Liberia – pikku Amerikka. Maa numero 90

by Anna

Liberia – pikku Amerikka. Tämä vapautetuille orjille uudeksi kotimaaksi perustettu maa oli matkan niitä kohteita, joissa olisi voinut viettää pidempäänkin.

Liberia – pikku Amerikka | Liberia jäi mieleen aivan käsittämättömästä liikennekaaoksesta pääkaupungissa Monroviassa ja todella karmeista tieosuuksista maaseudulla. Liberia kohdalla oli varoiteltu erityisen paljon väkivaltaisuuksista ja ryöstöjen mahdollisuuksista, mutta näitä ei onneksi osunut kohdalle. Tämä vapautetuille orjille uudeksi kotimaaksi perustettu ”pikku Amerikka” oli matkan niitä kohteita, joissa olisi voinut viettää pidempäänkin.

Liberia, pikku Amerikka.
Liberia, pikku Amerikka.
Ihan uutena asiana teiden viereen tulivat kottikärryistä tavaroita myyvät kauppiaat. He myös hävisivät kuin Espanjassa laukkukauppiaat, poliisin ilmestyessä näkösälle.

Liberia – pikku Amerikka. Entiset orjat eivät käyttäytyneet kovinkaan hyvin uudessa kotimaassaan. Kantaväestöstä tuli nopeasti alistettu kansanosa. Orjuudesta vapautuneet pitivät myös ilman ongelmia itsellään orjia. 

Liberian tasavalta sijaitsee Afrikan länsirannikolla. Sen rajanaapureita ovat Sierra Leone lännessä, Guinea pohjoisessa ja Norsunluurannikko idässä. Liberian pääkaupunki on Monrovia.

Portugalin laivat tulivat Liberian rannoille 1460-luvulla. Eurooppaan kuljetettiin muun muassa suosittua meleguetapippuria, joka on inkiväärin ja maustekurkuman sukulaiskasvi. Sitä käytettiin keskiajalla pippurin sijasta. Kauppiaat kutsuivatkin Liberiaa pippurirannikoksi.

1800-luvulla Yhdysvalloissa syntyi liike orjiksi tuotujen afrikkalaisten palauttamiseksi Afrikan mantereelle. Sen ajan tyyliin asutusyhdistys pakotti paikalliskansoja luovuttamaan maitaan siirtolaisten käyttöön. Uudisasukkaat yrittivät säilyttää Yhdysvalloista tuomansa kulttuurin eivätkä suurimmaksi osaksi integroituneet alkuperäisyhteisöihin.

Entiset orjat eivät käyttäytyneet kovinkaan hyvin uudessa kotimaassaan. Kantaväestöstä tuli nopeasti alistettu kansanosa. Orjuudesta vapautuneet pitivät myös ilman ongelmia itsellään orjia. Liberia julistettiin itsenäiseksi maaksi vuonna 1847. Alkuperäiselle väestölle myönnettiin äänioikeus vasta vuonna 1946. Nykyään noin 5 prosenttia Liberian väestöstä on näiden uudisasukkaiden jälkeläisiä.

Vuonna 1980 sotilaat kaappasivat vallan ja kaappausta johtaneesta alkuperäisväestöön kuuluvasta Samuel Doesta tuli presidentti. Doen hallinto oli brutaali sekä väkivaltainen ja se ajoi Liberian sisällissotaan vuonna 1989. Sota levisi myös Sierra Leonen puolelle. Kapinallisjohtaja Taylorin joukot hallitsivat Liberian luonnonvaroja (puu, mineraalit, timantit) ja he saivat hallintaansa myös Sierra Leonen timanttivaroja. Kapinalliset tappoivat presidentti Doen vuonna 1990 (heittivät hänet hotellin 4. kerroksen parvekkeelta alas), mutta sota jatkui vuoteen 1996 asti. Sekä armeija, että kapinalliset käyttivät lapsisotilaita riveissään. Sodassa kuoli yli 300 000 liberialaista.

Vuonna 1997 järjestettiin vaalit rauhansopimuksen mukaisesti. Kapinaa johtanut Charles Taylor voitti vaalit ja hänestä tuli presidentti. Tayloria vastaan syttyi uusi sota vuonna 1999 ja tämä selkkaus kesti vuoteen 2003 asti. Länsi-Afrikan talousyhteisön joukot auttoivat lopettamaan taistelut ja Taylor vangittiin. Vuonna 2012 YK:n Kansainvälinen tuomioistuin tuomitsi hänet 50 vuodeksi vankeuteen terrorismista ja sotarikoksista. Ellen Johnson Sirleaf valittiin maan ja (Afrikan mantereen) ensimmäiseksi naispresidentiksi 8. marraskuuta 2005. 

