Palma de Mallorca, ravintoloita moneen makuun

by Anna | TÄMÄ MATKA

Palma de Mallorca, ravintoloita

Palma de Mallorcalla on ravintoloita moneen lähtöön. Päätimme ruokailla sekä laadukkaasti, että edullisesti ja kaikkea siltä väliltä. Kaupungissa on yli 800 ravintolaa, joten suunnitelma onnistui helposti.

Keskustassa kävellessä emme erityisesti etsineet mitään tietynlaista ravintolaa. Katselimme laiskasti aina eteen tulevan ravintolan ruokalistaa ja istahdimme siihen, mikä näytti mielenkiintoiselta. Monissa ruokapaikoissa on tarjolla Menu del día eli päivän menu. Sellaista kannattaa suosia, jos eteen tulee. Noin 10 euron hintaan saa kolme ruokalajia + ruokajuoman.

Palma de Mallorca, ravintoloita – San Juan Gastronomic Market

San Juan Gastronomic Market tuli vinkkinä vastaan Suomalaiset matkailijat maailmalla Fb-ryhmässä. Paikka on vanhaan kauppahalliin tehty useiden pienien ravintoloiden keskittymä. Kävelimme paikkaan hotelliltamme reippaan 2 km siivu vielä päivän kävelyjen päälle, joten perille päästyämme olut ja ruoka maistuivat.

Paikka oli kiva. Sellainen rento tila, johon olisi mukava tulla isommankin seurueen kanssa. Kuulemma joinakin iltoina on myös Live-musaa.

Valikoimassa on kaikkea lihasta ostereihin, mutta me päätimme syödä pinchoja. Ja siis nimenomaan nämä olivat pinchoja, koska ravintola oli baskilainen. Neljä pinchoa ja lasi valkoviiniä maksoivat 10 euroa.

Kävimme välipalalla myös muutamassa muussa tapas paikassa ja sanotaan nyt nätisti, että laatu kyllä vaihtelee.

Palma de Mallorca, ravintoloita

Palma de Mallorca, ravintoloita

Palma de Mallorca, ravintoloita

Palma de Mallorca, ravintoloita

Palma de Mallorca, ravintoloita

Palma de Mallorca, ravintoloita- MARC FOSH Restaurant

MARC FOSH Restaurant on Michelin-ravintola, johon pöytävaraus on pakollinen. Varasimme pöydän ja ajattelimme juhlistaa naistenpäivä ravintolassa. Vaikka miljöö oli tyylikäs ja palvelu kohdallaan tähtikokin tervehdyskäynteineen, niin ruoka oli pettymys. Jos Michelin-ravintolassa joutuu nyrpistelemään nenänsä ruualle, niin se on hieman noloa.

Alkuruokana minulla oli kanaravioleita tomaattisalsassa ja parmesaanivaahdossa ja Tepolla sardiineita vihreän omenan kera mantelikastikkeessa. Nämä vielä menettelivät, vaikkakin annokseni näytti siltä, että kokki olisi vain lätkäissyt kauhalla pastat kattilasta kuppiin.

Pääruuaksi yritin syödä naudanposkea, pekonin, herkkusienten ja porkkanan kera, mutta annos oli niin tunkkaisen vahvan makuinen, että puolivälissä tuli stoppi vastaan. Miten tämän yksinkertaisen ruuan voi pilata näin täysin? Tepon tonnikala kreikkalaisensalaatin ja hummuksen kera oli mainio.

Jälkiruuat olivat menun ainoat kohokohdat. Ne tuli nuoleskeltua loppuun asti lautaselta.

Kolmen ruokalajin lounas 27.50€ + lasi viiniä 10 euroa

Palma de Mallorca, ravintoloita

Palma de Mallorca, ravintoloita

Peach sorbet coffee cream with mandarin sorbet and almond rocks

Palma de Mallorca, ravintoloita

White chocolate and citrus panna cotta with mango

Meriharakka -blogin Pirkko ja Lasse ovat vierailleet samassa ravintolassa ja heillä kokemus oli positiivisempi.

