin Decamerone kertoo kolmesta nuoresta miehestä ja seitsemästä nuoresta naisesta, jotka lähtevät Firenzestä maaseudulle Fiesoleen mustaa surmaa pakoon. He viipyvät maalla kaksi viikkoa, ja viihdyttääkseen toisiaan he ryhtyvät kertomaan tarinoita. Jokainen kertoo päivittäin yhden tarinan, jotka on löysästi ryhmitelty teemoittain päivien mukaan.

“Herkässä ja kokemattomassa iässä oleville lapsille eivät kertomukset sovellu, eivätkä myöskään tylsistyneille vanhuksille eivätkä liioin ihmisille, joilla on äkäinen, pikkumainen tai jörö mielenlaatu.” – Juu, ja ei myöskään oikeaa erotiikkaa etsiville ; – )

Reply
Kiia heinäkuu 12, 2015 - 5:38 pm

Hurja juttu ja hyvää pohdintaa aiheesta! Etenkin viimeinen kappale kosketti minua. Olin viime marraskuussa pahassa auto-onnettomuudessa, jonka seurauksena kalloni murskaantui. Nykyaikainen lääketiede teki ihmeensä ja nyt puolisen vuotta myöhemmin, minusta ei huomaa päällepäin mitään erikoista. Toista olisi ollut tuohon aikaan tai vastaavasti jos olisin joutunut käymään saman läpi muualla kuin Suomessa. Tuskin olisin selvinnyt.
Tekstissäsi on juurikin niitä ajatuksia, joita ihminen käy läpi. Suuria kysymyksiä:)

Reply
Anna Koskela heinäkuu 12, 2015 - 10:04 pm

Tämä aihe on minullekin ajankohtaisempi kuin ennen. Kuinka paljon nykylääketiede voikaan helpottaa ja parantaa! Toisaalta kaikkia ei voida auttaa, ja mikä auttaa hyväksymään sen?

En ole ollut tietoinen tuosta sinua kohdanneesta onnettomuudesta. Onneksi olet kunnossa, vaikka kokemus on varmasti ollut hyvin raskas ja ei unohdu koskaan. Se, joka on ollut silmäkkäin elämän venyneen hennon langan kanssa, osaa todellakin arvostaa jokaista uutta päivää.

Reply
Ansku Bcn heinäkuu 12, 2015 - 3:52 pm

Tuo tornijuttu taitaa pitää paikkansa vieläkin missä tahansa peruslähiössä, jossa aina pitää saada parempi auto tms. kuin naapurilla ;).
Ja kyllä on muuten hienot maisemat!

Reply
Anna Koskela heinäkuu 12, 2015 - 10:09 pm

Juu : D

Olen itse asunut alueella, missä kilpailtiin sillä, kellä on hienoin grilli, hienoin auto, hienoin poreallas jne.

Tätä ennen, oli kilpailtu hienovaraisesti siinä, kellä on se hienoin talo, sisustus, ym.

En tarkoita, että kilpailu olisi pahasta. Se on normaalia. Se kuuluu suomalaisuuteen!

Reply
sarrrri heinäkuu 12, 2015 - 2:29 pm

Henkeäsalpaavia kuvia, taas. Ja ohhoh, mikä juttu – rutto on jo ajatuksenakin aivan kauhea, voin vain kuvitella miten hirveää on tulla suljetuksi taloonsa. Toisaalta, jos olisin elänyt tuohon aikaan, ja sairastunut ruttoon, niin varmaan olisin tuon menettelyn muiden suojelemiseksi hyväksynyt, vaikka hurjalta se kuulostaakin.

Kauheaa.

Reply
Anna Koskela heinäkuu 12, 2015 - 10:12 pm

Kiitos!

Rutto on ajatuksena, kuten mikä muukin selittämätön tauti, aivan kamala. Nykysin onneksi paljon tauteja voidan hoitaa, mutta edelleen on Ebola, Mers jne. jotka luovat minussa ainakin tietyn hillityn kauhun tunteen.

Pahinta lienee epävarmuus kaikissa tapauksissa.

Reply

Leave a Comment