Pikavuoro Gambiaan – Marokko. Suomalaiselle bussilla Marokosta Gambiaan.
Pikavuoro Gambiaan – Marokko | Pikavuoro Gambiaan oli suomalaisen matkanjärjestäjän matka Suomen kilvissä olevalla bussilla Marokon Tangerista ja Gambiaan. Itse matkustin Pikavuoron kyydissä Marokon Marrakeshista Länsi-Saharan ja Mauritanian kautta Senegalin Dakariin. Dakarissa jatkoin omatoimisesti Kap Verdelle (22.2. -7.3.2024).
Jani, meidän huippukuljettaja on ajanut linja-autolla maailman ympäri. Pikavuoro Gambiaan ei ole suinkaan ainut reissu, minkä hän on tehnyt. En tiedä matkojen tarkkaa lukumäärää, mutta ensimmäinen reissu oli vuonna 2010, jolloin Jani ajoi bussilla Suomesta Bangkokiin. Tämän jälkeen Pikavuoro mailman ympäri on seikkaillut ainakin Pohjois-Amerikassa, Australiassa, Kaukasiassa ja Kiinassa. Kyseessä ei siis ole mikään wannabe trävelleri, vaan seikkailuhenkistä omatoimimatkailua tarjoava suomalainen matkailuyritys. Matkustuskokemus joka bussissa istui, oli käsittämätön. Todella monella matkustajalla käytyjen maiden lukumäärä oli pitkälle yli sata.
Arvioitu lukuaika: 16 minuuttia
Oulu – Munchen 22.2.2023
Lensin Oulusta Muncheniin ja yövyin yhden yön aivan loistavassa lentokenttähotellissa. Pisteet menevät jälleen saksalaisille. Kaikki toimi lentokentällä. Opasteet olivat kunnossa, turvatarkastukset vetivät ja nesteitä tai läppäreitä ei tarvinnut repusta poistaa. Vaikka bussilla piti siirtyä terminaalista toiseen, niin kaikki oli mitä parhaiten järjestetty.
Toinen ilahduttava asia liittyy ruokaan. Kenttä oli täynnä hyviä kahviloita, joista saa oikeasti hyviä salaatteja ja leipiä. Vähän toista kuin joku kämäinen ja vitriinissä vuorokausia seissyt Reissumies.
Kolmas asia olikin sitten toive joulupukille…
Pikavuoro Gambiaan – Marokko. Munchen – Marrakesh 23.2.2023
Marrakeshissa oli helppo siirtyä etukäteen maksetulla taksilla suoraan hotellille (ja uima-altaalle). Olisin toki voinut kierrellä kaupunkia, mutta mm. Yves Saint Laurent -museo Marrakechissa oli remontissa ja muutkin paikat vielä hyvin muistissa vuodelta 2020. Relax Marrakesc sijaitsi esikaupungissa, mutta oli senkin ympäristössä jotakin katseltavaa. Ja sieltähän se bussikin löytyi.
Pukeutuminen. Djellaba oli osalle kommentoijista liikaa.
Marokossa oli helmikuussa vielä todella kylmä öisin. Aamulla aikaisin lämpötila oli vain muutaman asteen plussalla. Kun aurinko nousi, ilma lämpeni nopeasti ja puolenpäivän jälkeen valui hiki.
Hankin Marokosta djellaban, joka oli ehkäpä pitkään aikaan paras tekemäni vaatehankinta. Ilman tuota olisin ollut pulassa kuumassa ilmastossa, muissa ei paljasta pintaa tykätä katsella. Puin sen alle alusvaatteet, tunikan ja ohuet housut. Päälle vielä pitkä villatakki ja pashmina, niin tarkeni aamun viileydessä. Kun ilma alkoi lämmetä, villatakki ja pashmina vaan pois. Mikään päivä ei ollut tällä osuudella niin kuuma, että olisi pitänyt tätä enempää vähentää.
Ostaminen oli mielenkiintoinen prosessi. Ensin piti päättää mihin käyttöön asu tulee. Tarjolla oli kylmään ilmaan tarkoitettuja villaisia tai samettisia kaapuja. Villa on djellaban perinteinen materiaali. Seuraava versio oli välikuukausille tarkoitettu paksummasta viskoosista tai puuvillasta tehty versio. Kesäksi olisi voinut valita liki läpinäkyvän djellaban. Omani on viskoosinen, ei paksu, mutta ei ohuinkaan. Aivan täydellinen, jos siinä vielä olisi taskut. Sellaista mallia ei valitettavasti ollut. Djellaban mukana tuleva liukas huivi oli melko mahdoton sitoa kiinni ilman nuppineuloja. Se olisi saanut olla myös hieman pidempi, mutta kyllä tuollakin pärjäsi.
