7,3K

Raahe sopii päiväkohteeksi. Saaristoon mielivän kannattaa yöpyä

Raahen kierros. Kyselin vinkkejä Raahen suunnasta ja sain. ”Kierrä vanha kaupunki ja tutki pari museota. Ne ovat yllättävän hyviä. Käy lopuksi Langin Kauppahuoneelle. Ajankohtaan, eli lauantaihin tuli myös ohjeita: ”Mene jo aamupäivästä, iltapäivällä klo 13-14 pikkukaupunki kuolee.”

Raahe on 25 000 asukkaan merenrantakaupunki, joka yhdistetään teräkseen ja Rautaruukkiin (SSAB). Oulusta Raaheen ajaa tunnissa. Kaupunki sopii hyvin päiväkohteeksi, tai välietapiksi vaikka matkalla Kalajoen hiekoille. Jos aikaa on enemmän, tutustumista Raahen saaristoon kannattaa harkita.

Raahen kierros – Kruununmakasiinimuseo

Aloitin Raahen kierroksen Kruununmakasiinista vuodelta 1895. Komea rakennus palveli ennen valtion viljavarastona ja sen seinien sisälle on saatu aikanaan varastoitua kunnioitettavat 12 000 viljatynnyriä (yhden viljatynnyrin vetoisuus oli 165 litraa).

Nykyisin Kruununmakasiinimuseo esittelee poimintoja Raahen historiasta. Kuunnella voisi erilaisia tarinoita tai tutkia maankohoamista rannikolla. Tietoa on tarjolla paljon myös Raahen suurpalosta vuodelta 1810.

Wanha herra – Maailman vanhin sukelluspuku

Museon ehdottomasti kuuluisin ja arvokkain esine on maailman vanhin sukelluspuku, eli Wanha herra. Ihan jo pelkästään sen takia kannattaa koukata Raahen kautta.

Wanha herra on 1700-luvulta peräisin oleva vasikannahkainen sukelluspuku. Sen lahjoitti museolle merikapteeni Johan Leufstadius 1860-luvulla.

Wanha herra on valmistettu lehmännahasta, saumat on ommeltu pikilangalla ja tiivistetty piellä. Vedenkestäväksi sukelluspuku on saatu lampaantalin, tervan ja pien seoksella. Huppu on sisäpuolelta vahvistettu puurimoilla.

Sukeltaja pujahti sukelluspuvun sisään vatsassa olevasta aukosta, joka suljettiin kierittämällä aukon ympärille nahkavyötä. Ilmaa sukeltaja sai puisien putkien kautta ja sitä pumpattiin puvun sisään palkeilla. Hupun yläosassa lienee ollut läpällinen venttiili, josta ilma tuli sisään ja selässä sitten toinen putki, josta ilmaa poistui. Kuvista näkee, että putket eivät olleet mitään kovin taipuvia tai ohuita.

Itselläni meni hetki ymmärtää, mihin pukua on käytetty, mutta tietenkin! Tarkistetaanhan nykyisinkin laivojen pohjan kunto sukeltamalla. Paljon helpompaa laittaa yksi uhkarohkea mies veteen, kuin kuivatelekoida tai kallistella kokonaista laivaa.

Wanhasta herrasta on tehty myös täydellinen kopio ja sen toimivuutta on testattu. Kokeilut osoittivat, että puku toimii. Pisin kopiolla, eli ns. Nuorella herralla tehty sukellus kesti 40 minuuttia.

Raahen kierros – Pakkahuoneen museo

Seuraava kohde oli kilometrin päässä sijaitseva Pakkahuoneen museo. Vuodelta 1848 oleva rakennus on nimensä mukaisesti entinen kaupungin tulli- ja pakkahuone. Rakennus sijaitsee upealla paikalla Raahen keskustan tuntumassa Pikkulahden rannalla.

