Loutraki – Yllättävän mukava

Loutraki – Yllättävän mukava

kesäkuu 27, 2019

Loutraki ja Korintin kanavan sopivat samalle päivälle

Loutraki sijaitsee Korintin kanavan vieressä, joten merenrantakaupungin ja kuuluisan kanavan saa helposti yhdistettyä samalle päivälle. Me käytimme kaupunkia yhden yön yöpymispaikkana palatessamme Peloponnesoksen kierrokselta kohti Ateenaa.

Luin kokemuksia Loutrakista hieman huolestuneena. Kaupunkia ei nyt varsinaisesti kehuttu ja pelkäsin, että Loutraki olisi ateenalaisten bilepaikka. Huoli oli täysin turha ja en oikein ymmärrä mistä olin edes sen kaivanut mieltäni vaivaamaan. Erään kommentoijan sanoja lainaten: “30-vuotta Loutrakissa asuneena voin todeta, että tämä kaupunki ei ole nuorten biletyspaikka, vaan lähinna Ateenan eläkeläisten kesäparatiisi” 

Loutraki

Loutraki

Loutrakin ranta on kaksi kilometriä pitkä ja pienten kivien peittämä

Kesäkuun alussa Loutrakin kahden kilometrin pituisella rannalla oli vielä liki tyhjää. Olen kuitenkin nähnyt myös kuvia, jossa ihmiset makaava kuin sillit suolassa päivävarjojen alla. Ranta on pienten pyöreiden kivien peittämä ja merisiilejä näkyi runsaasti. Uimakengät olisivat hyvät jalassa. Vuonna 2017 meduusat olivat alueella todellinen ongelma, nyt niistä ei varoiteltu.

Teppo kävi liottamassa itseään aivan tyynessä merivedessä kolmesti. Sinällään jännää tuo meren aallottomuus, sillä maalla puhalsi kova tuuli. Itse kokeilin vettä varpailla – lämmintä, mutta ei riittävän…

Loutraki

Loutraki

Loutraki

Loutraki

Hiillostettuja sardiineja. Hyvää, mutta liian kuuma syömiseen

Hotellin isännän ohjeiden mukaan etsimme Ouzeri Giannis -nimisen tavernan rannalta. Ruoka oli hyvää: hiillostettuja sardiineja ja uppopaistettuja pikkukaloja salaatin kera. Oma ruokahalu vain oli kateissa, kun lämpötila oli pitkälle kolmenkymmenen päälle. Olisi pitänyt odottaa vielä myöhempään iltaan ja pahimman kuumuuden katoamista. Ravintolat sijaitsevat useassa kohdassa rantatien toisella puolella, mutta tarjoilijat kantavat kyllä ruokaa ja juomaa myös rannalle.

Viereinen puisto oli upeine kukkivine ihmepensaineen ja palmuineen hieno paikka. Puistonpenkillä mummo ja pappa myivät aamusta kalasaalistaan. Oli oikein vaaka ja kaikki pariskunnalla mukana. Pappi suuren naisseurueen kanssa vietti myös aikaa puiden varjossa. Isän alusviitta vaan liehui ja iso kaularisti kimalsi, kun hän kiersi mamman luolta toiselle, jotain papereita jakaen. En tiedä millä niiteillä korkea reunallinen kamilavka-päähine oli hänen päähänsä istutettu, mutta siinä se pysyi vakaasti, vaikka tuuli heitteli omia hiuksiani silmille.

Loutraki

Loutraki

Loutraki

Hotel Petit Palais oli pieni ja todella siisti perheomisteinen hotelli. Paikka sijaitsee hieman keskikaupungin sykkeestä syrjässä, ja täällä kohtaa yhtenäinen rantaviiva on muuttunut jo pieniksi poukamiksi. Huoneeseen kuului ihana koko huoneiston levyinen parveke, jolta suurin osa näistä tämän postauksen kuvista on otettu. Sisustus oli jo hieman vanhaa, mutta ilmastointilaite oli juuri uusittu ja jaksoi viilentää huoneen hyvin. Yö maksoi 70 euroa aamiaisineen.

Kaupungin läpäisevä kapea pääkatu oli yksi suuri sekasotku keskellä päivää, ja ei antanut mitenkään viihtyisää kuvaa paikasta. Ei se mikään mahdoton ole ajaa läpi, mutta tolkuttoman hidas. Jos majoittuu kaupungin itäpuolella kuten me, voi poistumisen tai saapumisen tehdä myös ylhäällä rinteessä kiemurtelevan vanhemman tien kautta. Sen käyttäminen ei pidennä matkaa moottoritielle käytännössä lainkaan, mutta säästää hermoja.

