Pikavuoro Etelä-Afrikasta Victorian putouksille – kulut ja kommellukset

921

Pikavuoro Etelä-Afrikasta Victorian putouksille – mitä kaikkea tuli koettua ja paljonko se maksoi?

Pikavuoro Etelä-Afrikasta Victorian putouksille | Tämä on kulupostaus matkasta, joka vei minut Etelä-Afrikasta Namibian, Botswanan, Sambian ja Zimbabwen kautta Victorian putouksille. Matkustustapana oli Pikavuoro: suomalaisen seikkailuhenkisen matkailuyrityksen bussireitti, jossa liikutaan maata pitkin ja eletään sitä arkea, jota ei yleensä näe, mikäli lentää suoraan safarilodgen portille.

Liki kolmen viikon ja 4500 km bussielämä Afrikan kuumuudessa on muuten sellainen kokemus, että se tekee ihmisestä joko zen-munkin tai erittäin sarkastisen version itsestään. Ja jälleen on todettu, että Afrikka, kuten mikään muukaan manner, ei ole yksi maa eikä yksi todellisuus. Menkää ja kokekaa itse.

Matkustusaika oli 28.11.2025-23.12.2025, eli 26 päivää.

Pikavuoro Etelä-Afrikasta Victorian putouksille – Mörkö hajosi

Yksi matkan isoimmista teemoista oli jälleen se, että suunnitelmat eivät Pikavuoron kyydissä ole suunnitelmia, vaan enemmänkin ehdotuksia. Siitä valitettava esimerkki: Mörkö-bussin voimansiirto hajosi heti alkuun ja loppumatka mentiin lainakalustolla. Kun menopeli hajoaa keskellä Afrikkaa, kyse ei ole vain tekniikasta – vaan siitä, miten 27 ihmisen matka saadaan jatkumaan vaikeissakin olosuhteissa. Tämä oli iso ponnistus Pikavuoron kippari Janille.

Kaipasin kovasti Mörkö-bussi ja Jania rattiin

Suurin osa matkasta mentiin overland tyyppisellä rekalla, joka oli kyllä kestävä menopeli, mutta muuten ei niin miellyttävä. Ilmastointia ei ollut. Eikä vessaa tai vedenkeitintä. Ilmaa tuli ikkunoiden räppänöistä. Ikkunat laskeutuivat kyllä alas, mutta ajossa niiden aukipitäminen toi bussiin vain lisää kuumaa ilmaa ja pölyä, joten se ei kannattanut. Toisaalta tämä oli koettu jo Länsi-Afrikan Pikavuorolla, kun ilmastointi hajosi Möröstä.

Iso miinus oli myös varjostusverhojen puute. Ihmiset sitten tekevät omia viritelmiään ikkunoihin, kun iltapäivän aurinko alkoi laskeutua. Se, että bussiin satoi sisään ja bussin etuosa lainehti vettä ukkoskuurojen jälkeen, ei jaksanut kuin naurattaa. Olipa hetken aikaa vähän viileämpää. Positiivista taas oli se, että bussista löytyi iso jääkaappi.

Janin tasaiseen ja rauhalliseen ajotyyliin tottuneena kuljettajamme reipas meno oli järkytys. Kun tuon kokoisella autolla ajetaan kovaa ja välillä vielä sladissa hiekalla, kyyti ei tuntunut aina turvalliselta. Tilannetta pahensi se, että kuljettaja oli ajoittain nukahtamaisillaan rattiin, ja hytissä istuvien tehtäväksi jäi pitää häntä hereillä. Ajonopeudesta huomautettiin useaan otteeseen, mutta ohjeet pysyivät mielessä vain muutaman tunnin ajan. Ainoastaan sinä päivänä, kun Jani istui edessä, ajotyyli oli kohtuullinen ja matkanteko tuntui miellyttävältä.

Janilla oli osan matkaa käytössä ilmastoitu henkilöauto, jonka kyydissä matkustivat porukan vanhimmat. Mutta kun tämä auto poistui käytöstä, tuli bussiin tungosta.

Joku saattaa naureskella tälle avautumiselleni ruudun takana, mutta minulle yksi Pikavuorojen tärkeimmistä asioista on aina ollut se, että luotan Janiin kuljettajana sataprosenttisesti. Muihin kuljettajiin en sitten luotakaan yhtään. Mikäli tiedossa olisi ollut, että matkaa tehdään oudon kuskin kanssa, en olisi lähtenyt. En matkusta kotimaassakaan bussilla. Moottoririkolle ei tietenkään voi mitään, ymmärrän sen täysin.

