Pikavuoro Gambiaan – Länsi-Sahara. Maa jota ei ole.

1,1K

Pikavuoro Gambiaan – Länsi-Sahara. Maa jota ei ole.

Pikavuoro Gambiaan – Länsi-Sahara. Maa jota ei ole. | Taustaa: Pikavuoro Gambiaan oli suomalaisen matkanjärjestäjän matka Suomen kilvissä olevalla bussilla Marokon Tangerista Gambiaan. Itse matkustin Pikavuoron kyydissä Marokon Marrakeshista Länsi-Saharan ja Mauritanian kautta Senegalin Dakariin.

Arvioitu lukuaika: 16 minuuttia

Jani, meidän huippukuljettaja on ajanut linja-autolla maailman ympäri. Pikavuoro Gambiaan ei ole suinkaan ainut reissu, minkä hän on tehnyt. En tiedä matkojen tarkkaa lukumäärää, mutta ensimmäinen reissu oli vuonna 2010, jolloin Jani ajoi bussilla Suomesta Bangkokiin. Tämän jälkeen Pikavuoro mailman ympäri on seikkaillut ainakin Pohjois-Amerikassa, Australiassa, Kaukasiassa ja Kiinassa. Kyseessä ei siis ole mikään wannabe trävelleri, vaan seikkailuhenkistä omatoimimatkailua tarjoava suomalainen matkailuyritys. Matkustuskokemus joka bussissa istui, oli käsittämätön. Todella monella matkustajalla käytyjen maiden lukumäärä oli pitkälle yli sata.

Pikavuoro Gambiaan – Länsi-Sahara. Maa jota ei ole.

Länsi-Sahara on yksi maailman jäätyneistä konflikteista, joka ei Suomen korkeudella nosta oikeastaan mitään tunteita. Harva edes tietää missä koko hiekkainen paikka sijaitsee. Kyse on Afrikan lounaisosassa sijaitsevasta alueesta, joka tunnettiin aiemmin nimellä Espanjan-Sahara, ja joka oli Espanjan siirtomaa aina vuoteen 1975.

Espanjan Francisco Francon vetäytyessä alueelta vuonna 1975 hän käytännössä antoi Marokolle ja Mauritanialle luvan miehittää Länsi-Sahara. Suurin osa sahrawi-väestöstä, 100 000-150 000 ihmistä pakeni aavikolle Algerian puolelle. Länsi-Saharasta lähteneitä pakolaisia on nykyisin noin 120 000. Vuonna 2021 heistä 90 000 asui Algeriassa ja 30 000 Mauritaniassa. 

Vuonna 1976 Algerian tukema Polisario, eli sahrawien itsenäisyyttä ajava siipi perusti Länsi-Saharan alueelle ”Sahrawi Arab Democratic Republic ”-nimisen valtion, eli Saharan demokraattisen arabitasavallan.

Vuonna 1979 Mauritanian joukot poistuivat Länsi-Saharasta ja Mauritania tunnusti Sahrawin demokraattisen arabitasavallan. Marokko valtasi välittömästi Mauritanian jättämät alueet. Siitä eteenpäin Länsi-Saharan kiista on jatkunut Marokon ja Polisarion välisenä konfliktina. Marokko on saanut tukea Yhdysvalloilta ja Ranskalta. Algeria ja Libya ovat olleet Polisarion tärkeimpiä tukijoita.

Kiista Polisarion ja Marokon välillä jatkui vuoteen 1991 saakka, jolloin neuvoteltiin aselepo YK:n johdolla. YK perusti MINURSO-nimisen rauhanturvajoukon valvomaan Länsi-Saharan tulitaukoa ja tukemaan kansanäänestyksen järjestämistä.

Kiista kuumeni uudelleen vuonna 2020 Marokon rakentaessa uusia tieosuuksia lähelle Mauritanian rajaa ja jatkuu edelleen. Marokon 1980-luvulla rakentama ja miinakentin suojattu 2700 kilometrin pituinen kivi- ja hiekkavalli on sahrawien tykistön tulituksen kohteena päivittäin.

1980-luvulla valli suojeli laajaa kolmion muotoista aluetta Laayounen kaupungin ympärillä. Bou Craan iso fosfaattikaivos oli tuon kolmion sisällä. Tämän jälkeen vallitusta on laajennettu kuudesti. Nykyisi valli ulottuu jo etelään Mauritanian rajalle. Sen sisäpuolella on koko Länsi-Saharan rannikko ja ulkopuolelle jää ainoastaan itäinen harvaan asuttu aavikko. Muuri jakaa käytännössä Länsi-Saharan kahtia.