Liberia pähkinänkuoressa

  • Asukasluku: 5,5 miljoonaa henkeä.
  • Pääkaupunki: Monrovia, joka sai nimensä vuonna 1824 James Monroen, tuolloisen Yhdysvaltain presidentin mukaan. 
  • Kieli: englanti (virallinen) ja mm. kpelle, bassa, klao ja mann. Liberiassa puhutaan yhteensä yli 30 eri kieltä. 
  • Uskonto: kristinusko (84 %), islam (12%), loput luonnonuskontoja.
  • Valkoihoinen ei voi saada Liberian kansalaisuutta.
  • Liberian väestöstä vain 15 prosenttia on palkkatyössä.
  • Lapsityövoimaa käytetään vielä yleisesti kumin tuotannossa, hiilenpoltossa, sokeri-, kahvi- ja kaakaoviljelmillä sekä timantti- ja kultakaivoksissa.
  • Noin puolet yli 15-vuotiaista liberialaisista osaa lukea ja kirjoittaa. 
  • Lähes 90 prosenttia väestöstä on alle 35-vuotiaita.

Liberian tiet ja pikku pölkkyhommia. +37C. 13.12.2024.

Liberiassa on 11 555 kilometriä teitä, joista 1 200 kilometriä on päällystettyä. Minusta tuntuu, että ajoimme ne kaikki asfalttitiet! Lähdimme liikenteeseen Souther Provicen alueelta läheltä Sierra Leonen ja Liberian rajaa. Aamuruuhkasta selvittyämme matka eteni yllättävän nopeasti. Tiestö oli poikkeuksellisen hyvää, eikä onnettomuuksia tullut vastaan. Kunnes tuli tämä…

Kyseessä oli tietyömaa, jossa pitkiä pätkiä uutta tietä oli jo valmiina, mutta kaikki siltojen paikat olivat vielä kesken. Käytössä oli vanha tie, joka oli sadekauden jälkeen karmeassa kunnossa. Kaikki halukkaat matkustajat pääsivät osallistumaan, jotta Mörkö saatiin läpi kuoppien ja urien. Katso ihmeessä video, niin näet ne pahimmat paikat.

Liberia, pikku Amerikka.
Ja koko kylä katsomassa.
Liberia, pikku Amerikka.
https://www.flickr.com/photos/131562677@N08/54260014211/in/dateposted-public/

Liberia – pikku Amerikka. Kylissä oli Amerikasta tuttuja sinivalkoisia koulurakennuksia, joiden lipputangoissa liehui Yhdysvaltojen tähtilippua muistuttava Liberian lippu ja kaduilla kulki amerikkalaistyylisiä busseja. Liberiaa ei syyttä kutsuta ”pikku Amerikaksi”.

Kylissä oli Amerikasta tuttuja sinivalkoisia koulurakennuksia, joiden lipputangoissa liehui Yhdysvaltojen tähtilippua muistuttava Liberian lippu ja kaduilla kulki amerikkalaistyylisiä busseja. Liberiaa ei syyttä kutsuta ”pikku Amerikaksi”. Olisi ollut todella mielenkiintoista tutustua maaseutuun paremmin, mutta siihen ei ollut nyt aikaa. Tienvierustoilla näki kaikenlaista mielenkiintoista kanoista tauluihin, joissa varoitettiin muun muassa elinkaupasta. Ilmeisesti se on maassa ihan oikea ongelma.

Huomiota herättävää oli ihmisten määrä. Kaikkialla tuntui olevan naisia ja nuoria tyttöjä vati tai kori päänsä päällä. Missä vain oli pienikin paikka autoille pysähtyä, niin kaupustelijoita kertyi sinne hetkessä myymään leipää, pähkinöitä, banaaneita jne. Vettä myytiin pienissä muovisissa vesipusseissa, mikä tuntui ikävältä tavalta. Muovipussi kun päätyi maahan tyhjentämisen jälkeen.

