Pingyao on UNESCOn maailmanperintökohde

Pingyao on UNESCOn maailmanperintökohde ja erittäin viehättävä historiallinen kaupunki Shanxin alueella keskisessä Kiinassa. Pingyao on myös parasta AAAAA -luokkaa. Kun kuuntelin oppaan ylpeää selitystä ja ponnekasta toistoa, jossa korostettiin, että nyt oltiin menossa viiden A:n paikkaan, nousi hymy väkisinkin huulille.

Opas puhui ihan totta. Kiinan kansantasavallan kulttuurin ja matkailun ministeriöllä on niin paljon hienoja historiallisia kohteita maassaan, että ne on ollut pakko luokitella merkittävyyden mukaan tunnuksilla A-AAAAA. 5A -luokan paikkaan eksyvä löytää taatusti riittävästi ihmeteltävää ja valokuvattavaa.

Näitä samanlaisia viiden A:n paikkoja on Kiinassa 248 kappaletta. Sitä on yksinkertaisesti vaikea ymmärtää. Näin valtava maailmanperintokohteiden ja historiallisten paikkojen lista kertoo tietenkin maan valtavasta koosta, mutta myös ikiaikaisesta korkeakulttuurista. Kun Kiinan ensimmäinen keisari mm. rakenteli itselleen Terrakotta-armeijaa tuonpuoleiseen ja huom! jo uudisti kirjoitusta, ei esim. Suomessa oltu silloin kirjoitettu vielä yhtään sanaa ylös. Ja ei muuten kirjoitettu vielä 1500 vuoteen.

Pingyao on söötti, mutta saastunut

Moni matkaaja suuntaa Pekingin saastesumuista kohti raikkaampaa rannikkoa ja esim. Shanghaita. He, joilla on aikaa enemmän, käyvät usein Xiangissa katsomassa Terrakotta-armeijaa. Pekingin ja Xiangin väliin jää Datong, jonka läheisyydessä sijaitsevat Yungangin luolien 50 000 buddhankuvaa, sekä Xuankongin riippuvaan luostari. Pingyaon viehättävä pikkukaupunki valikoituu usein yöpymispaikaksi kiertomatkalaisille. Jos Datong ei kiinnosta, voi Pekingistä saapua Pingyaon kaupunkiin suoraan luotijunalla.

Vaikka Pingyao sijaitseekin kaukana Pekingistä, ei saasteista mihinkään ole päästy. Alueella on paljon raskasta teollisuutta ja taloja lämmitetään edelleen koksilla, jota näkee kasoina myös talojen seinustoilla. Ilmanlaatu oli huono jopa Pekingiin verrattuna. Kuvat ovat värisävyiltään harmaita ja vastaavat hyvin sitä miltä tuolla oikeastikin näytti. Harmaus ei ole sumua tai usvaa, vaan saastetta.

Pingyao | Kaupunginmuurit ovat maailmanperintökohde

Pingyaon vanhakaupunki on edelleen 6 kilometrin pituisen ja 12 metriä korkean muurin takana turvassa. Kaupunginmuurit rakennettiin keisari Hongwun hallintovuosina 1300-luvulla. Muurissa on kuusi ulkolinnaketta, kuusi porttia ja 72 vartiotornia. Vain eteläistäsivua on jouduttu korjamaan vuonna 2004. Muuten muuri on pääosin edelleen vahingoittumaton ja erittäin hyvin säilynyt.

Muurin päälle pääsee kävelemään ja ihailemaan näkymiä eri suuntiin. Hauskinta oli ehkäpä kurkkia ihmisten sisäpihoille, joihin ei kadulla kävellessään nähnyt.

Pingyao tarjosi kiertomatkani kauneimman majoituksen

Muurien sisällä olevat Ming- ja Qing-dynastian aikaiset rakennukset ovat vallan sööttejä ja onneksi vahvasti suojeltuja. Maailmanperintökohteen status on pitänyt kadut ja kauppojen julkisivut pääosin historiallisessa ulkoasussa.

Kaikista kiertomatkani aikaisista hotelleista Pingyaon majatalo oli ehdottomasti kaunein. Se oli rakennettu vanhankaupungin hutongiin, pihataloon, jossa rakennukset on ryhmitelty sisäpihan ympärille. Paikka oli kuin jostain romanttisesta elokuvasta. Melkein odotin, että kulman takana törmäisin kainoon ja hentoon mantšu-neitoon, tai korskeaan ja komeaan feodaaliprinssiin. Sadekaan ei haitannut, kun käveli huoneeseensa ihaillen samalla punaisten lyhtyjen heilumista tuulessa.

Pingyao on tuunattu turisteille

Kaupunki oli viritetty turisteja varten viimeisen päälle kuntoon. Vaikka puita ja pensaita olikin saatettu tuunata tekokukin, ei kannata antaa tällaisten pienten yksityiskohtien haitata. Tämä on Kiina ja Kiinassa kaiken ei ole tarkoituskaan olla aitoa. Hyvä kopio käy usein yhtä hyvin kuin aito ja huono kopiokin paremman puutteessa.

Iltaisin syttyivät valot punaisiin ja oransseihin lyhtyihin, mutta myös erilaiset neonväriset valoviritelmät näyttivät olevan hyvin suosittuja. Kuvauksellisin katu kuitenkin oli aikaisin aamusta, kun kauppojen luukut vielä olivat kiinni.