Pikavuoro Etelä-Afrikasta Victorian putouksille – Kadonnut matkalaukku, ja seuraavan kerran vain käsimatkatavaroilla?

Toinen reissun läpi kulkenut tarina itselläni oli kadonnut matkalaukku. Koska liikuimme jatkuvasti eteenpäin. ei Qatar kyennyt toimittamaan laukkua minulle. Pyykkipäivästä tuli siis elämäntapa. Vaatekaappini oli kaksi tunikaa, kahdet housut ja neljät alkkarit. Jos joku vinoilee että ”olisit vaan mennyt ostamaan uudet vaatteet” – niin menee itse ja ostaa. Kauppoja ei satunnaisten markettien lisäksi ollut ja aikataulumme oli enemmän kuin tiukka bussin särkymisen vuoksi. Marketeista toki sain ostettua aurinkovoiteita ym. tarvittavaa kosmetiikkaa. Pointti on se, että hyvänkään vakuutuksen päiväkorvaus ei muutu ostettaviksi tavaroiksi, jos tarjontaa ei ole.

Pikavuoro Etelä-Afrikasta Victorian putouksille – Malarialääke aiheuttikin ikävän ongelman

Söin malarian estoon doksisykliiniä. 4-5 päivää kuurin aloituksesta alkaneet oireet pahenivat nopeasti. Nenä sekä otsa punoittivat ja iho oli sellainen polttavan ja kiristävän tuntuinen. Nenänpieliin alkoi muodostua rakkulaista ihottumaa. Tämä reaktio ei vaadi aurinkoa. UV tulee läpi, vaikka ei paistaisi. Aikaisemmilla reissuilla lääke on toiminut ongelmitta, joten en edes heti tajunnut mistä oli kyse. Tämä on siis doksisykliinin tunnettu sivuvaikutus, jolle voi herkistyä näköjään koska vaan.

Vaihdoin doksisykliinin Malaroneen, jota sain ostettua toiselta matkustajalta. Polttava ja kirvelevä tunne helpotti hieman, mutta vasta tätä kirjoittaessa pari viikkoa reissusta palaamien jälkeen, iho alkaa olla normaali. Doksisykliini aiheutti siis fototoksisen reaktion auringon kanssa. Itse reaktio syntyy ihon sisällä, ei ihon pinnalla. Aurinkorasva suojaa pintaa, mutta ei estä lääkkeen ja UV:n kemiallista reaktiota ihossa. Malaria-alueella lääkitystä ei kuitenkaan voi jättää pois.

Pikavuoro Etelä-Afrikasta Victorian putouksille – Etelä-Afrikka: maisemat, jotka hiljentävät – ja todellisuus, joka ei silitä päätä

Kapkaupunki ja sen ympäristö oli juuri sitä “Afrikkaa” mitä moni mainoksissa etsii: Hyväntoivonniemi, rannat, Chapman’s Peak Drive, Pöytävuori ja pingviinit Boulders Beachillä.

Samaan aikaan Kapkaupunki on myös valtava, monimutkainen metropoli, jossa epäviralliset asuinalueet ovat osa kaupunkikuvaa – ja kun ne näkee omin silmin, ymmärtää ettei tämä ole mikään yksinkertainen matkakohde vaan iso yhteiskunta ongelmineen ja ristiriitoineen. Asuin hotellissa, jossa ympäristön takia hotellin henkilökunta suositti maksimi 160 metrin liikkumissädettä hotellista, eli käytännössä paikalliseen minimarkettiin. Silläkin matkalla oli vartija jokaisessa kiinteistössä ja kadunkulmassa.

Cape Townin metropolialueella asuu noin 4 miljoonaa ihmistä. Virallisten arvioiden mukaan noin neljäsosa väestöstä, eli miljoona ihmistä elää epävirallisilla asuinalueilla – eli slummeissa. Maahantulijoiden, työttömyyden ja väestönkasvun myötä monille ihmisille ei ole tarjolla virallista vuokra- tai omistusasuntoa. Tämän seurauksena monet päätyvät rakentamaan hätämajoja — shackeja.

Slummeissa asuvien työttömyysaste on 40-60% ja alkoholin käyttö yleistä. Cape Townin pahin ongelma on tik- eli metamfetamiini, joka levittää rikollisuutta, väkivaltaa ja täysin kontrolloimatonta käyttäytymistä. Osa alueista on käytännössä jengien hallussa, eikä poliisi uskalla mennä joka paikkaan ilman tukea.

