Romanian viinit | Domeniile Panciu Winery

by Anna

Romanian viinit eivät vielä kaikki kelpaa vientiin

Romanian viinit | Harva tietänee, että Romaniassa tuotetaan viidenneksi eniten viiniä koko Euroopassa. Tosin suurin osa viinituotannosta ei ole vientiin kelpaavaa.

Romanian liittyi Euroopan unioniin vuonna 2007 ja osa viinitiloista on pyrkinyt lähinnä ulkomaalaisten sijoittajien tuella siirtymään diktaattori Ceaușescun volyymituotannosta laatuun. Tavoitteena on nostaa Romania vakavasti otettavaksi viinimaaksi. Sinne tänne onkin ilmestynyt uusia ja moderneja viinitiloja.

Domeniile Panciu Winery & Resort

Domeniile Panciu Winery & Resort

Domeniile Panciu Winery & Resort

Romanian viinit ja etenkin viinireitit ovat vielä vähän hakusessa

Mikään viiniystävän mekka Romania ei vielä ole. Saksan tai Ranskan tyyppisiä viinireittejä ei maahan ole muodostunut ja esim. Brasovin turistitoimistossa täti käsitti meidän etsivän ravintolaa, kun kysyimme viinitiloista.

Huhuilin Facebookin Ruoka-ja viini-ihmiset ryhmästä neuvoja ja sainkin muutamia hyviä linkkejä (jutun lopussa). Kun viinitilat etsi Googlen karttahausta, näki mitkä tilat osuisivat matkamme varrellemme. Niitä oli tasan kaksi, joista toinen ei majoittanut matkustajia. Valinta oli helppo tehdä. (Vasta tätä juttua kirjoittaessani löysin ReVino-sivustolta kartan, jossa viinitilat on esitelty varsin kattavasti.)

Domeniile Panciu Winery & Resort

Romanian viinit

Domeniile Panciu Winery & Resort

Domeniile Panciu Winery & Resort oli niin ”pakastavedetty” kuin vain majoituspaikka voi olla. Uima-allasta vasta tehtiin, mutta palvelupäällikkö oli pelimiehiä ja saapuessamme kiviporaa huudattava remonttiryhmä vaiennettiin välittömästi. Kun nyt nappasin muutaman kuvan paikan kotisivuilta, näytti uima-allaskin valmistuneen.

Olen melko varma, että olin vuoteessa ensimmäisenä nukkuva asiakas. Hieman ihmettelin myös kylpyhuoneen sisustusta kunnes tajusin, että suihkuseinämät olivat vielä asentamatta. Nyt Booking. comin kuvista näkee myös niiden löytäneen tiensä paikalle.

Itse tuotantotiloja emme käyneet sisältä katsomassa, mutta tiluksilla oli mukava ajella pyörillä pieni lenkki. Kartano sijaitsee todella upealla paikalla keskellä 120 hehtaarin viljelmiä.

Domeniile Panciu Winery & Resort

Domeniile Panciu Winery & Resort

Domeniile Panciu Winery & Resort

Domeniile Panciu Winery & Resort

Domeniile Panciu Winery & Resort

Romanian viinit | Maistelet, vaikka et haluaisikaan ….

Päätimme syödä hotellilla, josta seurasikin hieman koominen, mutta lämminhenkinen tapahtumasarja. Tätä kartanohotellia, kuten montaa muutakaan paikkaa Romaniassa, ei ole suunnattu ensisijaisesti ulkomaalaisille turisteille, vaan paikallisille. Tarjoilijat eivät puhuneet englantia, menu oli romaniaksi jne. Palvelupäällikkö soitettiin hätiin ja kohta kävimme läpi menua etsien osan sanoista Googlesta.

Kirjoitin jo aikaisemmin, että päällikkö oli pelimies. Hän tuumaili, että nyt kun olette siinä, niin kiinnostaisiko viininmaistelu. Olimme kuitenkin jo tilanneet kuohuviinin pöytään. Kun kieltäydyimme kohteliaasti miekkonen tuumasi että OK, ei sitten koko settiä, mutta kyllähän teidän on pakko joitakin talon viinejä maistella – ja komensi tarjoilijan hommiin. Talo tarjoaa.

En ole mikään viinien superasiantuntija, joten jätän romanialaisten alkuperäisrypäleistä tehtyjen viinien arvioinnin nyt vain ihan tähän. Muotoilisin, että _kuiva_kuohuviini on aina varma valinta.

Domeniile Panciu Winery & Resort

Romanian viinit

Romanian viinit | Domeniile Panciu Winery

Domeniile Panciu Winery on vuonna 2005 perustettu viinitila joka tuottaa tällä hetkellä yli 20 kuohuviiniä ja viiniä ilman torjunta-aineita tai keinotekoisia lannoitteet. Vuosituotanto on 1,5 miljoonaa pulloa.

