Pressireissu – behind-the-scenes | Etelä-Afrikka

by Anna

Millainen on melko tyypillinen päivä pressireissulla? Lepoa ja businessluokkaa, vai odottelua ja aikaisia herätyksiä? Halusin kirjoittaa tällaisen behind-the-scenes -tyyppisen postauksen Etelä-Afrikan kirjoitusten alkuun, sillä kuulin melko hämmästyttävän väitteen. Sen mukaan bloggaajan ei tulisi koskaan kertoa lukijoilleen matkojen vähemmän hohdokkaista puolista, kuten esim. jonottamisesta turistiluokkaan. Väite perustuu ajatukseen siitä, että jos lukija huomaa bloggaajan elävän samanlaista elämää kuin hän itse, toisen elämän tirkistelyn halu ja haaveilu “olisinpa kuin hän”, katoaa.

Henkilökohtaisesti taas koen, että haluan tai oikeammin minun pitääkin kirjoittaa rehellisesti. Tietenkään ei ole tarkoituksenmukaista jokaista vatsanväännettä tekstiin laittaa, mutta matkojen muuntaminen näyttämään ikuiselta bling-blingiltä on typeryyttä. Suurimmalla osalla tämän(kin) blogin lukijoista on matkakilometrejä niin paljon takana, ettei huijaaminen edes onnistuisi.

Safari 2

Pressimatkat eivät ole lomia

Ajatus “ilmaisesta” matkasta kuulostaa tietenkin houkuttelevalta, mutta nämä reissut ovat täyttä työtä, eivät lomia. Yksi tyypillinen piirre on päivien venyminen ja aikataulujen pettäminen, sillä ohjelmaan on mahdutettu maksimaalinen määrä katsottavaa. Reissut ovat myös aina tietynlaisia “seuramatkoja”. Kaikkialle kuljetaan ryhmässä ja matkanjohtajan johdolla. Joukosta ei voi lähteä sooloilemaan, vaikka vieressä olisi mitä tahansa itselle (ja lukijoille) mielenkiintoista katsottavaa. Välillä tämä riipaisee syvästi, mutta silloin on vain pakko muistuttaa itselleen, että omalla reissulla voi sitten jälleen haahuilla miten haluaa.

safari 4
Safari 1

Foodie Tour Etelä-Afrikka

Ryhmämme on tällä Etelä-Afrikan matkalla pieni: nuorehko saksalainen mies ja irlantilainen nainen, kaksi ikäistäni japanilaista naista, minä, sekä ryhmänjohtaja + vaihtuva paikallisopas + kuljettaja kohteessa. Henkilökemiat kohtaavat yllättävän hyvin. Olen ollut pressireissulla, missä eri kansalaisuudet eivät lopulta mahtuneet edes samaan bussiin.

Yksi päivä Etelä-Afrikassa

Klo 0430 uninen ääni respasta herättää minut. On aika jättää upea huone ja käydä ottamassa kuppi kahvia. Ei muuta kuin matkalaukku kasaan (joku toivottavasti hakee sen myöhemmin) ja kosteaan utuiseen aamuun. Hieman väkinäistä ja väsynyttä jutustelua muiden ryhmäläisten kanssa ja yleistä säätämistä, kunnes kaikki istuvat safariautossa.

Hotellille olen palannut puoliltaöin illanvietosta ja yöajosta. Matka piteni 40 minuutilla, sillä polulla oli testosteronia tihkuva kiukkuinen uros elefantti, eli paikallinen liikenneruuhka. Tilanne oli se, että elefantti löntysteli edessämme ja auto seurasi kunnioittavan välimatkan päässä. Eläintä ei voinut ylittää, alittaa tai kiertää. Joka kerta, kun valokiila tuli liian lähelle, ärsyyntynyt otus seisahtui, kääntyi ja levitti valtavat korvansa. Selkeä signaali – ei lähemmäksi!

