4,6K

Kaupallinen yhteistyö Wowanders Matkapäiväkirja – Etelä-Islannin parhaat palat. Matka Islannin ympäri on roadtrip-matkojen klassikko, mutta ajatus koko saaren kiertämisestä oli turhaa haaveilua minun kolmen päivän aikataulullani. Katselin karttaa, mittailin etäisyyksiä ja ihmettelin outoja paikan nimiä.

Hotellini sijaitsi Reykjavíkissa, joten päätin yrittää ottaa haltuun edes jotenkin Etelä-Islannin parhaat palat. Reynisfjaran mustaa hiekkarantaa pidemmälle en lähtenyt rannikkoa ajamaan. Kultainen kierros jäi hyvin valitsemalleni alueella ja sen lisäksi ehdin nähdä laajasti rannikkoa, sekä Thingvellirin kansallispuistoa. Reykjavíkille varasin päivän, jonka näin jälkikäteen katsottuna vaihtaisin mielummin maaseudulla huristeluun.

Etelä-Islannin parhaat palat | Vaativat hieman suunnittelua

Etelä-Islannin parhaat palat eivät sijaitse nätisti vieri vieressä, vaan niitä nähdäkseen oli ajettava melkoista siksakkia. Yritin valita reittejä niin, etten joutuisi ajamaan samoja teitä edestakaisin. Islantia kiertää kuitenkin vain yksi suurempi tie, kehätie nro 1, jonka välttely osoittautui haastavaksi, muttei mahdottomaksi.

Minulla oli apuna sekä Google Maps, että Here. Näiden karttasovellusten ehdottamat reittivalinnat olivat niin ristikkäisiä, että välillä suljin ne kokonaan ja ajoin vain eteenpäin sinne, minne nokka näytti.

Hauskasti iPhoneni onnistui myös taikomaan Google Mapsista samaan aikaan pälpättämään sekä englanninkielisen, että suomalaisen version. Jopa nämä kaksi naista ohjasivat minua ajoittain ristikkäisiin suuntiin. Englanninkielinen naikkonen oli kuitenkin tarkempi, ja osasi varoittaa kameratolpista.

Matkapäiväkirja – Etelä-Islannin parhaat palat | 1. päivä

Etelä-Islannin parhaat palat. Ensimmäisen päivänä otin auton alle suoraan Keflavikin lentokentältä. Hieman kyllä epäilytti miten jaksaisin ajaa koko päivän, kun aamusta oli noustu jo neljän aikaan Oulussa. Onneksi lentokoneessa sain nukuttua hyvin, joten virtaa riitti.

4 kohdetta yhdellä iskulla lähellä Víkin kylää

Päätin ajella suoraan Hálsanefshellir nimiselle luolalle, joka sijaitsee lähellä Víkin kylää. Luola sijaitsee rannalla, jota kutsutaan nimellä Reynisfjara tai helpoiten nimellä Black Sand Beach. Tämä aiheuttaa hieman hämmennystä, sillä siellä rannalla on tavallaan monta nähtävyyttä samassa paikassa.

Hálsanefshellir on siis luola, johon voisi mennä seisomaan ja saada varsin hienoja kuvia merelle päin. Kyseisen luolan seinämät ovat malliesimerkki pylväslohkeilusta, mitä laavakallioon voi muodostua. Koska luola on melko pieni ja siellä oli jo miljoona kiinalaista, jätin tämän kokemuksen väliin.

Itse Black Sand Beach on kerännyt mainetta Islannin vaarallisimpana rantana. Aalloilla on tapana napata tasaisin väliajoin joku onneton selfieitä napsiva turisti mukaansa. Rannan muoto on sellainen, että aalloista tulee normaalia korkeampia ja voimakkaampia. Ranta on siis nimensä mukaisesti musta ja vierailuni aikana erittäin tuulinen.