Perjantai sai Facebookin puolella ihmiset kommentoimaan ostamaani asua. Sain paljon viestejä, joissa kerrottiin miten minun pitäisi (ex-perussuomalaisena) pitäisi olla, miten käyttäytyä ja miltä pitäisi näyttää (pukeutua).
Nämä tilanteet ovat aina melko huvittavia. Jostain sohvankulmalta tullaan neuvomaan, miten minun pitäisi matkustaa ja pukeutua. Vastaus on aina sama näille kommentoijille. Ennen kuin menee, näkee, kokee ja suorittaa saman kuin minä, niin ei kannata tulla ulisemaan. Maailma on suuri ja ihmeellinen.
Pikavuoro Gambiaan – Marokko. Marrakesh – Ouarzazate 24.2.2024. Päivän ajomatka noin 160 km ja 5:30h
Lauantaina matka jatkui syvemmälle Marokkoon. Ajoimme yli Atlas-vuoriston ja maisemat alkoivat muuttua koko ajan karummaksi. Myös muita eurooppalaisia näkyi matkan varrella. Yöpaikaksi valikoitui Ouarzazare, joka on kyseisen provinssin pääkaupunki. Kyseessä oli noin 60 000 asukkaan kaupunki.
Matkan varrella vierailimme Ait Ben Haddoun kylässä, joka on yksi parhaista jäljellä olevista esimerkeistä 1700-luvun Marokon arkkitehtuurista. Kylä on maantieteellisesti merkittävä, koska se sijaitsee vanhalla Sudanin ja Marrakechin välisellä kauppareitillä. Vuonna 1987 kylästä tehtiin Unescon maailmanperintökohde.
Ait Ben Haddou on varsin kuvauksellinen etenkin mäellä seisovan linnoitetun osuuden takia. Tästä johtuen kylää on käytetty monien Hollywood-elokuvien mm. Lawrence of Arabia ja The Living Daylights, ympäristönä. Rakennukset on rakennettu perinteisellä pohjoisafrikkalaisella tekniikalla käyttäen vain maata ja puuta. Tämän rakennustavan vuoksi kylä tarvitsee jatkuvaa kunnossapitoa varsinkin rankkasateella.
Ouarzazaren kaupungin lähistöllä sijaitsee myös Atlas-elokuvastudio. Täällä on filmattu mm. Gladiaattori, Taivasten valtakunta, Kleopatra ja Baabel.
Pikavuoro Gambiaan – Marokko. Ouarzazate – Sidi Ifni 25.2.2024. Päivän ajomatka 432 km ja ajoaika 8:30h
Tämä päivä oli aivan selkeä siirtymäpäivä, jonka tarkoituksena oli päästä lähemmäksi Länsi-Saharaa. Loppumatkasta Pohjois-Atlanti rupesi pilkottelemaan bussin oikealla puolella.
Legzita Beach Sidi Ifni oli jonkinlainen rantapaikka, mutta itse tyydyin katselemaan merta hotellin terassilta. Täällä Pikavuoro törmäsi ensimmäistä kertaa ongelmiin majoituksen kanssa. Ryhmämme ei mitenkään mahtunut paikan ainoaan hotelliin, vaan majoitusta piti etsiä seuraavasta kaupungista. Osa porukasta, minä mukaan lukien käveli läheiseen lomakeskukseen, joka uinui vielä talviunta. Vartija oli ihan ihmeissään, kun tupsahdimme paikalle ja soitteli pitkät ajat henkilökuntaa paikalle. Saimme käyttömme huoneiston, jossa kaikki oli rempallaan, mutta kyllä siellä nukkumaan pystyi. Vähän karumpi yhteismajoitus, jossa jakajina oli kolme rouvaa ja yksi herra.
Tapahtuiko Marokon osuudella jotain vaarallista?
Marokon kymmenen teinin joukko kulki bussin vierellä rullaluistimilla ja piti kiinni peileistä ja kahvoista. Bussin rakenteisiin piiloutui myös Eurooppaan pyrkijöitä ja ainoastaan kuljettajamme valppaus pelasti heidän hengen. Piilopaikka vaihdelaatikon hidastimen päällä olisi bussin liikkeelle lähtiessä ollut tappava. HS:n artikkelista voi asiasta lukea lisää.
Voit lukea matkan kuluista alla olevasta artikkelista.
Upotan tähän myös Henkan maailman kaksi loistavaa videota. Jos haluat nähdä vähän laajempaa maisemakuvaa, niin kannattaa nämä videot katsoa läpi. Kameralla ei tosiaankaan samalla lailla pääse taltioimaan ympäristöä.