Untitled
Untitled

Aamun game drive

Aamuinen game drive on upea kokemus, sekä tietenkin aamiainen luonnossa. Kaikenlaisia eläimiä liikkuu ympärillä aamuvirkkuina ja nouseva aurinko taustalla kruunaa koko ajon. Saksalainen journalisti haaveilee rikastuvansa, muuttavansa Afrikkaan ja viettävänsä safareille loppuelämänsä. Hän ei ole ainoa, jolle tämä kelpaisi.

Rangeri pelastaa minut hämähäkin kynsistä. Minäkin vihjaan, että hänen päässään on “jotain liikkuvaa”. On muuten hyvin tyypillistä, että naiset safareilla sairastuvat Khaki Feveriin. Minusta toinen rangereista näyttää aivan George Clooneylta. Katsokaapa kuvaa alla. Eikö vaan olekin samankaltaisuutta?

Untitled

Eläimet ympärillä käyttäytyvät muuten hyvin, mutta järkyttävä kokoinen lentävä koppakuoriainen aiheuttaa pienimuotoisen paniikin autossa. Seuraamme kuinka yöllä jo kohtaamamme kiimainen urosnorsu kiusaa naaraista ja poikasista koostuvaa laumaa. Varsinainen häirikkö!

Untitled
safari 5
s5
s1

Jossain vaiheessa aamuherätys alkaa tuntua ja huomaan nuokkuvani auton kyydissä. Klo 0900 ollaan takaisin pääportilla. Pikaiset jäähyväiset rangereille, sähläystä tippien antamisessa ja tarkistus, että oma matkalaukku on pakattu mukaan.

Autossa istuminen on niiiiin ihanaa

Klo 0900-1200 kolmen tunnin ajo Durbaniin. Huomaamme, että autossa ei ole vesipulloja. Alussa joku jaksaa puhua ja saksalainen journalisti naputtelee tietokoneella jo juttua ulos, mutta lopulta kaikki paitsi kuski nukkuvat.

20 minuuttien ennen lentokenttää kuljettajamme herättää meidät kovalla kuulutuksella ja kysyy haluaako joku käydä kahvilla tai vettä? Vesi olisi todellakin kelvannut monelle jo aikaisemmin, mutta päätämme jatkaa suoraan kentälle, sillä pysähtynyt nyt tuntuisi hieman oudolta. Terminaalin edessä kuljettaja kaivaa matkalaukkujen keskeltä kylmälaukun ja tarjoilee kaikille vesipullot lähtölahjaksi…

Untitled

Kone myöhässä – kuinkas muutenkaan

Lentokentällä selviää, että kone Kapkaupunkiin on pari tuntia myöhässä. Matkanjohtaja ilmoittaa menevänsä kahvilaan ja odottavansa siellä muita. Kukaan ei halua shoppailla ja valumme hänen mukanaan tilaamaan jotain syötävää. Seuraa yleistä ärtymystä, koska tietokoneet eivät kilahda verkkoon helposti. Yritän auttaa japanilaista naista, mutta hänen Mac puhuu vain japania.

Vertailemme eri kansalaisuuksien luonteenpiirteitä toisen japanilaisen journalistin kanssa ja löydämme heti yhteisen inhokin: kiinalaiset. Japanilainen on erityisen tuohtunut siitä, että kiinalaiset mustanpörssinkauppiaat ovat kyenneet kopioimaan Japanin superturvallisia passeja siruineen ja muine tunnisteineen myytäväksi.

Käyn vessassa vaihtamassa puhtaan paidan päälleni ja yritän puhdistuspyyhkeillä saada enimmät hiet sekä aurinkorasvat pois iholtani. Hiukseni haisevat edelleen savulta eilisen barbecue-illallisen jäljiltä.