Kolmas nähtävyys on nimeltään Reynisdrangar ja sillä tarkoitetaan merestä törröttäviä kallioita. Tarun mukaan kyseessä ovat kaksi peikkoa ja kolmimastoinen laiva. Peikot yrittivät kiskoa alusta maihin, mutta aurinko nousi ja ja kaikki muuttuivat kiveksi. Uskokoon ken haluaa.

Neljäs paikkaan liittyvä nähtävyys on Dyrhólaey. Tämä on Víkin edustalla sijaitseva rantakallio, johon on muodostunut portti, jonka läpi veneet voivat purjehtia. Kalliota on mahdollista päästä katsomaan lähempääkin, mutta minulle riitti pitkällä putkella zoomailu.

Näistä kaikista löydät kuvat täältä.

Skógafoss

Skógafoss on vesiputous, jonka pudotus on 60 metriä ja leveys noin 25 metriä. Mielenkiintoista on, että Skógafoss sijaitsee vanhoilla rantakallioilla,  vaikka nykyinen ranta sijaitseekin noin 5 km:n päässä putoukselta. Skógafossin vieressä kohoavat rappuset ylös kalliolle heille, jotka haluavat kavuta ihailemaan maisemia ja itse vesiputousta eri vinkkelistä.

Putoukseen liittyy myös tarina, jonka mukaan alueen ensimmäinen asukas Þrasi Þórólfsson kätki kultakirstun putouksen alle. 1600-luvulla kolme paikallista miestä löysivät kirstun ja yrittivät nostaa sitä putouksesta. He onnistuivatkin pujottamaan köyden kirstun päädyssä olevaan kiinnitysrenkaaseen, mutta valitettavasti kirstu putosi ja kullat katosivat putouksen syövereihin. Rengas kuitenkin säilyi, ja sitä käytettiin ovirenkaana Skógarin kirkossa. Skógarin museossa on näytteillä vanhan kirkon ovirengas, tosin kukaan ei tiedä onko se peräisin Þrasi Þórólfssonin kultakirstusta.

Eyjafjallajökull

Tätä tuskin tarvitsee selittää sen enempää. Kuka muistaa missä oli, kun tulivuori vuonna 2010 poksahti?

Seljalandsfoss

Seljalandsfoss näkyy hyvin valtatielle ja etelästä tultaessa sitä ennen on myös muita pienempiä putouksia, joista tuuli nyt matkani aikana nosti vettä ilmaan varsin näyttävästi.

Putous mainitaan useissa matkaoppaissa yhtenä Islannin kauneimmista, mutta itse en tähän putoukseen mitenkään erityisesti ihastunut. Seljalandsfossin pääpudotuksen takana on useampia pieniä putouksia ja kesällä tuonne suuren putouksen taakse pääsee kulkemaan polkuja pitkin.

Tässä vaiheessa kuvaamisen teki haastavaksi taukoamaton sade, joka piiskasi vaakasuorassa vasten kasvoja. Myönnän, että tutkin, oliko kävely lähemmäksi kohdetta kaatosateessa tarpeen, vai voisiko sitä yrittää sittenkin kuvata suoraan parkkipaikalta. Päädyin jälkimmäiseen.

Radisson Blu Saga Hotel

Kun viimein pääsin illasta hotellille, en oikeastaan tehnyt muuta kuin kaatunut sänkyyn. Onneksi sain juuri remontoidun suuren huoneen, joka oli täysin hiljainen. Auton sai laitettua parkkiin ilmaiseksi isolle parkkipaikalle aivan hotellin viereen. Tämä hotelli ei sijaitse aivan keskustassa, mutta koska liikuin autolla, se ei ollut mikään ongelma.

Islantia pidetään kalliina paikkana ja tein oman matkani kustannuksista budjettipostauksen. Samassa jutussa on muutama sananen Islannin autonvuokrauksen kiemuroista. Pääset lukemaan jutun tästä.