Valitettavasti sama roskaisuus mitä jo aiemmissa maissa oli ollut, jatkui Liberiassa. Maisemia katsellessa ei voinut olla kuin surullinen. Keräys- ja käsittelyjärjestelmiä ei käytännössä ole ja tämä johtaa ympäristöongelmiin ja terveysriskeihin. Jätteitä hävitetään heittämällä niitä jokiin, metsiin tai tienvarsille, mikä aiheuttaa ympäristöongelmia ja lisää tautien leviämisriskiä. Epävirallisille kaatopaikat sijaitsevat usein asuinalueiden läheisyydessä ja niiden jätteet aiheuttavat maaperän ja veden saastumista.

Varsinkin tyttöjä näki keräämässä jätekasoista kaikkea mahdollista myytäväksi kelpaavaa. Jätteitä myös tuotiin kuorma-autoilla esikaupunkialueelle ja poltettiin avotulella. Tämä vähentää jätteen määrää, mutta aiheuttaa ilmanlaatuongelmia ja terveysriskejä. Erässä kohtaa katselimme jo kaukaa, mikä saa koko tien peittymään savuun. Kohdalle tultuamme tajusimme, että kyse oli jätteenpoltosta.

Liberian pääkaupunki Monrovian sisäänajo oli jälleen kerran aivot räjäyttävä kokemus.

Monrovian sisäänajo oli jälleen jotain täysin järjetöntä. Ihmettelimme navigaattorin antamaa aika-arviota, mutta totuus lävähti silmille nopeasti. Pääväylä kaupunkiin kulki ison markkina-alueen lävitse. Saimme lopulta poliisin raivaamaan tietä bussille.

Myyntipöytiä katsoessa tuli selväksi, että tavarasta ei ainakaan ollut maassa puutetta. Vaatetta, hiuslisäkettä, huonekaluja, kenkiä, kassavaa, kookospähkinöitä, muovisankoja, kännykänkuoria ja kaikkea muuta mahdollista maan ja taivaan väliltä.

Jouduimme myös keskelle paikallista riitaa, jossa tunteet kuumenivat liikennesuman ja pienen kolarin jälkeen (viimeinen kuva). Hieman alkoi pelottamaan, laajeneeko huutomyrsky tönimiseksi. Länsimainen bussi olisi ollut helppo syyllinen ihan kaikkeen.

Videossa kuvaa ajosta ja tuosta markkinamenosta.

Liberia, pikku Amerikka.
Liberia, pikku Amerikka.
Liberia, pikku Amerikka.
Liberia, pikku Amerikka.
Liberia, pikku Amerikka.
Liberia, pikku Amerikka.

Monrovian nähtävyydet oli äkkiä katsottu.

Monrovian nähtävyydet olivat tyyliä Providence Island saari, johon vapautetut orjat saapuivat 1820-luvulla ja muutama sisällissodan raunioittama hotellin luuranko. Nämä oli hyvin nopeasti nähty.

Näin jälkikäteen jäin miettimään onko tämä kuvissa oleva rauniokasa edes se kuuluisa Ducor-hotelli, jona se meille esiteltiin? Emme käyneet itse hotellissa, vaan valokuvasin kohteen kauempaa. Yritin asiaa varmistaa Google Mapsista. Paikka kyllä täsmää, mutta kuvat eivät. Tai sitten kuvakulma vain on niin erilainen.

Hotelleja taas joka lähtöön.

Liberian osuus oli ilmeisen rankka, sillä en heti muistanut missä olen yöpynyt. Hintoja olin merkinnyt ylös 80 euron edestä. Onneksi matkakaverit muistivat hotellien nimet: Bella Casa ja La Laguna.

Bella Casa oli kyllä melkoinen kokemus. Hotelli oli hyvätasoinen, mutta he olivat unohtaneet mainita, että puoli hotellia oli remontissa. Suurimmalla osalla yöpyjistä olikin jotain säätöä huoneessa. Minulla ei esimerkiksi palanut kylpyhuoneessa mitään valoja, mutta hyvinhän sitä suihkussa saattaa käydä kännykänkin valossa. Ehkäpä eniten ihmisiä harmitti se, että hotelli nosti hintoja välittömästi kun pelmahdimme vastaanottoon. Tähän olimme tosin jo tottuneet ja asialle ei mitään voinut. Paikalliset näkivät meidät kävelevinä kukkaroina.

