Romanian Transalpina on avara mutkatie
Romanian Transalpina on mainittu ”Maailman vaarallisimmat tiet” -listauksessa ja sen lempinimi on ”Paholaisen polku”. Tie ei itsessään ole mitenkään vaarallinen, mutta tietenkin tiestä kuin tiestä saa vaarallisen, jos itse hölmöilee. Mutkan takana voi olla lauma lehmiä, seurue keskellä tietä ottamassa kuvia tai jyrkästä rinteestä alas valunut kuusi. Auton jarrut saa poltettua loppuun ja kytkimen kärymään, jos ei mieti mitä tekee. Tietä olisi ilman muuta jännittävä ajaa pimeällä ja kovaa, mutta jokainen arvioikoon itse halutun riskikertoimensa.
Romanian Transalpina ei ole mutkatienä mitenkään tunnettu suomalaisille. Romanian suosio matkailumaana odottaa vielä lentoonlähtöä ja aika harvassa ovat he, jotka suunnittelevat lähtevänsä Romaniaan Road Tripille. Eniten juttuja Romanian Transalpinasta löytääkin moottoripyöräilyyn keskittyviltä palstoilta. Transalpina on epäilemättä upea kokemus kaksipyöräisellä!
Romanian Transalpina palveli jo roomalaisten aikana
Transalpina rakennettiin kuningas Carol II:n aikana 1900-luvun alussa roomalaisten tekemää tieprofiilia hyödyntäen. Aikanaan sitä kutsuttiin myös Kuninkaantieksi. Se avattiin vuonna 1938 ja saksalaiset rakensivat sen osin uudelleen toisen maailmansodan aikana. Tietä eivät siis rakentaneet presidentti Ceaușescun mielipidevangit, kuten urbaanilegenda kertoo, mutta he rakensivat kyllä muita teitä myöhemmin.
Jos Romaniassa näkee hienosti rakennettuja teitä, joissa rinteen puoleiset seinämät on upeasti kivetty suurilla kivillä, ne ovat todennäköisesti vankien tekemiä. Presidentti Ceaușescum aikana vangit laitettiin tekemään aina jotain hyödyllistä, kuten juuri rakentamaan teitä ja pengerryksiä. En välttämättä pitäisi huonona ideana ohjata vankeja tällaiseen toimintaan Suomessakaan.
Transalpina on hyvässä kunnossa
Vuonna 2007 aloitettiin tien kunnostus ja vuoteen 2009 mennessä koko 148 km pitkä tie oli asfaltoitu. Itse Transalpinalle vievät pätkät taas ovat pääpiirteittäin erinomaisessa kunnossa, mutta osa tiestöstä odottaa todellakin kunnostusta. Tämä selittää sen, miksi tiellä ei esim. matalia Ferrareita näy. Liittymäteillä vaanivat myös kyläpoliisit, jotka mielellään rahastavat alkuhöyryjä päästeleviä kuskeja.
Transalpinan yksi ongelma on pientareen puuttuminen. Eli vaikka näkisikin hienon näköalan, pysähtyä ei voi. Varsinaisia pysähdyspaikkoja on vähän. Aina kannattaa arvioida, kuinka jyrkkä pudotus asfaltilta on tieltä pois. Olisi perin juurin ikävää jäädä pohjastaan kiinni, tai kolhia autonkeulan muovikökkäre rikki.
Kesän kuumina kuukausina Transalpinan käyttäjiin kuuluvat piknikille tulevat perheet. Kesäkuussa kaikkialla alarinteillä näkyi eväskoreja, grillejä ja nuotioita. Mikäs sen ihanampaa, kuin tulla vuoriston raikkaaseen ilmaan viettämään hellepäivää.
Tien korkein kohta on Urdele Pass (2145 metriä)
Transalpina on, kuten kaikki korkealla sijaitsevat mutkatiet, suljettuna vuoden kylmimmät kuukaudet. Tien korkein kohta on Urdele Pass (2145 metriä).
Kannattaa huomioida, että lähestyminen, itse tien ajaminen pysähdyksineen ja majoituspaikkaan ajaminen vie vähintään puoli päivää. Meillä 220 kilometrin matka Sibiu - Râmnicu Vâlcea vei ilman sen kummempia pysähdyksiä 5 tuntia ja 45 minuuttia.
Missä yöpyä
Pohjoisesta lähestyjät yöpyvät usein Sibiussa, kuten mekin teimme. Etelästä päin tulijat yöpyvät Rancan laskettelukeskuksen majoituksissa (aika kaamean näköistä kesällä) tai Râmnicu Vâlceassa (yövyimme täällä, mutta ei jäänyt mitenkään mieleen kaupunkina).
Transalpina tiivistetysti:
- Alkaa: Sibiu tai Alba
- Päättyy: Novaci
- Pituus: 139 kilometriä + liittymätiet
- Milloin mennä: toukokuun lopulta lokakuun loppuun (sää salliessa). Tie voidaan sulkea koska tahansa.
- Tien kunto: hyvä (kesäkuu 2019)
- Korkein kohta:2145 metriä - Urdele Pass
- Reittiaika:Minimissään kolme tuntia
Ennen Transalpinaa yövyimme Sibiussa ja jatkoimme sen jälkeen kohti Transfăgărășan eli DN7C mutkatietä. Kartasta näet ajamamme reitin.
5 comments
[…] aina, ettei mikään mutkatie Euroopassa Romanian Transfăgărășan jälkeen tekisi enää vaikutusta – ja kuinka väärässä olinkaan! Gavia Pass 2621 metriä on […]
[…] Pass | Luulin aina, ettei mikään mutkatie Euroopassa Romanian Transfăgărășan jälkeen tekisi enää vaikutusta – ja kuinka väärässä olinkaan! Gavia Pass 2621 metriä […]
[…] että Transalpinan mutkatiet olivat Romanian parasta osuutta autoilijalle. Paitsi Karpaattien vuoriston maisemat, […]
Nuo maisemat ovat juuri sellaiset joita ei kuviin saa ikinä kunnolla. Ne täytyy vaan painaa muistoina verkkokalvolle.
Wau !
[…] Transilvanian ja Valakian historialliset alueet. Transfagarasan on Romanian toiseksi korkein tie Transalpinan (Paholaisen polku) jälkeen (2145). Itse vuoristotien pituus on 114 kilometriä ja se saavuttaa 2 042 metriä […]