Norcia, yksi Italian kauneimmista kylistä

by Anna | TÄMÄ MATKA

Norcia – Kulinarismia ja kaunetta

Norcia. Italiassa on olemassa listaus: Italian kauneimmat kylät, Borghi più belli d’Italia. Valitessa vierailukohteensa siitä, löytää itsensä aina keskeltä perinnekaavaa: Kirkko keskellä kylää, ja lukemattomia suloisia pikkuisia kujia ja katuja, joille voi eksyä turvallisesti.

Koko Umbrian alueen erikoisuus ovat etruskien perustusten päälle rakennetut kylät ja kaupungit. Osa talojen seinistä, kaupunkia ympäröivät muurit, portaat ja kirkot ovat 900-1200-lukujen aikaisia rakennuksia ainakin osittain.

Norcia sijaitsee paikalla, jossa on ollut asutusta jo ennen roomalaisten aikaa. Kylää ympäröivät edelleen 1200-luvulta peräisin olevat, varsin vaikuttavat ja hyvin säilyneet muurit. Koko Norcia on säilynyt maailman melskeistä huolimatta todella hyvin. Mielenkiintoista on se, että Suomessa kaikki yli kolmesataa vuotta vanhempi on museoitu ja mihinkään ei saa koskea. Täällä paljon sitä vanhemmissa rakennuksissa asutaan.

Norcia, Italia, maanjäristys

Norcia, yksi Italian kauneimmista kylistä, Kaupungin muurit

Pyhän Benediktuksen basilika – Maanjäristyksen tuhoama

Pyhän Benediktuksen basilika on 1200-luvulla rakennettu kirkko jonka julkisivu on Norcian kuvatuin kohde.  Se on rakennettu Pyhän Benediktuksen ja hänen kaksoissisarensa Pyhän Scholastican kotitalon raunioiden päälle. Pyhä Benediktus eli Benediktus Nursialainen perusti 500-luvulla läntisen kristillisen luostarilaitoksen.

Norcian piazzan reunoilta löytyvät myös 1500-luvulla rakennettu Cattedrale di Santa Maria -kirkko sekä kaupungintalo.

Pyhän Benediktuksen basilikan fasadi selvisi maanjäristyksestä, koko muun rakennuksen sortuessa 30.10.2016

Norcia, Italy

Wikimedia Commons

Norcia, Italy

Wikimedia Commons

Norcia, Italy

Wikimedia Commons

Umbriaan mahtuu vielä turisti jos toinenkin

Valitessa kohteensa Italian kauneimmat kylät-listauksesta, valinta voi mennä myös yksiin monen muun turistin tai tapahtuman kanssa. Näin kävi meille Norciassa. Busseja oli parkkipaikalla jo aamusta. Vierailupäivänä kylässä järjestettiin Italian duathlonin mestaruuskisa (juoksu 10 km + pyöräily 60 km + juoksu 10 km). Kylä oli hyvin eläväinen sinä päivänä.

Turismi ei Umbriassa ole kuitenkaan ryöstäytynyt mitenkään käsistä. Suurin osa matkailijoista viettää lomansa edelleen Toscanan puolella. Kylissä ja teillä näkyi myös kolme ryhmää, joita muualla en ole niin vahvasti huomannut: Pyhiinvaeltajat, patikoijat sekä motoristit.

Norcia, yksi Italian kauneimmista kylistä

Norcia, vanha rakennus

Norcia on kulinarismin keskuksia

Norcian kunta sijaitsee Perugian maakunnan kaakkois-osassa, vajaan sadan kilometrin päässä Perugian kaupungista,( josta löytyy ihana Bettonan pieni kylä). Norcia on Umbrian ja yksi koko Italian tunnetuimpia kulinaristisia keskuksia.

Lampaan maidosta tehty Pecorino-juusto, on täällä erityisen arvostettua. Norcian alueelta tulee myös paljon erilaisia salameita sekä kinkkuja. Osa kaupoista oli kokonaan turisteille suunnattuja ja myy muutakin kuin alkuperäismerkinnöillä leimattuja kinkkuja, mutta ”norcino” merkinnällä varustettu ilmakuivattu kinkku on taatusti alkuperäisesti valmistettua.

Suomessakin tunnettua prosciutto-kinkun valmistukseen käytetään nimenomaan Norcian alueella kasvatettua sikaa, joka on täysin oma lajinsa. Italiaksi lajin nimi on cinghiato. Sian lihan on väriltään normaalia vaaleampaa ja maultaa hieman makeaa.

Tarjolla oli myös paljon villisikaa, jota metsästetään vuoristosta.

Norcian kunta sijaitsee Perugian maakunnan kaakkois-osassa, vajaan sadan kilometrin päässä Perugian kaupungista,( josta löytyy ihana Bettonan pieni kylä). Norcia on Umbrian ja yksi koko Italian tunnetuimpia kulinaristisia keskuksia.

Norcia, Italy

Wikimedia Commons

Suomessakin tunnettua prosciutto-kinkun valmistukseen käytetään nimenomaan Norcian alueella kasvatettua sikaa, joka on täysin oma lajinsa.

Suomessakin tunnettua prosciutto-kinkun valmistukseen käytetään nimenomaan Norcian alueella kasvatettua sikaa, joka on täysin oma lajinsa.