Mutta mikä oli tulli- ja pakkahuone? Internetin ihmeellinen maailma vastaa näin: Pakkahuone oli tullattavan tavaran jälkitarkastusta varten rakennettu, tullikamarin yhteydessä oleva varastohuone. Laivan saavuttua satamaan tullivirkamies arvioi sen lastin arvon, ja arvion perusteella tullikonttorissa laskettiin tullimaksu. Tullimaksun maksamisen jälkeen lasti purettiin ja siirrettiin pakkahuoneeseen jälkitarkastusta varten. Rakennuksista, joissa molemmat toiminnot sijaitsivat saman katon alla, alettiin käyttää kaksoisnimeä tulli- ja pakkahuone.

Pakkahuoneen museossa on jos jonkinlaista tuliaista ja yksi kirkkosali…

Raahen Pakkahuoneen museon kokoelmien rungon muodostavat 1800-luvulla lahjoitetut esineet. 1800-luvun loppupuoli oli kaupungin kukoistuksen aikaa, jolloin Raaheen kauppalaivaston kuului parhaimmillaan 58 purjealusta. Merenkulun ansiosta kaupunki kasvoi ja laajeni 1800-luvulla voimakkaasti.

Raahe oli 1800-luvun lopulla Suomen suurin laivanvarustajakaupunki ja suurin osa sen asukkaista sai elantonsa merenkulusta. Merimiehet kantoivat kaukomailta koteihinsa jos jonkinlaisia tuliaisia. Tiedän tämän itsekin, sillä äitinisuvun peruja kotonani komeilevat hainhampaat, kaimaani, kilpikonna, käärmeennahkoja, pääkallometsästäjän sapeli ym. Meriltä tuotiin Suomeen myös elävä Moko-niminen apina, mutta eipä tästä sen enempää …

Raahen kirkon veistokset 1600-luvulta muuttuivat sopimattomaksi 1800-luvulla

Kokoelmissa on täytettyjä eläimiä, purjelaivapienoismalleja, laivatauluja, kultasepäntyökaluja, navigointivälineitä, rahoja, vaatteita, aseita, naisten käsitöitä, astioita, leluja, sekä yksi kirkkosali. Kyllä – kirkkosali!

1600-luvulla Mikael Balt veisteli kasan puuveistoksia Raahen ensimmäisestä kirkon koristeiksi. Valmistipa kuvanveistäjä kirkkoon jopa saarnatuolin tammesta, jonka itse Pietari Brahe oli lähettänyt. Kun kirkkoa korjailtiin ja uudistettiin 1800-luvun loppupuolella, värikkäät veistokset eivät kaupunkilaisten mielestä enää lainkaan sopineet Herran huoneeseen. Kirjavat ja jopa vastenmielisiksi sanotut puuveistokset varastoitiin kirkon tapuliin.

Vuonna 1908 uudistettu kirkko paloi, mutta Pyhän Agathan ansiosta veistokset säästyivän. Pyhimys kun kaupunkilaisten mielestä esti tulta kääntymästä tapulin suuntaan.

Vuonna 1912 yli yhdeksänkymmentä 1600-luvulta peräisin olevaa veistosta sijoitettiin Pakkahuoneen museoon. Esillä on kahdeksan apostolia, enkelten soittokunta, symbolisia eläinhahmoja, erilaisia ikkunakehyksiä, epitafeja eli sukujen muistotauluja ja päätykolmioaiheita eli frontoneja. Voit lukea lisää Raahen vanhan kirkon veistoksista täältä. Tämä osa näyttelyä on todella mielenkiintoinen ja poikkeuksellinen! Yleensä kun vastaavat aarteet on kuljetettu aikaa sitten Helsinkiin. Käsittääkseni kappelihuoneessa on edelleen jonkinlaista toimintaa. Vai onko? Tietääkö joku?

Raahen kierros – Soveliuksen talo on komea, mutta tarina surullinen

Pakkahuoneen museon vieressä, Rantakadun vastakkaisella puolella sijaitsee kauniin vihreä Soveliuksen talo 1780-luvulta. Soveliuksen talo on Raahen vanhin säilynyt asuinrakennus ja sen yläkertaan on perustettu kuvitteellinen ”Laivapatruunin koti”. Koti esittelee 1890-luvun laivanvarustajakauppiaan vauraan kodin ja sen salissa kerrotaan viherkasvien kukoistavat. Patruunin kodin viherkasvit ovat juuri niitä lajeja, joita raahelaiskodeissa yli sata vuotta sitten vaalittiin.