1415 kone saadaan vihdoin ilmaan. Japanilaiset naiset eivät pidä siitä, että he joutuvat lentämään halpalentoyhtiöllä. He kertovat sen moneen kertaan matkanjohtajalle. En pidä välttämättä minäkään, mutta vaihtoehtoja ei ole. Koneessa huomaan, että selkänojaa ei saa taivutettua lainkaan taaksepäin. Lisäksi ilmastointi pitää lähinnä vain ääntä. Seuraa tuskaiset kaksi tuntia, mutta maisemat koneesta lohduttavat.

IMG_7372
IMG_7400
IMG_7408

1615 olemme Kapkaupungissa. Irlantilaisen bloggaajan matkalaukusta on hajonnut pyörä. Kuljettaja on vastassa ryhmää ja hän saa raahattavakseen oikuttelevan matkalaukun. Matkanjohtaja kertoo, kuinka johti brasilialaisten bloggaajien ryhmää. Mukana oli ollut 16-vuotias diiva, joka ei halunnut vetää omaa matkalaukkuaan metriäkään. Hän ei kuulemma koskaan tehnyt itse sellaista. Diivaileva teini oli myös järkyttynyt kyyneliin saakka tajuttuaan, että safarilla tarjolla oli vain bush toilet.

Kohti viinialueita

Seuraa 90 minuutin ajo kohti Tulbaghia. Uusi kuljettaja on vitsimiehiä. Harmi vaan, että tässä vaiheessa päivää, kukaan ei enää jaksa lämmetä ylipirteälle rupattelijalle. Pyydämme häntä laittamaan ääntä pienemmälle ja pienemmälle. Lopulta hän tajuaa olla hiljaa. Aurinko paistaa puolelleni ja en saa ikkunoiden eteen mitään suojaa. Toisaalta ilmastointi saa varpaat paleltumaan.

Kello 18.30 saavumme majapaikkaamme. Aurinko paistaa edelleen polttavasti ja paikka on nätti kuin karkki. Ryntäämme ottamaan kuvia vuorista, puutarhasta, viiniviljelmistä, taloista, kaikesta. Jotenkin aivan mieletöntä nähdä korkeat vuoret osin pilvien peitossa ja viiniviljelmät niiden edessä. En ole missään aikaisemmin törmännyt samanlaisiin maisemiin.

Varaustani ei löydy mistään ja olisi mukava päästä jo vessaan sekä suihkuun. Lopulta ongelmat on selätetty ja saan hikiset vaatteet pois päältäni.

Illallinen on hotellilla, mikä on hieman sääli, sillä ruoka ei nyt varsinaisesti loista. Toisaalta, olisi ollut raskasta lähteä vielä johonkin ravintolaan syömään. Vaikka olen viinalakossa, maistelen silti talon viinit läpi. Syljen kiltisti jalot juomat kippoon. Pinotage on erinomainen.

Huomaan unohtaneeni hyttysmyrkyn ja saan nilkkoihini puremia. Toiset jäävät vielä istumaan ja tyhjentämään pulloja, kun lähden huoneeseen. En sano kuka, mutta yksi ryhmäläisistä juo joka päivä hämmästyttävän paljon.

Päivä on ollut todella raskas ja kun käyn makuulle, muljahtaa sydän ikävästi muutaman kerran. Nukahdan tuijotellen hotellin perinteistä kattorakennetta. Keskellä yötä muistan, että kameran akku pitää ladata ja hääräilen huoneessa tovin. Kylpyhuoneeseen on jotenkin ilmestynyt ötököitä. Aamulla herätys on 0700 ja matka jatkuu.

IMG_7451
IMG_7456
Untitled
Untitled

1 comment

1 comment

Etelä-Afrikka Kapkaupungin pingviinit ne tallustelee - Awww - TÄMÄ MATKA helmikuu 16, 2020 - 2:54 pm

[…] Kyseessä oli lehdistömatka helmikuussa 2020. Etelä-Afrikka sarjan ensimmäisen kirjoituksen löydät täältä. […]

Reply

Leave a Comment