Rypäleet ovat peräisin yli 120 hehtaarilta Tifestin-alueelta. Viiniköynnöslajikkeet: Sauvignon Blanc, Chardonnay, Pinot Noir, Muscat, sekä viisi romanialaista alkuperäislajiketta

Valkoiset:

  • Feteasca Alba on peräisin Moldovan alueelta Romaniasta. Nykyään lajiketta viljellään Romanian, Moldovan tasavallan ja Unkarin alueella.
  • Sarba. Vuonna 1972 luotu lajike, jonka takaa löytyvät romanialainen Romaneasca- ja italialaisten Riesling- rypäle. Viljellään vain Romaniassa.

Punaiset:

  • Feteasca Regala on yksi tunnetuimmista ja halutuimmista rypälelajikkeista Romaniassa. Se löydettiin vuonna 1920 läheltä Sighisoaraa.
  • Feteasca Neagra, alkuperäinen romanialainen rypälelajike, jota on kasvatettu satoja vuosia merkittävissä istutuksissa Moldovan eteläosassa ja Itä-Munteniassa. Nykyään sitä kasvatetaan useimmilla Romanian alueilla, mutta myös maan rajojen ulkopuolella.
  • Babeasca Neagra tunnetaan lähes 80 eri nimellä eri puolilla maailmaa. Lajikeen juuret ulottuvat 1400-luvulle ja se on Romanian eniten viljelty punainen lajike. Tästä huolimatta Babeasca Neagra ei löyty kaupan hyllyiltä lainkaan, sillä tuottajat myyvät sen mieluiten ulos erilaisina sekoituksina.

Romanian viinit

Romanian viinit

Lisää romanialaisista viinilajikkeista voit lukea Revino-sivustolta. Domeniile Panciu on tuossa alla olevassa kartassa numero 16 Moldovan alueella.

Romanian viinit

Romanian parhaimmat DOC:it (viinialueet) 

Gault&Millaun Romanian parhaat viinit 2019

Romanian parhaat viinit 2018

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

13 comments

Unkari Tokaj | Montako puttonia? - TÄMÄ MATKA 8 syyskuun, 2019 - 12:45 pm

[…] alettiin valmistaa bulkkilaatuna osuuskellareissa. Sama tapahtui myös Romanian viinitarhoilla. Romanian viineistä voit lukea täältä. Vuodesta 1990 valtion maita on alettu palauttaa niiden alkuperäisille omistajille ja myymään […]

Reply
Romanian kiertomatka | Kokemuksia, eurot ja reitti - TÄMÄ MATKA 1 syyskuun, 2019 - 7:04 pm

[…] Romanian viinit | Domeniile Panciu Winery […]

Reply
Annemaria/Samppanjaa muovimukista 30 elokuun, 2019 - 10:54 pm

Luulen, että Romania on samassa tilanteessa viinin tuotannon suhteen kuin Unkari oli aiemmin. Vielä 1990-luvulla unkarilaiset viinit olivat noh, sellaista bulkkia, kunnes 2000-luvulla maahan tuli ulkomaista rahaa ja viinien laatu nousi huikeasti. Mielenkiintoista nähdä, mitä tuleman pitää.

Reply
Anna 1 syyskuun, 2019 - 9:26 am

Kiitos Annemaria

Juuri noin. Eli Romaniassa on vielä pulaa koneista, laitteista ym. Pääomaa tulee ulkomailta viinitiloille, mutta tarvitaan myös viinitekijöitä, jotka keskittyvät määrän sijasta laatuun.

Reply
Sari / matkalla lähelle tai kauas 29 elokuun, 2019 - 8:20 pm

Ei taida olla ihan valtavirran viinimaa. Kiinnostaa juuri nuo vähemmän käytössä olevien viinirypälelajien viinit. Olivatko nuo hilloisia vaiko ihan perusviinejä? Jotkut niistä, kun ovat osoittautuneet todella hyviksi. Toitteko kotiin paljonkin viinejä?

Reply
Anna 1 syyskuun, 2019 - 9:37 am

Kiitos Sari

Juu, ei ole vielä viiniturismia tuonne.

Ne viinit joita maistelimme ( gröhöm, aika monta tuli 12 päivän aikan kokeiltua 😀 ) olivat perusviineja ja joukossa oli ajoittain erinomaisiakin pulloja. Ei hilloisia, mutta romaniassa tuotetaan paljon myös makeaa punaviiniä, eli siinä sai olla tarkkana, ettei sellaista tule lasiin. Punaviinipulloissa ilmoitetaan onko se kuiva vai makea …

Sarba oli monessa paikassa se arvostetuin rypäle, jota suositeltiin maistamaan, mutta itse en sen makuun päässyt. 100% Fetească Neagră -viinejä on paljon tarjolla ja ne olivat pääosin erittäin OK. Kotiin tuotiin tuolta viinitilalta paikan roseeta, johon tykästyin. Ylipäätänä rose oli usein se paras valinta. Tosin tuolla oli niin kuuma, että saattoi johtua siitäkin, että hyvin viilennetty rosee maistui.

