Les Baux-de-Provence | Yksi Ranskan kauneimpia kyliä

Les Baux-de-Provence on erittäin viehättävä keskiaikainen kylä Arlesin ja St Remy-de-Provencen välissä. Maisematie D27 eli Route des Baux kiemurteleen hiljalleen ylös päin bauksiittikallioiden keskellä. Tätä omituista huokoista kallioiden reunustamaa osuutta kutsutaan myös nimellä Val d’Enferiin, helvetin laakso. Kukkulan huipulla sijaitsee Les Baux-de-Provence, joka on yksi ”Ranskan kauneimmista kylistä”. Alla olevat maisemakuvat Wikimedia Commons, muut omia.

Les Baux-de-Provence | Ranskan kauneimpia kyliä

Kukkulan huipulla sijaitseva Les Baux-de-Provence on on yksi ”Ranskan kauneimmista kylistä”. Les Plus Beaux Villages de France -niminen järjestö listaa joka vuosi n. 150 kylää, jotka täyttävät järjestön ehdot. Jotta kylä voisi olla mukana ”Ranskan kauneimmat kylät”- luettelossa, kylän asukasluku ei saa ylittää kahta tuhatta, kylän on oltava maaseutumainen ja kylässä tulee sijaitsee vähintään kaksi Ranskan kansallisperintökohdetta. Yhdistys pyrkii säilyttämään kylät elinvoimaisina ”museoimatta” niitä liiallisilla suojelu- tai muilla toimenpiteillä

Nämä ”Ranskan kauneimmat kylät” ovat erittäin suosittu ranskalaisten turistien keskuudessa. Vuosittain kylässä käy yli miljoona matkailijaa. Vieraillessamme auton sai pysäköityä vielä aamusta tien viereen rakennetuille levennyksille. Iltapäivästä moinen olisi ollut jo mahdottomuus.

Carrières de Lumières

Les Baux-de-Provencen vieressä on vanhaan kivilouhimoon rakennettu multimediateatteri, Carrières de Lumières. Kuvista ja äänistä muodostuva taide-esitys pyörii ilman taukoja ja vierailija voi vaellella omalla tahdillaan valtavassa tilassa. Vieraillessamme tilassa oli Paul Gauguinin (1848–1903) ja Vincent van Goghin (1853–1890) töihin perustuvaa kuvateosta Les peintres de la couleur.

Kokemus oli vahva. Kun astuin kylmään, mustaan ja hiljaiseen tilaan, meni pitkään ennen kuin uskalsin lähteä kävelemään käytäville. Kuvan heijastuvat seinille hiljaa avautuen, välillä suorastaan räjähtäen seinille, kattoon ja lattiaan. Kaikkea säesti huolella valittu musiikki, kuuluipa myös Sibeliustakin. Ajoittain vierailija seisoi aivan pimeässä – voin vakuuttaa että mitään ei näe, ja ainut mitä voi tehdä, on vain odottaa seuraavaa teosta.

Boulbon

Ajoimme Boulbonin kylään yöksi, jossa tietenkin on myös oma linna. Tämä linna lienee 1100-luvulta, mutta se on kokenut niin paljon, että jäljellä olivat enää vain rangat ja muutama muuri, jotka seisoivat itsepäisesti pystyssä.

Bastide de Boulbon

Hotelli Bastide de Boulbonin omisti belgialainen entinen meklari, joka nyt vietteli eläkepäiviään Ranskan auringon alla. Tallissa pressujen alla oli pari urheiluautoa ja muutenkin tuli tunne, että hotellin pito oli enemmän harrastus kuin elinkeino.

Paikka oli luotu lekotteluun. Loikoilu olisi ollut vielä rentouttavampaa, mikäli laulukaskaat olisivat älynneet majoittua johonkin muualle, kuin puutarhan puihin. Joka on joskus niiden ”laulua” kuullut tietää, että parven ollessa kyseessä ääni ei ole kovaäänistä, vaan suoraa meteliä.

Me saimme huoneen edullisesti, koska löysimme viimehetken tarjouksen. Normaalisti sesonkina alle 175 euron ei huonetta irtoa. Sitä ei yöstä kannata maksaa, vaikka puutarha ja miljöö hurmaava onkin.

Samppanjalasit matkamuistoksi

Huoneessamme oli erittäin kauniit kuohuviinilasit talon puolesta. Jossain vaiheessa pullon sisällön soljuessa kauniisti siroihin laseihin, rupesimme miettimään, että matkalta ei oltu ostettu mitään tuliaisia kotiin. Lähtiessämme seuraavana päivänä, kysyimme voisiko ko. lasit ostaa johonkin hintaan.

Ostaa niitä ei voinut, koska madamella ei ollut tätä nimenomaista lasia kuin 16 kpl. Omistaja kävi tämän oikein varmistamassa rouvaltaan ja ainakin minulle tuli vähän pettynyt olo kuullessani vastauksen. Mutta… Herra lahjoitti meille kaksi liki samanlaista lasia, joita madamelle oli useampia ja joista hän saattoi siis luopua. Laseista tuli oitis yksi rakkaimmista matkamuistoistani.