Ikävä kyllä tämä kohde oli kiinni, joten minua erityisesti kiinnostavat kasvit, kuten huonekuusi, kiinanruusu, kliivia, apostolinmiekka ja asparagus, jäivät näkemättä. Taloon liittyy kuitenkin surullinen rakkaustarina, joka ansaitsee tulla kerrotuksi.

Soveliuksen talon omistaja Johan Sovelius oli aikoinaan rakastunut kadun toisella puolella asuvaan serkkuunsa, Catharina Freitagiin. Nuoripari ei useista anomuksistaan huolimatta saanut kuninkaalta tai keisarilta lupaa avioitua. Vaikka joissain maissa serkusten väliset avioliitot ovat yleisiä, Pohjoismaissa serkusten väliset avioliitot eivät ole koskaan olleet mitenkään suosittuja. Tähän on ihan järkevä syykin olemassa. Jos lapsen vanhemmat ovat serkkuja keskenään, on suurempi riski, että lapsella on jokin perinnöllinen sairaus. Noh, saattoi syy olla tuolloin poliittinenkin, mutta lopputulos oli sama. Rakkaustarinalla oli surkea loppu.

Rakkautensa merkiksi Catharina ja Johan polttivat vuosikymmeniä iltaisin kynttilöitä ikkunoillaan. Talojen välissä ei ollut kuin pienehkö puistikko, mutta rakastavaisten oli tyytyminen vain odottamaan, koska tuikkiva valo syttyisi rakkaan ikkunalle. Catherina kuoli 1840 ja Johan erakoitui elämänsä viimeiseksi kymmeneksi vuodeksi liki täysin. Hän ei koskaan lakannut odottamasta, koska kynttilänkajo jälleen ilmaantuisi vastapäisen talon ikkunaa. Johan löydettiin aikanaan ikkunansa äärelle lyyhistyneenä. Kerrotaan, että vielä Johan Soveliuksen kuoleman jälkeenkin nähtiin talon ikkunasta kajastavan kynttilän valon.

Teatterin tontti ja ”salainen puutarha”

Ajelin hetken läpi vanhan Raahen lukemattomia yksisuuntaisia katuja ja bongasin Raahen teatterin. Puutarhoista kiinnostuneena olinkin lukenut tonttiin liittyvän mukavan tarinan.

Teatterin tontilla sijaitsi aikaisemmin talo, joka oli ympäröity korkealla lauta-aidalla. Niin korkealla ja tiiviillä, että uteliaat eivät voineet mitenkään nähdä talon pihalle. Kaupungissa alkoikin kiertää huhu, että aita suojasi upeaa ja ”salaista puutarhaa”, jossa kasvoi ihmeellisiä ”etelän hetelmiä”. Myöhemmin tosin paljastui, että kyse oli melko tavallisista mansikoista, päärynöistä ja kirsikoista.

Raahen kierros – Pekkatori

Wanhan Raahen kadut olivat lähes aavemaisen hiljaiset, kun tutkin paikkoja. Alueella käsittää noin 150 vanhaa taloa ja 200 talousrakennusta. Hauskasti edelleen on näkyvissä, kuinka itse asuinrakennukset rakennettiin katua vasten ja sivuille, sekä pihan perälle sijoitettiin varastot, huussit ja navetat. Hyvin samantapaista kuin esim. Kristiinankaupungissa. Kyseessä ei ole museokaupunginosa, vaan liki kaikissa taloissa myös asutaan.

Lopulta parkkeerasin autoni Pekkatorin viereen. Hetkisen meni ymmärtää, että paikoitus oli maksuton ja paikoittaa pitää osittain jalkakäytävälle. Pikkukaupungin etuja.

Raahen Pekkatori lienee suomalaisten puukaupunkien torikokonaisuuksista parhaiten säilynyt. Torin ympärysrakennukset edustavat kaikki 1800-luvun puuklassismia ja kokonaisuus on hyvin näyttävä. Paheksun syvästi silmää häiritsevää kerrostalorakentamista joidenkin tonttien takaosissa. Historiallista näkymää olisi syytä vaalia, sillä juuri tällaiset ainutlaatuinen miljööt ovat nähtävyyksiä, joita tullaan ihastelemaan. Lisää torista pääset lukemaan täältä.