Matkapäiväkirja – Etelä-Islannin parhaat palat | 2. päivä

Etelä-Islannin parhaat palat. Päätin suunnata Þingvellírin ”pakollisten” nähtävyyksien lisäksi sen eteläpuolella sijaitsevalle järvelle. Tämä osa reittiä, ei kuulu ”Kultaiseen kierrokseen” ja siihen on selkeä syykin. Järven rantaa kiertää vain pienehkö soratie. Päätös oli kuitenkin kaikin puolin onnistunut ja käytin tälle pätkälle reippaasti aikaa.

Erkanin suosiolla Kultaista kierrosta suorittavasta autoletkasta ja suuntasin järven rannassa kiertäville sorateille. Ei sillä, etteikö Islannin teille turisteja mahtuisi, mutta jotenkin minua rupesi nyppimään isoilla 4×4 autoilla kaahailevat pilkkihaalareihin pukeutuneet seurueet, jotka tekivät säännöllisesti äkkijarrutuksia keskelle tietä. On se tietty eksoottista aasialaiselle kun on hevosia pellolla, mutta raja se on typeryydelläkin.

Rannan maisemat vain paranevan sen myötä, mitä pienemmäksi tie muuttui ja jopa aurinko suostui paistamaan muutaman minuutin. Kuvittelin hetken jopa löytäneeni erään kryptisen ohjeen mukaan ajamalla ainutlaatuisen Game of Thrones -sarjan kuvauspaikan, mutta todellisuudessa kurvasinkin autolla vesivoimalan pihaan. Paikka sopi hyvin lounaan syöntiin ja mutustelin hotellin aamiaispöydästä taskuuni siirtämäni voileivän (hyi minua) hyvällä ruokahalulla.

Þingvellir

Þingvellir eli Thingvellir on varmasti yksi Islannin kuuluisimmista paikoista. Paikan kuuluisuuteen vaikuttavat kaksi syytä. Þingvellir oli Islannin parlamentin eli alltingin kokoontumispaikka 900-luvulta alkaen, ja Þingvellírissä Pohjois-Amerikan ja Euraasian mannerlaattojen rajalinja näkyy selvemmin kuin missään muualla maailmassa.

Þingvellírin eteläpuolella sijaitsee Islannin suurin järvi Þingvallavatn ja tätä järveä lähdin kiertämään. Alkumatkasta minulla oli perskärpäsenä turistipariskunta, jollaisista olin yrittänyt päästä eroon.

Kun minä ajoin autoni tilalle vievälle liittymään, siis pois tieltä nähdessäni valokuvattavaa, tämän auton kuljettaja pysäytti autonsa ”blindhead” varoituksista huolimatta keskelle kapeaa ajorataa. Paikallinen isäntä raivostui tästä niin, että laittoi ensin torven soimaan ja kävi sitten vielä puhuttelemassa näitä tampioita. Onneksi ajokorttinsa arpajaisista saanut peesaaja hyytyi ja kääntyi takaisin, kun soratie muuttui kuoppaisemmaksi.

Haukadalur

Haukadalur on geoterminen alue, jossa on kolmen neliökilometrin alalla toistakymmentä kuumaa lähdettä. Näistä lähteistä kuuluisin on ehdottomasti Geysir (suihkuttaja), jonka nimellä kutsutaan kaikkia vettä ilmaan kohottavia kuumia lähteitä maailmassa. Geysir on jo vanha ja väsynyt. Se on purkautunut säännöllisesti viimeksi 2003.

Ihmiset ovat osin itse syypää lähteen passiivisuuteen. Turistien lähteeseen heittelemät kivet ovat tukkineet purkautumiskanavaa vuosikymmenten saatossa. Lähdettä on yritetty saada purkautumaan myös muilla tavoin. Vuonna 1894 eräs nuori neropatti kaatoi Geysirin lähteeseen 10 kiloa saippuaa ja sai aikaan hienon purkauksen. Nykyisin tämä menetelmä on ymmärrettävästi kielletty.

Haukadalurin ainut varmasti toimiva geysir on Strokkur (kirnu), joka purkautuu 5-10 minuutin välein. Tai siis näin kerrotaan. Itse vahtasin lähdettä tunnin vesisateessa ja näin vain höyrytussahduksen.