La Laguna taas oli aivan uusi hotelli lähellä Norsunluurannikon rajaa. Hotellilla ei ollut illasta ruokaa eikä juomaa tarjolla, mutta eipä hätää. Taksi alle ja iskuryhmä lähti etsimään niitä paikallisesta kylästä. He ostivat paikallisen baarin tyhjäksi, eli kaikki 15 olutta. Onneksi kyseessä olivat isot pullot. Ruokaa ei löytynyt, joten illalliseksi ihmiset söivät omista varastoistaan jälleen leipää, nuudeleita tai kaurapuuroa. Osalla oli jopa suolakurkkuja ja oliiveja.

Aamulla henkilökunta oli keittänyt puuron. Se tosin jäi syömättä, kun Jani käski porukan autoon. Tämä oli aivan oikea päätös, sillä Liberian ja Norsunluurannikon rajalla kului tuhottomasti aikaa.

Liberian ja Norsunluurannikon raja.

Liberian rajaviranomaisen työ ei ilmeisesti ole kovinkaan hääviä, koska kaikki ukot halusivat a) naimisiin tai b) tulla muuten vaan bussin kyytiin. He olivat muutenkin aika possuja. Rajalla näkyi ihan suoraa naisten ahdistelua.

Täälläkin tärkeintä oli saada turistit istumaan ensin penkeille odottamaan määräämättömäksi ajaksi. Onneksi penkit olivat varjossa. Sitten pyöriteltiin passeja ja keltakuumetodistuksia. Lopulta haluttiin ottaa valokuvaa meistä bussin vieressä. Suhtaudun todella kielteisesti tällaiseen poseeraamiseen, sillä koskaan ei voi olla varma sitä, mihin kuvaa käytetään. Kieltäytyminen ei kuitenkaan ollut vaihtoehto.

Jani maksoi jonkinlaisen pienen summan lahjuksia bussista. Kun passit oli leimattu ja väki sisällä bussissa, olisi pitänyt maksaa vielä lisää ”jostain”. Ei maksettu.

Mikä ihmeen Pikavuoro?

Ensimmäinen kerta kun osallistuin Pikavuoroon, oli reissu Pikavuoro Afrikkaan 1/3, eli matka Marokon Tangerista Senegalin Dakariin. Pikavuoro Afrikkaan 2/3 Senegalista Beniniin on jatkoa tuolle reissulle.

Kyseessä on seikkailuhenkistä omatoimimatkailua tarjoava Suomalaisen matkailuyrityksen ”Pikavuoro” konsepti, jossa tällä matkalla kulkuvälineenä toimii ”Mörkö”. Bussi on vuosimalli 2000. Entisöity sisältä, alusta ja korityöt tehty 2015. 800 000 km ajettu. Suomalainen kori ja alustana Mercedes. 39 paikkainen, noin metrin lyhyempi täysiversiota. Maavara ei nouse napista painamalla, vaan manuaalisesti.

Lisää kirjoituksia samalta maantieteelliseltä alueelta

14 comments

Aila ja Juha 2 helmikuun, 2025 - 1:51 pm

Rohkeata. matkantekoa! Liberiasta tiesin jotain historian perusteella, mutta nykypäivästä. blogi antoi hyvän kuvan. Video ei näkynyt kokonaan (verkkovirhe?, olemme Espanjassa tätä lukiessa). Mielenkiintoinen tapa matkustaa, varsinkin oudommissa maissa, tuntuu turvallisemmalta kun kahdestaan seikkaileminen. Juha

Reply
Anna 2 helmikuun, 2025 - 7:03 pm

Katsoin sen videonläpi ja mulla se pyörii ongelmitta, mutta ilmeisesti muillakin on ollut ongelmia sen katsomisessa. Harmi.

Reply
Elina / elinanmatkalaukussa 31 tammikuun, 2025 - 6:59 pm

Huhu, kyllä tuolla matkailu avartaa. Aika hurjia lukuja myös, että ainoastaan 15 % väestöstä on palkkatöissä, ei taida kovin korkea elinajanennuste tuolla päin olla. Mielenkiintoista luettavaa joka tapauksessa!