Pingyao ei ole länsimaisen turistin kohde nro 1, vaan liki poikkeuksetta turistit ovat täällä kiinalaisia. Suuria ryhmiä kulkee oppaan perässä pääkadulla tungokseen asti, mutta se ei oikeastaan haittaa. Nämä turistiryhmät olivat minusta ihan viihdyttävää katsottavaa. Joku toinen taas saattaisi ahdistua kiinalaisten turistien käytöksestä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ei Kiinassa missään paikassa voi olla itse turistina ilman kiinalaisia turisteja ympärillään.

Poliisipartioita  ja kuvassa olevia komeita koirapartioita näkyi kaupungilla jatkuvasti. Jokaisessa suuremmassa risteyksessä oli poliisi tai kaksi vahdissa. Kaupunkihan on autoton, joten poliisienkin liikkuminen hoidetaan sähköllä toimivilla ”golfkärryillä”. Meitä ei erityisemmin varoiteltu taskuvarkaista, mutta tietenkin selvää on, että missä turisteja, siellä pitkäkyntisiä.

Pingyao on Kiinan nykyisen pankkitoiminnan syntypaikka.

Vanhankaupungin kortteleihin oli saatu mahdutettua myös lukematon määrä erilaisia museoita. Ehkäpä mielenkiintoisin niistä oli Kiinan historian ensimmäinen ”pankki” -museo. Se esittelee pankkitoiminnan alkuaikoja Kiinassa. Moni varmasti muistaa, että paperiraha keksittiin Kiinassa noin 600-luvulla. Ne olivat vaihtoehtona painaville pronssirahaerille, joita tarvittiin suuremmissa kaupoissa. Ennen 1300 -lukua paperirahat olivatkin osa jokapäiväistä rahaliikennettä. Niiden väärentämisestä rangaistiin kuolemalla ja ne pitivät hyvin arvonsa.

Inflaatio kuitenkin kiihtyi ja lopulta ihmiset eivät enää halunneet hyväksyä paperirahaa. Paperirahan arvon aleneminen kiihtyi ja hopea rupesi korvaamaan paperirahan vaihdon välineenä. Vähitellen setelit katosivat liikenteestä ja setelirahoitus kiellettiin kokonaan Kiinassa vuonna 1455.

Setelirahoituksen kadottua kansalaiset joutuivat kuljettamaan omaisuuttaan paikasta toiseen kultakolikkoina tai hopeaharkkoina (kuvassa). Vaikka hankittava oli erilaisia turvapalveluita, tällainen toiminta ei ollut kovin järkevää. Kuitenkin vasta vuonna 1823 perustettu Pingyaossa sijaitseva Rishengchang-pankki pystyi luomaan 50 konttorin verkoston, joiden välillä käytettiin maksumääräyksiä. Maksumääräyksien aitous varmistettiin monilla eri tavoilla, kuten vaihtuvilla salasanoilla, koodeilla ja vesileimoilla. Tieto maksumääräyksestä välitettiin yhtä aikaan kaikkiin pankin sivukonttoreihin.

Pankki harrasti myös talletus- ja lainatoimintaa, ja sillä oli aikanaan hallussa melkein puolet koko Kiinan hopeavarannosta. Keisari ja hallinto kuitenkin veroittivat armotta pankin varallisuutta. Pääoma hupeni ja toiminta perustui lopulta vain vuosikymmenien aikana saatuun maineeseen ja luottamukseen. Kun velalliset jättivät velat maksamatta, pankki ajautui konkurssiin 1914. Sen viimeinen omistaja kuoli kertomuksen mukaan nälkään Pingyaon kadulle, myytyään sitä ennen jopa sukunsa hautakivet.

Pingyaossa ei ostettava lopu, mutta kaikki ei ole kovin eettistä

Vanhoihin rakennuksiin on remontoitu lukemattomia pieniä myymälöitä. Kaduilla ja puodeissa myytiin kaikenlaista Kiina-aiheista krääsää, mutta myös erittäin laadukkaita painotuotteita, tyylikkäitä paikallisten suunnittelijoiden laukkuja ja esim. kalligrafia siveltimiä. Tavaroiden aitouteen ei niin kamalasti kannata silti luottaa. Antiikki esim. ei todellakaan ole oikeaa ”antiikkia”.

Asia, josta länsimaiset matkailijat usein närkästyvät, ovat vammaisten tai eläimien käyttäminen myynninvauhdittajina. Suhtautuminen eläimiin on Kiinassa lähinnä sellainen, että jos sillä on neljä jalkaa, sen voi syödä (paitsi jos on riittävän komea tai söpö koira). Jokainen, joka taas työtä pystyy tekemään, sitä myös tekee, sillä Kiinassa ei ole perustulokokeiluja meneillään.

Jostain syystä Pingyao on kuuluisa kuivatusta lihasta, jota kaupitellaan kadulla eri muodoisa. Suosituinta näytti olevan vain ostaa haluttu määrä suoraan palasta leikattuna. Pingyaon Beef Jerky nousi suosioon 1400-1600-luvulla. Mitä vanhempi nauta, sen parempaa kuivalihaa siitä kuulemma sai. Itse en lihakönttejä pitänyt mitenkään houkuttelevina, joten jäi selvittämättä, mikä mahtoikaan olla tämän kuivalihan maku.