Alueelta löytyvät myös Konungshver (kuninkaanlähde), Litli Geysir, sekä Fata ja Óþerrishola. Yksikään näistä ei osoittanut mitään elonmerkkejä vierailuni aikana. Vaikka en kunnon pärskähdystä nähnytkään, niin olihan se tavallaan aika hauska kävellä maastossa, jossa kuumaa höyryä puski pintaan joka puolelta.

Gullfoss

Gullfoss eli kultainen vesiputous on yksi Islannin klassisista nähtävyyksistä. Putous on kaksiportainen, kokonaiskorkeus on 32 metriä. Putous oli massiivinen, mutta niin oli kaatosadekin. Tutkailin ylemmiltä näköalatasanteilta alempana sinnikkäästi lähemmäs putousta marssivaa ihmisjonoa ja totesin, että raja se on kärsimyksen määrälläkin.

Vanha Canon ei vedestä onneksi juurikaan säikähdä ja sen putket ovat säänkestäviä. Yllättävää sen sijaan oli se, että iPhone X kesti menossa mukana. Järveen pudottamalla sen olisi ehkä voinut saada vielä märemmäksi.

Kerið

Monissa kiertelemissäni maissa nähtävyyksistä ilmoitetaan hyvissä ajoin suurilla kylteillä, joihin kohteen nimi on kirjoitettu myös englanniksi. Islannissa nähtävyyden merkiksi näytti riittävän se pieni valkoinen neliöhässäkkä. Jos jotakin oli kirjoitettu, niin aivan varmasti teksti oli vain islanniksi.

Paras keino nähdä jotakin mielenkiintoista, oli ruveta heti etsimään pysähdyspaikkaa, kun jossakin näkyi autoja ja ihmisiä. Kerið oli yksi näistä kohteista, joiden ohi olisin luultavasti ajanut, ilman täynnä olevaa parkkipaikkaa merkkinä siitä, että edessä on jotain kiinnostavaa.

Kerið on jännän värinen kraaterijärvi. Tarkemmin sanottuna Kerið on kaldera, eli tulivuoren romahtamisesta syntynyt kulhon muotoinen tuliperäinen muodostuma. Mielenkiintoiseksi paikan tekee sen väritys. Järvi on turkoosi, mutta seinämät taas mineraalien ja kasvillisuuden takia punervat. Monissa valokuvissa värejä on korostettu liikaa, mutta melko värikäs tapaus paikka on ihan luonnostaankin.

Matkapäiväkirja – Etelä-Islannin parhaat palat | 3. päivä

Viimeisen päivän päätin kuluttaa Reykjavikissa ja se oli tämän matkani suurin virhe. Huolimatta siitä, että sää oli, jos mahdollista edelleenkin huonontunut, olisi vain pitänyt suunnata kohti Länsi-Islannin Reykholtia, jossa nähtävänä olisi ollut viikinkisankari Snorrin kotitila. No, en mennyt ja nyt harmittaa.

Yli kolmannes islantilaisista asuu Reykjavikissa, mutta kyse on silti pikkukaupungista. Asukkaita on n. 120 000. Yritän muotoilla tämän nyt jotenkin kauniisti, sillä moni tuntuu pitävän Reykjavikista. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että kyseessä on varsin mitäänsanomaton kaupunki. Reykjavik on vähän kuin Oulu. Tosin Oulussa asuu yli 200 000 asukasta ja kaupungissa on sentään muutamia mielenkiintoisia kohteita. Reykjavikissa ainut kiinnostava kohde oli penismuseo.

Jos Reykjavik kiinnostaa, hyvän juttu kaupungista löytyy Kirjeitä Luxenburgista -blogista.

