PARMANKINKKU – LEMPEÄN MAKUINEN HERKKU
Parmankinkkua valmistetaan nimensä mukaisesti ainoastaan Parman provinssin alueella. Ilmasto tällä alueella on ihanteellinen kinkkujen kuivatukseen. Vain 170 eri parmankinkun valmistajaa edustavan Consorzio del Prosciutto di Parma -liittymän kinkut saavat käyttää alkuperäisnimitystä parmankinkku – Prosciutto di Parma
Jos nyt ihan totta puhutaan, tätä lempeän makuista ilmakuivattua kinkkua tehdään myös muualla Italiassa – ja se on ihan yhtä hyvää. Parman lisäksi kinkkuja suolataan ja kuivataan mm. Modenassa, Norciassa ja Toscanassa.
PARmesaaniJUUSTOON JÄÄ KOUKKUUN
Ensimmäisen kerran parmanjuusto on mainittu 1200-luvulla Giovanni Boccaccion Decamerone:ssa, jossa kerrottiin vuoresta joka oli raastettua Parmesan-juustoa. Samuel Pepys, kertoo Lontoon suuresta palosta päiväkirjassaan vuodelta 1666, että ensimmäiseksi hän ”hautasi viininsä ja Parmazan-juustonsa, sekä joitain muita tavaroita” säästääkseen ne tulelta.
Aidolla parmesaanijuustolla – Parmigiano Reggianolla – on satojen vuosien historia. Sitä saa tuottaa ainoastaan Parmassa, Reggio Emiliassa, Modenassa, Bolognassa ja Mantovassa. Kypsyysasteita on monia, mutta juustoa kypsytetään aina vähintään 12kk ajan, ja paras Stravecchio-luokka vaatii 36kk kypsytystä. Jos haluat nähdä mainioita kuvia juustotehtaalta, kurkkaa London and beyond -blogin postaus aiheesta.
Parmigiano Reggiano on valmistajien osuuskunta, joka toimii aidon parmesaanijuuston nimen ja tuotteiden laadunturvaamiseksi. Jos paketissa lukee vain parmesan, se ei ole aitoa tavaraa. Opin heidän sivuiltaan myös, että valmiiksi raastettu parmesan on yleensä väärennettyä tuotetta, tai sitten koneellisesti jauhettua juuston kuivaa ulkokuorta.
Tiesitkö muuten, että parmanjuustossa on enemmän luonnollista glutamaattia kuin missään muussa ruoka-aineessa paitsi Roquefort-juustossa. Parmesaanissa on 1.2% glutamaattia ja Roquefortissa 1.28%, joten ei ole ihme, että näihin juustoihin jää koukkuun!
Parma
Saavuimme Italiaan Finnairin sinivalkoisin siivin, ja poikien loman kunniaksi olin varannut meille business-paikat lennolle. Nuorempi pojista oikaisi penkille pitkäkseen ja nukkui koko aamulennon, mutta vanhempi osasi jo nauttia palvelusta, sekä ruokailusta.
Vuorossa oli aivan ihana lentoisäntä, joka huolehti poikien viihtyvyydestä yhtä hyvin kuin aikuistenkin. Sillehän ei henkilökunta mitään voi, että aamiaisen laatu luisuu alaspäin vuosi vuodelta. Kananakit voisi lennättää johonkin, josta ne eivät enää ikinä palaisi kenenkään lautaselle.
Auto alle heti lentokentältä
Nappasimme auton alle Milanosta Malpensan lentokentältä, ja suuntasimme eteenpäin kohti maaseutua. Ajoreittimme oli tällä reissulla Milano-Parma-Siena ja sen ympäristö-Lucca-Lago Maggiore-Milano.
Milano-Parma väli oli ehdottomasti koko tämän reissun tylsin pätkä. Matkaa oli 150 km ja se oli pelkkää moottoritietä. Jos mahdollista, vältä tätä osuutta. Nyt matka meni alkuinnostuksessa melko kivuttomasti, mutta kovin mitäänsanomaton oli tuo tie.
Parma
Emilia-Romagna-alueen monista hienoista vierailupaikoista Parma kilpailee maakunnan pääkaupungin Bolognan kanssa siitä, kumpi on merkittävämpi. Osa varmaan tunnistaakin Parman kaupungiksi, joka nappasi EU:n elintarvikeviraston itselleen kisassa Helsingin kanssa.