Länsi-Sahara. Afrikan viimeinen siirtomaa?

Länsi-Saharaa kutsutaan edelleen Afrikan viimeiseksi siirtomaaksi. Kun asiaa hieman kuukkeloi, nousevat otsikoihin fosfaattikaupan ja tuulivoiman lisäksi myös niinkin arkipäiväiset asiat tomaatit ja purkkisardiinit. Meilläkin Suomessa saattaa kaupoissa olla tuotteita, jotka on tuotettu Länsi-Saharan alueella, mutta niiden valmistusmaaksi on merkitty Marokko.

Marokko on kaivanut Länsi-Saharaan kuuluvasta Bou Craan kaivoksesta fosfaattia 1970-luvulta lähtien. Fosfaattikauppa tuo Marokolle kymmenien miljoonien eurojen tulot vuosittain. Bou Craan kaivoksesta louhittua fosfaattia siirretään sadan kilometrin päähän El Marsan satamakaupunkiin maailman pisimmällä kuljetushihnalla. Hihna kuljettaa joka tunti 2 000 tonnia fosfaattikiveä lastattavaksi laivoihin ja näkyy avaruuteen saakka.

Marokko suunnittelee myös tuottavansa vuoteen 2030 mennessä lähes puolet tuulivoimastaan Länsi-Saharassa.

---

Itse en usko Länsi-Saharan itsenäistyvän koskaan. Kun alueen läpi ajoi, kävi varsin hyvin selväksi kuinka marokkolaistunut alue on. Marokko tukee alueelle muuttajia taloudellisesti hyvin. He eivät maksa veroja ja työttömyyskorvaukset ovat hyvät. Samat edut koskevat myös sahraweja. Väkisinkin miettii, kuka heistä on enää itsenäisyyden kannalla. Ei tarvitse olla kovinkaan älykkö ymmärtääkseen, että Marokko ei tule koskaan luopumaan tuosta varsin tuottavasta alueesta.

26.2. Ouarzazate – Sidi Ifni, Marokko –  Laâyoune – El Aaiún, Länsi-Sahara. Länsi-Sahara. Uusi ”maa”. Maapistettä tästä en saa.

Kameleista varoittavia kylttejä alkoi ilmestymään teiden varsille. Ja pian niiden jälkeen alkoi näkymään myös itse elikoita. Suhtautuminen oli samanlaista kuin saapuminen poronhoitoalueelle. Ensin kiljahtelee iloisesti jokaisesta porosta, sitten niihin tottuu ja lopulta vain toivoo, että elikot eivät tule tielle.

El Aaiúnin kaupunki on Länsi-Saharan epävirallinen pääkaupunki. Kaupungin ranskankielinen ja siten virallinen kansainvälinen nimi on Laâyoune. Laayoune sijaitsee Atlantin valtameren rannalla, 500 km Agadirista etelään ja 400 km Tindoufista länteen, Dakhlaan johtavan tien varrella. Kyseessä on 220 000 asukkaan kaupunki, jonka asukkaat ovat pääosin kanta-Marokosta muuttaneita.

27.2 Laâyoune – El Aaiún – Dakhla

El Aaiún eteläpuolella alkoi Mauritanian rajalle saakka jatkuva vyöhyke, jossa saattueessa matkustamista suositeltiin monissa ryhmissä. Myös erilaisissa viesteissä kyseltiin paljon, miksi bussi ei liiku saattueen mukana Länsi-Saharassa. Saattueessa matkustaminen olisikin ollut yksi vaihtoehto, mutta yhdyn matkanjohtajan käsitykseen siitä, että saattueeseen liittymisen syy on usein pikemminkin halu matkustaa pitkiä pätkiä aavikolla muiden kanssa esim. rengasrikon varalta, kuin varsinainen turvautuminen aavikkorosvoilta.

Aamulla bussilaisia odotti todella eksoottinen kokemus. Hiekka-aurat! Hiekka käyttäytyy kuin lumi ja sitä pitää siirtää pois tieltä auroilla ja harjoilla.

