Mandalayn mutinat ja lentokenttäsekoilut

2,5K

Oletteko nähneet Aasiassa yhtään kaunista suurkaupunkia? Niinpä… Niitä ei yksinkertaisesti ole. Silti jotenkin aina hämmästyn, kun löydän itseni keskeltä betonikökkäreitä, joiden välissä vuorottelevat vintallaan olevat puutönöt ja kaatopaikoiksi muuttuneet tyhjät tontit.

Mandalay on yli miljoonan asukkaan kaupunki ja Myanmarin uskonnollinen ja kulttuurinen keskus. Lisäksi se on pölyinen, osittain slummimainen ja ruuhkaantumassa kovaa vauhtia. Jos autokanta jatkaa kasvuaan, parin vuoden kuluttua liikenne kaupungissa on täysin jumissa.

Jos Mandalay ei kaupunkina hurmannutkaan minua, niin ihmiset tekivät sen. Kaikkialla hymyiltiin, moikkailtiin ja mikä parasta, oltiin tyrkyttämättä mitään. Vain yksi onneton kauppias oli oppinut: ”Hello my friend! – special price for you!” -mantran.

Vietin Mandalayssa kaksi yötä ja en voi siis mitenkään sanoa kokeneeni Myanmaria kunnolla. Mutta sen voin sanoa, että kaksi yötä Mandalayssa riitti minulle.

Mandalay päiväretki ”arvonta” ja ärsyttävä hotellikokemus

Bagan King oli harvinaisen kulahtanut muutaman vuoden vanhaksi hotelliksi. En tiedä minkälainen taso Mandalayssa ylipäätänsä on hotelleilla, mutta 75 euron yöhinta tuntui tästä kyllä liioittelulta. 

Tarvitsin kuljettajan seuraavalle päivälle, mutta nainen tiskin takana tyrkytti vain valmiita retkisuunnitelmia. Selvästi hotellin asiakaskunta koostui ihmisistä, jotka valitsivat retkipaketin A tai B. En kuitenkaan missään tapauksessa halunnut olla. esim. Amarapurassa sijaitsevan Mahagandayon Monasteryn liepeille klo 10.15. En, vaikka ”kaikki muut” kuulemma haluavat sinne kameroineen.

Idea tuossa vierailussa on mennä töllöttämään (ja kuvaamaan), kun munkit ja nunnat saapuvat luostarista kulkueina kadulle hakemaan lounasta. Pikkumunkit ovat toki suloisen kuvauksellisia, mutta pikainen googlailu tuotti kuvasaaliin, jossa meno näyttää enemmän eläintarhalta, kuin uskonnolliselta paikalta.

Hotellin henkilökunta alkoi ottamaan ihan kunnolla päähän, kun he halusivat minun maksavan päiväretken hinnan (60 dollaria) etukäteen. Minua ärsyttävät tällaiset yritykset nipistää oma siivu joka suorituksesta, ja pyrin estämään ne mahdollisuuksieni mukaan. Palatessani hotellille kysyin kuskilta retken hintaa. 45 dollaria olisi hyvä. Annoin hänelle 50 taalaa ja loput pikkusetelini paikallista valuuttaa. Kuljettajalle näytti tulevan joulu. (Itse asiassa olikin jouluaatto.)

Raha ja muutama käytännön juttu

Jos saavut laillani klo 18 aikoihin Mandalayn lentokentälle, siellä eivät enää kaupat tai rahanvaihto ole auki. Siksi taskunpohjalla kannattaa olla muutama dollari. ATM kentältä löytyy, eli paikallista rahaa saa kortilla. Hotellin kautta tilattu taksi kaupunkiinmandalay maksaa 20 dollaria. Paikallinen taksi maksaa 15 000 MMK, eli noin 10 dollaria.

Oma hotellini tuntui haluavan kaikki maksut dollareina, mutta Myanmarilla on tosiaan omakin valuutta, ja se kävi aivan yhtä hyvin muualla. Kaikki pankit ja hotellit eivät voi vaihtaa dollareita, mutta asia hoitui ”turistipisteessä”, jollaisia osui silmiini jokaisen keskeisen nähtävyyden vieressä. ATM löytyi joka korttelista. Paikallinen SIM-kortti datayhteydellä maksoi puhelimeen kahdeksi päiväksi 2 euroa.