Wowanders matkailusovellus apuna Islannissa

En tiedä kuinka säntillisiä ja hyvämuistisia muut matkailijat ovat, mutta itse lukeudun heihin, jotka räpsivät 200 kännykkäkuvaa ja toisen mokoman järkkärillä päälle päivässä. Ehdin päivän aikana säntäillä helposti kymmenissä kohteissa ja matkan loputtua en enää tiedä missä mikäkin kuva on otettu. Nykyisinhän kuviin saa paikkatiedot liki kaikkialla automaattisesti. Ongelma on löytää ohjelma, joka hyödyntäisi niitä järkevästi.

Wowanders matkapäiväkirja on matkailusovellus, joka tunnistaa nähtävyydet, ravintolat, hotellit ja muut matkailijaa kiinnostavat kohteet. Kun napsin kuvia pitkin päivää, ohjelma ehdottaa niiden lisäämistä päiväkirjaan. Voin halutessani samalla pisteyttää kohteen ja kirjoittaa muutaman sanan paikasta muistiin. Tai voin vain antaa appsin keräillä kuvia talteen ja merkitä ne kartalle.

Islannissa sovellus osoittautui erittäin näppäräksi etenkin nimeämisen suhteen. Sen avulla kaikenlaiset Fjarðrárgljúfurit, Hálsanefshellirit tai Hljóðaklettarit tuli kirjoitettua suht oikein. Lisäksi se toimi muistini tukena. Jos on päivän aikana nähnyt 6 erilaista vesiputousta, niin voin kertoa, että ne näyttävät kovin samannäköisiltä kuvissa.

Wowanders matkailusovelluksen avulla minustakin voisi tulla ruokabloggaaja ( tai sitten ei…)

Unohdan erittäin helposti ravintoloiden nimet, mutta yleensä kuitenkin nappaan useamman kuvan annoksesta (Instagramia varten – You Know). Wowanderin ansioista jopa kahvittelupaikat jäivät talteen. Siinä missä nähtävyyksille oli ehkäpä hieman vaikeaa tai vaivaannuttavaa antaa tähtiä, ravintoloiden ruokien kohdalla tämä taas luonnistui hyvin.

Islannissa tuli syötyä säälittävän vähän ravintoloissa, mutta kun ensi viikolla kierrän Ranskan maaseutua, tulee niitä ravintolakokemuksiakin varmasti paljon enemmän jaettavaksi. Vaikka en mikään ruokabloggaaja olekaan, niin mielelläni kuitenkin suosittelen kavereilleni hyvää ravintolaa tai varoitan huonosta paikasta.  

Wowanders matkapäiväkirja muodostui liki automaattisesti

Wowanders matkapäiväkirja muodostui siis matkan aikana hyväksymistäni valokuvista ja tekemistäni pienistä merkinnöistä. Käytännössä matkan loputtua puhelimessani oli jo liki valmis matkapäiväkirja. Todennäköisesti monelle matkaajalle päiväkirja kävisi jo sellaisenaan muistona reissusta. Tallessa olisivat ravintolat ja niissä syödyt annokset, hotellit joissa on nukuttu, sekä kaikki nähtävyydet. Viimeistelin itse vielä päiväkirjaa lisäämällä jokaiseen kohteeseen muutaman lauseen paikasta ja fiiliksistä.

Oma Wowanders matkapäiväkirja Islannista on nyt laitettu jukiseksi, jotta voitte käydä sitä lukaisemassa. Pääset kurkistamaan sitä tästä. Julkisuus ei kuitenkaan ole sovellutuksen idea, vaan jokainen päättää ihan itse pitääkö päiväkirjan omana muistona, vai jakaako sen omille kavereilleen katsottavaksi.

Päiväkirjan linkki liikkuu helposti vaikka sähköpostilla ja kaveri saa viestin, jolla pääsee klikkaamaan päiväkirjan auki. Linkki on pitkä ja sen kuuluukin näyttää tältä http://app.wowanders.com/api/ShareTrip/7F3B2855-F418-4569-A179-696D93DB9B9C

Huom! Tällaiseen yleiseen jakoon kuten minun matkapäiväkirjani, ei kenenkään reissuloki voi vahingossa joutua.