Etelä-Afrikka Kapkaupungin pingviinit ne tallustelee

Pikavuoro Etelä-Afrikasta Victorian putouksille – Namibia: yhdistelmä hiekkaa, punaisia dyynejä ja merituulta

Namibia oli sitä, mitä siltä odotinkin: pitkiä siirtymiä, kuivaa ja avaraa, maisemia jotka näyttävät siltä kuin joku olisi piirtänyt ne yhdellä isolla vedolla. Fish River Canyon oli kuumuudesta huolimatta pysäyttävä – sellainen paikka, jossa tuntuu että seisoo geologian päällä.

Sossusvlein dyynit taas olivat sitä taattua Namibian ikonista hehkua: dyynien oranssiset muodot eivät olisi voineet olla kuvauksellisempia.

Swakopmundissa tuli vastaan saksalainen perintö keskellä Afrikkaa. Paikka oli enemmän kuin viehättävä. Täällä voisi asua eläkeläisenä. Tuoreita ostereita, kiva rantabulevardi, illalla hiljaisuus klo 20 ja kaikki palvelut mitä valkoinen ihminen tarvitsee. Tykkäsin.

Swakopmundin ikoninen laituri on paikka, jossa Atlantin tyrskyt pauhaavat jalkojen alla ja aavikkotuuli puhaltaa hiukset solmuun. En uskaltanut kävellä laituria loppuun. Laituri rakennettiin 1905–1907 puusta, alun perin helpottamaan laivojen lastausta, kun satamaolosuhteet olivat hankalat. Alkuperäinen puulaituri oli noin 275 metriä pitkä ja 9 metriä leveä (myöhemmin jatkettu noin 325 metriin ja levennetty noin 14 metriin).

Etosha National Park on yksi Afrikan monipuolisimmista safarikohteista. Puiston alue on kuivaa savannia, pensasmaata ja matalia metsiköitä, joissa eläimet liikkuvat selkeiden vaellusreittien mukaan. Etosha ei ole ”safari-elämys” sanan suoranaisessa merkityksessä, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen kohde.

Etosha Pan on yksi Afrikan suurimmista suolatasangoista, noin 4 700 km² laajuinen alue Pohjois-Namibiassa. Kyseessä on muinaisen järven jäännös, joka kuivui tuhansia vuosia sitten ilmaston ja jokiuomien muutosten seurauksena. Suurimman osan vuodesta Etosha Pan on kuiva, vaalea ja lähes eloton, ja sen pinta on niin laaja ja yhtenäinen, että se erottuu selvästi myös satelliittikuvissa ja on nähtävissä avaruudesta. Sadekauden aikana tasanko voi kerätä matalaa vettä ja muuttua hetkellisesti eläväksi ekosysteemiksi. Tällöin alue houkuttelee suuria määriä flamingoja ja muita vesilintuja, jotka käyttävät suolajärveä ruokailu- ja pesimäalueena.

Pikavuoro Etelä-Afrikasta Victorian putouksille – Botswana: sadekauden säätöä ja SIM-korttisaaga

Botswanaan siirtyessä sää vaihtui: sadekausi alkoi näkyä käytännössä. Ukkosmyrskyjä tuli paljon ja yllättäen. Yleensä sadekausi eli ns. green season tai wet season kestää noin marraskuusta/joulukuusta maaliskuuhun/huhtikuuhun. Tänä aikana sateet ovat yleisempiä ja lämpötilat korkeammat. Ukkosmyrskyjä esiintyy paljon.

Kun jätin pyykit päivällä ulos kuivumaan ja lähdin kylille, saattoi ukkonen piestä pyykit alas ja takasin tullessani keräilin alushousujani kurasta. Myös ilman kosteus alkoi haitata arkea. Pitkien hiuksien kuivausaika antaa siitä osviittaa olosuhteista: pesu klo 12, melko kuivat hiukset klo 17.

Botswana toi myös yhden modernin matkailijan suurimmista arjen murheista: SIM-kortin. Se ei ollut “käy ja osta”, vaan usean päivän projekti, jossa järjestelmät eivät suostuneet rekisteröimään liittymää ja myyjät palauttelivat rahoja. Lopulta liittymä saatiin, mutta se vaati liki kaksi tuntia jonotusta ja omituisia kysymyksiä kuten: “are you married?” Kun ajatukset hieman alkoivat raksuttaaa, totesin että tämä liittyy varmaan SIM-kortin rekisteröintiin. Seuraava kysymys olikin: lähin omaisesi? Sanoin että poikakaveri. Ei kelvannut. Ei ole virallinen. Ettäs tiedätte. Kaikenlaisia kavereita ei lasketa.