Raahe – Langin kauppahuone

Olin saanut suosituksen käydä Langin Kauppahuoneella. Kyseinen kahvila-ravintola toimii paikalla, missä aikanaan toimi myös Langin kauppahuone. Tämä kauppahuone oli toiminnaltaan tyypillinen rannikkokaupungin kauppahuone, ikään kuin konserni, joka harjoitti maakauppaa ja ulkomaankauppaa ja jonka omaisuuteen kuului purjelaivoja, panimoja, sahoja ja rautaruukkeja. Ja tietenkin Langin kauppahuoneen omistajalla Johan Langilla oli kauppakartano, jonka rakennukset hallitsevat edelleen Pekkatorin luoteiskulmaa.

Nykyisin Langin Kauppahuone on 1800-luvun tyylinen, peiteetillä sisustettu kahvila-ravintola, puoti ja boutique-hotelli. Menin sisälle nälkäisen ja nälkäisenä myös poistuin. Ei lounasta, tarjolla enää yksi sämpylä ja joitakin kakunpaloja. Olisi kannattanut uskoa neuvoa, että Raahen tapaiset pikkukaupungit todellakin lopettavat palvelun aikaisin iltapäivästä. Viikonloppuna turistit kai ovat syömättä kokonaan.

Raahen kierros olisi mahdollista ulottaa myös saaristoon. Itse muistin tämän mahdollisuuden liian myöhään ja olin sopinut illaksi jo muuta menoa. En niin kamalasti pidä veneen keikkumisesta, mutta joku Island hopping -tyyppinen, muutama tunti katsomassa majakoita ja pääsaaria, voisi olla kuumana kesäpäivänä hyvinkin kiinnostava. Lisätietoja saa Visit Raahe sivuilta.

Yhteenveto Visit Raahelle tai ihan kelle vaan matkailutoimijalle …

Kohtasin jälleen kerran jäätävän kotimaanmatkailun ongelman. Voin toki olla ”pois pilattu” tai ”kermaperse”, mutta jostain syystä moni muukin paljon matkaileva ystäväni valittaa samoista asioista. Koronan takia koko Suomi on nyt täynnä minunlaisiani ”käveleviä kukkaroita”, joiden luottokorttia voisi laulattaa. Ensi vuonna tilanne on toinen. En todennäköisesti ole Raahessa, vaan Roomassa…

Kun tupsahdan Euroopassa pikkukaupunkiin lauantaina klo 13, päräytän aina ns. ”paalupaikoille” katsomaan mikä meininki. Se voi olla keskustori, kävelykatu aukioineen tai vaikkapa merenranta. Tuollaisista paikoista löytyy aina pari kivaa kahvilaa, asiallisia ravintoloita terasseineen ja tarvittaessa fiksua majoitusta. Kun teen saman Suomessa, muistan hyvin nopeasti, miksi sinne ulkomaille halusin matkustaa.

Kivat museot tai nätti luonto eivät riitä. Haluan nukkua mukavasti (OK, nyt en testannut majoitusta, mutta kokemuspohjaa löytyy), syödä hyvin ja nauttia muutaman lasillisen. Liian usein olen löytänyt itseni jostain kotikutoisesta B&B tai ”boutique” mestasta. Rahaa on mennyt aasialaisen 5-tähden hotelliyön verran, mutta kokemus on lähinnä ollut vaivaannuttava.

Ja se ruokapuoli. Tuo Omat Eväät toimii usein kaikista parhaiten. Tai paikallinen Lidl. Missä rantakaupungin kalakeitto? Kertoohan se paljon, kun kaupungin ainut auki oleva ravintola lauantaina iltapäivästä on Hai Long.

Eipä tämä nyt ihan hirvittävästi yllättänyt minua, eikä se päiväreissuakaan pilannut. Naurattaa vaan hieman, että turistilta ei edes yritetä ottaa rahoja pois. Koska museot olivat lauantaina ilmaisia, selvisin Raahesta ulos jättämättä sinne euroakaan.