Meillä oli tarkoitus viettää Parmassa aikaa pidempäänkin, mutta hotelli osoittautui surkeaksi. Holiday Inn Express Parma oli kyllä halpa, mutta ei siellä montaa yötä viihdy. Sijaintikin on sivussa kaikesta mielenkiintoisesta. Muutimme suunnitelmia, ja lähdimme kaupungille syömään ja katsomaan vanhan kaupungin nähtävyydet jo saapumisiltana.
Jätimme auton parkkihalliin ja suuntasimme kohti pääkatua eli Via Mazzia. Piazza Garibaldilla olisi voinut pysähtyä drinkille, mutta paikka näytti sen verran kalliiseen päin kallellaan olevalta, että suuntasimme eteenpäin.
Nähtävyydet on nopeasti nähty
Ilma oli pilvinen, mikä oli hyvä asia jaksamisen kannalta. Jotenkin sitä aina unohtaa, kuinka kuuma Italiassa kesäkuukausina voi olla.
Piazza Duomon ympäristössä olikin jo enemmän mukavan näköisiä kahviloita ja ravintoloita tarjolla. Itse nähtävyydet oli nopeasti kierretty, sillä ne sijaitsevat melko lähellä toisiaan. Duomo ja Kastekirkko olivat aivan vierekkäin, ja muutaman muun kirkon ja palatsin jälkeen olimme saaneet kulttuurista sille päivälle riittävän annoksen.
Parman nähtävyydet eivät ole kovin seisauttavia, jos niitä vertaa esim. Sienan upeisiin aukioihin ja kirkkoihin. Kaupungissa kannattaa kyllä käydä, mutta päiväretkikin on ajallisesti riittävä.
Syömään
Päätimme nauttia kevyen illallisen ennen hotellille paluuta. Alkupalaksi jaoimme parmesaanilla täytettyä munakoisoa, joka oli haudutettu uunissa tomaattikastikkeessa. Aivan ihanan raikasta ja mehukasta.
Pääruuaksi valikoitiin ravintolan käsintehtyä pastaa. Lasten annokset olivat ihan perinteisiä jauhelihapohjaisia spagettiannoksia. Minun ohut tuore tagliatelle oli saanut seurakseen valkosipulia, voita, Parman kinkkua pikkuisina kuutioina ja päälle tietenkin parmesaania. Se oli hyvä, mutta ei lähellekään loistavaa. Minulla on edelleen muistissa Norciassa syöty annos fettuccinea tryffeleillä ja parmesaanilla, ja sen ohi on hieman hankala päästä.
Tepon passatelli (pasta, jonka valmistamiseen käytetään poikkeuksellisesti leivänmuruja. Muruista tehdään kananmunan ja parmesaanin kanssa taikina, joka puristetaan sitten perunapuristimen läpi paksuiksi pötkylöiksi) oli täydellinen. Seurana sillä oli latva-artisokkaa, joka oli paistettu valkosipulivoissa ja päällä jälleen paljon parmesaania.
Emilia Cremeria
Näimme paluumatkalla mukavan näköisen jäätelöpuodin, jolla oli hauska nimi Emilia Cremeria. Mietin omaa sitruunajäätelöä nuoleskellessani, että koostumus ja maku olivat harvinaisen onnistuneet. Jälkikäteen googletin paikan, ja olimme onnistuneet löytämään yhden Italian parhaimmista jäätelöpuodeista!
Julistan seuraavat viikon blogissani Italian viikoiksi! Tämän juuri päättyneen ihanan Toscanan lomamme lisäksi julkaisen myös Bloggerin syövereihin jääneet vanhemmat Italian-kirjoitukset uusin upein kuvin. Lupaan, että tämän Italia tykityksen jälkeen sinuunkin on tartutettu Italia-kuume.
Mene, mene hyvä ihminen jo varaamaan lentolippu, auto ja hotellit!
Lisää Italia-aiheisia kirjoituksia löydät täältä.
Seuraa blogia : INSTAGRAM – FACEBOOK – BLOGIPOLKU – BLOGLOVIN’
2 comments
Ah Italia!! Kannatan varauksetta Italia-viikkoja ja musta on ihana huomata, miten moni bloggaaja jakaa rakkauden tuohon maahan kanssani. Tuli muuten vesi kielellä noista teidän annoksista, mutta etenkin Tepon! 🙂
Ps. Kiitti linkkauksesta!
Eipä todellakaan ole tullut yhtään kommenttia, että Italia olisi huono maa lomailuun : )
Tuo sinun juttusi sai minut selvittelemään, olisiko ollut mahdollista vierailla juustotehtaalla. Se sitten jäi, koska pojat olivat mukana, ja järjestelyt olisivat olleet vähän liian hankalat. No onneksi tuosta kirjoituksestasi selviää kaikki olennainen!