Itse koin kaupungin turvalliseksi. Luultavasti turistin ryöstämisestä tulisi kansalaiselle niin suuria ongelmia, että sitä ei kannata edes harkita. Kuskini sen sijaan oli jatkuvasti huolissaan autostaan. Hän vahti sitä enemmän kuin minua.

Liikenne on vähän hullunkurinen juttu

Myanmarissa autoissa ratti on yleensä oikealla puolella, mutta myös liikenne on oikeanpuoleinen. Tämä ei nyt varsinaisesti aiheuta matkustajalla mitään ongelmaa, mutta syy tähän voi olla mukava tietää. Tekniikan Maailman artikkeli 25.7.2018 kertoo asiasta hyvin:

”Burma lakkasi olemasta brittiläinen siirtomaa 1948. Maassa oli luonnollisesti vasemmanpuoleinen liikenne, mutta vuonna 1970 diktaattori Ne Win päätti yhtäkkiä, että on siirryttävä oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Teon taustalla ei ollut sen enempää käytännön kuin poliittistakaan harkintaa. Eräiden lähteiden mukaan herra Win sai unessa näyn, ja eräiden toisten mukaan hänen ennustajansa kertoi, että hänen pitäisi ”siirtyä oikealle”.

Väitetään, että tämä tarkoitti talouspolitiikkaa, mutta taikauskoinen Win päätti siirtyä oikealle kautta linjan, vaikka käytännöllisesti katsoen koko autokanta oli oikealta ohjattavaa (autotuonti koostuu pääosin Japanista tuoduista käytetyistä autoista).

Muutoksen voi nähdä edelleen mm. tietullien maksupaikoilla ja osassa liikennevaloista. Ne kun ovat tarkoitettu vasemmanpuoleiselle liikenteelle.

Myanmarin rohingya-väestö

En lähde rohingya ”ongelmaa” avaamaan sen enempää, mutta haluan kertoa jutustelusta kuljettajani kanssa. Jos et ole tietoinen aiheesta, niin Googlaa esim. sana ”rohingya kansanmurha”.

Autonkuljettajani oli yliopistoa käyvä mies, jolle opastyöt toivat lisätuloa. Hän halusi toivottaa minulle eilen hyvää joulua. Kiitin ja tiedustelin, viettikö hän joulua? Ei varsinaisesti viettänyt, koska oli buddhalainen, mutta hänen kaverinsa olivat kristittyjä, joten illalla juhlittaisiin.

Sitten hän tiedusteli, olenko minä kristitty? Vaikka en kirkkoon kuulukaan, en tosiaankaan halunnut alkaa keskusteluun aiheesta Myanmarissa, joten olin kunnon kristitty. 

Nyt, kun meidän uskonnot olivat selvillä, päästiinkin seuraavalle tasolle. Kuljettaja tiedusteli oliko Suomessa buddhalaisia? Kaipa heitä jokunen jossain elää, joten nyökyttelin vastaukseksi. Sitten hän halusi tietää, onko Suomessa muslimeita. Aihe hieman kyllästytti minua, joten totesin, että ei ole. Keskustelu uskonnoista ei nimittäin koskaan johda koskaan mihinkään. Se on vähän kuin keskustelu pakkoruotsista… 

Oletin aiheen olevan loppuunkäsitelty, mutta vielä mitä. Kuski totesi ilahtuneena, että kristityt ja buddhalaiset olivat hyviä ihmisiä jotka tekevät työtä ja rakastavat toisiaan, mutta muslimit olivat pahoja, laiskoja ja varkaita.

Kysäisin piruuttani, ovatko ”varastelevat ja laiskat” muslimit sitten Myanmarissa ongelma? Vastaus oli kylmäävä: ”Muslimit eivät ole enää ja eivät tule koskaan enää olemaankaan. Hallitus on ratkaissut ongelman pari vuotta sitten. Myanmarissa ei ole enää muslimeita”.

Lentokenttäsekoilu ja spurtit koneisiin

Lentolipuissa säästäminen erilaisten välittäjien kautta hankkien voi olla hyvä idea – tai sitten ei. Välittäjän kautta hankkien pystyy näppärästi yhdistelemään eri lentoyhtiöiden lentoja samaan ostokseen, mutta kannattaa muistaa, että kyseessä ei ole sama varaus. Matkustaja vastaa ihan itse matkatavaroistaan ja etenkin siitä, että vaihtoaika on riittävä maahantulo ym. muodollisuuksiin.