Tarufo eli tryffelisieni

Yksi asia on Norciassa yli muun ja se on tarufo, eli tryffelisieni. Kalleinpia lajeja ei voida viljellä, vaan ne on haettava ympäröiviltä vuorilta tammimetsistä. Ihminen ei tryffeliä itse kykene löytämään, vaan apuna on käytettävä koiraa. Myös sikoja on käytetty tryffelin metsästyksessä, mutta possuilla on valitettavasti tapana syödä itse löydetty herkku.

Italiassa kasvaa yhdeksää erilaista tryffeliä, joita kuusi kelpaa ruuaksi. Unbriassa tryffeleitä löydetään eniten Apenniinien vuoristosta ja Norcia on onnistunut brändäämään itsensä kinkkujen ja juustojen ohessa myös tryffeleihin.

Tryffeli kasvaa 40-50 cm maan pinnan alapuolella ja voi olla halkaisijaltaan mitä tahansa yhdestä sentistä viiteentoista senttiin.

  • Tartufo Bianco, eli valkotryffeli on arvostetuin ja kallein tryffeli, jota saadaan vain talviaikaan. Sitä ei voi viljellä.
  • Tartufo Nero, eli mustatryffeli, on myös arvostettu lajike jota kerätään vain talvisaikaan. Ei voi myöskään viljellä.
  • Tartufo Estivo, on paljon käytetty tryffelilajike edullisemman hinnan vuoksi. Tätä lajiketta voidaan myös viljellään siten, että vuoriston rinteelle istutetaan tiettyjä puulajikkeita joiden lähistöltä voi 7-8 vuoden kuluttua niiden istuttamisesta löytää tryffeleitä. Lajike tuottaa kaksi satoa; kesällä ja syksyllä.

Tryffeleitä myytiin Norciassa kaikissa mahdollisissa muodoissa. Tuoreena se tietenkin olisi ollut mitä herkullisinta ostaa, mutta kuljettaminen Suomeen olisi ollut vaikeaa. Tuoreena tryffeli pitäisi käyttää 7-10 päivän sisällä.

Jos ostat tryffeliä kotiin, muista, että suuret määrät pulloja, joiden sisältö oli ”tryffeliöljyä”, ovat huijausta. Tryffelissä ei ole eteerisiä öljyjä, joten sen makua ei voida mitenkään saada liukenemaan oliiviöljyyn.

Tryffeleitä ilman ei ollut oikeastaan mitään ruokaa saatavissa, ja sehän sopi minulle. Tryffeleitä oli alkusalaatissa ja tryffeleitä oli pastan päällä. Kummankin annos suorastaan pursui tryffeleitä.

Norcia, Italy

Norcia, tryffeli

EDIT:

Keski-Italiassa on sattunut voimakas maanjäristys, jossa on viranomaisten mukaan loukkaantunut useita ihmisiä. Yhdysvaltain geologian tutkimuslaitos USGS kertoo sen alustavaksi magnitudiksi 6,6.

Järistyksen keskus sijaitsi 68 kilometriä Perugiasta kaakkoon, Norcian pikkukaupungin lähellä. Silminnäkijöiden mukaan Norciassa on tapahtunut mittavia tuhoja ikivanhan kaupungin kulttuuriperinnölle. Esimerkiksi 1300-luvulla rakennetusta pyhän Benedictuksen katedraalista jäi pystyyn vain julkisivu. 30.10.2016 YLE

Norcia, yksi Italian kauneimmista kylistä

Norcia, yksi Italian kauneimmista kylistä

IMG_0819

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

2 comments

Maisemaonnellinen Johanna 27 heinäkuun, 2018 - 8:13 pm

Monti Sibillinin kansallispuiston unikkopeltojen näkemishimoissani ajauduimme kesä-heinäkuussa majoittumaan Norcian Palazzo Senecaan. Muistan kyllä lukeneeni tämän juttunne kun maanjäristys oli tapahtunut, mutta jotenkin en ymmärtänyt, että kylät ovat edelleen kivikasoina, ja pahiten vaurioituneet tiet suljettuja. Palazzo Seneca oli selvinnyt maanjäristyksestä hyvin vähäisin vaurioin. Vain viinikellarissa oli pulloja särkynyt. Muu kylä näyttikin sitten aika lohduttomalta.

Täytyy sanoa, että kovin montaa kertaa elämässäni en ole mennyt sanattomaksi, tuolla menin. Unikkopellot ja vuoret olivat mykistävä kauniita, mutta kylien hävitys ja kotinsa menettäneiden ihmisten kohtalot surettavat. Edelleen pureskelen matkan antia, ja kun saan jotain kirjoitettua, sopinee että linkkaan tämän artikkelin omaani?

Reply
Anna 29 heinäkuun, 2018 - 5:13 am

Nuo kylät tuolla (siis muutkin kuin Norcia), ovat niin superkauniita. Ja tosiaan metsät, vuoret, kukat…kaikki niin hurmaavaa. Mutta maanjäristyksen tuhot ovat tosiaan kauheita.

Kiitos. Tietenkin voit linkata. Ilo on minulla!

Reply

Leave a Comment