Reply
Pirkko / Meriharakka 30 tammikuun, 2025 - 11:42 pm

Itse olisin ehkä viipynyt mieluummin pitempään Sierra Leonessa, jos näistä kahdesta olisi pitänyt valita. Sierra Leonessa näytti olevan ihan kivoja hotelleja rantabulevardin tuntumassakin.
Liberiassa pääsimme kolumaan tuota Ducor-hotellia sisältäkin ja samoin vähän kaupungin ulkopuolella olevaa Africa-hotellia – vähän tietysti kummitusmaisia kokemuksia, mutta eipähän ole hotellin raatoja muualla koluttu.
Jos haluat palata Liberiaan, niin tästä löytyy: https://meriharakka.net/tag/liberia/

Reply
Anne | Elämää Nomadina 30 tammikuun, 2025 - 11:09 pm

Tosi mielenkiintoinen raportti ja katsaus Liberian erikoiseen ja väkivaltaiseen historiaan. Nuo Afrikan kulmat ei ole koskaan olleet haavekohteiden listalla, mutta olisihan se varmasti ikimuistoinen kokemus tehdä tuollainen reissu – Pikavuoro on varmasti erinomainen tapa matkata tuolla.

Reply
Ne Tammelat 29 tammikuun, 2025 - 8:38 pm

On kyllä mielenkiintoisia nämä reissukuulumiset. Saa olla rutkasti huumoria ja joustavaa mieltä matkassa, että selviää kaikista noista kommelluksista, joita tuntuu tulevan eteen vähän joka käänteessä 🙂

Reply
Eveliina / Reissukuume 29 tammikuun, 2025 - 6:55 pm

Komppaan Maria: en muista, että olisin koskaan lukenut Liberiasta mitään kenenkään blogista. Suurkiitos siis todella mielenkiintoisesta postauksesta! En tiennyt, että maalla on ihan noin hurja historia…

Reply
Heidi/Himomatkaajan Turinoita 28 tammikuun, 2025 - 8:25 pm

Just, just, siinä on tekemisen meininkiä jotta saadaan bussi liikenteeseen. Onneksi saitte! Liberia on vielä käymättä, ja uskoisin, että siihen tarvitaan jokin tuollainen samanlainen reissu kun sinulla on, jotta sinne uskaltaisi mennä.

Reply
Merja / Merjan matkassa 28 tammikuun, 2025 - 5:50 pm

Liberialla on todella väkivaltainen historia. Toivottavasti uusia sisällissotia ei ole näköpiirissä. Liikenne näyttää olevan aika kreisiä. Tulivatko paikalliset auttamaan bussia vai olivatko vain yleisönä?

Reply
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla 28 tammikuun, 2025 - 12:25 pm

Korjaus edelliseen: video lähtikin myöhemmin pyörimään;)

Reply
Sari /matkalla lähelle tai kauas 29 tammikuun, 2025 - 9:25 pm

Tätä seikkailuasi on ollut kiva seurata. Melkoinen sanoisin. Välillä jännittänyt mukana, kun esim hotellissa yöllä ollut ylimääräisiä vieraita jne.

Reply
Hannele/ Hipaisuja Maapallolla 28 tammikuun, 2025 - 12:22 pm

Mikon tavoin kaikki nämä maat on minullakin käymättä. Todella mielenkiintoista olisi lähteä tuollaiselle reissulle, mutta vaatii toki suunnittelua ja asennoitumista aivan eri tavalla kuin useimpiin muihin kohteisiin. Ei ole ikinä tullut vastaan kylttiä, jossa varoitetaan elinkaupasta.
P.s. Minulla ei lähtenyt tuo video pyörimään. Näytti siltä kuin olisi latautunut ja kuulin muutamat ensimmäiset sanasi ”Tässä vaiheessa…” mutta pysähtyi siihen. En tiedä onko vika tässä päässä, mutta varmaan joku muu lukija osaa vastata:)

Reply
Mari /Maailma kotina 26 tammikuun, 2025 - 9:21 pm

Olipa mielenkiintoinen juttu kuvineen! En ole varmaan koskaan lukenut Liberiasta mitään. Vitsit kun kiinnostaisi tällainen pikavuororeissu, sulasta hulluudesta❤️

Reply
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 26 tammikuun, 2025 - 10:31 am

Nämä Länsi-Afrikan maat ovat itseltäni vielä kokonaan käymättä, mutta tuollainen maiden läpi menevä reissu kiinnostaisi kyllä kovasti. ”Pikku Amerikka” on Liberia, mutta aika kaukana todellisuudessa ollaan noin niinkuin lakiteknisestikin…

Reply

Leave a Comment