Lensin Phuketista Bangkokin kautta Mandalayhin. Kiwi.com, jolta liput oli ostettu, ilmoitti vahvistuksessa väärän lähtöterminaalin, mutta se ei ollut suuri ongelma. Bangkokissa ravasin kotimaan terminaalista ulkomaan puolelle, jonotin check-in:iin, jonotin turvatarkistukseen, pääsin maasta ulos, kävelin reippaasti portille ennen finaalia, esitin Myanmarista poistumiseen ostetut lentoliput, e-Visan, sekä hotellivarauksen ja istahdin paikalleni koneessa pienellä hengästymisellä.

Spurtti koneeseen

Lentäessäni Mandalaysta Bangkokin kautta Vietnamin Da Nangiin asiat eivät sitten menneetkään ihan yhtä vaivattomasti. Minulla oli Kiwi:n lähettämät boarding passit puhelimessani, mutta varmuudeksi printtasin ne vielä paperille. Mandalayn kentällä menin suoraan turvatarkastukseen, jossa tie nousi pystyyn. Rouva ei vilkaissutkaan puhelimeeni päin ja ilmoitti, että paperilappu kädessäni ei ole boarding pass. Seurasi juupas-eipäs sanailu, jonka virkailija voitti ilmoitettuaan, että boarding pass on pahvinen ja pieni, ei paperinen ja A4 kokoinen. Selevä… ja ei kun jonottamaan tiskille.

Tiskillä varmistin vielä, että olisinhan transit-matkustaja Bangkokissa. Kyllä olisin, koska kummatkin lennot olivat Air Asian lentoja ja ne olivat samalla lipulla. Sain oikeanlaisen _pahvisen_kupongin, pääsin turvatarkistukseen ja jumahdin seuraavaksi immigrationiin. Päivämäärät eivät täsmänneet tietokoneella ja täti kyseli, miksi haluan poistua ilmoittamaani päivämäärää aikaisemmin. e-Visa oli kuitenkin oikeille päiville, samoin lentoliput, joten täti joutui päästämään minut maasta pois.

Kone lähti myöhässä ja Bangkokin lentokentälle laskeutuessani tilanne oli se, että Da Nangin kone boordasi samaan aikaan. Seurasin transit-kylttejä, esitin liput ja laput tiskillä ja olin jo menossa vauhdilla eteenpäin, kun virkailija ilmoitti, että U-käännös ja immigrationiin mars. Syy: lentojen varausnumero ei ollut Kiwin papereissa sama.

Hupsista keikkaa… Sitten mentiinkin jo juosten kohti maahantuloa, jonossa etuilin epätoivoisesti ja täytin samalla maahantulokorttia. Sen olisi toki voinut varuilta jo lentokoneessakin tehdä, mutta sankarimatkailija ei mitään papereita turhaan täyttele. Äkkiä ulos etsimään lähtevien puolta, jonotus turvatarkastukseen, jonotus maastapoistumiseen ja sprintterimäinen syöksyminen kohti porttia, joka tietenkin oli kentän viimeisessä nurkassa. Hyvästi vaan ostokset, joita olin suunnitellut tekeväni. Portille saapuessani Final call komeili jo näytöllä, mutta ehdinpäs…

Täytyy myöntää, että takaraivossa kummitteli juostessani myös vaihtoehto lennolta myöhästymisestä. Veikkaan, että en olisi saanut ostettua enää samalla päivälle uutta lentoa, vaan edessä olisi ollut yöpyminen Bangkokissa. Ei nyt mikään maata kaatava ongelma, mutta tietenkin parempi, että pysyin alkuperäisessä aikataulussa.

Joillakin oli vielä kurjempaa…

Jos tämä kaikki ylimääräinen ravaaminen ottikin vähän päähän, niin minulla meni sentään paremmin, kuin Vietnamin viisumin hankinnan unohtaneella miehellä. Herran vaimo oli jo koneessa ja ukko keksi sen kymmenen syytä, miksi hänenkin pitäisi päästä ilman viisumia lennolle.

Virkailija selitti nätisti useaan otteeseen, että lentoyhtiö ei ota koneeseen puutteellisilla matkustusasiakirjoilla matkustavaa henkilöä. Mies kuitenkin raivosi, että: ”tämä ei ole minun syytäni”. Lopulta katkesi se thaimaalainen tyyneyskin ja rouva tiuskaisi takaisin: ”Kyllä, tämä on vain ja ainoastaan teidän syytänne”, ja pamautti Gate glosed -valon palamaan. Tuli rouvalle A-luokan matka.