Safaripuolella kohokohtiin kuului Chobejoen iltasafari: eläimet liikkuvat rajojen yli kuin karttaviivoja ei olisi olemassakaan. Ja se parin viikon ikäinen virtahevon poikanen, joka ei vielä osannut uida, vaan pysytteli tiukasti emonsa kyljessä.

Marketit – Etelä-Afrikan, Namibian ja Botswanan Braai-instituutio

Marketti kertoo maasta enemmän kuin yksikään opaskirja. Kun astuu sisään ruokakauppaan, näkee sekunneissa, mitä täällä oikeasti arvostetaan ja miten arki toimii.

Ja yksi asia nousi joka maassa esiin ilman mitään tulkinnanvaraa: nämä maat eivät elä salaatilla. Ne elävät lihalla.

Etelä-Afrikassa, Namibiassa ja Botswanassa lihatiski oli oma universuminsa. Hevi-osasto saattoi olla vaatimattomampi kuin Suomessa (tai ainakin erilainen), mutta lihaosasto oli se paikka, jossa maat näyttivät voimansa.

Sambia ja Victorian putoukset: sujuvin raja ja “savu joka jylisee”

Botswanasta Sambiaan rajanylitys oli koko reissun sujuvin. Immigrationit samassa hallissa ja homma eteni ilman sitä perinteistä “mihin tämä lappu nyt kuuluu” -juoksua.

Victorian putoukset näin sekä Sambian että Zimbabwen puolelta. Ne olivat paljon enemmän massiiviset kuin mielikuvissani. Putoukset olivatkin ehdottomasti tämän matkan kohokohta.

Kun seisoo putousten reunalla, mittakaava iskee vasta äänen ja vesihöyryn kautta: maa tärisee kevyesti jalkojen alla ja ilmassa leijuu jatkuva kostea sumu, joka kastele kaiken. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi paikallinen nimi Mosi-oa-Tunya – savu joka jylisee – on paljon osuvampi kuin mikään karttaan painettu nimi.

Pikavuoro Etelä-Afrikasta Victorian putouksille- Rahahan se aina kiinnostaa

Lopulta, kaiken pölyn, kuumuuden, bussituntien ja “mitä helvettiä nyt taas” -hetkien jälkeen se kysymys nousee aina esiin: paljonko tämä maksoi. Ei siksi, että matkailu olisi pelkkää eurojen laskemista, vaan siksi, että raha määrittää aika konkreettisesti, kenelle tällaiset reissut ovat mahdollisia ja millä ehdoilla. Kulut eivät kerro vain hintatasosta, vaan myös siitä, millaista matkustaminen oikeasti on, kun liikutaan pitkää matkaa maata pitkin, nukutaan kymmenissä eritasoisissa paikoissa ja eletään arkea bussin ja rajojen rytmissä.

Pikavuoro Etelä-Afrikasta Victorian putouksille – Lennot, bussikulut ja taksit

• Lentoliput Oulu-Helsinki-Doha-Kapkaupunki – Johannesburg-Doha-Helsinki-Oulu 1348 euroa.
• Victoria Falls – Johannesburg 110 euroa
• Bussilippu 1340 euroa
• Yksityiset oppaat ja kuljetukset + pääsymaksut 140
• Taksit 50

Liikkuminen: 2988 euroa.

Pikavuoro Etelä-Afrikasta Victorian putouksille – Hotellit.

Hotellikuluja tuli paljon, sillä matka oli pitkä.

• New National Hotel and Conference 2 yötä aamiaisella 90 euroa slummien lähellä. Aika karu kokemus matkan alkuun, mutta hotellissa kaikki toimi hyvin.
• Vanrhynsdorp self catering 50 euroa
• Hollywood Lodge 16 euroa. Yksi reissun absurdeimmista öistä meni “hotellin” sijaan jonkun perheen pikkutytön makuuhuoneessa. Päiväpeiton alta löytyi hiusdonitseja ja värikyniä, pyykkikorissa likavaatteet ja samaan aikaan sai selittää itselleen, että ei – tämä ei ole “kulttuuria”, tämä on väärin myyty tuote. Tässä kohtaa alkoi myös tuttu kommenttikuoro (jos kertoo asiasta ääneen): “maassa maan tavalla”, “moni nukkuu savimajassa”, “valittaminen on pikkumaista”.

