Persujen sivut veks Facesta ja homma kunnossa?

by Anna

Huolimatta siitä, löytyvätkö perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin 30 paikallisyhdistykseltä Facebook-sivut vai ei, vaalit tulevat

Toimin tällä hetkellä perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin vaalityöntekijänä. Tällainen some-ihminen kun olen, niin tehtävänäni on huolehtia piirin alueella paikallisyhdistysten Facebook-sivujen toimivuudesta ja viimeiset viikot olenkin aiheelle omistautunut. Ei siis ollut mukava herätä uuteen aamuun ja huomata Facebookin poistaneen äkkiarvaamatta ja yllättäen juuri luomani Iin perussuomalaisten Facebook-sivut.

Poisto oli täysin aiheeton

On täysin oikein suitsia netin syövereistä päivänvaloon nousevaa sontaa ja poistaa yön pimein tunteina näppiksille taotut verbaaliset oksennukset pois näkösältä. Pitkänlinjan bloggaajana ja muutenkin somessa viimeiset kymmenen vuotta tiukasti pyörineenä, olen itsekin saanut sadoittain täysin epäasiallista palautetta, selkeää häiriköintiä ja myös suoria uhkauksia.

Se, että täysin tavallisen paikallisyhdistyksen sivut poistetaan yhteisönomien vastaisena, tuntuu kuitenkin hyvin hankalalta. Varsinkin, kun mitään yhteisönormien vastaista toimintaa ei ole tapahtunut. Tiedän tämän 100%, sillä olen ko. sivut itse luonut ja sivulla ehti lyhyeksi jääneen elonsa aikana olla vain yksi ainut julkaisu. Tällä videolla perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio pyytää asettumaan perussuomalaisten ehdokkaaksi. Oletukseni mukaan tämä lienee edelleen myös Facebookissa sallittua toimintaa.

Sivu lähti bittiavaruuteen kuin vihreiden matkakuvat somesta

Minun on vaikea löytää mitään muuta syytä tähän naamakirjan toimintaan, kuin sykettä nostava puoluekantamme. Väitänkin, että Facebook poisti sivun vain ja ainoastaan siksi, että se liittyi perussuomalaisiin. Olen luonnollisesti laittanut Facebookille pyynnön palauttaa sivut toimintaan, mutta en pidättele hengitystä odotellessani.

Facebook ei kuitenkaan itsessään omaa mitään listaa hyvistä ja huonoista puolueista. Pikemminkin oletan, että perussuomalaisten paikallisyhdistysten sivuihin kohdistuu järjestelmällisesti tehtyjä turhia ilmiantoja ja muuta lapsellista kiusaa. Kaikessa toiminnassa kannattaisi kuitenkin muistaa, että perussuomalaisten kannatus on lähellä 20 prosenttia tulevia kuntavaaleja ajatellen. Perussuomalaiset eivät ole lähdössä mihinkään ja kannatuksemme ei ole romahtamassa, vaan kasvamassa. Huolimatta siitä, löytyvätkö Pohjois-Pohjanmaan piirin 30 paikallisyhdistykseltä Facebook-sivut vai ei, vaalit tulevat.

Facebook on hyvä, mutta oikukas julkaisualusta

Olen täysin tietoinen siitä, että Facebook on vain yksi julkaisualusta muiden joukossa. Kokemukseni mukaan Facebook sopii kuitenkin pienten yhdistysten toimintaan hyvin, sillä se ei vaadi sen suurempaa osaamista ja on toimintaympäristönä monelle jo tuttu. Tästä syystä olen suositellut sen käyttöä paikallisyhdistyksille.

Iin Perussuomalaiset ry:n sivu oli luotu selkeään tarpeeseen. Sivun tarkoituksena oli tukea ehdokashankintaa, jakaa ehdokasesittelyitä, sekä viestiä paikallisyhdistyksen toiminnasta. Iin perussuomalaiset olisivat tarvinneet Facebook-sivuja nyt ennen kuntavaaleja, mutta myös vaalien jälkeen. Facebookin toiminta asettaa nyt ko. paikallisyhdistyksen eriarvoiseen asemaan muihin alueen poliittisiin yhdistyksiin nähden ja hankaloittaa tiedonvälitystä.

Iin paikallisyhdistys ei ole ainoa, jolla kuvatun kaltaisia ongelmia Facebookin kanssa on. Tiedän piirini alueella mm. Raahen ja Ylivieskan kärsivän samasta mielivallasta.

Mikäli sinun sivuihisi on iskenyt vastaava poistointo, laita viestiä kommenttikenttään tai mailina anna.koskela@hotmail.com. Haluaisin tietää, kuinka laaja ongelma on.

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

1 comment

Sari Karlström 15 huhtikuun, 2021 - 11:37 am

Keski-Pohjanmaan Perussuomalaset ry:n facebook sivu poistettiin kokonaan jo 8.10.2020. Selitys oli: ”koskien toiseksi tekeytymistä ja henkilönä tai yrityksenä esiintymistä”. Valittaa ei voinut.

Reply

Leave a Comment