Reply
Miika / Scenic Road Hunters 28 elokuun, 2019 - 1:48 pm

Viinimatkailua olisi kiva liittää soveltuvin osin road trippeihin. Romania nyt on semmoinen maa, että siellä houkuttelis jos pari muuta asiaa mut miksei viinejä samalla. Tuo toinen ”metsästäjä” ei vaan viineistä piittaa ni pitäis olla sopivasti vaikka olutta saatavilla myös.

Reply
Anna 1 syyskuun, 2019 - 9:39 am

Kiitos Miika

No maisemien takiahan niille viinialuille yleensä mennään! Ne viinitilathan sijaitsee yleensä aina jossain laaksoissa tai rinteillä, parhaimmillaan vielä joen rannalla. Ja saa kaikkialla oluttakin 😀

Reply
Martina 26 elokuun, 2019 - 12:29 pm

Olipa mielenkiintoinen juttu. Viinimatkoissa, kuten matkoissa ylipäätään, mua kiinnostaa Romanian kaltaiset kätketyt helmet (vai oliko se vielä helmeksi luokiteltavissa?), joissa kaikki eivät ole käyneet. Meillä on ollut suunnitteilla viinimatka Bulgariaan, joka ei Romanian tavoin oikein muuten kiinnosta, mutta viinitilojen puolesta kyllä. 🙂

Reply
Anna 26 elokuun, 2019 - 1:02 pm

Kiitos Martina

Kyllä Romania on tietyltä osiltaan kätketty helmi ja etenkin viinialuiden kohdalla tämä vielä korostuu. Maaseutu on upeaa aluetta, jossa turisti on aikamoinen kummajainen edelleen, saati sitten viinituristi. Tai siis, onhan siellä turismia, mutta se on paikallista turismia. Romanialaiset ovat selvästi ahkeraa kanssa matkustamaan kotimaassaan.

Meillehän tämä viinitila ja viinialueiden näkeminen oli vain yksi osa matkaa. Jos tekisi tuonne ihan viinimatkan, pitäisi kyllä lueskella nettisivuja paljon lisää. Aika huonosti tietoa on mihinkään koottuna. Ei ole samalla tavalla organisoitu, kuin Saksassa ym.

Bulgaria kiinnostaa minua myös. Mutta haluaisin tehdä sinne kunnon road tripin ja kiertää mahdollisimman paljon.

Reply
Tonavan suisto | Romania | Tulcea ja kamala risteily - TÄMÄ MATKA 26 elokuun, 2019 - 9:25 am

[…] on jo käytettävä lauttaa. Tonavan voi ylittää monesta kohtaa, mutta koska tulimme Brasovin ja Moldovan maakunnan viinialueiden kautta, olivat Brailan tai Galatin ylityspaikat meitä lähimmät. Valitsimme Galatin sataman, sillä sen […]

Reply
Reissu-Jani 25 elokuun, 2019 - 11:58 am

Mielenkiintoinen juttu! Ai että alkoi tehdä mieli matkata Romaniaan — alkuperäisviinien lähteelle. Toivottavasti Alkoon löytyisi jatkossa näiden maiden tuotteita, ei vaan isojen ja tunnettujen tuottajamaiden tuotteita. Myös Moldovian punaviinejä pitäisi saada tänne Suomeen. Georgialaisia on vain muutamia — piti viime viikonloppuna Pietarin matkalta tuoda muutamia Georgialaisia viinejä kotiin.

Reply
Anna 26 elokuun, 2019 - 1:06 pm

Kiitos Jani

Yksi Romanialainen viini taitaa olla Alkon tilausvalikoimassa 😀

Ainakin Romaniassa käsitin isännän puheista, että markkinointiketju puuttuu pohjoismaihin kokonaan heiltä. Lisäksi tulee mulle mieleen nopeasti laadulliset ongelmat (on hyviä, mutta on myös paljon todella huonoa viiniä) ja se, että en yhtään tiedä tukeeko Romanian valtio esim. viinien vientiä ym. Viimeinen Suomeen suuntautunut promo oli käsittääkseni 2014. Ja ostaisiko suomalainen kuluttaja romanialaista viiniä. Itselläni on vähän sellainen olo, että marginaalituotteeksi jäisi.

Mutta ei se saisi silti olla este meidän monopolille. Tavallaan minusta olisi Alkon velvollisuus kaivaa esiin maasta kuin maasta pari hyvää viiniä myyntiin.

Reply

Leave a Comment