Rouva 561 avasi sanaisen arkkunsa PS:n lehteen – Tässäpä luettavaa, olkaa hyvä!
Lähden kuntavaaleihin ensikertalaisena. Jännittää, mutta niin varmasti jännittää konkareitakin. Vaalit käydään nyt merkillisessä tilanteessa koronasta johtuen.
Perussuomalainen minusta tuli 2015, kun ”sotaa pakoon” pyrkivien moniosaajien lauma vaelsi Tornioon vaatimaan turvapaikkaa. PS oli puoluevalinta heti selvä, vaikka persuista puhuttiinkin tuolloin vain jäyhien ja jäykkäniskaisten äijien ääriliikkeenä. Kuinka sinne nainen muka joukkoon sopisi?
Miten väärässä kauhistelijat olivatkaan. Olen solahtanut perussuomalaisten toimintaan ongelmitta ja minun ei ole tosiaankaan tarvinnut pyöriä yksin miesten seassa. PerusNaiset vetävät koko ajan lisää jäseniä, Oulussa kuntavaaleissa listalla on upeat 19 naisehdokasta ja naisaktiivien määrä tupailloissa kasvaa tasaisesti. Kannustankin naisia tulemaan mukaan toimintaan ja ottamaan yhä näkyvämpää roolia puolueessa.

Miten matkabloggaaja voi olla persu?
Perussuomalaisuuttani ihmetellään myös toisesta syystä. Lähes päivittäin minulta kysytään, mitä paljon maailmaa nähnyt nainen voi olla persu. Aivan kuin matkustavan ihmisen tulisi ihannoida varuksetta kaikkia kulttuureja. Päin vastoin. Mitä enemmän olen maapalloa kiertänyt, sen nuivempi ja epäluuloisempi konservatiivi minusta on tullut.

Sanonta ”maassa maan tavalla” ei ole pelkkä toteamus, vaan sisältää myös vaatimuksen
Sanonta ”maassa maan tavalla” ei ole pelkkä toteamus, vaan sisältää myös vaatimuksen. Odotankin, että Suomeen saapuva luopuu kotimaansa tavoista ja osoittaa kiinnostusta Suomen tapoihin ja lakeihin. Näin ei ole Oulussa ollut, josta yhtenä osoituksena on muutaman vuoden takainen vastenmielinen grooming-ilmiö. Haluan äitinä ja naisena olla vaikuttamassa siihen, että Oulu on myös tulevaisuudessa turvallinen paikka elää ja asua.

Matkabloggaaja on myös yhdistysluuta
Yhdistystoiminnassa hallituksen jäsenet ovat käytännössä yhdistyksen kasvot ulospäin. Kuntavaaliehdokkaaksi lähteminen oli minulle siksi luontevaa. Tahdon omalta osaltani olla varmistamassa puolueelleni mahdollisimman monta paikkaa kaupunginvaltuustoon. Mutta pelkkä ehdokkaiden työ ei riitä, vaan tarvitsemme myös äänestäjien työpanosta. Lähde siis äänestämään ja ota kaverisikin mukaan.
Anna Koskela, matkabloggaaja
Pohjois-Pohjanmaan piirin 1. varapuheenjohtaja
Pohjois-Pohjanmaan PerusNaisten hallituksen jäsen
Oulun Perussuomalaisten hallituksen jäsen