13 comments
[…] Suomen kilvissä olevalla bussilla Marokon Tangerista Gambiaan. Itse matkustin Pikavuoron kyydissä Marokon Marrakeshista Länsi-Saharan ja Mauritanian kautta Senegalin […]
Wow, huikea tuo bussimatkakonsepti! Jäin miettimään, kuinka ällistyttävää olisi matkailla itse jossain Afrikassa ja sitten yhtäkkiä nähdä, kuinka ohi ajaa suomenkielisin tekstein koristeltu bussi! Djellaba ja muut vastaavat vaatteet ovat täydellisiä vaatekappaleita noissa ympäristöissä, joten oikein hyvä, että osasit jättää suomalaisten nettiulisijoiden kommentit omaan arvoonsa.
Tuo on kyllä niin naurettavaa, että joku perusjuntti Suomesta olis muka oikea taho sanelemaan vieraiden maiden pukeutumiskulttuurin. Tykkään ite abayasta, ja kuten Pirkko sanoi, on se helppo vaate. Siihen kun vielä kietasee päähän huivin tai turbaanin, niin ei tarvii laittaa edes hiuksia.
Ja toi Babel on muuten todella hyvä leffa. Tullu katottua se monesti, samoin kuin muita Iñarritun leffoja.
Djellaba kuulostaa mukavalle asulle ja helpottaa aamulla liikkeelle lähtöä. Minäkin voisin tuollaisen hankkia, jos matkustaisin maahan, jossa naisilta vaaditaan tietynlaista pukeutumista. Hurja tarina autoon piiloutujista. Eivät tainneet tietää mihin vaaraan itsensä laittoivat.
Hei Merja
Djellaba oli superhyvä päällä.
Eipä noilla salamatkustajilla ole oikeastaan mitään menetettävää 🙁
Tuosta pukeutumisesta tuli mieleen Saudi-Arabian reissu – vaikka monet eri yhteyksissä kommentoivatkin abayaa alistavana vaatteena tms. niin seurueemme naiset pitivät niistä varauksettomasti! Kerrankin aamuisin sai hetken odottaa kun miehet valitsivat sopivaa housu-paita-yhdistelmää – abayan kanssa puet vaan leggingsit ja jonkun topin, ihan sama minkä, ja olet valmiina! Kieltämättä pitemmän päälle saattaisi kyllästyttää aina sama asu, mutta viikko meni loistavasti!
Kiitos Pirkko
Se on vähän sellainen ”eri asia” pukeutuuko abayaan omasta tahdostaan vai ei. Itselläni ei olisi mitään sitä vastaan. Maassa maan tavalla.
Kauhulla katselin niitä eläinten osia yhdessä kuvassa. Vaikka kuinka luonnollista onkin näissä maissa, niin itse en kykenisi ruokaa tekemään eläimen silmien tuijottaessa minua samaan aikaan. Ihana kun pääsette matkaamaan näin hyvin maata pitkin 🙂
Kiitos Maria
Juu. Vaatiihan se hieman erilaista asennoitumista nähdä mistä se liha oikeasti tulee. Parhaimmillaan/pahimmillaan katsoin kun vuohi teurastettiin siinä vieressä. Olen nähnyt aiemminkin sen. Ehkäpä se suurin ongelma minulle on, että vuohi tapetaan ilman tainnuttamista. Mutta niin se tuolla tehdään.
Mieletön reissua. Pukeutumis”kiistaan” pitää kommentoida, että pukeutuminenhan on aina kunnioittamista. Eihän hautajaisinkaan mennä riemunkirjavissa vaatteissa (paitsi jos tätä toivottu). Mikä tarve ihmisillä on aina arvostella ”väärin teit-tyyliin. Oltaisiin mieluummin hiljaa.
Kiitos Mari.
Minusta maassa ollaan maan tavalla. Suomessa suomalaisten ja muissa maissa muiden.
Ei ollut tosiaankaan minulle ongelma olla tuossa asussa, mutta osalle ihmisistä se oli. Olisin voinut olla myös ihan länkkäri vaatteissa, mutta tuo oli vaan niin älyttömän mukava ja toimiva. Sille on syynsä, että noissa kaavuissa on mm. huppu.
Huh, aikamoinen tuo lopun episodi. Mahtaako tuo rullaluistinhomma johtua myös siitä, että kyseessä oli länsimaalainen bussi, vai mahtaako olla yleinenkin harrastus… Ja nähtävästi kova on paikallisilla hinku päästä Eurooppaan. Karuja, mutta kiinnostavia maisemia taas. Mielenkiintoista lukea, millaisia matkustuspäivät tarkemmin ovat.
Ilmeisesti joku villitys. Ehkä. En osaa sanoa. Piiloutujat luulivat pääsevänsä Eurooppaan piiloutumalla bussin rakenteisiin. Siinäpä olisikin ollut ihmettelemistä, kun salamatkustajat olisivat päätyneetkin Länsi-Saharaan.