Rügen, Saksan suurin saari ja Prora, natsien ”pikku” lomakylä

Ajoimme 5 tuntia päästäksemme Saksan suurimpaan saareen. Täytyy nyt sanoa, että en ihan vieläkään ole varma, miksi?

Berliini sijaitsee kuitenkin vain muutaman tunnin ajomatkan päässä, vesi on puhtainta Saksassa ja Rügenissa on enemmän aurinkoisia päiviä, kuin muualla Saksassa. Mikä mielenkiintoisinta, täällä sijaitsee Prora, natsien pieni 20 000 hengen lomakylä. Saarelta löytyy myös Kap Arkonan niemi, Vittin kalastajakylä, sekä Binz, joka muistutttaa enemmän Rivieran lomakaupunkia, kuin Itämeren rantakohdetta. Koska meillä oli aikaa vajaa vuorokausi, jouduimme vähän juoksemaan näitä kohteita läpi.

Saksan suurin saari, Rügen jäi sodan jälkeen Itä-Saksan puolelle. Alue oli keisarivallan aikaista vanhaa lomanviettopaikkaa, mutta itäsaksalaiset eivät kyenneet pitämään alueen loistoa yllä ja paikka näivettyi. Kun saavuin Rügeniin, satoi, matkalla oli tietöitä ja suljettuja tieosuuksia, enkä nähnyt ajon aikana yhtään mielenkiintoista paikkaa. Kalasavustamoja kylläkin. Kun Teppo osti järjettömän palan haliputtia autoon haisemaan, olin jo valmis luopumaan toivosta ja julistamaan koko saaren sellaiseksi ”Ihan kiva, mutta miten täältä pääsee pois” -kohteeksi.

Kap Arkona

Rügenin pohjoiskärjessä sijaitsee Kap Arkonan niemi. Se on hieman kuin Suomenlinna Helsingissä. Niemennokassa on pari majakkaa, kalastajakylä ja bunkkereita. Auto pitää jättää läheiseen kylään parkkipaikalla (maksullinen) ja ottaa alle oululaisittain kutsuttuna Potnapekka (maksullinen). Tuolla pikkujunalla on varmaan omakin nimensä, mutta se ei jäänyt mieleen. Kylästä niemeen voi myös pyöräillä tai kävellä.

Majakat olivat kivoja, mutta eniten olisi kiinnostanut Arkonan merenrannan kalkkikivijyrkänteet. Olimme kuitenkin niin huonossa hapessa flunssasta, että kiipeäminen alas ja ylös rinnettä ei tullut kysymykseenkään. Kuva on napattu Wikimediasta, koska ylhäältä käsin kuvaaminen oli mahdotonta. Flunssan takia jäi myös tutustumatta Nationalpark Jasmundin maisemiin. Hotellimme oli aivan alueen vieressä, mutta ei ollut mitään mahdollisuuksia lähteä edes pienelle lenkille.

Toinen mielenkiintoinen kohde oli Wermachtin bunkkeri, aivan majakoiden kupeessa. Se on rakennettu vuonna 1942 läheistä radiokuunteluasemaa ja ilmatorjuntapatteristoa varten osana Valtakunnan ilmatorjuntaverkostoa. Paikalla järjestetään kierroksia jossa näkee bunkkereiden lisäksi, myös DDR:n merivoimia esittelevän näyttelyn.

Koska saksankieli ei oikein taipunut, meille jäi epäselväksi jatkaisiko Potnapekka Kap Arkonasta Vittin kauniiksi kehuttuun kalastajakylään. No ei jatkanut, vaan juna kaarsi takaisin parkkipaikalle. Meille puhuttiin jotain hevosista ja viittoiltiin suuntaamaan eteenpäin. Selvisi nopeasti mitä hevosilla tarkoitettiin. Vittin kalastajakylään pääsisi vossikalla. Toki maksamalla lisää rahaa. Tässä vaiheessa päätimme siirtyä kohti Proraa ja jättää kalastajakylät väliin.

Prora

Prora on parhaiten säilynyt entisen natsi-saksan rakennuskompleksi. Se suunniteltiin 1930-luvun alkupuolella KDF-järjestön (Kraft durch Freude=Voimaa ilosta) johtajan Robert Leyn toimesta. Hänen tehtävänään oli Kolmannen Valtakunnan työläisten virkistystoiminnan järjestäminen ja haaveena rakentaa useita valtavia lomakeskuksia työläisille Itämeren ja Pohjanmeren rannoille. Proran lomakeskus oli ainoa, jonka rakentaminen toteutui. Tosin se ei koskaan valmistunut täysin, eikä majoittanut yhtäkään lomalaista.