• Felix Unite River Adventures 2 yötä henkilökunnan tiloissa 62 euro

• Seeheim Hotel 41 euroa
• Weltevrede rest camp 64 euroa
• Hotel Schweizerhaus/Cafe Anton 3 yötä 183 euroa. Loistava.

• Faith City Gueshaus 60 euroa
• Haus Mopanie 39 euroa. Kamala.
• Rainbow River Lodge 2 yötä 78 euroa.

• Mokoro lodge kolme yötä 165 euroa
• The Hornbill Lodge 2 yötä 77 euroa
• Nkanga guest hous 2 yötä 127 euroa
• Kamunjila Lodge 69 euroa
• PheZulu Guest Lodge 84 euroa. Erittäin hyvä.

Hotellit yhteensä: 1203 euroa

• Viisumit 130 euroa
• Kansallispuistomaksut ja pääsymaksut 150 euroa

Yhteensä: 280 euroa

Pikavuoro Etelä-Afrikasta Victorian putouksille – Ruoka reissussa

Ruokia ei lasketa mukaan, sillä täytyyhän ihmisen syödä myös kotona. Muutaman kuvan laitan hyvää ravintolaruokaa.

Kaikki kulut yhteensä: 4471 euroa.

Taustaa Pikavuorosta.

Pikavuoro maailman ympäri ei ole minulle mikään uusi asia. Itse asiassa se on hyvinkin tuttu liki viidentoista vuoden takaa. Seurasin tuolloin bussin matkaa Pallontallaajien kautta ja fiilistelin matkakertomuksia. Haaveilin lähdöstä näille reissuille, mutta minulla oli lapsia ja mies.

En tiedä Pikavuoron matkojen tarkkaa lukumäärää, mutta ensimmäinen reissu oli 2011, jolloin Jani ajoi bussilla Suomesta Bangkokiin. Tämän jälkeen Pikavuoro mailman ympäri on seikkaillut ainakin Pohjois-Amerikassa, Australiassa, Kaukasiassa ja Kiinassa. Kyseessä ei siis ole mikään wannabe trävelleri, vaan seikkailuhenkistä omatoimimatkailua tarjoava suomalainen matkailuyritys. Matkustuskokemus joka bussissa istui, on käsittämätön. Todella monella matkustajalla käytyjen maiden lukumäärä on pitkälle yli sata.

Alkuvuonna 2024 tajusin, että olin vapaa kuin taivaan lintu lähtemään. Ensimmäinen kerta kun osallistuin Pikavuoroon, oli reissu Pikavuoro Afrikkaan 1/3, eli matka Marokon Tangerista Senegalin Dakariin.

Istuin varmasti yhteensä sen sata tuntia bussissa ja rajoilla hiki valuen pitkin selkää ja rintoja. Ylitin Kravun kääntöpiirin, koin elämäni ensimmäisen hiekkamyrskyn ja hämmästelin hiekka-auroja. Vierailin Mauritaniassa, maassa jossa hyväksytään edelleen orjat, lehmät sekä tyttäret rinnakkaisvaluuttana. Kävin kamelimarkkinoilla ja sain vihat päälleni Suomesta koska kameleita kohdeltiin siellä kurjasti. Kiristelin hampaitani Mauritanian ja Senegalin korruptoituneella maarajalla ja kulutin aikaa klo 0400 aamuyöllä Dakarin lentokentällä ainoana valkonaamana.

Tämän matkan kulut yhteensä olivat 2831 euroa.

 Jo tuon ensimmäisen reissun aikana oli tiedossa, että bussin matka jatkuisi kohti Nigeriaa. Tuolloin mietin, että jos vain mahdollista, osallistuisin myös tälle osuudelle. Sen verran suunnitelma muuttui, että Ihan Nigeriaan asti ei mennä, vaan viimeinen pysähdys on Beninissä.

Kahdeksas päivä elokuuta 2024 kello 14.45 tuli tieto, että Länsi-Afrikka 2/3 toteutuu. Kello 17.45 minulla oli kaikki lentoliput!

Länsi-Afrikka 2/3 osuus käsitti matkan Gambiasta Beniniin. Itse hyppäsin bussin kyytiin Guinea Conakrystä ja matka eteni Sierra Leonin, Liberia, Norsunluunrannikon, Ghanan ja Togon kautta Beniniin.

Tämän matkan kulut yhteensä olivat 3685 euroa