Palma de Mallorca, ravintoloita – Santa Catalina

Santa Catalina on Palma de Mallorcan oma ravintola ”alue”. Kaupunginosassa on valtava määrä ravintoloita, erityisesti Parque Santa Catalina -aukiolla ja sen lähikaduilla. Varsinainen ravintolakatu  on Calle General Vives ja siltä lähtevät sivukadut.

Me kokeilimme The Room nimistä ravintolaa Guardianin ja TripAdvisorin suositusten perusteella. Ravintola oli sisustettu tyylillä ”eco-friendly”, mutta siihen se sitten jäikin. Kukkakaalikeitto oli samettinen ja juustokakku ilmava ja kevyt, mutta muuten Menu del día oli tällä kertaa tylsä. Vähän jäi harmittamaan, että emme valinneet sushia lounaaksi. Japanilaisia ravintoloita oli nimittäin paljon ja kaikki ainakin näyttivät todella laadukkailta.

Palma de Mallorca, ravintoloita

Palma de Mallorca

Palma de Mallorca, ravintoloita

Palma de Mallorca

Palma de Mallorca, ravintoloita – Rantabulevardi

Missä ja mitä kannattaa syödä? Koska olet meren äärellä, miksi et söisi paikallista kala-annosta. Restaurant Club Nàutic Portixol sijaitsee osoitteessa Passeig Bartomeu Barceló i Mir. Paikka sopii loistavasti pyöräreissun lounaspaikaksi. Lounaalla 10 eurolla pöytään tulee kysymättä pullo viiniä ja vatsansa saa täyteen taatusti tuoretta kalaa. Kaupanpäälle maisemat Välimerelle. Paikka oli terasseineen täynnä paikallisia heti kahden jälkeen.

Palma de Mallorca, ravintoloita

.

Palma de Mallorca, ravintoloita

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

4 comments

Länsi-Mallorca - Mallorcan hienoimmat vuoristokylät | TÄMÄ MATKA 22 joulukuun, 2017 - 8:13 am

[…] löytyisi myös saaren toinen Michelin-ravintola Es Raco des Teix, http://esracodesteix.es Me kävimme Palma de Mallorcalla syömässä Michelin-ravintolassa, joten tätäkin olisi ollut mukava testata. Paikka oli kuitenkin […]

Reply
Teppo 21 maaliskuun, 2017 - 12:48 pm

Kävin korjaamassa tilanteen ja lounastin Wasabissa, sushi-paikka the Room:n lähellä Santa Catalinassa. Erinomainen lounassetti, missä sashimit, nigirit ja makit tuoreena. Sen Guardianin suositukset voi jättää omaan arvoonsa.

Reply
Pirkko / Meriharakka 15 maaliskuun, 2017 - 5:44 pm

Ai päädyitte sitten tekin tuon Fosh -ravintolan kokeilemaan. Ja ehkä meillä oli siis tuuria. Me asuimme ravintolan yhteydessä olevassa hotellissa ja nautimme tuolla myös aamupalan, joka oli sekin kyllä mielestämme vähintäänkin kelvollinen. Tosin niin hotellista kuin ravintolasta jäi vähän sellainen olo, meidän tavallamme suhtautua hotelleihin ja ravintoloihin matkoillamme, että vähän turhaan maksettiin näin hienosta ympäristöstä, vähempikin olisi riittänyt. Mutta muistaakseni tuolloin olimme varausten kanssa aika myöhään liikkeellä ja keskustahotelleissa ei ollut enää ihan hirveästi valinnan varaa.

Reply
Anna | TÄMÄ MATKA 15 maaliskuun, 2017 - 5:48 pm

Teppo tuon hoksasi jostain ja ajateltiin, että jos Michelin-ravintolasta saa lounaan alle kolmellakympillä, niin pitäähän se käydä kokeilemassa.

Hotelli oli tyylikäs. Seikkailin hetken sen aulatiloissa ja katselin kauniita yksityiskohtia. Ravintolasta näki hotellin parvekkeita ja olisi kyllä kelvannut yö siellä! Tuo hotellihan oli todella hyvällä paikalla. Meidän hotellista tuli kuitenkin ihan kunnon kävelymatka vanhaan kaupunkiin.

Reply

Leave a Comment