4,5 kilometriä pitkän lomakeskuksen rakennustyöt aloitettiin vuonna 1938. Prora oli moottoriteiden rakentamisen jälkeen koko valtakunnan toiseksi suurin rakennusprojekti.

Kompleksin rannan puoleinen julkisivu on selkeän yksinkertainen (Mitä sitä turhaan parvekkeita rakentamaan). Mantereen puolella rakennusta rytmittävät  96 lyhyttä siipeä, joihin oli sijoitettu wc:t ja pesuhuoneet. Meren puolella julkisivua taas puhkovat kymmenen rungosta ulostyöntyvää 2 000 hengen ravintolaa.

20.000 paikkaisen lomakeskuksen kaikista 10.000 kahden hengen huoneista oli merinäköala. Jokainen huone oli samankokoinen, 2,2 x 4,75 metriä. Huoneet voitiin yhdistää pareittain avaamalla väliseinässä oleva ovi, tällöin petipaikat voitiin järjestää kuusihenkiselle perheelle. Huone kuva Wikimediasta, koska yhtään esimerkkihuonetta ei nyt ollut auki.

Rakennuksen piti tulla kymmenen 2000 asiakkaan ravintolaa, kaksi uimahallia aaltokoneineen(!), elokuvateatteri ja 20.000 paikkainen kongressikeskus.

Toinen maailmansota keskeytti Proran rakennustyöt vuonna 1939. Sodan aikana osaa rakennuksista käytettiin poliisien ja Saksan laivaston naispuolisten radistien koulutustiloina. Vuonna 1943 lähtien Proraan sijoitettiin liittoutuneiden Hampurin kaupungin pommituksissa kodittomiksi jääneitä asukkaita, ja myöhemmin itäisen Saksan pakolaisia. Vuodesta 1944 Prora toimi sotasairaalana.

Sodan jälkeen rakennusta yritetiin räjäyttää, koska sitä pidettiin natsivallan symbolina. Tuhoaminen ei kuitenkaan onnistunut, ja rakennus jäi pystyyn. Vuonna 1950 alue määritettiin sotilasalueeksi ja yleisön pääsy Proraan kiellettiin vuoteen 1991 asti.

Me tutkimme rakennusta hetken aikaa rannan puolelta ja kävimme sitten DDR:n kansan armeijan museossa, jossa oli esille moottoripyöriä, kameroita, astioita, uniformuja jne. Jos on alan harrastaja, paikka on varmaan taivas. Minusta esillä oli kasoittain romua ja pölyä. Jos et halua maksaa 7 euroan sisäänpääsymaksua, pääsee oluella käymään samassa rakennuksessa olevassa ravintolassa ottamalla lupalapun kassalta. Viipyä ei saa ”liian kauaa”, mutta ei sitä oikeasti kukaan kontrolloi.

Tässä vaiheessa rupesi olemaan nälkä ja etsimme paikan läheisyydestä asiallista ruokapaikkaa. Currywurstia olisi saanut ja savukalaa tietenkin. Päätimme lähteä Binziin syömään.

Binz

Tähän paikkaan sopii luonnehdinta ”Porvariston hillitty charmi”. Kun tungemme automme parkkiin ja ihmettelemme parkkimaksua, täydelliseen lomalook:iin sonnustautunut mies viereisestä Bentleystä tiedustelee kohteliaasti, puhummeko englantia vai ranskaa. Hän kertoo että ensimmäinen puolituntia on ilmainen, mutta se tuskin riittää ” miellyttävän lounaan nauttimiseen”.

Minun on pakko sanoa, että mietin hetken, eikö liian tyylikkäänä oleminen ole rikos ihmisyyttä vastaan. Silloin kun ajatukseni etenevät näin masentavaa rataa, tiedän olevani sekä väsynyt, että nälkäinen. Onneksi läheltä löytyy lounaspaikka, tosin hinnat nähdessäni kadun, että en tyytynyt siihen currywurstiin.

1800-luvulla keisarivallan aikana Binzin rantabulevardit ja pitsihuvilat olivat täynnä rikkaita lomanviettäjiä. Nykyisin täällä ei ole kuin luksushotelleja. Koko kaupunki on edelleen vain ja ainoastaan täynnä valkoisia pitsihuviloita. Vaikutelma on enemmänkin Ranskan Rivieraa, kuin Itämeren lomakohde.