Korintin kanava

Loutraki

10 comments

10 comments

Peloponnesoksen kiertomatka: Eurot, reitti ja hotellit - TÄMÄ MATKA heinäkuu 5, 2019 - 5:57 pm

[…] Loutrakista voit lukea täältä ja Korintin kanavasta […]

Reply
Tiina Johanna / Kookospalmun alla heinäkuu 4, 2019 - 9:27 pm

Tuohan on todella mukavan oloinen paikka! 🙂 Itsekin voisin mieluusti poiketa paikassa, vaikka sitten sen nimenomaisen Korintin kanavan yhteydessä, josta viimeksi luin. 🙂 Ihanan kirkasta merivettä ja rauhallista maisemaa, jossa varmasti mielellään rentoutuisi.

Reply
Annemaria/Samppanjaa muovimukista heinäkuu 3, 2019 - 10:43 pm

Nämä siniset kuvat saivat kaihoamaan vanhaan rakkauteeni Kreikkaan. Hienoja kuvia Anna. Lämpö suorastaa tihkuu noista kuvista. Eläkeläisten lomaparatiisi kuulostaa mulle juuri sopivalta. Oikeastaan Kreikassa on yksi ainut paikka, joka ei ole kolahtanut ja se on Kos. Johtuen siitä, että se oli liian bilemesta.

Reply
Sandra / Terveiset päiväntasaajalta heinäkuu 3, 2019 - 9:46 pm

Näyttääpä kauniille ja leppoisalle paikalle. 🙂 Tuo seutu on itselle melko tuntematonta ja Kreikassa olenkin käynyt vain saarilla. 🙂 kuvat ainakin saivat paikkaan ihastumaan, joten laitan tämän kohteen korvan taakse, jos joskus tulee ajankohtaiseksi Kreikkailu. 🙂

Reply
Joonas heinäkuu 2, 2019 - 1:47 pm

Herttaisen oloinen kaupunki Kreikassa. En ole koskaan paikasta ennen kuullutkaan, mutta kuvien ja tekstin perusteella alkoi kyllä kiinnostaa. Heh, tuo sama fiilis tuosta kuumuuden aiheuttamasta ruokahaluttomuudesta on kyllä itsellenikin tuttua huttua Ugandasta. Toisaalta, iltasyöminenhän on ihan parasta! 😀

Reply
Sonja | FIFTYFIFTY heinäkuu 1, 2019 - 5:49 pm

Meinasin jo suitsuttaa, että on taas yksi kaunis Kreikan saari, mutta eihän tuo saari ollutkaan! Jotenkin etäisesti tuttu nimen perusteella kuitenkin. Ateenan eläkeläisten paratiisi kuulostaa just mulle sopivalta, en tykännyt yhtään Zakynthoksen bilekadusta parikymppisine brittiteineineen. Tuo Kreikan vesien väri on kyllä niin upea!

Reply
Merja / Merjan matkassa kesäkuu 30, 2019 - 4:48 pm

Näyttää mukavalta kylältä. Kreikassa ei ole tullut käytyä moneen vuoteen ja tässä on lähinnä Ateenan reissu ollut viime aikoina mielessä. Jospa sinne pääsisi syksymmällä.

Reply
Virpi/Hätälasku matkablogi kesäkuu 30, 2019 - 4:27 pm

Kreikassa kyllä riitää näitä suloisia kyliä ja kaupunkeja. Tämän perusteella Loutraki vaikuttaa hyvinkin sellaiselta paikalta, jonne haluaisin matkustaa. Syksyllä olisi ihana päästä taas Kreikkaan.

Reply
Piyya kesäkuu 27, 2019 - 7:52 pm

Loutrakista tulee todella kivat muistot mieleen, kiitos Anna niiden muistuttamisesta. Jo silloin lähes kaksikymmentä vuotta sitten paikan rauhallisuus ja aito Kreikalaisuus ihastutti. Siellä makasin aamulla mummojen kanssa rannalla ja ensimmäisen aamun jälkeen oltiin jo tuttuja ja Kalimerat raikasi ja minulle jätettiin oma paikka rannalta eikä päästetty muualle seikkailemaan.

Reply
Anna kesäkuu 27, 2019 - 10:00 pm

Kiitos Piyya!

Loutraki oli yllä mukavan leppoisa paikka ja meille jäi myös siitä hienot muistot. Ihmisten ystävällisyys ja välittömyys oli upeaa ja hotellin parveke oli yksi mukavin, missä olen ollut… Ja niitä parvekkeita on aika monta ; – )

Reply

Leave a Comment