Seuraava yllätys oli pienimuotoinen hiekkamyrsky. Tuuli alkoi ottaa bussiin, mutta sen voimaa ei tajunnut kuin vasta pysähdyspaikalla. Ajattelin juosta katsomaan olisiko kioskissa jotain ostettavaa. Vaikka vedin hupun päähän ja kiedoin huivin tiukasti kasvojen eteen, hiekkaa oli välittömästi korvissa, silmissä, nenässä, suussa ja varmasti myös keuhkoissa.

Tarkastuspisteiden määrä moninkertaistui, mitä alemmas Länsi-Saharaa etenimme. Tarkistuspisteitä hyväntuulisine poliiseineen oli välillä kilometrin välein. Ymmärrän kyllä poliisien ihmetyksen ja pään raapimisen. Bussilastillinen suomalaisia EU:n kilvissä olevassa bussissa menossa kohti Gambiaa. Ei todennäköisesti tule vastaan kyseiselle henkilölle enää koskaan.

Dakhla on noin 100 000 asukkaan kaupunki. Se sijaitsee kapealla niemenkärjellä Atlantin rannalla. Dakhla elää kalastuksesta ja turismista. Yksi alueen suurimmista vientituotteista ovat pääasiassa Eurooppaan suuntautuvat osterit. Ulkomaisia ​​vierailijoita ei Dakhlassa ole, lukuun ottamatta leijasurffaajia (ja meitä), vaan suurin osa matkailijoista on marokkolaisia.

Mikäli aikaa olisi ollut, Dakhlan rannat olisivat olleet hyvä paikka tutustua munkkihylkeiden siirtokuntiin. Myös Imlilin autiomaa olisi ollut kiinnostava. Noin 100 km Dakhlista etelään keskellä autiomaata on 160 luonnollista suolavesiallasta, joita kutsutaan sebkhaksi . Näissä altaissa elää pieniä suolaisen veden kaloja.

Viime vuosina kaupungista on tullut vesiurheilun keskus. Jatkuvan tuulen takia Dakhlan rannat ovat leija- ja purjelautailijoiden suosiossa.

Dakhlassa olimme jälleen majoitusongelmissa, sillä koko bussillinen matkustajia ei mitenkään mahtunut samaan hotelliin. Minä ja muuta muu huoneellinen siirtyi suosiolla toiseen majoituspaikkaan.

28.2 Dhaka. Länsi-Sahara – Mauritania

Aamupäivän kohokohta oli Tropic of Cancer, eli Kravun kääntöpiiri. Kyseessä on leveyspiiri 23,4 astetta pohjoista leveyttä. Paikka sijaitsee maan akselin kaltevuuskulman etäisyydellä päiväntasaajasta. Se on pohjoisin kohta, jonne Aurinko voi paistaa kohtisuoraan ylhäältä eli zeniitistä. Tämä tapahtuu kerran vuodessa, pohjoisen pallonpuoliskon kesäpäivänseisauksen aikaan kesäkuussa.

Loppupäivä menikin sitten käytännössä rajalla. Marokon ja Mauritanian raja on vaikea. Kahdessa tunnissa emme ole vielä päässeet edes ulos Marokosta. Arvio rajamuodollisuuksista nettitietojen perusteella pahimmillaan ~6-7 tuntia kokonaisuudessaan.

Tämän jälkeen edessä oli kilometrin levyinen No-man’s land miinakenttineen. Nämä maat eivät ole ystäviä keskenään. Apukuljettaja joutui hommiin arvioimaan ajolinjoja. Kuvissa tasoeroja ei näy, mutta tie oli erittäin hankala edetä matalalla bussilla.

Mauritanian maahan pääsy vei 2:40h. Google Mapsin aikajana oli tallentanut tämän seisahduksen tarkasti. Käytännössä rajamuodollisuuksiin meni meillä siis reilu 5 tuntia.

Tämän jälkeen ajoimme vielä noin puolitoistatuntia Nouadhiboudin kaupunkiin ja olimme hotellilla klo 22 pienen kolarin ja monien check pointien jälkeen. ”Fiche”, eli matkustajaluettelo lukuisine tietoineen printattuna paperina pyydettiin _erittäin_ usein.

Hotellilla ilmeni että valtion väki oli tullut kaupunkiin ja ottanut meidän huoneet. Seuraavasta hotellissa oli pakko jakaa huoneita, jotta ihmiset mahtuivat Saimme huoneen, jossa oli parivuode. Kivikova ja lakanan alla muovisuojat. Tein nopean ratkaisun ja valtasin aulan sohvan. Hyvin nukutti.